Kirkkokalenteri

Kuningas Boriksen noustessa valtaan vuonna 852 Bulgaria oli vielä enimmäkseen pakanallinen maa, jossa kuitenkin orasti jo kristinuskon siemen. Boris sai pakanallisen kasvatuksen, mutta omaksui kristillisiä vaikutteita sisareltaan, joka oli nuorena jäänyt vangiksi ja varttunut Bysantin hovissa, sekä sedältään Bojanilta, joka kärsi marttyyrikuoleman maaliskuun 28. päivänä vuonna 833.

Noustuaan valtaan Boris oli ensin yhteydessä läntisiin lähetystyöntekijöihin, mutta vakuututtuaan Bysantin hengellisestä ja kulttuurisesta ylivoimaisuudesta hän kääntyi keisari Mikael III:n puoleen. Hän ilmoitti haluavansa kasteen niin itselleen kuin kansalleen. Bysantista lähetetty piispa kastoi Boriksen juhlallisesti vuonna 864, ja hän sai keisarin mukaan kristilliseksi nimekseen Mikael. Monet hovia lähellä olevat ottivat myös kasteen. Konstantinopolin patriarkka Fotios (6.2.) lähetti Borikselle kirjeen, jossa hän selitti niin kristinoppia kuin kristityn hallitsijan velvollisuuksia.

Boris pyrki järjestämään nuoren kirkkonsa elämän Bysantin esikuvan mukaisesti. Poliittinen tilanne – Boris toivoi lännestä tukea saksalaisia vastaan – ja toisaalta toive kirkollisesta autonomiasta ja omasta patriarkasta saivat hänet kuitenkin kääntymään vuonna 866 Rooman paavin puoleen. Bulgariaan saapui lännestä lähetystyöntekijöitä, jotka levittivät Rooman kirkon liturgisia käytäntöjä ja painottivat läntistä oppia, jonka mukaan Pyhä Henki lähtee myös Pojasta (Filioque). Kansa kuitenkin vastusti läntistä opetusta ja ennen pitkää Boris huomasi erehdyksensä. Hän karkotti Rooman kirkon lähetystyöntekijät ja kääntyi vuonna 870 jälleen Bysanttiin tiedustellen kirkolliskokoukselta, mihin kirkkoon hänen maansa kuului. Paavin vastustuksesta huolimatta kokous totesi Bulgarian kirkon kuuluvan Konstantinopolin patriarkan suojelukseen. Bysantista lähetettiin piispoja johtamaan Bulgarian kirkkoa.

Lähetystyö tehostui entisestään vuonna 885, kun viisi Suur-Määristä karkotettua pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen oppilasta siirtyi Bulgariaan. Näiden lähetystyöntekijöiden – Nahum (23.12.), Gorazd, Savva, Kliment ja Angelar (27.7.) – tehtävänä oli julistaa kristinuskoa slaaviksi. He kastoivat ihmisiä, ja kuningas Boris-Mikaelin tuella kaikkialle Bulgariaan rakennettiin kirkkoja, joissa Jumalan ylistys kaikui slaavin kielellä.

Vuonna 888 Boris-Mikael vaikean sairauden jälkeen luopui vallasta ja vetäytyi luostariin antautuakseen paasto- ja rukouskilvoitukseen. Hänen poikansa Vladimir alkoi kuitenkin tuhota isänsä työtä; hän suuntautui länteen ja ryhtyi vainoamaan ortodoksista papistoa. Neljä vuotta Boris-Mikael kesti tätä kaikkea hiljaa. Sitten hän pyhän innon vallassa riisui munkin vaatteensa ja puki vielä kerran ylleen sotilasruhtinaan varusteet. Syrjäytettyään Vladimirin hän siirsi vallan nuoremmalle pojalleen Simeonille ja vetäytyi jälleen luostariin. Vietettyään loppuelämänsä hiljaisuudessa ja rukouksessa hän antoi sielunsa Herralle toukokuun 2. päivänä vuonna 907. Pyhää Boris-Mikaelia kunnioitetaan Bulgariassa yhtenä maan valistajista.

Autuas Vasili oli yksi Kadomskin köyhän aatelisperheen kolmesta pojasta. Perhe muutti maaseudulta Rjazaniin. Napoleonin sodan aikana Vasili palveli armeijassa, mutta ei osallistunut taisteluihin. Vapauduttuaan sotapalveluksesta hän päästi maaorjansa vapaiksi, luovutti omaisuutensa veljentyttärelleen ja aloitti houkan kilvoituksen. Hän kärsi vapaaehtoisesti puutetta ja kierteli seudun luostareissa. Rjazanin asukkaat kunnioittivat hiljaista ja nöyrää kilvoittelijaa ja kutsuivat häntä Jumalan rahastonhoitajaksi, sillä hän jakoi kaiken saamansa miltei välittömästi puutteessa oleville. Lapset pitivät Vasilista ja juoksivat joukolla hänen luokseen heti hänet nähdessään. Vasili jakeli heille makeisia ja pikkukolikoita.

Vasilin vaatetus oli aina siisti ja puhdas. Hän puhutteli kaikkia tuttavallisesti käyttämättä arvonimiä. Tullessaan vieraan talon pihalle hän lauloi ”Herra armahda”. Hänellä oli selvänäkemisen armolahja.

Kerran eräs Vasilin hyvin tunteva mies kuuli nuorten puhuvan hänestä halveksivasti. Silloin hän sanoi: ”Tuo vähäjärkinen saattaa teoillaan häpeään kaikki viisaat, sillä hän tekee sen, mitä noiden täysissä järjissään olevien pitäisi tehdä.” Autuas Vasili nukkui kuolonuneen vuonna 1848. Häntä kunnioitetaan pyhänä Rjazanin hiippakunnassa.

Pyhä Athanasios syntyi vuonna 1560 (tai 1597) Patelarioksen hurskaaseen ja lahjakkaaseen perheeseen ja sai kasteessa nimen Aleksios. Perhe asui Rethymnonin kaupungissa Kreetalla, jota tuolloin hallitsivat katolilaiset venetsialaiset. Aleksioksen isä Gregorios oli kuuluisa tiedemies ja filosofi. Aleksios sai monipuolisen maallisen ja teologisen koulutuksen. Hän osasi kreikan lisäksi latinaa, arabiaa ja italiaa ja teki oppineisuudellaan vaikutuksen aikalaisiinsa. Isänsä kuoleman jälkeen hän vihkiytyi viitankantajamunkiksi eräässä luostarissa Tessalonikassa, mutta siirtyi sieltä myöhemmin Athosvuorelle Esfigmenoksen luostariin. Ollessaan pyhiinvaellusmatkalla Pyhän maan luostareissa hän vihkiytyi munkiksi saaden nimekseen Athanasios.

Tessalonikaan palattuaan Athanasios vihittiin papiksi. Hän julisti kristinuskoa valakialaisten ja moldovalaisten parissa ja käänsi Psalttarin kreikasta romaniaksi. Hän tuli nopeasti tunnetuksi erinomaisena puhujana, Raamatun selittäjänä ja kirkkoveisujen sepittäjänä. Vuonna 1626 hänet nimitettiin opettajaksi Valakiaan. Hän sai myös tehtäväkseen kääntää Psalttarin hepreasta nykykreikaksi. Käännöstä säilytettiin sittemmin Pyhän Johannes Teologin luostarissa Patmoksella ja kopioita Athoksen eri luostareissa.

Pyhän Athanasioksen lahjat ja ansiokas toiminta herättivät Konstantinopolin patriarkan Kyrillos I Lukariksen huomion. Athanasios kutsuttiin Konstantinopoliin ja vihittiin vuonna 1631 Tessalonikan piispaksi. Muutaman vuoden kuluttua patriarkka Kyrillos joutui sulttaanin epäsuosioon ja hänet karkotettiin Tenedossaarelle. Uudeksi patriarkaksi valittiin Athanasios. Hän ennätti kuitenkin toimia virassaan vain 40 päivää, kun Kyrillos jo palasi karkotuksesta Konstantinopoliin ja ryhtyi jälleen patriarkkana johtamaan kirkkoa. Athanasios vetäytyi Athokselle, jossa hän kilvoitteli runsaan vuoden ajan. Sitten hän siirtyi Italiaan, jossa paavi houkutteli häntä liittymään katoliseen kirkkoon. Athanasios säilytti kuitenkin ortodoksisen uskonsa, vaikka tunsikin avointa sympatiaa roomalaiskatolilaisia kohtaan.

Erinäisten vaiheiden jälkeen Athanasios palasi Tessalonikan piispanistuimelle. Hiippakunta, kuten koko Konstantinopolin patriarkaatti, kärsi monenlaista puutetta osmanivallan alla. Athanasios kääntyi kahdesti Venäjän tsaari Mikaelin (1613−1645) puoleen ja sai tältä apua kirkon velkojen maksamiseen. Myöhemmin hän teki myös matkoja Venäjälle. Kun oleskelu Tessalonikassa kävi mahdottomaksi, Athanasios siirtyi vuonna 1643 Moldovaan Galaţin kaupunkiin hallitsija Vasile Lukulin suojelukseen. Vuonna 1652 hänet nimitettiin toistamiseen Konstantinopolin patriarkaksi, mutta tälläkin kertaa hän hoiti tehtävää vain lyhyen aikaa ja palasi jo seuraavana vuonna Moldovaan.

Moldovasta käsin Athanasios teki pitkän matkan Venäjälle. Hän tapasi patriarkka Nikonin (1652−1658) ja antoi tukensa tämän ajamalle liturgiselle reformille. Talvisella paluumatkalla Moldovaan Athanasios sairastui. Hän pysähtyi Lubnyn kaupungissa sijaitsevaan Mgarin Kristuksen kirkastumisen luostariin odottamaan kevään tuloa ja paranemistaan, mutta sairaus kääntyi pahempaan suuntaan. Huhtikuun 5. päivänä vuonna 1654 pari viikkoa pääsiäisen jälkeen pyhä Athanasios antoi henkensä Herralle. Hänet haudattiin Kristuksen kirkastumisen kirkkoon muurattuun hautaholviin täydessä jumalanpalveluspuvussa tuolilla istuvana.

Kahdeksan vuoden kuluttua metropoliitta Paisi pyysi ohikulkumatkallaan saada nähdä patriarkka Athanasioksen haudan. Holvi avattiin ja sieltä tulvi hyvä tuoksu. Athanasioksen ruumis oli säilynyt kokonaisena; vain piispansauvaa pitelevästä oikeasta kädestä puuttui muutama sormi. Tuoli ja vaatteet pyhän yllä olivat sen sijaan miltei kokonaan hajonneet. Athanasiosta alettiin heti kunnioittaa pyhänä ja hänen muistoaan ryhdyttiin viettämään toukokuun toisena päivänä, jolloin muistellaan myös samannimistä Athanasios Suurta.

Kreikassa oli viime vuosisadalle saakka tapana haudata piispat istuvaan asentoon, ja tästä piispallisesta hautausasennosta johtuen Lubnyn pyhä Athanasios tunnetaan myös ”Istuvana Athanasioksena”. Hänen reliikkiensä äärellä on tapahtunut ihmeitä. Athanasioksen kunnioitus rajoittuu kuitenkin vain slaavilaiseen perinteeseen. Kreikkalaisissa synaksarioneissa häntä ei mainita. Romanian kirkko liitti hänet kirkkokalenteriin pyhien joukkoon vuonna 2009.

Aleksandrian arkkipiispan pyhän Athanasios Suuren reliikkien siirtämisen kunniaksi on oma juhlapäivänsä. Reliikit siirrettiin Aleksandriasta Konstantinopoliin ja sittemmin ne vietiin Venetsiaan, jossa ne ovat yhä Pyhän Sakariaan kirkossa (San Zaccaria). Toukokuussa 1973 paavi Paavali VI lahjoitti yhden reliikin koptilaisen kirkon patriarkalle, ja tämä reliikki on Kairossa Pyhän apostoli Markuksen katedraalissa. Pyhän Athanasios Suuren elämästä on kerrottu tammikuun 18. päivän kohdalla.

Hesperos ja Zoe sekä heidän poikansa Kyriakos ja Teodulos olivat kristitty perhe Attalian Pamfyliassa Vähän-Aasian etelärannikolla keisari Hadrianuksen aikana 120-luvulla. He olivat rikkaan epäjumalanpalvelijan Catalluksen ja tämän vaimon Tetradian orjia. Eräänä päivänä perheen pojat ilmoittivat äidilleen, etteivät he enää kestä elämää epäjumalanpalvelijan orjina, ja ehdottivat pakenemista. He pelkäsivät itsekin saastuvansa isäntäväkensä pakanallisista menoista. Aluksi Zoe vastusti sanoen: ”Mitä voimme tehdä? Ovathan he isäntiämme.” Tähän pojat vastasivat: ”Äiti, Kristuksen veri on vapauttanut meidät emmekä ole ihmisten orjia.” Lopulta äiti ja pojat menivät yhdessä isäntänsä luo ja julistivat olevansa kristittyjä. He sanoivat, että Catalluksella on valta vain heidän ruumiiseensa, ei sieluunsa. Heidän rohkeuttaan hämmästellen Catallus lähetti heidät perheen päämiehen Hesperoksen luo, joka työskenteli muualla.

Vähän myöhemmin Catallus juhli poikansa syntymää. Kreikkalaisen tavan mukaan hän lähetti Hesperoksen perheelle syötäväksi lihaa, joka oli uhrattu juhlan kunniaksi epäjumalille. Neuvoteltuaan äitinsä kanssa Kyriakos ja Teodulos heittivät lihan koirille. Kun Catallus sai kuulla tästä, hän antoi käskyn ripustaa pojat paaluun ja raastaa heidän kylkiään. Vanhemmat, jotka pakotettiin katsomaan lastensa kärsimystä, rohkaisivat poikiaan pysymään lujina loppuun asti. Catallus raivostui tästä, käski laskea pojat alas paalusta ja ruoskia heitä ja heidän äitiään. Lopulta hän antoi määräyksen kuumentaa polttouuni ja työntää koko perhe sinne. Näin he saivat marttyyrien kuihtumattomat seppeleet.

Aamulla jotkut olivat kuulevinaan uunista jotain laulun kaltaista. Kun uuni avattiin, neljän marttyyrin ruumiit löytyivät itään päin kääntyneinä ja palamattomina, ikään kuin he olisivat olleet unessa.