Kirkkokalenteri

Patriarkka Tuomas I:n (607–610) kaudella Konstantinopolin Eugenioksen portin alueelta löytyi tuntemattomien marttyyrien reliikkejä. Kun patriarkka asetti ne kunnioitettavaksi, niiden välityksellä tapahtui paranemisia. Myöhemmin Nikolaos-niminen kirkonmies, jonka päätyö oli kirjojen kopioiminen, sai ilmestyksen avulla tietää, että osa reliikeistä kuului apostoli Paavalin oppilaille Andronikokselle ja Junialle. Nämä mainitaan Roomalaiskirjeen lopussa (16:7), ja heillä on myös oma muistopäivänsä 17. toukokuuta. Myöhemmin keisari Andronikos I (1183–1185) rakennutti paikalle kauniin kirkon, jossa reliikkejä kunnioitettiin.

Bar Addai (kr. Baradatos) kilvoitteli erakkona 400-luvulla Antiokian ympäristössä. Hän antoi muurata keljansa umpeen ja eli yksin Jumalan kanssa. Hän kaipasi kuitenkin vielä tätäkin kovempia kilvoituksia, joten hän rakensi erään jyrkänteen huipulle puusta pienen häkin. Siinä ei mahtunut edes suoristamaan itseään ja lisäksi se oli niin harva, ettei se suojannut auringolta eikä sateelta. Näin Bar Addai yhdisti keljaansa sulkeutuneiden ja ulkosalla kilvoittelevien erakkojen elämäntavat. Hänen rakkautensa Jumalaan oli niin palava, ettei hän lainkaan kaivannut maallista lohtua.

420-luvulla Antiokian arkkipiispa Teodotos onnistui suostuttelemaan Bar Addain jättämään häkkinsä. Sen jälkeen pyhittäjä otti tavakseen seistä kädet ojennettuina loputtomissa rukouksissa. Hän piti yllään itse tekemäänsä viittaa, joka oli varsin erikoinen. Se oli valmistettu eläinten nahoista ja oli täysin umpinainen: ainoastaan nenän ja suun kohdalle oli jätetty pieni aukko hengittämistä varten.

Ankarat kilvoitukset kirkastivat Bar Addain mielen niin, että hänet tunnettiin erinomaisen älykkäänä kysymysten ja vastausten esittäjänä. Hän esitti terävämpiä päättelyketjuja kuin Aristoteles konsanaan, mutta pysyi nöyränä eikä ajautunut turhamaisuuteen. Bar Addain maine levisi myös keisari Leon (457–474) korviin. Tämän kerrotaan kirjoittaneen hänelle kirjeen, jossa käsiteltiin Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä. Bar Addai ylisti keisarin intoa ja kehotti häntä puolustamaan ortodoksista uskoa. Jonkin aikaa tämän jälkeen pyhittäjä Bar Addai nukkui pois vuoden 460 tienoilla.

Pyhittäjä Leontios oli syntyjään ateenalainen ja eli 500-luvulla. Vanhemmat antoivat hänet jo lapsena isoisän hoiviin. Hän vietti suurimman osan ajastaan Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkossa, joka oli hänen isoisänsä rakennuttama. Siellä pyhät kirjoitukset ja jumalanpalvelustekstit tarttuivat lapsen korvaan, niin että hän oppi ne ulkoa. Kerran eräs riivattu mies hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta hän läimäytti tätä lujasti poskelle, minkä seurauksena mies parani.

Myöhemmin eräs varakas ateenalainen adoptoi Leontioksen ja painosti hänet vihkiytymään papiksi. Pian vihkimyksensä jälkeen Leontios kuitenkin yllättäen jätti sukulaisensa, omaisuutensa ja lupaavan pappisuransa ja omistautui luostarielämälle. Hänestä tuli tunnetun attikalaisen kilvoittelijan Nikolaoksen kuuliainen oppilas. Hän vihkiytyi munkiksi ja vietti vuoden hengellisen isänsä läheisyydessä saaden opetusta luostarikilvoituksen periaatteissa. Sen jälkeen hän hyvästeli Nikolaoksen ja lähti toisen munkin kanssa pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Siunatessaan Leontiosta matkalle Nikolaos sanoi: ”Tiedä, poikani, että Pyhä Henki on valinnut sinut Attalian kaupungin paimeneksi.”

Merimatkalla Pyhään maahan myrsky tyyntyi Leontioksen rukoiltua. Palestiinaan saavuttuaan nuoret munkit kävivät kumartamassa pyhiä paikkoja. Sitten he menivät pyhittäjä Teodosios Suuren luostariin. Siellä he saivat ohjaajakseen hyveissä korkealle kohonneen vanhus Barnabaksen. Kerran kun Leontios oli Barnabaksen kanssa Öljymäellä, hän näki profeetta Jesajan tavoin Herran istuvan kunnianistuimella kymmenien tuhansien enkeleiden ympäröimänä. Koko tämä valtava enkelikuoro lauloi: ”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi.” Betlehemissä hän näki monta kertaa kirkkaan tähden loistavan Kristuksen syntymäluolan yllä. Näiden näkyjen jälkeen hän sai voiman tehdä ihmeitä ja karkottaa pahoja henkiä.

Paimentolaisheimojen hyökkäykset saivat Leontioksen poistumaan Pyhältä maalta yhdessä hengellisen isänsä ja kolmen muun munkin kanssa. Vaivalloisen matkan jälkeen he saapuivat lopulta Pisidian Attaliaan. Sikäläisen kansan siveellinen taso oli alhainen ja ihmiset elivät kuin eläimet ilman Jumalan pelkoa. Mutta kun Leontios alkoi saarnata heille katumusta vahvistaen sanansa hämmästyttävillä ihmeillä, heissä tapahtui suuri muutos. Ennen pitkää Leontios sai kastetuksi kaikki, jotka eivät vielä olleet kristittyjä.

Saatuaan lähetystehtävänsä päätökseen pyhittäjä Leontios vetäytyi Kontabakionin vuorelle kaupungin lähistölle. Erämaassa hän eli alttiina talven kylmyydelle ja kesän kuumuudelle, mutta veti puoleensa kaikkia Jumalan etsijöitä. Hänelle kertyi niin paljon oppilaita, että hän joutui rakennuttamaan paikalle seitsemän kirkkoa, suuret määrät keljoja ja tilavia vierastaloja. Niin kuin hänen ensimmäinen ohjaajansa Nikolaos oli ennustanut, hänestä tuli Herramme Jeesuksen Kristuksen elävä ikoni koko seutukunnalle. Rukouksillaan hän pelasti Attalian tulvalta, torjui hyökkääjiä, varjeli laivoja haaksirikolta, paransi sairaita.

Pyhittäjä Leontios nukkui rauhassa kuolonuneen. Hänen haudastaan alkoi vuotaa mirhaa, joka paransi sairaita. Näin Jumala hyvyydessään salli hänen jatkavan siunauksellista toimintaansa vielä lähtönsäkin jälkeen.

Pyhän Leontioksen elämä vaipui sittemmin unohduksiin ja tuli uudelleen tunnetuksi vasta hiljattain. Elämäkerta on säilynyt ainoastaan käsikirjoituksena, joka on kirjoitettu turkin kielellä mutta kreikkalaisin kirjaimin.

Pyhittäjäisät Thalassios ja Limnaios elivät 400-luvun alkupuolella. Thalassios oli luonteeltaan sävyisä ja vaatimaton. Hän perusti luostarin Antiokian lähialueiden vuorille, Tillima-nimisen kylän tuntumaan. Limnaios tuli jo nuorena hänen oppilaakseen.

Limnaios tahtoi hallita kielensä ja otti itselleen säännöksi täydellisen vaikenemisen. Hyveissä edistyttyään hän lähti pyhän Maronin (14.2.) oppilaaksi. Hänellä oli seuranaan muun muassa pyhä Jaakob (26.11.). Limnaios ja Jaakob vetäytyivät kumpikin taholleen vuonna 402 ja ryhtyivät kilvoittelemaan vuorilla avoimen taivaan alla ilman minkäänlaisia asuinrakennelmia. Limnaios kasasi Targallan kylän lähistölle vuorenrinteeseen kapeaan kohtaan pelkistä kivistä seinämän, jonka takana hän saattoi pysytellä kaikessa rauhassa. Siinä oli pieni aukko, josta hän puhui vierailijoiden kanssa ja antoi heille siunauksensa. Hän päästi sisäpuolelle ainoastaan Kyrroksen piispan Teodoretoksen, joka kirjoitti myöhemmin hänen elämäkertansa.

Limnaios paransi sairaita ja vapautti riivattuja Jeesuksen Kristuksen nimessä aivan apostolien tapaan. Hän itse kärsi kuitenkin pitkään erittäin tuskallisista vatsakivuista. Jobin tavoin hän oli kärsivällinen, istui maassa ja hoiti vaivojaan rukouksella ja ristinmerkillä. Kerran hän astui yön pimeydessä kantapäällään käärmeen päälle; käärme puri häntä ensin jalkapohjaan, ja kun hän yritti irrottaa käärmettä, se puri häntä oikeaan käteen. Näin jatkui, kunnes käärme oli purrut häntä kymmenkunta kertaa. Limnaios ei lähtenyt hakemaan apua vaan turvautui ainoastaan ristinmerkkiin ja rukoukseen.

Toisten kärsimystä kohtaan Limnaios ei ollut välinpitämätön. Kun alueella oli sokeita kerjäläisiä, joilla ei ollut paikkaa minne mennä, Limnaios rakensi heille asuinpaikkansa molemmin puolin kaksi taloa ja opetti heidät laulamaan ylistystä Jumalalle. Limnaioksen luokse vaeltaneet vieraat toivat heille ruokatarpeita. Näin syntyi eräänlainen luostariyhteisö, jonka keskellä Limnaios oli johtamassa lakkaamatonta ylistystä. Pyhä Limnaios nukkui pois 400-luvun puolivälissä.

Maximianus syntyi Italian Polassa vuonna 498. Hän palveli kotipaikkansa kirkossa diakonina. Hän tuli tunnetuksi huomattavan aarteen löytäjänä ja sai jopa esitellä löytönsä keisari Justinianokselle. Tässä yhteydessä hän saavutti keisarin luottamuksen.

Kun Ravennan piispa kuoli vuonna 545, ravennalaiset valitsivat seuraajan ja pyysivät keisaria vahvistamaan valinnan. Justinianos ei suostunut esitykseen vaan pyysi paavi Vigiliusta (537–555) vihkimään tehtävään Maximianuksen, josta tuli vuonna 546 Ravennan 28. piispa.

Alku oli erittäin vaikea. Kansa oli tyytymätön siihen, että heidän oma ehdokkaansa oli ohitettu. Maximianus suututti myös paavin ja keisarin kieltäytymällä allekirjoittamasta keisari Justinianoksen ediktin ”Kolme lukua”, jossa tuomittiin eräitä Teodoros Mopsuestialaisen, Teodoretos Kyrroslaisen ja Hiba Edessalaisen kirjoituksia. Maximianus joutui lähtemään joksikin aikaa pois kaupungista. Gotin areiolainen piispa otti hänet ystävällisesti vastaan.

Maximianus pyrki kaikin keinoin pitämään kirkon yhtenäisenä ja sopuisana. Hän lohdutti kärsiviä, antoi köyhille lahjoituksia ja vastaanotti kaikki tulijat ystävällisesti. Vähitellen Maximianus saavutti kaikkien luottamuksen ja sai palata kaupunkiinsa.

Maximianuksen kymmenen vuotta piispana olivat kristillisen Ravennan kulta-aikaa. Hän rakennutti ja vihki Pyhän Mikaelin ja Pyhän Vitaliksen basilikat sekä kaunisti lukuisia kirkkoja. Hän tuotti suuren määrän kirjoja, joista valtaosa on tosin sittemmin kadonnut. Hänen johdollaan valmistui koko Raamatun kriittinen laitos, jonka viitteissä hän keskusteli lukutavoista ja niiden valintaperiaatteista. Maximianuksen vaikutus ulottui laajalle alueelle, ja hänestä tuli lopulta ensimmäinen lännen kirkon piispa, joka sai arkkipiispan tittelin; hän toimi useiden metropoliittojen päämiehenä.

Pyhä Maximianus kuoli 22. helmikuuta 556. Hänen reliikkinsä olivat Ravennan Pyhän Andreaksen basilikassa vuoteen 1809 saakka, jolloin Napoleonin hallinto otti kirkon maalliseen käyttöön ja pyhät reliikit siirrettiin kaupungin katedraaliin.

Papias oli piispana Fryygian Hierapoliksessa toisen vuosisadan alussa. Hän oli nuoruudessaan kuullut apostolien oppilaiden opetusta ja tunsi monia, jotka olivat kuulleet apostoli Andreaan, Pietarin, Filippuksen, Tuomaan, Jaakobin, Johanneksen tai Matteuksen puhuvan. Papiaksen ystäväpiiriin kuuluivat niin Ignatios Antiokialainen (20.12.) kuin Polykarpos Smyrnalainenkin (23.2.). Näin hän oli tärkeä apostolisen tradition välittäjä. Papiaalla olikin tapana sanoa, ettei saanut kirjoista yhtä paljon hyötyä kuin elävästä sanasta. Hän on myös välittänyt kuuluisan perimätiedon, jonka mukaan apostoli Matteus kirjoitti evankeliuminsa alun perin aramean kielelle ja ”jokainen käänsi niin hyvin kuin taisi”. Papias itse kirjoitti viisiosaisen teoksen Herran sanojen selitys, josta on kuitenkin säilynyt vain pieniä katkelmia. Pyhän Papiaksen kuolinajasta ja -tavasta ei ole säilynyt tietoa.

Pyhä Telesforos oli Etelä-Italian (Magna Graecia) kreikkalaisia. Hänet valittiin vuonna 125 Rooman piispaksi. Hän onnistui johtamaan kirkkoa yksitoista vuotta aikana, jolloin keisari Hadrianus (117–138) vainosi kristittyjä. Kun kirkossa keskusteltiin pääsiäisen ajankohdasta, Telesforos säilytti lämpimät suhteet Vähän-Aasian piispojen kanssa siitä huolimatta, että oli näiden kanssa eri mieltä. Vuonna 136 pyhä Telesforos kärsi kunniakkaan marttyyrikuoleman, josta pyhä Irenaios on jättänyt todistuksensa.