✚ öljytön paasto
Suuri torstai
P. Simeon bar Saba ja hänen
kanssakilvoittelijansa, † 300-l.
Pt. Zosima Solovetskilainen, Karjalan pyhä, † 1478.
Nimipäivä: Simeon, Simeoni, Simo; Sosima.
Parimia 17.4.
Avaa kaikki10 Herra sanoi Moosekselle: ”Mene kansan luo ja käske kaikkien puhdistautua ja pyhittäytyä tänään ja huomenna sekä pestä viittansa. 11 Heidän on oltava valmiina ylihuomiseen mennessä, sillä ylihuomenna Herra astuu kaiken kansan nähden alas Siinainvuorelle. 12 Määrää vuoren ympärille raja ja varoita kansaa nousemasta vuorelle tai edes koskemasta sen juureen. Jokaista, joka koskettaa vuorta, rangaistakoon kuolemalla, 13 mutta häneen ei saa koskea käsin, vaan hänet on joko kivitettävä, keihästettävä tai ammuttava jousella. Syyllinen ei saa jäädä eloon, olkoon sitten ihminen tai karjaeläin. Vasta kun oinaansarvea on soitettu, kansa saa nousta vuorelle.” 14 Mooses laskeutui vuorelta kansan luo. Hän pyhitti ja puhdisti israelilaiset, ja he pesivät myös viittansa. 15 Sitten Mooses sanoi kansalle: ”Olkaa valmiina ylihuomiseksi. Kukaan älköön koskeko naiseen.” 16 Kolmantena päivänä aamun tultua alkoi jyristä ja salamoida. Vuoren yllä lepäsi raskas pilvi ja kuului voimakasta torventoitotusta, ja kansa vapisi pelosta leirissään. 17 Mooses vei israelilaiset ulos leiristä Jumalaa vastaan, ja he jäivät vuoren juurelle. 18 Siinainvuori oli kauttaaltaan savun peitossa, koska Herra laskeutui vuorelle tulessa. Vuori savusi kuin tulinen uuni ja vavahteli ankarasti. 19 Torven ääni kasvoi kasvamistaan, Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylisten.
1 Silloin Herra vastasi Jobille. Myrskyn keskeltä hän puhui: 2 — Kuka on tämä, joka peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? 3 Vyötä itsesi, puolustaudu kuin mies! Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat. 4 Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! 5 Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? 6 Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, 7 kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? 8 Kuka sulki meren portit, kun vedet syöksyivät esiin maan kohdusta? 9 Pilvenhattaroihin minä vaatetin meren, myrskypilvillä sen kapaloin. 10 Minä laadin sille lait ja rajat ja asetin portit ja salvat sen tielle, 11 sanoin: ”Tähän asti, ei edemmäs! Tässä on sinun ylpeitten aaltojesi raja.” 12 Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran? Oletko käskenyt aamuruskon paikalleen, 13 niin että se tarttuu kiinni maan liepeisiin ja ravistaa pois kaikki jumalattomat? 14 Aamuruskon syttyessä maa muuttuu kuin savi, johon painetaan sinetti: kaikki tulee näkyviin kuin uudelleen vaatetettuna. 15 Ne, jotka ovat luopuneet Jumalasta, jäävät vaille valoa. Röyhkeän käsivarsi murskataan. 16 Oletko käynyt meren lähteillä, oletko tutkinut syvyyden pohjan? 17 Nousivatko eteesi tuonelan portit, saitko nähdä kuoleman varjon ovet? 18 Oletko tutkinut maan sen ääriä myöten? Jos olet tämän kaiken tehnyt, kerro toki! 19 Tunnetko sinä tien valon kotipaikalle, tunnetko paikan, jossa pimeys asuu? 20 Sinäkö tuot valon maan ylle, sinäkö opastat sen takaisin majaansa? 21 Totta kai, sinähän tiedät kaiken, sinä synnyit jo ennen niitä, niin suuri on päiviesi luku! 22 Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot? 23 Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten, sodan päiviä, taistelun päivää varten. 42:1 Silloin Job sanoi Herralle: 2 — Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. 3 Sinä kysyit: ”Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?” Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä — ne ovat minulle liian ihmeellisiä. 4 Sinä sanoit: ”Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.” 5 Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
4 Herra, minun Jumalani, on antanut minulle taitavan kielen, niin että voin sanalla rohkaista uupunutta. Aamu aamulta hän herättää minut, herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin. 5 Herra avasi minun korvani, ja minä tottelin, en väistänyt tehtävääni. 6 Minä tarjosin selkäni lyötäväksi ja poskieni parran revittäväksi, en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä. 7 Herra, minun Jumalani, auttaa minua, siksi en pelkää häväistystä. Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi. Minä tiedän, etten jää häpeääni, 8 sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni — kuka voisi minua syyttää! Asettukaamme siis käymään oikeutta. Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan? Astukoon hän esiin! 9 Herra, minun Jumalani, on minun auttajani. Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi? Nuo kaikki häviävät kuin vaate, jonka koi syö. 10 Se teistä, joka pelkää Jumalaa, kuulkoon Herran palvelijan sanaa. Joka kulkee syvällä pimeydessä ilman valoa, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaan. 11 Mutta te, jotka sytytätte liekkejä loimuamaan, te, jotka ammutte palavia nuolia, syöksykää itse roihuaviin liekkeihinne, tuhoutukaa tulinuoliin, jotka itse sytytitte! Minun kädestäni tämä on lähtöisin: tuskan paikassa te joudutte virumaan.
1. hetkessä
18 Herra, sinä itse ilmoitit minulle vihollisteni aikeet, ja nyt minä ne tiedän! 19 Minä olin kuin kesy karitsa, jota viedään teurastettavaksi. En tiennyt, että he tekivät suunnitelmia minua vastaan ja puhuivat keskenään: ”Tuhotkaamme puu hedelmineen! Raivatkaamme hänet pois elävien maasta, niin ettei häntä enää muisteta!” 20 Mutta sinä, Herra Sebaot, tutkit ihmisten sydämen ja ajatukset ja tuomitset oikein. Anna minun nähdä, että sinä kostat heille. Sinulle minä olen uskonut asiani. 21 Näin sanoo Herra: ”Anatotin miehet tavoittelevat henkeäsi ja sanovat: ’Älä kulje enää Herran profeettana, muuten me tapamme sinut.’ 22 Mutta minä, Herra Sebaot, vastaan: Minä kostan heille! Heidän nuorukaisensa kaatuvat miekkaan, heidän poikansa ja tyttärensä kuolevat nälkään. 23 Yhtäkään heistä ei jää jäljelle sinä vuonna, jolloin minä rankaisen Anatotia ja annan onnettomuuden kohdata sitä.” 12:1 — Herra, sinä olet oikeudenmukainen, kuinka minä voisin syyttää sinua mistään? Silti kysyn: Onko oikein, että jumalattomat menestyvät, että kaikki luopiot saavat elää rauhassa? 2 Sinä olet heidät istuttanut, he ovat juurtuneet, he kasvavat ja kantavat hedelmää. Suullaan he puhuvat sinusta, mutta heidän sydämensä on sinusta kaukana. 3 Herra, sinä näet ja tunnet minut, sinä tutkit sydämeni, sinä tiedät, olenko sinulle uskollinen. Erottele heidät laumasta kuin teuraslampaat, määrää heidät tuhon päivää varten. 4 Kuinka kauan täytyy maan riutua, laidunten ruohon kuivettua? Villieläimet ja linnutkin katoavat ihmisten pahuuden tähden. Mutta he sanovat: ”Kuka sen voi tietää, miten meille käy!” 5 — Jos sinä läkähdyt jo jalkamiesten matkassa, kuinka voisit juosta kilpaa hevosten kanssa? Vaikka tunnetkin olosi turvalliseksi asutuilla seuduilla, kuinka selviät Jordanin tiheiköissä?9 Eikö maani ole kuin hyeenan luola, jonka ympärillä haaskalinnut parveilevat? ”Kootkaa tänne kaikki villieläimet! Tuokaa ne aterialle!” 10 Paimenten laumat ovat tuhonneet viinitarhani, tallanneet peltoni. Minun ihanan maani he ovat tehneet autiomaaksi. 11 Hävitettynä se suree minun edessäni, se on lohduttoman autio. Koko maa on tyhjä, kukaan ei siitä välitä. 14 Näin sanoo Herra: ”Totisesti, minä tempaan kaikki kelvottomat naapurikansat pois maastaan! Ne ovat kajonneet siihen maahan, jonka minä olen antanut kansalleni Israelille pysyväksi perinnöksi. Myös Juudan heimon minä tempaan maastaan. 15 Mutta sen jälkeen kun olen temmannut ne pois, minä armahdan niitä. Minä annan jokaisen kansan palata omaan maahansa ja omalle perintömaalleen.
Epistola 17.4.
Avaa kaikkiEhtoopalveluksessa
23 Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, 24 kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” 25 Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” 26 Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. 27 Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. 28 Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. 29 Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion. 30 Sen vuoksihan teidän joukossanne on paljon heikkoja ja sairaita ja monet ovat jo nukkuneet pois. 31 Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi. 32 Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi.
Evankeliumi 17.4.
Avaa kaikki1Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.
2He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. 3Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. 4Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. 5Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
6Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: »Herra, sinäkö peset minun jalkani?» 7Jeesus vastasi: »Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.» 8Pietari sanoi hänelle: »Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!» Jeesus vastasi: »Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.» 9Silloin Simon Pietari sanoi: »Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.» 10Tähän Jeesus vastasi: »Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.» 11Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
12Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
»Ymmärrättekö te, mitä teille tein? 13Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. 14Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. 15Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 16Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. 17Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
Aamupalveluksessa
1 Happamattoman leivän juhla, jota kutsutaan myös pääsiäiseksi, oli jo lähellä. 2 Ylipapit ja lainopettajat miettivät miettimistään, millä keinoin saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltä, sillä he pelkäsivät kansaa. 3 Silloin meni Saatana Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi hän oli yksi kahdestatoista opetuslapsesta. 4 Hän lähti ylipappien ja temppelivartioston päällikköjen luo ja keskusteli heidän kanssaan siitä, miten toimittaisi Jeesuksen heidän käsiinsä. 5 He ilahtuivat ja tarjosivat hänelle rahaa. 6 Juudas suostui tarjoukseen ja etsi nyt sopivaa tilaisuutta saattaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä kaikessa hiljaisuudessa. 7 Sitten tuli se happamattoman leivän päivä, jona pääsiäislammas oli teurastettava. 8 Jeesus lähetti Pietarin ja Johanneksen kaupunkiin ja sanoi heille: ”Menkää valmistamaan meille pääsiäisateria.” 9 He kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sen?” 10 Hän sanoi: ”Kun tulette kaupunkiin, teitä vastaan tulee vesiruukkua kantava mies. Seuratkaa häntä. Menkää siihen taloon, johon hän menee, 11 ja sanokaa talon isännälle: ’Opettaja kysyy sinulta, missä on huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.’ 12 Isäntä osoittaa teille yläkerrasta suuren huoneen, jossa on kaikki järjestettynä. Valmistakaa sinne ateria.” 13 He lähtivät matkaan, ja kaikki kävi niin kuin Jeesus oli heille sanonut. He valmistivat pääsiäisaterian. 14 Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. 15 Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. 16 Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” 17 Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. 18 Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.” 19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” 20 Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. 21 Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. 22 Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!” 23 Opetuslapset alkoivat kysellä toisiltaan, kuka heistä se saattaisi olla. 24 Opetuslasten kesken syntyi myös kiistaa siitä, ketä heistä olisi pidettävä suurimpana. 25 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Kuninkaat hallitsevat herroina kansojaan, ja vallanpitäjät vaativat, että heitä kutsutaan hyväntekijöiksi.* 26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka teidän joukossanne on suurin, se olkoon kuin nuorin, ja joka on johtaja, olkoon kuin palvelija. 27 Kumpi on suurempi, se, joka on aterialla, vai se, joka palvelee häntä? Eikö se, joka on aterialla? Mutta minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee. 28 ”Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani. 29 Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. 30 Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. 31 ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. 32 Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi.” 33 Pietari sanoi hänelle: ”Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään vaikka vankilaan tai kuolemaankin.” 34 Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon sinulle, Pietari: ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä olet kolmesti kieltänyt tuntevasi minut.” 35 Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?” ”Ei mitään”, he vastasivat. 36 Silloin Jeesus sanoi: ”Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. 37 Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: ’Hänet luettiin rikollisten joukkoon.’ Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt täyttymyksensä.” 38 Opetuslapset sanoivat: ”Herra, tässä on kaksi miekkaa.” ”Riittää”, hän vastasi. 39 Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. *) ”Hyväntekijä” kuului tuon ajan hallitsijoiden itsestään käyttämiin kunnianimityksiin.
Ehtoopalveluksessa
Herra sanoi opetuslapsilleen: 2 ”Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi.” 3 Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin 4 neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. 5 ”Ei kuitenkaan kesken juhlan”, he sanoivat, ”ettei kansa ala mellakoida.” 6 Kun Jeesus oli Betaniassa spitaalia sairastaneen Simonin talossa, 7 tuli hänen luokseen nainen, jolla oli alabasteripullossa hyvin kallista tuoksuöljyä. Jeesuksen aterioidessa nainen vuodatti öljyn hänen päähänsä. 8 Mutta kun opetuslapset näkivät sen, he sanoivat paheksuen: ”Millaista haaskausta! 9 Olisihan sen voinut myydä hyvään hintaan ja antaa rahat köyhille.” 10 Jeesus huomasi tämän ja sanoi heille: ”Miksi te pahoitatte naisen mielen? Hän teki minulle hyvän teon. 11 Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole. 12 Kun hän voiteli minut, se tapahtui hautaamistani varten. 13 Totisesti: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumin sanoma julistetaan, tullaan muistamaan myös tämä nainen ja kertomaan, mitä hän teki.” 14 Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo 15 ja sanoi: ”Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?” He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta. 16 Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen. 17 Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” 18 Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.'” 19 Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian. 20 Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Joh. 13:3 Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. 4 Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. 5 Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla. 6 Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” 7 Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” 8 Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” 9 Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” 10 Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” 11 Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita. 12 Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? 13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. 14 Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. 15 Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. 16 Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. 17 Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat. Matt. 26:21 Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” 22 Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” 23 Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. 24 Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” 25 Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus. 26 Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” 27 Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. 28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. 29 Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.” 30 Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. 31 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’ 32 Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.” 33 Pietari keskeytti hänet ja sanoi: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.” 34 Jeesus vastasi: ”Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” 35 Pietari sanoi: ”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset. 36 Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: ”Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.” 37 Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. 38 Hän sanoi heille: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.” 39 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” Luuk. 22:43 Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. 44 Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin. Matt. 26:40 Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: ”Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? 41 Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” 42 Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.” 43 Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään. 44 Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin. 45 Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. 46 Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä.” 47 Jeesuksen vielä puhuessa tuli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet. 48 Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: ”Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni.” 49 Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: ”Terve, rabbi!”, ja suuteli häntä. 50 Jeesus sanoi hänelle: ”Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.” Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet. 51 Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. 52 Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. 53 Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa* enkeleitä ja enemmänkin. 54 Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?” 55 Jeesus sanoi sitten miesjoukolle: ”Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. 56 Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen.” Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat. 57 Vangitsijat veivät Jeesuksen ylipappi Kaifaksen luo, minne lainopettajat ja kansan vanhimmat olivat kokoontuneet. 58 Pietari seurasi häntä jonkin matkan päässä ylipapin pihaan saakka. Siellä hän istuutui palvelusväen joukkoon nähdäkseen, kuinka kaikki päättyisi. 59 Ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi. 60 Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, vaikka monta väärää todistajaa esiintyi. Viimein astui esiin kaksi miestä, 61 jotka väittivät Jeesuksen sanoneen: ”Minä voin hajottaa Jumalan temppelin ja rakentaa sen uudelleen kolmessa päivässä.” 62 Silloin ylipappi nousi paikaltaan ja kysyi: ”Etkö lainkaan vastaa heidän syytöksiinsä?” 63 Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika.” 64 ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus. ”Ja minä sanon teille: vastedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.” 65 Silloin ylipappi repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Hän herjaa Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme! Kuulittehan, miten hän herjasi. 66 Mitä mieltä olette?” He vastasivat: ”Hän on ansainnut kuoleman.” 67 He sylkivät nyt Jeesusta kasvoihin ja löivät häntä. Muutamat läimäyttivät häntä poskelle 68 ja ilkkuivat: ”Profetoi, Messias, sano kuka sinua löi!” 69 Pietari istui ulkona pihalla. Hänen luokseen tuli palvelustyttö ja sanoi: ”Sinäkin olit tuon galilealaisen Jeesuksen seurassa.” 70 Mutta hän kielsi sen kaikkien kuullen ja sanoi: ”En ymmärrä mistä puhut.” 71 Hän siirtyi sieltä portille päin, mutta muuan toinen tyttö näki hänet ja sanoi paikalla oleville: ”Tämä mies oli nasaretilaisen Jeesuksen seurassa.” 72 Taas hän kielsi sen valalla vannoen ja vakuutti: ”Minä en tunne sitä miestä.” 73 Mutta hetken kuluttua hänen luokseen tuli muita, jotka siellä seisoskelivat, ja he sanoivat: ”Sinä olet varmasti samaa joukkoa, senhän kuulee jo puheestasi.” 74 Silloin Pietari alkoi sadatella ja vannoi: ”Minä en tunne sitä miestä.” Samassa kukko lauloi. 75 Pietari muisti, mitä Jeesus oli sanonut: ”Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Hän meni ulos ja puhkesi katkeraan itkuun. 27:1 Varhain aamulla kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat kokoontuivat ja sopivat keskenään Jeesuksen surmaamisesta. 2 Jeesus pantiin köysiin, vietiin pois ja luovutettiin Pilatukselle, maaherralle.
*) Legioona oli suurin roomalainen joukko-osasto, vahvuudeltaan 6000 miestä.
Päivän synaksario 17.4.
Avaa kaikkiPyhittäjä Paisi syntyi kauppiasperheeseen Poltavan läänissä Ukrainassa vuonna 1821. Hänen maallikkonimensä oli Prokopi Jarotski. Hän oli lapsesta lähtien hyvin harras ja Jumalaa pelkääväinen. Vanhemmat lähettivät hänet kouluun Kiovaan, mutta hän pinnasi usein oppitunneilta ja meni niiden sijaan Kiovan luolaluostariin, jossa hän seurasi ihaillen munkkien elämää. Lopulta hänet erotettiin tottelemattomuuden vuoksi koulusta. Silloin hän pyrki luolaluostariin kuuliaisuusveljeksi. Kun hänet oli jo hyväksytty kokelaaksi, hänen vanhempansa yrittivät vielä pidätellä häntä maailmassa. Eräänä päivänä hänen ollessaan sairaana Jumalanäiti ilmestyi hänelle ja lupasi auttaa häntä elämään houkkana Kristuksen tähden.
Pian Prokopi otettiin virallisesti kuuliaisuusveljeksi ja hänet määrättiin toimimaan kanttorina. Hänen hengellisenä ohjaajanaan oli veljestön rippi-isä pyhittäjä Parfeni (17.3.). Lisäksi hänellä oli hengellinen ystävyyssuhde houkka Feofil Kiovalaisen (28.10.) kanssa. Heti luostariin tulostaan lähtien Prokopi alkoi itsekin käyttäytyä kummallisesti, ja ennen pitkää hänet siirrettiin Golosejevon skiittaan. Vuonna 1854 hänet vihittiin viitankantajaksi ja hänen nimensä muutettiin Paisiksi. Vihkimyksen jälkeen hän aloitti varsinaisen houkkakilvoituksen. Hänen käytöksensä herätti veljestössä ärtymystä ja häntä alettiin pitää mielenvikaisena. Hän saattoi mennä kirkkoon paljain jaloin, ja kerran kun hänen piti lukea epistola, hän puhkesi nauramaan ja juoksi ulos kirkosta.
Paisi alkoi viettää vaeltelevaa elämää Kiovassa. Hän ei noudattanut sopivuuden rajoja ja kulki likaisissa vaatteissa. Yön koittaessa hän paneutui pitkäkseen siihen missä sattui olemaan. Levättyään hetken hän kuitenkin nousi ylös ja vietti loppuyön rukoillen seisaallaan. Hänellä ei ollut vaihtovaatteita, ja jos hänelle annettiin uusi viitta, hänen ei tarvinnut kuin pukea se päälleen, niin se jo likaantui ja repeytyi. Munkin myssypäähineen skufian sijaan hän kietoi päähänsä rievun ja hänen kenkänsä olivat joko täynnä reikiä tai ilman pohjia. Hän söi ruoantähteitä, joita hän keräsi saviastiaan. Kirkossa hän oli jatkuvasti liikkeessä, jahtasi kepillään demoneja, jotka hän yksin näki, nuhteli rukoilijoita ja häiritsi jumalanpalveluksen kulkua huudoilla ja kummallisilla ruumiinliikkeillä.
Paisin äärimmäinen itsekieltäymys ja ihmisten taholta häneen kohdistuva halveksunta kasvattivat hänessä selvänäkemisen ja parantamisen armolahjoja. Houkkakilvoitus herätti monissa ihailua ja pyhiinvaeltajia tuli kaukaa tapaamaan häntä. Paisin mielipuuhaa oli ojentaa ihmisiä tuikeasti. Vuonna 1867 Kiovan metropoliitta yritti saada hänet asettumaan valvonnan alaiseksi erilliseen keljaan Kitajevon skiittaan, mutta ilman tulosta.
Autuas Paisi tiesi kuolinpäivänsä etukäteen. Hän palasi luolaluostariin, jossa hänet pantiin sairaalaan. Siellä hän antoi henkensä Jumalan käsiin huhtikuun 17. päivänä vuonna 1893 nautittuaan sitä ennen pyhän ehtoollisen. Ukrainan kirkko kanonisoi hänet vuonna 1993.
Pyhä Donnan1 eli 500-luvulla. Hän oli irlantilainen munkki ja pyhän Columban (9.6.) ystävä ja oppilas. Donnan seurasi hengellistä isäänsä Irlannista Skotlantiin, kun Columba ja joukko hänen oppilaitaan siirtyi Ionaan 500-luvun loppupuolella. Myöhemmin Donnan ja hänen 51 (tai 52) seuraajaansa perustivat yhdessä luostarin Eiggin saarelle Sisä-Hebrideille. Donnan toimi luostarin johtajana.
Pääsiäisyönä vuonna 618 (tai pari vuotta aiemmin) merirosvot hyökkäsivät jumalanpalvelusta toimittavien munkkien kimppuun. Kyseessä oli rosvojoukko, joka oli lähetetty surmaamaan munkit. Hankkeen takana oli eräs arvovaltainen nainen, joka halusi kostaa munkeille sen, että oli menettänyt oikeutensa laidunmaahan luostarille. Toisten lähteiden mukaan kyseiset ryövärit olivat ryöstöretkellä olevia viikinkejä.
Neuvoteltuaan ryöväreiden kanssa Donnan sai luvan toimittaa pääsiäisyön jumalanpalveluksen loppuun. Sen jälkeen merirosvot pakottivat Donnanin ja muut munkit luostarin ruokasaliin. Kun kaikki olivat sisällä, rosvot sytyttivät ruokasalin tuleen. Pakoa yrittäneet he tappoivat miekalla. Pyhän Donnanin lisäksi marttyyrikuoleman kärsi yhteensä 51 munkkia.
Pyhän Donnanin ihmeitätekevän sauvan kerrotaan säilyneen aina uskonpuhdistukseen asti. Tänään muisteltava pyhä Donnan on usein sekoitettu kahteen muuhun pyhään irlantilaiseen munkkiin, joilla oli sama nimi ja jotka elivät samoihin aikoihin.
1 Tunnetaan myös nimellä Donan ja Dounan.
Solovetskin luostarin igumeni pyhittäjä Zosima syntyi 1400-luvun alussa Tolvuan kylässä Äänisjärven rannalla. Hän sai vanhemmiltaan Gabrielilta ja Varvaralta hurskaan kotikasvatuksen. Opittuaan lukemaan hän paneutui Raamatun ja hengellisten kirjojen tutkimiseen. Vartuttuaan nuorukaiseksi hän päätti kieltäytyä avioliitosta ja omistaa elämänsä Jumalan palvelemiseen. Kun vanhemmat yrittivät taivuttaa hänet menemään naimisiin, hän lähti kotoaan ja vetäytyi yksinäisyyteen. Zosimaa kuitenkin vaivasi se, ettei hänellä ollut kokemusta kilvoituselämästä, ja hänen valitsemansa paikkakin sijaitsi liian lähellä lapsuudenkotia. Hän päätti siirtyä kauemmaksi ja rukoili Jumalaa lähettämään hänelle kokeneen hengellisen ohjaajan. Jumala vastasi nuorukaisen rukoukseen. Sumajoen suussa hän tapasi vanhus Hermanin (30.7.).
Zosima kertoi Hermanille etsivänsä sopivaa kilvoituspaikkaa ja mainitsi myös salaisen toiveensa perustaa erakkomunkkien luostari. Herman puolestaan kertoi hänelle kilvoittelustaan Solovetskin saarella yhdessä pyhittäjä Savvatin kanssa, joka oli siirtynyt Herran luo vuotta aiemmin. Nuoren Zosiman sydämessä syttyi halu päästä Solovetskiin. Yhdessä Hermanin kanssa he purjehtivat saarelle, rakensivat sinne majan ja toimittivat kokoöisen jumalanpalveluksen anoen kilvoitteluelämälleen Jumalan siunausta. Astuessaan aamulla ulos majasta pyhittäjä Zosima näki tavattoman kirkkaan valon loistavan kaikkialla majan ympärillä. Hän kohotti katseensa itään ja näki ilmassa suuren valkoisen kirkon. Näystä hämmästyneenä hän palasi majaan kertoakseen siitä Hermanille, joka sanoi: “Minusta tuntuu, että Herra kokoaa tänne sinun kauttasi paljon munkkeja.” Pitäen näkyä Jumalan siunauksen merkkinä he alkoivat kaataa puita keljojen rakentamista varten. He myös raivasivat kasvimaan ja hankkivat elantonsa omalla työllään hellittämättä kuitenkaan vähääkään rukouskilvoitustaan.
Kerran pyhittäjä Herman lähti veneellä mantereelle hankkimaan täydennystä erakoiden leipäviljavarastoon. Talven tulo kuitenkin yllätti hänet ja hän joutui viipymään mantereella kevääseen asti. Saarelle yksin jäänyttä Zosimaa uhkasi nälkäkuolema. Paholainen käytti tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäsi ankarasti hänen kimppuunsa pelotellen häntä kaikenlaisilla juonilla ja näyillä. Zosima pani kaiken toivonsa Jumalaan ja turvautui voittamattomiin aseisiin: ristinmerkkiin ja rukoukseen. Ennen pitkää hänen luokseen ilmestyi kaksi tuntematonta miestä, jotka toivat hänelle leipää, jauhoja ja öljyä. Hämmästynyt Zosima ei edes ymmärtänyt kysyä, mistä he olivat tulleet, kun he jo poistuivat eivätkä enää palanneet. Näin Jumala enkeleidensä kautta varjeli Zosiman nälkäkuolemalta.
Keväällä Herman palasi saarelle mukanaan kalastaja Markus, joka myös kaipasi askeettista elämää. Hän vihkiytyi munkiksi ja liittyi kilvoittelijoiden joukkoon. Hänen esimerkkiään seurasivat pian muutamat rannikon asukkaat. Yhteisvoimin munkit rakensivat ensimmäisen puukirkon Herran kirkastumisen kunniaksi paikalle, jossa Zosima oli nähnyt ihmeellisen ilmestyksensä, ja kirkon yhteyteen sivualttarin pyhälle Nikolaokselle. Kirkko ja keljat ympäröitiin aidalla. Näin sai alkunsa Solovetskin luostari.
Luostarissa otettiin käyttöön yhteiselämän säännöt. Veljestön kasvaessa pyhittäjä Zosima lähetti erään kuuliaisuusveljen Novgorodiin arkkipiispa Joonan luo pyytäen tätä nimittämään luostariin igumenin ja antamaan siunauksensa kirkon vihkimiselle. Arkkipiispa lähetti Solovetskiin pappismunkki Paavalin, joka vihki Kristuksen kirkastumisen kirkon, mutta ei kestänyt vaikeaa elämää erämaassa, vaan palasi pian Novgorodiin. Samoin kävi hänen seuraajakseen lähetetylle igumeni Feodosille. Silloin Solovetskin luostarin veljestö päätti kokouksessaan valita igumenikseen pyhittäjä Zosiman, vaikka tämä suuressa nöyryydessään yritti kieltäytyä. Vasta arkkipiispan siunaus sai hänet taipumaan. Vuonna 1452 Zosima matkusti Novgorodiin papiksi vihkimistä ja igumeniksi nimittämistä varten. Kun hän Solovetskiin palattuaan toimitti ensimmäisen liturgiansa luostarissa, hänen kasvonsa loistivat kuin enkelin kasvot ja kirkon täytti sanomattoman hyvä tuoksu.
Jatkuvasti kasvavan veljestön tarpeisiin rakennettiin uusia keljoja sekä suuri puukirkko Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Zosima myös siirrätti Solovetskin saaren ensimmäisen kilvoittelijan pyhittäjä Savvatin pyhäinjäännökset mantereelta Solovetskiin (ks. 27.9.) ja antoi haudata ne uuden kirkon alttaripäätyyn. Haudalle rakennettiin tsasouna, jossa pyhittäjä Zosima rukoili usein läpi yön aina aamunkoittoon asti. Novgorodilainen kauppias Johannes, joka oli tavannut pyhittäjä Savvatin vähän ennen tämän kuolemaa, maalasi Savvatin ikonin ja lahjoitti sen luostariin.
Vuonna 1470 pyhittäjä Zosima matkusti Novgorodiin pyytämään apua ja tukea arkkipiispa Feofililta, sillä Solovetskin ympäristön asukkaat olivat jo jonkin aikaa häirinneet luostarin elämää, taloudenhoitoa ja kalastusta. Samalla Zosima tapasi monia vaikutusvaltaisia ihmisiä. Heidän joukossaan oli erään rikkaan hallitusmiehen leski Marfa Boretskaja, joka ensin karkotti Zosiman töykeästi luotaan, mutta katui sitten ja kutsui hänet luokseen aterialle. Perimätiedon mukaan pyhittäjä Zosima katsoi aterian aikana murheellisena ja kauhistuneena kuutta pöydän ääressä istunutta pajaria. Jälkeenpäin hän sanoi oppilaalleen Danielille nähneensä ennalta miesten marttyyrikuoleman, sillä hänestä oli näyttänyt kuin he olisivat istuneet pöydän ääressä päättöminä. Pian tämän jälkeen tuli tietoon, että tsaari Iivana III oli mestauttanut miehet.
Pyhittäjä Zosima eli hyvin vanhaksi. Vähän ennen kuolemaansa hän kaivoi itselleen haudan ja alkoi valmistautua lähtöönsä tästä elämästä. Sairastuttuaan hän kutsui luostarin veljet luokseen ja pyysi heitä valitsemaan keskuudestaan uuden igumenin. Murheissaan munkit sanoivat, että he haluaisivat itse tulla haudatuiksi Zosiman kanssa, jos se olisi heidän vallassaan. He myös sanoivat, etteivät he osanneet valita hänelle seuraajaa ja toivoivat, että Kristus itse pyhittäjä Zosiman kautta osoittaisi heille uuden johtajan. Silloin Zosima valitsi igumeniksi hyveellisen munkki Arsenin.
Hyvästeltyään veljestön pyhittäjä Zosima kohotti sammuvat silmänsä kohti taivasta ja lausui: “Ihmisiä rakastava Valtias, anna minun seisoa oikealla puolellasi, kun tulet kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja antamaan kullekin hänen tekojensa mukaan.” Sitten hän asettui vuoteelle ja antoi henkensä Herralle, jota hän oli palvellut koko elämänsä.
Pyhittäjä Zosima lähti tästä elämästä huhtikuun 17. päivänä vuonna 1478 kilvoiteltuaan Solovetskin saarella 42 vuotta. Hänet haudattiin Kristuksen kirkastumisen kirkon alttaripäätyyn, hänen itsensä kaivamaan hautaan. Veljestö rakensi haudalle rukoushuoneen, jossa monet uskovat paranivat sairauksistaan ja saivat lohdutusta murheisiinsa. Vuonna 1547 Moskovan metropoliitta Makari (30.12.) määräsi, että pyhittäjä Zosiman muistoa tuli viettää hänen kuolinpäivänään huhtikuussa.
Solovetskin luostarin ihmeidentekijöiden pyhittäjien Zosiman ja Savvatin yhteistä muistopäivää vietetään lisäksi elokuun 8. päivänä, jolloin muistellaan heidän pyhäinjäännöstensä kahta siirtämistä. Reliikkien ensimmäinen siirto tapahtui vuonna 1566, jolloin heidän hautansa avattiin ja heidän pyhäinjäännöksensä siirrettiin vastarakennettuun Kristuksen kirkastumisen kivikirkkoon, jossa on heidän muistolleen pyhitetty sivualttari.
Neuvostovallan aikana pyhittäjien Zosiman, Savvatin ja Hermanin pyhäinjäännökset päätyivät luostarin sulkemisen jälkeen ensin Solovetskin vankileirin museoon ja sieltä erinäisten vaiheiden jälkeen Leningradiin Uskonnon ja ateismin museoon. Kesäkuussa vuonna 1990 reliikit palautettiin Venäjän kirkolle ja elokuussa 1992 ne siirrettiin juhlallisesti Solovetskin luostariin, jossa ne ovat nyt kunnioituksen kohteena.
Pyhä Agapetus (Agapitus) syntyi 400-luvun loppupuolella. Hänet kasvatettiin hurskaaksi ja Jumalaa rakastavaksi ja hän sai hyvän maallisenkin koulutuksen. Agapetuksen isä oli pappi Gordianus, jonka vastapaavi Laurentiusta tukeneet joukot surmasivat vuonna 502.
Agapetus tunnettiin sivistyneenä kulttuurihenkilönä. Hän omisti suuren kokoelman kirkkoisien kirjoituksia, joita hän säilytti perhekartanonsa kirjastossa Caelian kukkulalla. Agapetus suunnitteli myös perustavansa Roomaan kristillisen yliopiston kirjailija ja valtiomies Cassiodoruksen (n. 490–580) kanssa.
Agapetus ja Cassiodorus kehittelivät ajatustaan roomalaisesta korkeakoulusta Egyptin Aleksandrian ja Mesopotamian Nisibiksen akatemioiden pohjalta. He eivät kuitenkaan ehtineet toteuttaa suunnitelmaansa, sillä diakoniksi vihitty Agapetus valittiin Rooman piispanistuimelle vuonna 535. Heti piispanvihkimyksen jälkeen Agapetus alkoi valvoa pyhien kanonien toteuttamista kirkon piirissä. Hän oli toimissaan erittäin suorasukainen ja taipumaton erityisesti areiolaisuutta vastaan. Sekä Afrikan piispat että keisari Justinianos Suuri (527–565) saivat Agapetukselta saman vastauksen: areiolainen ei voi toimia kirkon pappina tai piispana.
Kirkollisten ristiriitojen lisäksi Agapetus joutui keskelle poliittisia ongelmia. Keisari Justinianos Suuri suunnitteli valtaavansa Italian ja sulauttavansa sen osaksi valtakuntaansa. Kuullessaan keisarin suunnitelmista alueitaan kohtaan itägoottilainen hallitsija Theodahad huolestui. Theodahad pyysi Agapetukselta, että tämä matkaisi keisarin luo ja suostuttelisi hänet luopumaan suunnitelmistaan.
Rooman kirkon tuonaikaisen köyhyyden vuoksi Agapetus joutui myymään kirkon esineistöä, jotta voisi rahoittaa matkansa Konstantinopoliin. Matkalla tapahtui ihme. Agapetus kohtasi ramman ja syntymästään asti mykän miehen, joka raahasi itseään maata pitkin. Agapetus ojensi kätensä miehelle, nosti tämän jaloilleen ja asetti pienen palan pyhää ehtoollista miehen suuhun. Mies parani heti rampuudestaan ja mykkyydestään. Hän alkoi ylistää Jumalaa suureen ääneen.
Paavi Agapetus saapui Konstantinopoliin helmikuussa vuonna 536. Hänet otettiin ystävällisesti vastaan, mutta samalla keisari Justinianos ilmoitti, ettei aikonut pysäyttää valloitustoimia. Vaikka Agapetuksen matka epäonnistuikin poliittisesti, kirkollisesti hänellä oli suurempi menestys. Kuultuaan, että Konstantinopolin patriarkka, keisarinna Teodoran suosikki Anthimos oli monofysiitti, Agapetus kieltäytyi keskustelemasta hänen kanssaan. Tämän vuoksi Agapetusta yritettiin ensin lahjoa ja lopulta häntä alettiin uhkailla. Justinianos ilmoitti karkottavansa Agapetuksen, mikäli tämä yhä jatkaisi samaa linjaa suhteessa patriarkkaan. Huolimatta keisarin uhkauksista Agapetus pysyi luonteelleen ominaisesti taipumattomana. “Täynnä intoa ja kaipausta tulin katsomaan kaikkein kristillisintä keisari Justinianosta. Hänen tilallaan näen uhkailevan Diocletianuksen, joka ei kuitenkaan minua pelota”, Anicetus vastasi Justinianukselle verraten tätä kristittyjä vainonneeseen pakanakeisariin.
Vähitellen Agapetus ja keisari Justinianos pääsivät keskustelemaan asiasta avoimesti. Keisari kutsui Anthimoksen julkiseen väittelytilaisuuteen, jossa käsiteltiin kysymystä patriarkan oikeaoppisuudesta. Kokoontumisen aikana keisari vihdoin ymmärsi, että Anthimos oli todellakin monofysiitti. Anthimos syrjäytettiin patriarkan istuimelta ja hänen tilalleen valittiin Menas (536–552), jota Agapetus oli itse vihkimässä patriarkaksi.
Konstantinopolissa Agapetuksen kautta tapahtui myös toinen parantumisihme. Agapetus asetti kätensä sokean miehen päälle ja tämä sai näkönsä. Kun Agapetus oli valmistelemassa kotimatkaa Roomaan, Jumala kutsui hänet taivaalliseen kotiin. Pyhä Agapetus nukkui kuolonuneen huhtikuun 22. päivänä vuonna 536. Agapetukselle järjestettiin hautajaispalvelus Konstantinopolissa. Saman vuoden syyskuussa hänen ruumiinsa kuljetettiin lyijyarkussa Roomaan. Reliikkien siirron muistopäivä 20. syyskuuta vakiintui lännessä pyhän Agapetuksen muistopäiväksi. Sittemmin päivää on kuitenkin vaihdettu: nykyään roomalaiskatolisessa kirkossa Agapetuksen muistopäivää vietetään 22. huhtikuuta.
Pyhä Akakios oli kotoisin Armenian Melitenestä ja vaikutti 400-luvulla. Jo lukijana kirkossa toimiessaan hän tuli kuuluisaksi viisaudestaan ja pyhän Raamatun tuntemuksestaan. Niinpä piispa Otreus määräsi hänet opettamaan Raamattua ja hyveellistä elämäntapaa tulevalle pyhittäjä Euthymiokselle (20.1.) Myöhemmin Akakioksesta tuli piispa ja hän kaitsi antaumuksellisesti hänelle uskottua hiippakuntaa. Hänen rukoustensa voimalla tapahtui myös ihmeitä. Elettiin aikaa, jolloin kirkon oppia määriteltiin, ja Akakios pyrki kaikin voimin löytämään uskolle oikeita ilmaisuja.
Akakios osallistui aktiivisesti yhdessä pyhän Kyrillos Aleksandrialaisen kanssa Efesoksen kolmanteen yleiseen kirkolliskokoukseen vuonna 431. Kokouksessa tuomittiin Nestorioksen harhaoppi. Akakios oli yksi niistä kahdeksasta piispasta, jotka valittiin keisari Teodosios III:n luo menevään lähetystöön. Sen tehtävänä oli tiedottaa keisarille Nestorioksen käsityksiä kannattavien itäisten piispojen toimista.1 Tämän jälkeen Nestoriosta kannattanut Antiokian piispa Johannes alkoi kantaa kaunaa Akakiokselle. Johannes erotti Akakioksen piispan asemasta, koska tämä oli osallistunut Nestorioksen seuraajan, oikeauskoisen pyhän Maksimianoksen (21.4.) virkaanasettajaisiin Konstantinopolissa.
Pyhä Kyrillos ja Johannes Antiokialainen tekivät sovinnon vuonna 433. Akakios säilytti asenteensa Kristuksen kahden luonnon yhdistymistä koskevassa kysymyksessä muuttumattomana. Edessan piispan Rabbulan avustamana hän alkoi vastustaa Teodoros Mopsuesilaista, joka oli vaikutusvaltaisimpia antiokialaisia teologeja. Akakios kirjoitti lukuisia opillisesti taipumattomia kirjeitä Armenian piispoille neuvoen heitä, etteivät he ottaisi vastaan Teodoroksen kirjoituksia, koska hän piti tätä nestoriolaisuuden harhaopin isänä. Samalla Akakios opetti heitä säilyttämään oikean uskonnäkemyksen herkän tasapainon.
Saatettuaan päätökseen Herran hänelle maan päällä uskoman tehtävän pyhä Akakios nukkui rauhallisesti kuolonuneen noin vuonna 438 näkemättä Khalkedonin yleistä kirkolliskokousta, joka kokoontui vuonna 451. Siinä hänen edustamansa uskonnäkemys vahvistettiin oikeaksi, mutta opin muotoilu palasi eräissä suhteissa lähemmäksi antiokialaista perinnettä. Melitenen paikallisen kirkolliskokouksen isät ylistivät vuonna 458 pyhän Akakioksen muistoa kutsuen häntä “isäkseen ja opettajakseen”.
1 Koko 400-luku oli kahden kristologisen tulkintamallin välistä taistelua. Antiokiassa oli oma vanha tulkintatraditionsa, jossa korostettiin Raamatun historiallista tulkintaa, minkä seurauksena antiokialainen kristologia korosti Kristuksen ihmisyyden todellisuutta ja sitä kautta Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden eroa. Aleksandrialainen tulkinta puolestaan painotti enemmän Raamatun allegorista tulkintaa sekä Kristuksen jumaluutta ja Kristuksen persoonan ykseyttä. Tästä syystä Aleksandriassa oli taipumusta monofysitismiin ja Antiokiassa nestoriolaisuuteen. Tilanne oli kuitenkin sekava, ja rintamalinjat elivät koko ajan: moni piispa vaihtoi puolta 430-luvulla.
Pyhä Anicetus oli kotoisin Syyrian Emesasta (Homs). Hänet valittiin Rooman piispanistuimelle 150-luvun alussa, keisari Antoninus Piuksen aikana (138–161). Piispana ollessaan Anicetus pyrki taistelemaan gnostilaisia harhaoppeja vastaan. Erityisesti hän yritti suojella hengellistä laumaansa markionilaisten vääriltä opetuksilta.
Anicetuksen piispakaudella kirkolla oli myös sisäisiä ristiriitoja. Eräs näistä koski pääsiäisen ajanlaskua. Pian Anicetuksen piispanvihkimyksen jälkeen pyhä Polykarpos Smyrnalainen (23.2.) saapui Anicetuksen luo Roomaan keskustellakseen pääsiäisen ajankohdan määrittämisestä. Itäisen tavan mukaan Polykarpos piti kiinni juutalaisesta tavasta viettää pääsiäistä Nisankuun 14. päivänä viikonpäivästä riippumatta. Polykarposta kiinnosti kuulla Anicetuksen mielipiteitä siitä, kuinka kristinuskoa voisi parhaiten puolustaa harhaoppeja vastaan. Sovitteluyrityksistä huolimatta ajanlaskukiistaa ei saatu ratkaistua. Anicetus ja Polykarpos pysyivät kuitenkin hyvissä väleissä keskenään, ja Anicetus pyysi Polykarposta johtamaan ehtoollisen toimittamista yhteisessä jumalanpalveluksessa ajanlaskueroista huolimatta.
Pyhä Anicetus kuoli vuoden 166 tienoilla. Hänet luetaan roomalaisissa ja muissa lähteissä marttyyrien joukkoon. On kuitenkin luultavaa, ettei Anicetus kokenut varsinaista marttyyrikuolemaa. Anicetuksen kunnioitus marttyyrina saattaa johtua siitä, että hän joutui kärsimään paljon uskon tähden.
Pyhä Innocentius syntyi Tortonassa 200-luvun loppupuolella. Hänen vanhempansa olivat kristittyjä ja kasvattivat pojastaan hurskaan. Tuohon aikaan kristittyjä vainottiin, mutta Innocentiuksen vanhemmilla oli keisarillinen suojeluskirja. Sen mukaan heitä ei olisi saanut vahingoittaa millään tapaa. Suojeluskirjasta huolimatta Innocentius joutui jo nuorena kärsimään pakanoiden käsissä yhdessä vanhempiensa kanssa. Kukaan heistä ei kuitenkaan suostunut luopumaan kristinuskosta.
Innocentiuksen vanhemmat kuolivat, kun hän oli varttunut nuorukaiseksi, mikä jätti hänet lainsuojattoman asemaan. Suojeluskirja koski ainoastaan vanhempia, mutta ei lasta. Tämän vuoksi Innocentius kutsuttiin oikeusistuimen eteen. Koska nuorukainen kieltäytyi uhraamasta pakanajumalille, häntä kidutettiin ja sen jälkeen hänelle määrättiin kuolemantuomio roviolla polttamalla.
Teloituspäivää edeltävänä yönä Innocentius näki unessa isänsä, joka kehotti häntä lähtemään heti Roomaan. Herättyään Innocentius huomasi vartijoidensa nukkuvan sikeästi, minkä vuoksi hänen onnistui paeta vankilasta ja Tortonasta. Hän meni Roomaan. Siellä Rooman piispa pyhä Miltiades (311–314) otti hänet ystävällisesti vastaan.
Keisari Konstantinuksen julistettua kristinuskon hyväksytyksi uskonnoksi vuonna 313 Innocentius vihittiin Roomassa papiksi. Rooman piispanistuimelle Miltiadesta seurannut pyhä Sylvester (2.1.) vihki Innocentiuksen piispaksi vuoden 326 tienoilla. Sylvester lähetti Innocentiuksen takaisin kotikaupunkiinsa Tortonaan.
Innocentius toimi Tortonan piispana yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän levitti innokkaasti kristinuskon ilosanomaa, rakennutti kirkkoja ja muutti entisiä pakanallisia temppeleitä kristittyjen pyhäköiksi. Pyhä Innocentius nukkui kuolonuneen vuoden 350 tienoilla.
Pyhä Makarios, maallikkonimeltään Mikael, syntyi Korintissa vuonna 1731 maineikkaaseen Notaraksen sukuun. Samaa sukua oli ollut myös Kefallonian saaren suojeluspyhä Gerasimos (20.10. k. 1579), samoin kaksi Jerusalemin patriarkkaa. Vartuttuaan Mikael opiskeli Kefallonian saarella kuuluisan Eusthatios-nimisen opettajan johdolla.
Kefalloniassa innostus luostarielämään valtasi nuoren Mikaelin ja hän siirtyi vanhemmiltaan salaa Peloponnesokselle Suuren lavran luostariin. Kun vanhemmat saivat tietää hänen kadonneen, isä alkoi etsiä häntä eri luostareista ja lopulta löysi hänet ja toi kotiin. Kotonaan Mikael alkoi viettää askeettista elämää tutkien Raamattua ja pyhien isien opetuksia. Noihin aikoihin Korintin lastenkoulu jäi ilman opettajaa. Mikael suostui opettajaksi ja vieläpä ilman palkkaa – olihan hän varakasta sukua.
Mikael oli toiminut opettajana kuusi vuotta, kun Korintin arkkipiispa Parthenios kuoli. Yksimielisesti korinttilaiset valitsivat Mikaelin uudeksi arkkipiispakseen, vaikka tämä oli vielä maallikko ja vain 33-vuotias. Hänet vihittiin munkiksi ja hän sai nimen Makarios. Korintin johtomiesten saattamana hän meni Konstantinopoliin, missä ekumeeninen patriarkka Samuel I vihki hänet kirkollisen järjestyksen mukaan ensin diakoniksi, sitten papiksi ja tammikuussa 1765 piispaksi.
Arkkipiispana Makarios toimi tarmokkaasti hiippakuntansa hyväksi pyrkien erityisesti kohottamaan papiston hengellistä ja tiedollista tasoa. Hän myös perusti lukuisia kouluja. Hänen lupaavasti alkanut paimentehtävänsä katkesi kuitenkin Venäjän ja Turkin sotaan (1768–1776). Katariina Suuri nostatti sodan aikana Osmanien valtakunnan kristittyjä asukkaita kapinaan lupaamalla heille sotilaallista apua, joka kuitenkin jäi vain lupaukseksi. Kreikassakin tapahtui monia kansannousuja. Notaraksen suku sekaantui kapinahankkeisiin, ja perheen oli pakko paeta Joonian meren saarille, jotka kuuluivat Venetsian alaisuuteen. Arkkipiispa Makarioskin vietti kolme vuotta Zakynthoksen saarella. Vaaran mentyä ohi hän siirtyi Aigeian meren puolelle Hydran (Idra) saarelle. Siellä hän tapasi nuoren Nikolaoksen, josta sittemmin tuli Filokalian toimittaja Nikodemos Athosvuorelainen. Jo silloin Makarioksen huomio kiinnittyi tähän poikkeuksellisen lahjakkaaseen nuorukaiseen ja on todennäköistä, että he jo tuolloin keskustelivat yhteisistä kirjallisista hankkeista turkkilaisten ikeen alla huokailevien kreikkalaisten valistamiseksi. Vähän ennen sodan päättymistä Turkin sulttaanin hallitus Korkea Portti antoi ekumeeniselle patriarkalle määräyksen, että kaikki Peloponnesoksen piispat oli vaihdettava uusiin. Näin Makarios menetti lopullisesti piispanistuimensa Korintissa mutta sai kuitenkin pienen eläkkeen.
Piispa Makarioksesta tuli nyt eräänlainen kiertävä sisälähetystyöntekijä. Hän vaelsi paikasta toiseen, saarnasi, opetti ja kirjoitti. Tavallisesti hän asui jossakin luostarissa. Ensin hän meni Khios-saarelle ja sieltä vuonna 1777 Athokselle. Tällä käynnillä hän kohtasi Athokselle asettuneen Nikodemoksen ja antoi tälle käsikirjoitusnipun painokuntoon saatettavaksi. Näin sai alkunsa ortodoksisen maailman keskeinen hengellisen elämän opas Filokalia. Teoksen tärkeimmät käsikirjoitukset Makarios oli löytänyt Vatopedin luostarin kirjastosta. Myöhemmin Makarios julkaisi yhdessä Nikodemos Athosvuorelaisen kanssa myös kokoelman Euergetinos, joka sisältää valtavan määrän erämaaisien elämäntarinoita ja opetuksia. Heidän julkaiseminaan ilmestyi monia muitakin teoksia, niiden joukossa muun muassa Moskovan patriarkan Platonin katekismus, joka oli käännetty venäjästä kreikaksi.
Athoksella Makarios liittyi kollybadeihin ja hänestä tuli yksi liikkeen johtajista. Kollybadit pyrkivät palauttamaan takaisin vuosisatojen varrella unohtuneita kirkon alkuperäisiä käytäntöjä. Näistä eniten huomiota saivat usein tapahtuva ehtoolliseen osallistuminen ja vainajien muistopalvelusten pitäminen sunnuntain sijaan lauantaisin. Vääriin käytäntöihin tottuneet oppimattomat munkit kuitenkin vastustivat heitä fanaattisesti. Monien muiden kollybadien tapaan Makarioskin joutui poistumaan Athokselta, jossa hän tosin vieraili vielä uudelleen. Tästä lähtien Makarios asui pääasiallisesti Khioksella ja välillä myös Patmoksella, jossa hänen Kumanavuorelle rakennuttamansa pieni erakkoluostari on edelleen olemassa. Siellä hän kirjoitti Patmoksen Johannes Teologin luostarin perustajan pyhittäjä Kristoduloksen elämäkerran.
Makarioksen nimettömänä kirjoittama pamfletti “Usein tapahtuvasta ehtoolliseen osallistumisesta”, mikä oli kollybadien kuningasajatus, herätti ilmestyessään valtaisan polemiikin. Ne, joiden mielestä ehtoollisella oli sallittua käydä vain muutaman kerran vuodessa, saivat aikaan, että Konstantinopolin Pyhä synodi aluksi tuomitsi kirjan. Myöhemmin kuitenkin patriarkka Neofytos VIII puolusti Makariosta ja tunnusti kollybadien alkukirkon perinteeseen pohjautuvat näkemykset oikeiksi. Kun Nikodemos Athosvuorelainen oli editoinut Makarioksen teoksen, patriarkka jopa suositteli kristikansalle sen lukemista. Pyhää Makariosta voidaankin pitää 1900-luvun puolivälistä lähtien laajasti ortodoksiseen maailmaan levinneen usein tapahtuvan ehtoolliseen osallistumiskäytännön isänä.
Makarios kävi myös Korintissa. Isänsä kuoleman jälkeen poltti kaikki tämän hallussa olleet velkakirjat vapauttaen näin monet veloistaan. Jonkin aikaa hän vietti myös Vähän-Aasian puolella vauraassa Smyrnan kaupungissa ja harjoitti siellä monenlaista hengellistä toimintaa Johannes Mavrogordatoksen taloudellisen tuen turvin. Makarios oli ottanut huolekseen Nikodemos Athosvuorelaisen runsaan kirjallisen tuotannon painatuksen. Mavrogordatoksen lisäksi Smyrnasta löytyi muitakin mesenaatteja, jotka auttoivat Makariosta painatuskuluissa.
Khioksella Makarios toimi kirjallisten töittensä ohella rippi-isänä ja hengellisenä ohjaajana. Hän valmisti kolme pyhää uusmarttyyria Polydoroksen (3.9.), Teodoroksen (17.2.) ja Demetrioksen (14.4.) marttyyrikilvoitukseen. Makarios pani alulle myös uusmarttyyrien eli islamilaisen vallan aikana uskonsa takia surmattujen kristittyjen marttyyrikertomuksien kirjoittamisen. Näin syntyi teos Neo-Leimonarion, “Uusi Niitty”, jonka hänen oppilaansa Athanasios Paroslainen julkaisi Makarioksen kuoleman jälkeen vuonna 1819. Uusmarttyyrien historiaa täydensi myöhemmin Nikodemos Athosvuorelainen teoksellaan Neo Martyrologion, “Uusi marttyyrikertomuskokoelma”.
Ollessaan valmistamassa Neo Leimonarion-teosta painokuntoon pyhä Makarios sai sairauskohtauksen. Hänen kehonsa oikea puoli halvaantui. Hän sairasti vuoteenomana kahdeksan kuukautta Athanasios Paroslaisen ja Nikeforos Khioslaisen hoitaessa häntä. Koko ajan hän suri sitä, ettei hän omasta mielestään ollut vielä pannut alkua katumukselle. Hän siirtyi pyhien kuoroon 74-vuotiaana 17.4.1805, “esipaimenena esipaimenten joukkoon, askeettina askeettien joukkoon ja marttyyrien valmentajana marttyyrien joukkoon”, kuten hänen elämäkerrankirjoittajansa Athanasios Paroslainen toteaa.
Heti pyhän Makarioksen kuolemansa jälkeen, jo ennen hautausta tapahtui suuri ihme. Hautajaisiin tuli äitinsä mukana aasin selässä Argiri-niminen tyttö, joka oli sairastunut isorokkoon nelivuotiaana ja jonka käsivarressa oli 14 märkivää haavaa. Argiri parani äkillisesti, kun Makariosta palvellut veli siunasi hänen käsivartensa Makarioksen päähineellä. Khios-saarella Makariosta kunnioitettiin pyhänä jo hänen elinaikanaan, ja hänen poismenonsa jälkeen kunnioitus levisi koko Kreikkaan ja muuhunkin ortodoksiseen maailmaan. Virallisesti hänet kanonisoitiin heinäkuussa 1983. Myös Makarioksen lähimmät oppilaat ja hengenheimolaiset Nikodemos (14.7.), Athanasios (24.6.) ja Nikeforos (1.1.) on kanonisoitu pyhiksi.
Pyhä Hadrianos heitettiin vainojen aikana vankilaan, koska hän oli kristitty. Kun epäjumalanpalvojat suorittivat uhrimenojaan, he haetuttivat paikalle Hadrianoksen ja yrittivät pakottaa kristityn palvomaan omia jumaliaan. Hadrianos kieltäytyi jyrkästi. Sen sijaan hän syöksyi temppelin alttaria kohti ja kaatoi sen. Tämän vuoksi pakanat hyökkäsivät Hadrianoksen kimppuun ja hakkasivat häntä armottomasti. Jotkut käyttivät aseita ja toiset puolestaan kiviä ja keppejä. Tämän jälkeen pakanat sytyttivät suuren tulen ja heittivät Hadrianoksen liekkeihin. Tällä tavalla pyhä Hadrianos sai Jumalalta marttyyrien kruunun. Hänen elinaikansa ja asuinpaikkansa ei ole tiedossa.
Pyhä Mappalicus eli Karthagon alueella Afrikassa 200-luvulla. Tuohon aikaan hallinnut keisari Decius päätti pysäyttää kristinuskon leviämisen ja tuhota kaikki kristityt. Decius antoi määräyksen, jonka mukaan tiettynä päivänä kaikkien piti suorittaa uhrit jumalille ja keisarille. Kieltäytyjiä rangaistaisiin.
Kun Karthagon kaupungissa saatiin kuulla tästä keisarillisesta määräyksestä, pyhä piispa Cyprianos (16.9.) vetäytyi kaupungista turvapaikkaan. Sieltä hän rohkaisi vainottua hengellistä laumaansa. Rohkaisu oli tarpeen, sillä keisarin prokonsuli saapui Karthagoon vuonna 250 ja alkoi innokkaasti toteuttaa keisarin määräyksiä. Prokonsuli ei valvonut niiden toteutumista ainoastaan kaupungin sisällä, vaan ulotti toimenpiteet myös ympäröivään provinssiin.
Näin prokonsuli sai tietää Mappalicuksen ja seitsemäntoista muun olevan kristittyjä. Mappalicus ja hänen toverinsa vangittiin. Pyhä Mappalicus kidutettiin raa’asti hengiltä. Myös hänen kumppaninsa saivat Herralta marttyyrikruunut eri tavoin. Toiset näännytettiin nälkään ja toiset menehtyivät saastaisiin vankilaoloihin. Pyhä Cyprianos Karthagolainen kunnioitti suuresti näitä marttyyreja. Hän mainitsee Mappalicuksen nimeltä muun muassa kirjeessään marttyyreille ja todistajille.
Pyhä Simeon bar Saba eli Persian kuningas Šapur II:n hallituskaudella (309–379). Hänen sydämeensä oli jo nuoruudessa syttynyt rakkaus Kristukseen. Vartuttuaan aikuiseksi Simeon vihittiin Persian pääkaupungin Seleukia-Ktesifonin arkkipiispaksi ja kaikkien Persiassa asuvien kristittyjen johtajaksi (katolikos). Simeonin piispankauden alkuaikoina alueen kristillinen yhteisö kukoisti hengellisesti ja vähitellen myös aineellisesti. Uusia kirkkoja rakennettiin ja pappeja sekä diakoneja vihittiin.
Kun Persian kristityt alkoivat saada vaikutusvaltaa, maagit tulivat heille kateellisiksi. Erityisesti Mazdean alueen maagit halusivat turvata oman asemansa ja alkoivat sen vuoksi syyttää kristittyjä poliittisesta vehkeilystä ja epälojaaliudesta. He panettelivat kristittyjä kuningas Šapurille sanoen, että kristityt juonivat häntä vastaan Rooman keisarin kanssa.
Kuningas uskoi maagejaan ja alkoi vuonna 304 verottaa kristittyjä kaksinkertaisesti. Hän toivoi, että kristityt luopuisivat uskostaan joutuessaan kärsimään sen vuoksi köyhyyttä ja veronkerääjien julmuuksia. Monet kristityt kieltäytyivät maksamasta raskasta lisäveroa. Heidän joukossaan oli heidän hengellinen johtajansa piispa Simeon, joka kirjoitti persialaiskuninkaalle kirjeen selvittääkseen kuninkaalle kristittyjen kantaa verolisäyksiin. “Jeesus Kristus on kuningasten Kuningas. Sinä et voi laittaa meitä kahleisiin: me olemme vapaita. Meistä ei tule ihmisten orjia. Meidän Jumalamme Jeesus Kristus on myös sinun Herrasi. Kaiken lisäksi Hän on teidän jumalienne, auringon ja tulen, Luoja, emmekä me voi palvoa luotuja olentoja.” Kirjeessään piispa Simeon totesi myös, ettei kristityillä ollut kultaa tai hopeaa, jolla he voisivat maksaa kohtuuttomia veroja.
Saadessaan kirjeen kuningas Šapur raivostui. Hän määräsi, että Simeon oli tuotava hänen eteensä kahlittuna. “Häntä syytetään petturuudesta kuningaskuntaa sekä persialaisten uskoa kohtaan”, kuningas ilmoitti kuultuaan alamaistensa puhuneen, että piispa Simeon ja monet muut kristityt kieltäytyivät kumartamasta kuningasta.
Kuningas Šapur II käynnisti kristittyjen vainon koko valtakuntansa alueella. Hän määräsi, että kaikki kristityt papit ja muut Kristuksen palvelijat oli tapettava ja kirkot tuhottava. Vainojen aikana Simeon valoi rohkeutta kärsiviin kristittyihin. Hänen kanssaan kristittyjä rohkaisi erityisesti hänen kaksi vanhinta pappiaan Abd-Haikla ja Hanania.1 Pian kuninkaan miehet löysivät Simeonin ja vanhat papit ja heidät raahattiin kahlittuina kuningas Šapurin palatsiin tuomittaviksi.
Saapuessaan persialaishallitsijan eteen piispa Simeon ei osoittanut tälle hovietiketin määräämää kunnioitusta. Kuningas raivostui ja kysyi Simeonilta, miksi tämä ei kumartanut hänen edessään. Simeon vastasi, ettei voinut Jumalaa pettämättä kumartaa kuningasta ja kieltäytyi sen vuoksi.
Tämän jälkeen kuningas yritti saada Simeonia palvomaan aurinkoa, mutta piispa kieltäytyi jyrkästi. Kuullessaan tämän kuningas uhkasi tappaa tuhansia kristittyjä. Simeon vastasi, että kuningas joutuisi tuomiopäivänä vastaamaan teoistaan. Simeon itse oli valmis kuolemaan Kristuksen tähden vaikka saman tien.
Kuningas päätti heittää Simeonin vankilaan, jotta voisi seuraavana päivänä kuulustella tätä uudelleen. Kun Simeonia oltiin sotilasjoukon keskellä viemässä palatsista vankilaan, paikalle riensi kuninkaallinen neuvonantaja ja eunukki Ustazad. Iäkäs eunukki oli luopiokristitty, joka oli kieltänyt Kristuksen ja alkanut palvoa aurinkoa, koska hän oli pelännyt kidutuksia.
Ustazad kumarsi syvään piispa Simeonin edessä. Simeon ei kuitenkaan reagoinut mitenkään Ustazadin tervehdykseen, vaan kulki ohi kuin huomaamatta miestä. Tämä järkytti Ustazadia syvästi. Hän tunsi sydämessään pistoksen ja katui aiempaa pelkuruuttaan.
Tuosta hetkestä Ustazadin käytös muuttui. Hän riisui yltään kalliit valkoiset vaatteensa sekä virkamerkkinsä. Niiden tilalle Ustazad puki mustat suruvaatteet. Hän myös keräsi kaiken rohkeutensa, meni palatsin porttien eteen ja alkoi huutaa katkerasti. “Voi minua! Kuinka voin seisoa Jumalani tuomioistuimen edessä, kun olen Hänet hylännyt? Jopa läheinen ystäväni ja rakastettu piispa Simeon, jumalallisten asioiden opettaja, on kääntynyt minua vastaan!”
Pian kuningas sai kuulla neuvonantajansa käytöksestä. Hän haetutti Ustazadin luokseen ja kysyi tältä, mikä oli aiheuttanut äkillisen muutoksen tämän vaatetuksessa ja käytöksessä. Kuningas tiedusteli, oliko kenties joku Ustazadin perheessä sairastunut. Ustazad vastasi olevansa kristitty. “Pukeuduin suruvaatteisiin, koska kielsin Jumalan”, hän sanoi. “En alkanut palvoa aurinkoa sisäisestä vakaumuksesta, vaan miellyttääkseni sinua”, Ustazad jatkoi ja totesi, että ansaitsi tämän vuoksi kaksinaisen rangaistuksen. “Petin Kristuksen ja sinutkin”, Ustazad sanoi kuninkaalle. Kuninkaan kuullessa palvelijansa tunnustuksen hän raivostui silmittömästi. Šapur määräsi, että Ustazad tulisi mestata siihen paikkaan. Tällä tavalla pyhä Ustazad kärsi marttyyrikuoleman suurena torstaina vuonna 341.
Seuraavana päivänä, joka oli suuri perjantai, Simeon, Abd-Haikla ja Hanania tuotiin uudelleen kuninkaan eteen. Jälleen Šapur yritti pakottaa piispaa palvomaan aurinkoa. Simeon pysyi taipumattomana. Pyhän Simeonin kasvot loistivat kuin aurinko ja hänen ulkomuotonsa säteili jumalallista valoa, jonka nähdessään Šapurkin hämmästyi. “Pöytä on katettu ja minun paikkani siinä on valmistettu”, Simeon sanoi viitaten tulevaan marttyyrikuolemaansa.
Kuninkaan langetettua Simeonille kuolemantuomion persialaissotilaat vangitsivat yhteensä noin sata piispaa, pappia, diakonia ja munkkia. Näille Kristuksen palvelijoille annettiin vaihtoehdoiksi auringon palvominen tai kuolema. Kaikki valitsivat marttyyrikuoleman ja huusivat yhteen ääneen: “Elämämme ei ole mitään verrattuna rakkauteemme Kristusta kohtaan!”
Kuningas määräsi, että kaikki heidät tulisi surmata miekoilla Simeonin, Abd-Haiklan ja Hananian silmien edessä. Kun sotilaat alkoivat tappaa pyhiä marttyyreja, piispa Simeon siunasi hengellistä laumansa ja rohkaisi sitä jumalallisella viisaudellaan: “Meidän Pelastajamme Jeesus Kristus on tuhonnut kuoleman ja tuonut elämän ja kuolemattomuuden. On kuitenkin tarpeen, että puemme turmeltuvan ruumiimme turmeltumattomuuteen ja kuolevaisuutemme kuolemattomuuteen.” Näin puhuen Simeon valoi toivoa marttyyreihin, jotka siirtyivät ajallisesta elämästä iankaikkiseen elämään.
Kun kaikki kristityt oli surmattu piispan ja pappien nähden, sotilaat tarttuivat Abd-Haiklaan ja mestasivat hänet. Tämän jälkeen he sitoivat Hananiaan ja aikoivat tappaa hänetkin. Nähdessään miekan Hanania alkoi vapista peloissaan. Silloin paikalla ollut vaikutusvaltainen kaupungin käsityöläisten johtaja Pusaik huudahti Hananiaalle: “Älä pelkää, Hanania, älä pelkää! Nosta vain hieman katsettasi, niin näet Kristuksen valon!” Pyhät Hanania ja Abd-Haikla tapettiin ja tällä tavalla he saivat marttyyrien kruunut.
Pusaik puolestaan otettiin heti kiinni ja hänet raahattiin kuninkaan eteen. Järkyttynyt Šapur alkoi kysellä virkamieheltään, miksi tämä oli kristittyjen puolella. Pusaik vastasi olevansa itsekin kristitty ja kuolevansa mieluusti uskonsa puolesta. Raivostunut kuningas käski teloittaa pyhän Pusaikin erityisen julmalla tavalla ja määräsi myös tämän tyttärelle Asketrealle kuolemantuomion, sillä tämäkin oli kristitty. Tällä tavoin pyhä Asketreakin liittyi marttyyrien joukkoon.
Lopuksi persialainen pyöveli otti miekan käteensä tappaakseen Simeonin. Ennen kuolemaansa piispa rukoili teloittajiensa puolesta. Hän pyysi Herraa myös pitämään huolta Persiassa asuvista kristityistä aina vainojen päättymiseen asti. Suuren perjantain yhdeksäntenä hetkenä pyhä Simeon kallisti päänsä miekan alle ja sai Herralta marttyyrien kruunun. Kuten Vapahtajan kuolinhetkellä, niin myös Simeonin kuollessa suuri pimeys lankesi Persian ylle. Tämä taivaallinen ilmiö hämmästytti suuresti persialaisia astrologeja ja taivaankappaleiden palvojia. Pimeyden turvin kristityt tulivat salaa hakemaan pyhien marttyyrien ruumiit ja hautasivat ne kunniallisesti.
Pyhän Simeonin kuolemaa seurasi Persiassa suuri kristittyjen vaino, joka kesti lähes 40 vuotta aina kuningas Šapurin kuolemaan asti (379). Aluksi persialaiset vainosivat kaikkia kristittyjä ja jopa kuninkaallisessa palatsissa työskennelleet kristityt surmattiin. Kirkkohistorioitsija Sozomenos kertoo, että vuoden vainojen jälkeen kuningas Šapur antoi kuitenkin uudet määräykset tappaa ainoastaan kristittyjen pappeja, piispoja sekä luostariväkeä. Šapurin uusi käsky johtui siitä, että hän oli kuullut läheisimmän eunukkinsa Azatin kuolleen vainoissa, mikä oli järkyttänyt häntä suuresti.
Vainojen päätyttyä 300-luvun lopulla Maiperqatin piispa Marutha siirsi näiden marttyyrien reliikit piispalliseen kaupunkiinsa, joka nimettiin uudelleen Martyropolikseksi. Tämän tapahtuman muistopäivää vietetään 16. helmikuuta.
1 Abd-Haikla on syyriaa ja tarkoittaa ”temppelin palvelijaa” eli kirkon palvelijaa. Hanania-nimen kreikkalainen muoto on Ananias.
Merkkien ja lyhenteiden selitykset
(ap) aamupalvelus
ap. apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata
† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa