Etusivu > 14.5.2025

Parimia 14.5.

Avaa kaikki Sulje kaikki

2 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.” 3 Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja. 5 Vaikka kaikki kansat palvelisivat muita jumalia, niin me palvelemme nyt ja aina Herraa, Jumalaamme. 6:1 Kuulkaa, mitä Herra sanoo: — Astu esiin, esitä syytös! Vuoret olkoot todistamassa, kukkulat kuulkoot äänesi! 2 Kuulkaa Herran syytös, te vuoret, te maan ikiaikaiset perustukset. Herra käy oikeutta kansaansa vastaan, hän kutsuu Israelin tuomiolle. 3 — Mitä minä olen tehnyt sinulle, kansani? Olenko vaatinut sinulta liikaa? Vastaa minulle! 4 Minä olen tuonut sinut Egyptistä, ostanut sinut vapaaksi orjuudesta, olen lähettänyt johtajiksesi Mooseksen, Aaronin ja Mirjamin. 5 Älä unohda, kansani, mitä Balak, Moabin kuningas, suunnitteli ja mitä Bileam, Beorin poika, hänelle vastasi. Muista kulkuasi Sittimistä Gilgaliin, niin ymmärrät, kuinka paljon hyvää Herra on sinulle tehnyt. 8 — Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. 5:4 Hän tuo rauhan. Kun assyrialaiset tulevat maahamme, tunkeutuvat palatseihimme, me asetamme heitä vastaan seitsemän paimenta, kahdeksan kansanjohtajaa.

1 Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! 2 Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. 3 Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. 4 Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan. 5 Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan. 6 Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! 7 Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. 8 — Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. 9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. 10 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, 11 niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. 12 Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. 13 Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.

1 Viisaus on rakentanut itselleen talon, seitsenpylväisen rakennuksen. 2 Hän on teuraansa teurastanut, maustanut viinin, kattanut pöydän 3 ja lähettänyt palvelustyttönsä kaupunkiin kuuluttamaan sen kukkuloilta: 4 ”Oletko kokematon? Tule silloin tänne!” Ja ymmärtämättömille hän sanoo: 5 ”Tulkaa, syökää pöytäni antimia, juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut. 6 Jättäkää haihattelu, niin menestytte, kulkekaa vakaasti viisauden tietä.” 7 Jos omahyväistä ojennat, hän pilkkaa sinua, jos jumalatonta nuhtelet, saat solvauksen. 8 Omahyväistä älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua. 9 Neuvo viisasta, ja hän viisastuu yhä, opeta hurskasta, ja hän oppii lisää. 10 Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta. 11 ”Minä, viisaus, lisään elinpäiviäsi, kartutan elämäsi vuosia.”

Epistola 14.5.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Päivän epistola

Niinä päivinä 6 kun apostolit huomasivat, mitä oli tekeillä, he pakenivat Lykaonian puolelle. Lystran ja Derben kaupungeissa ja lähiseuduilla 7 he sitten julistivat evankeliumia. 8 Lystrassa oli mies, joka syntymästään saakka oli ollut rampa, jaloistaan voimaton, eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. 9 Mies istui kuuntelemassa Paavalin puhetta, kun Paavalin katse pysähtyi häneen. Paavali huomasi, että mies uskoi voivansa parantua. 10 Hän sanoi kovalla äänellä: ”Nouse seisomaan! Oikaise jalkasi.” Mies hypähti pystyyn ja käveli. 11 Kun ihmiset näkivät, mitä Paavali oli tehnyt, he huusivat lykaonian kielellä: ”Jumalat ovat ihmishahmossa tulleet alas meidän luoksemme!” 12 He kutsuivat Barnabasta Zeukseksi, Paavalia taas Hermekseksi, koska hän oli heistä kahdesta se, joka puhui. 13 Kaupungin ulkopuolella olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä portille toimittaakseen uhrin yhdessä väkijoukon kanssa. 14 Mutta kun apostolit, Barnabas ja Paavali, kuulivat tästä, he repäisivät vaatteensa ja ryntäsivät väkijoukon keskelle huutaen: 15 ”Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te. Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. 16 Menneiden sukupolvien aikana hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, 17 mutta silti hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla.” 18 Näin puhuen he vaivoin saivat kansan estetyksi uhraamasta heille.

Evankeliumi 14.5.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Päivän evankeliumi

[Siihen aikaan] 14 Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. 15 Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” 16 Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. 17 Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. 18 Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä. 19 Mooses antoi teille lain, vai kuinka? Silti yksikään teistä ei noudata sitä. Miksi te haluatte tappaa minut?” 20 Ihmiset sanoivat: ”Sinussa on paha henki. Kuka sinut yrittäisi tappaa?” 21 Jeesus vastasi: ”Minä tein yhden ainoan teon, ja sitä te kaikki ihmettelette. 22 Mooses sääti teille ympärileikkauksen — se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä — ja te toimitatte sen myös sapattina. 23 Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen? 24 Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää, vaan tuomitkaa oikein.” 25 Muutamat jerusalemilaiset sanoivat: ”Eikö tämä ole se, jonka he haluaisivat tappaa? 26 Kuinka kummassa hän saa puhua täällä vapaasti eivätkä he sano mitään? Ovatkohan hallitusmiehet nyt varmoja siitä, että hän on Messias? 27 Tästä miehestä me kyllä tiedämme, mistä hän on kotoisin. Kun Messias ilmestyy, kukaan ei tiedä, mistä hän tulee.” 28 Opettaessaan temppelissä Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Te siis tiedätte, kuka minä olen ja mistä tulen. En minä ole tulostani itse päättänyt — minut lähetti hän, joka on totuus itse. Te ette häntä tunne, 29 mutta minä tunnen hänet, koska tulen hänen luotaan ja koska hän on minut lähettänyt.” 30 Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.

Päivän synaksario 14.5.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Autuas Isidor syntyi 1400-luvun alussa Saksassa Brandenburgissa varakkaaseen slaavilaiseen perheeseen, joka tunnusti katolista uskoa. Jo nuorena hän tunsi sydämessään kutsun ottaa ristinsä ja seurata Kristusta. Hänessä syttyi myös rakkaus ortodoksisuuteen. Hän heittäytyi houkaksi Kristuksen tähden ja lähti rääsyihin pukeutuneena ja vaeltajansauva kädessään matkalle kohti itää. Kuljettuaan monien maiden ja kaupunkien halki hän saapui Rostoviin.

Isidor rakensi itselleen risumajan, jonka suojiin hän vetäytyi yöksi. Maja ei suojannut häntä sen enempää kylmyydeltä kuin helteeltäkään. Vesi ja lumi satoivat yhtä lailla sen katon läpi. Se vain kätki ihmisten katseilta hänen öiset rukouskilvoituksensa. Päivät autuas Isidor vietti kaupungin kaduilla. Hän kesti nöyrästi ihmisten ylenkatseen ja loukkaukset ja rukoili herkeämättä loukkaajiensa puolesta. Jos hän halusi suoda lepoa nääntyneelle ruumiilleen, hän asettui makuulleen lantakasan päälle tai kosteaan maahan. Kaiken keskellä hänen sydämessään paloi rakkaus Jumalaan.

Kerran eräs laiva joutui merellä kovaan myrskyyn. Matkustajat heittivät arpaa saadakseen selville, kenen syytä myrsky oli. Arpa osui rostovilaiseen kauppiaaseen, joka heitettiin myrskyävään mereen laudankappaleen varaan. Kun kauppias oli jo menettänyt kaiken pelastumisen toivonsa, hänelle ilmestyi autuas Isidor, joka ihmeellisesti palautti hänet laivan kannelle. Myöhemmin heidän tavatessaan Rostovin kadulla Isidor kielsi kauppiasta kertomasta lähettämästään avusta ja neuvoi sen sijaan kiittämään Jumalaa.

Kun ruhtinas Savva Obolenski vietti häitään, autuas Isidor tuli paikalle kesken iloisen hääjuhlan ja ojensi vastavihitylle sulhaselle itse punomansa kukkaseppeleen sanoen: ”Tässä sinulle piispallinen päähine.” Salaperäiset sanat ihmetyttivät niin vastavihittyjä kuin vieraitakin. Muutaman kuukauden kuluttua nuori ruhtinatar kuoli yllättäen. Surun murtama ruhtinas jätti maailman ja vihkiytyi munkiksi Ferapontin luostarissa saaden nimekseen Joasaf. Elämänsä viimeiset vuodet hän palveli Jumalaa Rostovin piispana.

Muutama päivä ennen kuolemaansa autuas Isidor sulkeutui keljaansa. Hän antoi henkensä rauhassa Herralle vuonna 1474. Kun hänen sielunsa oli jättänyt ruumiin, kaupunkiin levisi taivaallinen tuoksu. Isidor haudattiin majansa paikalle. Pian haudalle rakennettiin Kristuksen taivaaseenastumiselle pyhitetty kirkko, jossa tapahtui paljon ihmeitä.

Pyhittäjämarttyyri Theraponista ei tiedetä, mistä hän oli kotoisin ja milloin hän eli. Arvellaan, että hän kilvoitteli ensin erakkona ja palveli sen jälkeen piispana Kyproksella. Therapon kärsi marttyyrikuoleman. Säilyneessä ikonissa hänet on kuvattu munkkina.

Pyhän Theraponin reliikit siirrettiin Konstantinopoliin vuonna 806, kun muslimit aikoivat hyökätä Kyprokselle. Kerrotaan, että pyhittäjämarttyyri ilmestyi reliikkiensä vartijoille ja kehotti heitä viemään ne Konstantinopoliin. Laivamatkan aikana reliikeistä alkoi vuotaa mirhaa. Pääkaupungissa pyhät reliikit asetettiin Jumalansynnyttäjän Eleousa-kirkkoon, ja niiden kautta tapahtui ihmeitä niille, jotka lähestyivät niitä uskossa.

Pyhä Leontios syntyi Strumnitsassa Makedoniassa 1100-luvun alussa ja sai kastenimekseen Leo. Hän luki jo lapsena pyhiä kirjoituksia ja pyhien elämäkertoja. Isänsä kuoltua nuori Leo päätti matkustaa Konstantinopoliin, missä hänet vihittiin munkiksi Ptelidionin Jumalanäidin luostarissa ja hän sai munkkinimekseen Leontios.

Leontios alkoi esiintyä kaupungilla Kristuksen tähden houkkana, jota ihmiset pilkkasivat. Näin hän ansaitsi niin suuren Jumalan suosion, että hän sai ihmeidentekijän armon. Leontios pystyi pitelemään paljaissa käsissään palavia hiiliä, joilla hän suitsutti kadunkulmissa olevia ikoneita. Hetken ajan hän ajatteli saavuttaneensa korkean pyhyyden tason, mutta hän torjui tämän ajatuksen ja kutsui itseään tomuksi ja tuhkaksi. Kun hän heitti päällysviittansa tuleen, se ei vahingoittunut, vaikka hän toisti tämän lukuisia kertoja. Omia ihmeitään nähdessään hän pelkäsi ylpeyden demonin tekevän tyhjäksi hänen kilvoittelunsa, jos hän jatkaisi houkaksi tekeytymistään, ja niin hän päätti houkkakilvoittelunsa.

Kun Tiberiaan piispa tuli käymään Konstantinopolissa, Leontios meni hänen oppilaakseen ja oli hänelle kuuliainen kaikessa. Piispa vietti hesykastista elämää Aukhenolakkoksen vuorella Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla. Kerran kaupunkimatkalla Leontioksen asioiden hoito kesti niin kauan, ettei hän ennättänyt viimeiseen laivaan. Eräs pappi olisi majoittanut hänet, mutta Leontios tiesi, että papilla oli kauniita tyttäriä, eikä halunnut joutua alttiiksi kiusauksille, ja sitä paitsi piispa oli käskenyt hänen palata yöksi luostariin. Hän heittäytyi salmeen, jonka virtaukset kantoivat hänet toiselle rannalle, ja pääsi näin ajoissa perille häntä odottavan hengellisen isänsä luokse.

Kun piispa päätti lähteä Tiberiaaseen omaan hiippakuntaansa, hän otti oppilaansa mukaan. Myrsky pakotti heidän laivansa poikkeamaan Patmoksen saarelle, missä he viettivät useita päiviä tutustuen Johannes Teologin luostariin ja Ilmestyskirjan luolaan. Sitten he jatkoivat matkaa Kyprokselle aikoen myöhemmin matkustaa Jerusalemiin ja sitten Galilean Tiberiakseen. Jumalan johdatuksesta Leontios halusi kuitenkin palata Patmokselle, koska veljestön kilvoittelu siellä oli miellyttänyt häntä, ja piispa suostui siihen. Luostarin igumeni Teoktistos havaitsi Leontioksen poikkeukselliset ominaisuudet ja otti tämän vastaan, mutta kehotti vielä parratonta nuorukaista pysyttelemään keljassaan tapaamatta muuta veljestöä ja käymättä jumalanpalveluksissa. Vetäytyminen yksinäisyyteen antoi Leontiokselle tilaisuuden lukea rauhassa pyhiä kirjoituksia, paastota, kyynelehtiä, rukoilla lakkaamatta ja harjoittaa ankaraa askeesia. Hänellä oli tapana hakata itsensä verille krokotiilinpyrstöstä valmistetulla ruoskalla ja maata alastomana hautakammiossa luiden päällä koskaan unohtamatta kuolemaa.

Myöhemmin Leontios sai kuuliaisuustehtäväkseen auttaa kirkonpalvelijaa. Hän hoiti tehtävänsä huolellisesti tinkimättä kuitenkaan askeettisesta kilvoittelustaan. Igumeni koetteli ankarasti hänen nöyryyttään, mutta totesi nuoren munkin timantinkovaksi, sillä tämä oli saavuttanut täydellisen järkkymättömyyden eikä koskaan valittanut vaan pysyi tyynenä niin kunniaa saadessaan kuin loukatuksi tullessaankin. Hän luki kaiken aikaa Raamattua sekä dogmaattisia ja hengellisiä kirjoituksia ja osasi ulkoa kokonaisia kirjoja, ei ainoastaan marttyyrien ja muiden pyhien elämäkertoja vaan myös pyhien isien opetuksia, joten hänen oli helppoa laatia teologisia tutkielmia uskon syvimmistä mysteereistä. Koska hän ei halunnut pahoittaa toisten veljien mieltä, hän oli syövinään heidän nähtensä, mutta vei ruoan salaa linnuille.

Kun Leontios vihittiin suureen skeemaan ja papiksi, hänelle tarjoutui tilaisuus osoittaa vieläkin enemmän nöyryyttä veljestön edessä. Sitten hänet nimitettiin vielä luostarin taloudenhoitajaksi, joka oli vastuussa koko tämän erittäin suuren luostariyhteisön aineellisesta puolesta. Tämäkään tehtävä ei saanut häntä unohtamaan suuntautumista Jumalan puoleen, vaan hän rajoitti nukkumisen yhteen tuntiin ennen aamun ensimmäistä jumalanpalvelusta. Uhrautumisestaan hän sai palkkioksi runsaasti armoa. Pyhä Johannes Teologi ilmestyi hänelle muistopäivänään ja käski hänen toimittaa liturgia tuntia aikaisemmin, koska Johanneksen piti ehtiä vielä Efesokseen, missä kristityt myös viettivät hänen juhlaansa.

Kun isä Leontios oli hoitamassa luostarin asioita Konstantinopolissa, hän kävi vanhassa Pyhän Daniel Styliitan luostarissa ja halusi jäädä sinne jäljittelemään tuon hyveellisen pyhän kilvoittelua. Hän palasi omaan luostariinsa saadakseen sen johtajalta siunauksen vaihtaa luostaria, mutta saapuessaan sinne hän saikin kuulla, että Jumala oli juuri kutsunut igumenin luokseen ja tämä oli nimennyt Leontioksen seuraajakseen (1158).

Leontios olisi halunnut kieltäytyä tehtävästä, mutta alistui kuitenkin Jumalan ja igumenin sekä veljestön tahtoon. Hän lisäsi luostarin valvomis- ja paastokilvoittelua, varjeli veljiä demonien ansoilta ja paljasti heille heidän salaiset ajatuksensa, joita he eivät kehdanneet paljastaa hänelle päivittäisissä synnintunnustuksissaan. Kun erästä noviisia vaivasivat Jumalaa pilkkaavat ajatukset, Leontios kehotti tätä laittamaan kätensä hänen hartioilleen, jotta hän voisi ottaa tämän koetukset kannettavakseen. Joskus hän osoitti sanoissaan suuttumusta, jos siitä oli jollekin veljelle apua, mutta hänen sielunsa säilyi aina yhtä rauhallisena hänen pysyessään jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. Lapseton aviopari pyysi häntä rukoilemaan, että Jumala lahjoittaisi heille lapsen, ja vuotta myöhemmin heidän toiveensa täyttyi. Leontios kestitsi luostaria ryöstämään tulleita merirosvoja, mutta kun he vaativat muutakin saalista ja sen puutteessa sytyttivät luostarin laivan tuleen, hän rukoili pyhää Johannes Teologia rankaisemaan heitä, jolloin merirosvojen laiva miehistöineen upposi. Muut merirosvot kuulivat tästä eivätkä rohjenneet häiritä luostaria.

Monia vuosia myöhemmin Leontios sairastui niin vakavasti, että ei pystynyt syömään, juomaan eikä nukkumaan. Parin viikon ajan vain hänen hengityksensä osoitti hänen olevan elossa. Silloin hän sai Jumalalta ilmoituksen, että hänelle suotiin vielä 13 ½ vuotta elinaikaa, yksi vuosi jokaista sairauspäivää kohden.

Seuraavana vuonna, kun Kreetan viranomaiset kieltäytyivät antamasta luostarille sen Kreetalla olevien tiluksien vehnäsatoa, veljestö pyysi Leontiosta matkustamaan Konstantinopoliin ja vetoamaan keisariin, koska he tarvitsivat kaiken viljan. Leontios epäröi, koska hän oli saanut Pyhän Hengen ilmoituksen, ettei enää palaisi matkaltaan Patmokselle satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta. Hänen saavuttuaan Konstantinopoliin keisari Manuel I Komnenos vakuuttui Patmoksen luostarin johtajan hyveistä ja halusi vihkiä hänet Kyproksen arkkipiispaksi, mutta Leontios kieltäytyi tietäen, että se ei ollut Jumalan tahto. Vuonna 1170 hän suostui vihittäväksi Jerusalemin patriarkaksi, koska hänelle oli jo kauan sitten ennustettu tätä tehtävää. Tuohon aikaan Jerusalem oli ristiretkeläisten hallussa ja sen ortodoksiset patriarkat joutuivat olemaan evakossa, yleensä Konstantinopolissa.

Matkallaan Pyhään maahan Leontios viipyi jonkin aikaa Kyproksella, jossa Jerusalemin patriarkalla oli omaisuutta ja asunto pienessä sivuluostarissa. Sen jälkeen hän matkusti Akkoon (Acre), missä ortodoksinen patriarkka vakituisesti asui, sillä latinalaiset eivät päästäneet häntä Jerusalemiin. Leontioksen ei koskaan sallittu toimittaa jumalanpalvelusta Jerusalemissa, mutta hänen maineensa ihmeidentekijänä levisi nopeasti Syyrian ja Foinikian kristittyjen keskuudessa, jotka tulivat joukoittain pyytämään siunausta Jumalan mieheltä.

Kerran Leontios matkusti salaa Jerusalemiin kunnioittamaan pyhää hautaa. Tämän matkan aikana hän teki rukouksillaan lopun hirvittävästä kuivuudesta, joka oli vaivannut Jerusalemia, ja pelasti siten seuraavan sadon. Latinalaiset kristityt arkkipiispansa johdolla tulivat kateellisiksi ja lähettivät miehiä päättämään patriarkan elämän, mutta Jumala ei sallinut heidän koko yönä löytää hänen huoneensa ovea, jolloin heidän aikeensa raukesi tyhjiin.

Pyhä Leontios nukkui kuolonuneen 14. toukokuuta 1185, kun kolmetoista ja puoli vuotta oli kulunut hänen sairaudestaan ja Jumalan ilmoituksesta, että hän eläisi vielä näin kauan. Loppuun asti hän noudatti rukoussääntöään ja askeettista elämäntapaansa. Taiteilija määrättiin maalaamaan hänen kuvansa, mutta hän ei millään saanut sitä onnistumaan, aivan kuin Leontios olisi nöyryydessään kieltänyt kuvansa maalaamisen. Hänen hautauksensa jälkeen tapahtui monia ihmeitä. Neljä päivää hänen kuolemansa jälkeen tuoretta verta virtasi vuolaasti hänen kahden sisäkkäisen arkkunsa läpi ristin muotoisesti ja taivaallinen tuoksu levisi ympäristöön.

Pyhä Isidoros oli kotoisin Aleksandriasta ja palveli upseerina Rooman armeijassa keisari Deciuksen (249–251) aikana. Sotajoukon mukana hän saapui Khiokseen. Siellä sadanpäällikkö Julius paljasti ylipäällikkö Numeriokselle Isidoroksen olevan kristitty. Kuulusteluissa Isidoros ilmoitti rohkeasti, että hän palveli Jeesusta Kristusta, ainoaa todellista Jumalaa, joka oli tullut ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Rangaistukseksi Numerios käski sitoa hänet jaloista ja käsistä neljään paaluun, minkä jälkeen sotilaat ruoskivat hänet verille. Sen jälkeen hänet heitettiin polttouuniin, josta hän selviytyi ulos elävänä.

Kun Isidoroksen isä, joka oli fanaattinen epäjumalanpalvelija, sai Aleksandriassa kuulla, että hänen poikansa oli kieltänyt epäjumalat ja palvoo Kristusta, hän kiiruhti itse Khiokselle. Hän pyysi Numeriosta luovuttamaan Isidoroksen hänen käsittelyynsä luvaten, että hän kyllä saisi poikansa taipumaan. Isän anelut ja pyynnöt eivät kuitenkaan tehneet Isidorokseen mitään vaikutusta. Silloin isä muuttui julmaakin julmemmaksi ja sitoi itse poikansa villihevosiin, jotka raahasivat tätä perässään pitkän matkan. Lopulta pahoin runnellun marttyyrin pää lyötiin poikki.[1]

Isidoroksen ruumis heitettiin rotkoon, ja sotilaita määrättiin vartioimaan sitä. Hurskas kristitty nainen Myrope (2.12.) onnistui kuitenkin vartijoiden nukkuessa pääsemään paikalle ja sai marttyyrin ruumiin haltuunsa palvelijattariensa avustuksella. Hän voiteli sen tuoksuvilla yrteillä ja hautasi arvokkaaseen paikkaan.

Kun Numerios sai tietää, että ruumis oli varastettu, hän käski pukea vartiotehtävänsä laiminlyöneiden sotilaiden ylle raskaat rautakahleet. Kahleissa heidät sitten lähetettiin etsimään ruumista. Myropen sydän särkyi, kun hän näki sotilaiden laahustavan ympäriinsä kahleissa ja kuolemanrangaistusta peläten. Niinpä hän päätti tunnustaa heille varastaneensa marttyyrin ruumiin. Helpottuneet sotilaat veivät hänet heti Numerioksen luo, joka päästi heidät vapaiksi.

Myrope vangittiin ja häntä kidutettiin monin tavoin. Keskiyöllä vankilassa leimahti kirkas valo ja sen keskellä seisoi pyhä marttyyri Isidoros enkelten ympäröimänä laulaen heidän kanssaan kolmipyhäveisua: ”Pyhä Jumala, pyhä Väkevä, pyhä Kuolematon, armahda meitä!” Hän sanoi Myropelle: ”Rauha sinulle! Toiveesi toteutuu ja saat ottaa Jumalalta vastaan marttyyrien kruunun.” Heti tämän jälkeen pyhä Myrope antoi sielunsa Jumalan käsiin ja vankila täyttyi hyvästä tuoksusta. Hänet haudattiin pyhän Isidoroksen viereen. Paikalle rakennettiin myöhemmin suuri kaunis kirkko.

Ristiretkeläiset ryöstivät marttyyrien pyhäinjäännökset vuonna 1125, ja ne päätyivät Venetsiaan ensin ruhtinaan palatsiin ja sieltä Pyhän Markuksen kirkkoon, jossa niitä säilytetään erityisessä Pyhän Isidoroksen kappelissa. Pyhän Isidoroksen pääkallo löytyi myöhemmin ja sekin vietiin Venetsiaan vuonna 1627.

Vuonna 1967 roomalaiskatolinen kirkko päätti palauttaa osan ryöstetyistä pyhäinjäännöksistä takaisin Khiokselle. Koska vanhasta kirkosta oli jäljellä vain rauniot, saarelle rakennettiin pyhälle Isidorokselle omistettu uusi kirkko pyhäinjäännösten säilytyspaikaksi.


[1] Toisen version mukaan Numerios kuulusteli pitkään Isidorosta ja käski lopulta repiä irti hänen kielensä. Sen jälkeen hänet mestattiin ja hänen ystävänsä Ammonios hautasi hänet.

Pyhä uusmarttyyri Markus Kreetalainen syntyi 1600-luvulla Kreetan saarella ja vietti lapsuutensa Smyrnassa (nyk. Turkin Izmir). Siellä muslimit sieppasivat hänet ja pakottivat hänet kääntymään islamiin. Neljä vuotta myöhemmin hän matkusti Konstantinopoliin ja löysi sieltä viisaan opettajan, Meletios Syrigoksen, jolle hän tunnusti halunsa pyyhkiä luopumuksensa synnin pois marttyyrikuolemalla, ja opettaja rohkaisi häntä siinä.

Markus palasi Smyrnaan, tunnusti rohkeasti Kristuksen tosi Jumalaksi ja pilkkasi muslimien profeettaa ja heidän uskontoaan. Silloin hänet heti pidätettiin, häntä kidutettiin ja hänet vietiin tuomarin eteen. Tämä kysyi, oliko hän kristitty vai muslimi. Markus vastasi: ”Olen ollut kristitty ja minusta on taas tullut kristitty. Kunnioitan Kristusta ja palvon Häntä tosi Jumalana. Olen luopunut teidän uskostanne.” Tuomari antoi kiduttaa häntä ja heitti hänet vankityrmään, mutta Jumala vahvisti häntä. Kidutukset olivat hänelle ilonaihe ja hän piti kuolemaa elämää parempana, sillä hän tiesi voivansa iloita ikuisesti taivaallisessa elämässä. Kun Markus ei antanut periksi, hänet vietiin taas tuomarin eteen, joka uhkasi vielä pahemmilla kidutuksilla, mutta Markus sanoi: ”Vaikka kuinka kiduttaisitte minua, en kiellä suloista Jeesusta Kristusta. Tehkää mitä haluatte. Sitten saatte nähdä, kuinka paljon voimaa Kristus lahjoittaa niille, jotka kärsivät hänen nimessään.”

Toisen kuulustelun jälkeen vasta 17-vuotias pyhä uusmarttyyri Markus Kreetalainen tuomittiin kuolemaan, ja hän taivutti halukkaasti päänsä pyövelin miekan eteen 14.5.1643. Kristityt joutuivat maksamaan suuren summan hänen reliikeistään, joiden kautta Smyrnassa tapahtui lukuisia ihmeitä ihmisille, jotka lähestyivät niitä uskossa.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa