Herran taivaaseenastumisen jälkijuhla
M. Hermeias, † n. 130.
Nm. Petronilla Roomalainen, † 300-l.
P. Filofei, Tobolskin metropoliitta, † 1727.
Ap. t. 1:1–12; Joh. 14:10–21.
Nimipäivä: Nella, Petra.
Epistola 31.5.
Avaa kaikkiPäivän epistola
1 Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen 2 aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. 3 Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. 4 Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. 5 Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.” 6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” 7 Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” 9 Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. 10 Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. 11 Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” 12 Silloin he lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin.
Evankeliumi 31.5.
Avaa kaikki10Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. 11Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.
12»Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, 13ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. 14Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
15»Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. 16Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. 17Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
18»En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. 19Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. 20Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. 21Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.»
Päivän synaksario 31.5.
Avaa kaikkiPappismarttyyri Filosof syntyi maalaispapin perheeseen Novgorodin läänissä vuonna 1860. Valmistuttuaan loistavin arvosanoin Novgorodin pappisseminaarista hän jatkoi opintojaan Pietarin hengellisessä akatemiassa. Filosof solmi avioliiton ja sai pappisvihkimyksen vuonna 1885. Hän palveli Pyhän Andreas Kreetalaisen kirkon pappina Pietarissa. Kahdenkymmenenkuuden vuoden ajan hän toimi uskonnollis-eettisen valistusjärjestön puheenjohtajana ja arvosteli kirkkoa vastustavia liikkeitä. Hän oli myös Pietarin kaupunginvaltuuston duuman jäsenenä vuosina 1893−1917. Hän oli mukana rakennuttamassa kaupunkiin orpo- ja vanhainkoteja ja yösijoja kodittomille. Hänen ponnistuksillaan Pietariin ja sen lähiympäristöön rakennettiin kaksitoista kirkkoa.
Pyhällä Filosofilla oli suuri perhe, kymmenen lasta, ja hän eli hyvin vaatimattomasti. Hän hoiti kaikki yhteiskunnalliset luottamustehtävänsä Jumalan kunniaksi ilman korvausta. Kirkkojen rakennuskomitean puheenjohtajana hän käsitteli suuria rahasummia, mutta perheensä hän elätti antamalla yksityisopetusta. Filosofilla oli läheiset suhteet pyhään Johannes Kronstadtilaiseen (20.12.), joka oli hänen rippi-isänsä lähes 20 vuoden ajan.
Vuonna 1913 Pietarin metropoliitta Vladimir (Bogojavlenski, 25.1.) nimitti isä Filosofin Kazanin katedraalin kirkkoherraksi. Uskovat ottivat nimityksen vastaan innostuneesti. Kansa tunsi isä Filosofin ja rakasti häntä. Hänen puhujanlahjansa veti puoleensa ihmisiä, jotka kaipasivat elävää sanaa. Tsaari Nikolai II:kin pani merkille hänen puhetaitonsa pyhittäjä Serafim Sarovilaisen (2.1.) kanonisointijuhlassa ja palkitsi hänet kultaristillä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana isä Filosof luovutti kotinsa sotilassairaalaksi ja muutti perheineen pieneen valtion asuntoon. Bolševikkivallankumouksen myötä hän piti entistä enemmän opetuspuheita ja toimitti jumalanpalveluksia vaaroista välittämättä. Tsarskoje Selossa surmattiin vallankumouksen arvostelijana tunnettu pappi Johannes Kotšurov (31.10.), ja isä Filosofin silmien edessä tapettiin pappi Pietari Skipetrov, joka oli hänen vaimonsa sisaren mies. Veriteot eivät kuitenkaan horjuttaneet pyhän Filosofin hengen lujuutta. Hän arvosteli pelottomasti bolševikkeja kirkon ambonilta, vaikka tiesi samalla, että hänen omat päivänsä olivat luetut.
Elokuussa vuonna 1918 pyhä Filosof ja hänen kaksi vanhinta poikaansa Boris ja Nikolai pidätettiin kotonaan. Molemmat pojat olivat upseereita, Nikolai myös sotilaslääkäri. Pidätettäessä pyhä Filosof pysyi täysin rauhallisena. Pappismarttyyri Filosof teloitettiin poikiensa kanssa jossakin Suomenlahden rannalla. Ruumiit todennäköisesti heitettiin mereen. Erään silminnäkijän mukaan pyhältä Filosofilta kysyttiin, kenet ammuttaisiin ensin, hänet vai pojat. ”Pojat”, pyhä vastasi ja luki itse kuolinhetken rukouksen näiden puolesta ennen omaa teloitustaan.
Pyhä Filofei (Leštšinski) syntyi ukrainalaiseen aatelisperheeseen vuonna 1650. Hän opiskeli Kiovan teologisessa akatemiassa, meni naimisiin ja otti papinvihkimyksen. Muutaman vuoden kuluttua hänen vaimonsa kuoli, minkä jälkeen Filofei meni Kiovan luolaluostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi. Hänet tultiin pian tuntemaan luostarissa hartaana rukoilijana ja paastoajana.
Vuonna 1701 Filofei nimitettiin Brjanskissa sijaitsevan Svenon luostarin johtajaksi. Samaan aikaan Siperian hiippakunta oli jäänyt ilman esipaimenta. Siperian metropoliitaksi nimitetty pyhä Dimitri Rostovilainen (21.9.) oli heikon terveytensä vuoksi kieltäytynyt tehtävästä ja sai Siperian sijasta johdettavakseen Rostovin hiippakunnan. Tsaari Pietari Suuri (1682−1725) kehotti Kiovan metropoliittaa etsimään Siperian hiippakunnan esipaimeneksi viisaan ja hurskaan pappismiehen. Valinta osui Filofeihin. Hänet vihittiin piispaksi vuonna 1702 ja lähetettiin Tobolskiin Siperiaan mukanaan oppineita munkkeja ja hurskaita nuoria ihmisiä.
Pyhä Filofei kaitsi 25 vuoden ajan valtavaa hiippakuntaansa, joka ulottui Uralilta aina Kiinan rajalle ja Tyynelle valtamerelle asti. Siperian pakanakansojen vastustuksesta välittämättä hän järjesti lähetysmatkoja Uralille, Kamtšatkan niemimaalle ja Mongoliaan. Hän kastatti yli 400 000 vierasheimoista pakanaa, ja hänen aikanaan eri puolille Siperiaa rakennettiin lähes 300 kirkkoa. Työtä vaikeutti hiippakunnassa vallitseva epäjärjestys sekä pappien huono koulutus ja köyhyys. Pyhä Filofei perusti Tobolskiin papiston lapsille tarkoitetun koulun, jossa opettajina toimivat Kiovasta tulleet munkit. Hän rakennutti tulipalossa tuhoutuneen Tjumenin Pyhän Kolminaisuuden luostarin uudelleen kivestä. Siitä tuli siten Siperian ensimmäinen kivestä rakennettu luostari. Sairastuttuaan vakavasti hän vetäytyi tuohon luostariin ja vihkiytyi suureen skeemaan ottaen nimekseen Feodor. Hänen aikomuksenaan oli omistaa loppuelämänsä rukoukselle, mutta Jumala sääti toisin.
Pyhä metropoliitta Johannes (ks. 10.6.), joka oli vuonna 1711 valittu Filofein seuraajaksi Tobolskin piispanistuimelle, pyysi häntä lähtemään lähetystyöhön Siperian pakanakansojen pariin. Muutaman vuoden ajan pyhä Filofei tekikin menestyksekkäästi käytännön lähetystyötä erityisesti hantien (ostjakkien) parissa. Hän julisti evankeliumia, hävitti pakanallisia uhripaikkoja ja kastoi ihmisiä.
Metropoliitta Johanneksen kuoleman jälkeen vuonna 1715 iäkäs skeema-metropoliitta Filofei sai käskyn palata Tobolskiin ja ottaa hiippakunta jälleen johtoonsa. Hoidettuaan piispallisia velvollisuuksia viiden vuoden ajan hän vetäytyi lopullisesti vanhuudenlepoon Tjumenin Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa hän eli äärimmäisessä köyhyydessä saamatta edes piispalle kuuluvaa eläkettään. Koskaan hän ei kuitenkaan menettänyt kiinnostustaan Siperian lähetystyöhön. Hän teki viimeisen lähetysmatkansa 76-vuotiaana vanhuksena vuotta ennen kuolemaansa.
Toukokuun 31. päivänä vuonna 1727 pyhä skeema-metropoliitta Filofei-Feodor antoi henkensä rauhassa Herran käsiin. Hänet haudattiin Tjumenin Pyhän Kolminaisuuden luostariin kirkon ovea vastapäätä, ”että ohikulkijat tallaisivat hänen tomunsa jalkoihinsa”, kuten hän toivoi testamentissaan. Venäjän kirkko kanonisoi pyhän Filofein vuonna 1984.
Pyhä Hermeias oli iäkäs roomalainen sotilas, joka oli palvellut pitkään Rooman armeijassa Pontoksen Komanassa. Vapauduttuaan palveluksesta keisari Antonius Piuksen aikana (138–161) hän kieltäytyi eläkkeestä ja tunnusti uskovansa Kristukseen. Hänet vangittiin välittömästi ja vietiin maaherra Sebastianuksen eteen. Tämä kehotti häntä uhraamaan epäjumalille ja osoittamaan siten uskollisuutensa keisarille. Kun Hermeias kieltäytyi, alkoivat kidutukset. Ensin kiduttajat murskasivat hänen leukaluunsa ja repivät lihan irti hänen kasvoistaan. Hänet heitettiin kiehuvaan öljyyn, hänen silmänsä revittiin kuopistaan ja hänet ripustettiin kolmeksi päiväksi roikkumaan pää alaspäin. Lopulta urhea kristitty soturi mestattiin. Näin pyhä Hermeias kestettyään periksi antamatta kaikki nämä koettelemukset sai taivaallisen voitonkruunun.
Pyhä Petronilla on Rooman varhaiskirkon marttyyri joko ensimmäiseltä tai kolmannelta vuosisadalta. Hänet tunnetaan Domitillan katakombien 300-luvulla tehdystä seinämaalauksesta. Hän oli ilmeisesti Domitilla-suvun jäsen, joka kieltäytyi menemästä naimisiin Flaccus-nimisen pakanan kanssa, koska tahtoi omistautua Kristukselle. Petronillaa kunnioitettiin pyhien marttyyrien joukossa jo varhain.
On olemassa myös traditio, jonka mukaan Petronilla oli apostoli Pietarin tytär, mistä hänen kutsumanimensä juontuisi. Tämä tieto sisältyy eräisiin 500-luvun apokryfisiin teksteihin. Todennäköisempää lienee, että kyseessä olisi apostolin hengellinen tytär, jonka Pietari itse oli johdattanut uskoon.
700-luvulla pyhän Petronillan reliikit siirrettiin Rooman Pyhän Pietarin kirkkoon. Tästä Petronillan kappelista tuli sittemmin Ranskan kuninkaiden hautapaikka. Michelangelo teki kuuluisan Pieta-veistoksensa alun perin juuri tätä kappelia varten. Kappeli purettiin Pietarin kirkon rakennustöissä vuonna 1606, mutta reliikit ovat uudessa Petronillan kappelissa, jonne ranskalaiset tapaavat yhä kokoontua messuun aina Petronillan muistopäivänä.
Kuvataiteessa Petronilla on joskus esitetty avainnipun kanssa apostoli Pietarin tapaan.
Merkkien ja lyhenteiden selitykset
(ap) aamupalvelus
ap. apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata
† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa