Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Ruf kilvoitteli Kiovan luolaluostarissa 1300-luvulla. Kihlattuaan itsensä Kristukselle munkkivihkimyksessä hän pyrki koko sielustaan miellyttämään Jumalaa paastoamalla, rukoilemalla, olemalla kuuliainen, sulkeutumalla keljaansa ja harjoittamalla muita kilvoituksia. Kuoltuaan hänet haudattiin luostarin etäisiin luoliin.

Pyhä Celestinus syntyi 300-luvulla Roomassa. Hänen lapsuudestaan ei tiedetä mitään muuta kuin hänen isänsä nimi, Priscus. Ilmeisesti Celestinus vietti jonkin aikaa Milanossa pyhän Ambrosiuksen oppilaana (7.12.). Celestinus sai erinomaisen koulutuksen. Hänen filosofian tietämyksensä oli laaja, mutta eniten hän nautti pyhien kirjoitusten tutkimisesta.

Pyhän Innocentius I:n ollessa Rooman piispana (401–417) Celestinus toimi hänen diakoninaan. Hurskas ja teologisesti oppinut Celestinus oli myös pyhän Augustinuksen (15.6.) ystävä. Ystävykset kävivät kirjeenvaihtoa, ja Augustinuksen kirje juuri Rooman piispaksi valitulle Celestinukselle on säilynyt meidän päiviimme.¹

Celestinus nousi Rooman piispanistuimelle vuonna 422. Huolimatta tuolloin vallinneesta sekavasta kirkollisesta tilanteesta ja opillisista riidoista Celestinuksen valinta piispanistuimelle oli yksimielinen. Tämän vuoksi Augustinus saattoi aloittaa kirjeensä juhlavasti: “Aivan ensimmäiseksi haluan onnitella sinua siitä, että meidän Herramme Jumala on, kuten olemme kuulleet, asettanut sinut kunnioitettavalle istuimelle, jolla saat istua ilman että Hänen kansassaan olisi minkäänlaista hajaannusta.”²

Piispuutensa aikana Celestinus kamppaili oikean uskon puolesta. Hän taisteli erityisesti pelagiolaisuutta vastaan. Celestinus joutui myös vedetyksi mukaan ajan kristologisiin kiistoihin, joita kävivät Nestorios Konstantinopolilainen (428–431) ja Kyrillos Aleksandrialainen (412–444). Vuonna 430 järjestämässään paikallisessa kirkolliskokouksessa Celestinus tuomitsi harhaopiksi nestoriolaisuuden, josta hän sai tietonsa lähinnä Kyrillokselta. Seuraavana vuonna Celestinuksen kolme lähettilästä osallistui Efeson ekumeeniseen kirkolliskokoukseen, jossa Rooman piispan kanta pysyi edelleen suosiollisena Kyrillokselle. Kokouksen jälkeen Celestinus lähetti keisari Teodosios II:lle, patriarkka Maksimianokselle (431–434) sekä kaikille konstantinopolilaisille kirjeen, jossa hän totesi olevansa iloinen oikean uskon voitosta.

Celestinus toimi Rooman piispana noin kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän korjautti vuonna 410 vaurioituneen kirkon, joka tunnetaan nimellä Santa Maria in Travestere. Tämän lisäksi Celestinuksen aikana alettiin rakentaa uutta kirkkoa Pyhän Sabinan kunniaksi. Celestinus tuli tunnetuksi myös kirkollisen järjestyksen ylläpitäjänä. Hän kirjoitti kanonisista seikosta muun muassa Illyrian, Wienin ja Narbonnen sekä Apulian ja Calabrian piispoille. Hän kehotti kaikkia piispoja pitämään kiinni kirkon kanonisesta perinnöstä ja järjestyksestä.

Piispuutensa aikana Celestinus toimi aktiivisesti evankeliumin levittämiseksi. Vuonna 431 hän lähetti pyhän Palladiuksen lähetyspiispaksi Irlantiin. Palladius kuoli kuitenkin pian. Viimeisenä piispallisena tehtävänään, vain muutamia päiviä ennen kuolemaansa Celestinus lähetti Palladiuksen seuraajaksi pyhän Patrikin (17.3.), joka tuli tunnetuksi Irlannin apostolina.

Pyhä Celestinus I nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 432. Hänen tarkka kuolinpäivänsä on epäselvä. Ortodoksisessa kirkossa Celestinusta muistellaan 8. huhtikuuta. Roomalaiskatolisessa kirkossa hänen muistopäiväänsä vietetään 6. huhtikuuta. Hänen kuolinpäiväkseen on eräissä myöhemmissä lähteissä mainittu 27.7., ja hänen muistoaan on vietetty myös 1.8.

Novgorodin piispa Nifont oli kotoisin Kiovasta. Hän kilvoitteli 1000–1100-lukujen vaihteessa munkkina Kiovan luolaluostarissa pyrkien jäljittelemään kaikessa pyhien isien elämää. Vuonna 1113 novgorodilaiset valitsivat hänet arkkipiispakseen. Jumalan avulla hän sovitteli keskenään sotivien ruhtinaiden välejä ja onnistui estämään väistämättömältä tuntuneen yhteenoton Novgorodin, Kiovan ja Tšernigovin ruhtinaiden kesken.

Pyhä Nifont rakennutti Novgorodiin uusia kirkkoja ja kaunisti entisiä. Kirkon kanonien uskollisena seuraajana hän kieltäytyi vihkimästä Novgorodin ruhtinas Svjatoslavia kirkollisten säädösten vastaiseen avioliittoon. Kun ruhtinas löysi papin, joka suostui toimittamaan avioliittoon vihkimisen, pyhä Nifont tuomitsi menettelyn julkisesti.

Piispan uskollisuus kirkon kanoneille tuli ilmi toisenkin kerran. Kiovan suuriruhtinas Izjaslav valitsi Kiovan metropoliitaksi Klimentin pyytämättä asialle Konstantinopolin patriarkan siunausta. Venäjän kirkko kuului tuolloin Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen. Piispainkokouksessa pyhä Nifont tuomitsi päättäväisesti suuriruhtinaan omavaltaisen menettelyn ja varoitti piispoja Jumalan vihasta, jos he poikkeaisivat kanoneista. Vaikka hän onnistui taivuttamaan puolelleen viisi piispaa, Kliment nimitettiin metropoliitaksi. Nifont kuitenkin kieltäytyi toimittamasta jumalallista liturgiaa yhdessä hänen kanssaan. Silloin suuriruhtinas Izjaslav esti Nifontia palaamasta Novgorodiin ja sulki hänet arestiin Kiovan luolaluostariin. Pyhä Nifont alistui nöyrästi päätökseen ja iloitsi saadessaan taas viettää hiljaista luostarielämää.

Kun ruhtinas Georgi syöksi Izjaslavin vallasta, Nifont palautettiin Novgorodin piispanistuimelle. Konstantinopolin patriarkka lähetti Nifontille kirjeen ylistäen hänen toimintaansa.

Vuonna 1156 Konstantinopolin patriarkka nimitti Kiovan uudeksi metropoliitaksi Konstantinin. Pyhä Nifont matkusti heti Kiovaan onnitellakseen laillista metropoliittaa ja kunnioittaakseen luolaluostarin ihmeitä tekevää Jumalanäidin ikonia ja pyhittäjäisien reliikkejä. Luolaluostarissa hän sairastui. Unessa hänelle ilmestyi pyhittäjä Feodosi kädessään kirjakäärö, jossa luki: “Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut.” Näyn lohduttamana Nifont kesti sairautensa nöyrästi ja iloiten. Kolmentoista päivän kuluttua hän antoi sielunsa rauhassa Herralle. Hänet haudattiin Kiovan luolaluostariin.

Pyhä Perpetuus eli 400-luvulla. Hän syntyi varakkaaseen sukuun, johon kuului myös piispoja. Esimerkiksi hänen setänsä Eustochius oli Toursin piispa. Vuoden 460 tienoilla Perpetuusista tuli kuudes Toursin piispa. Valintansa jälkeen hän jakoi maaomaisuutensa köyhille, ja alkoi vasta sen jälkeen hoitaa piispallisia tehtäviään.

Piispana Perpetuus valvoi paastojen ja juhla-aikojen viettämistä. Keskiviikko ja perjantai olivat olleet paastopäiviä ensimmäiseltä vuosisadalta saakka, mutta Perpetuus määräsi näiden lisäksi useita maanantaipäiviä paastopäiviksi. Esimerkiksi kaikki maanantait pyhän Martinus Toursilaisen (11.11.) päivästä Kristuksen syntymäjuhlaan olivat tiukkoja paastopäiviä. Perpetuusin paastopäiväuudistukset tunnetaan seuraavalla vuosisadalla eläneen pyhän Gregorius Toursilaisen kirjoituksista.

Perpetuus kunnioitti suuresti pyhää Martinus Toursilaista. Hän laajensi tämän hautapaikalle rakennettua pientä basilikaa. Uusittu kirkko pyhitettiin käyttöön vuoden 491 tienoilla. Laajennuksen ansiosta pyhälle Martinukselle omistettuun kirkkoon mahtui entistä enemmän pyhiinvaeltajia.

Perpetuus oli piispana noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän pyrki aktiivisesti levittämään kristinuskoa. Hän kantoi myös huolta hiippakuntansa papiston käytöksestä ja rakennutti useita kirkkoja ja luostareita. Pyhä Perpetuus nukkui kuolonuneen vuoden 494 tienoilla. Kerrotaan, että hänen loppuaan nopeutti se murhe, jota hän kantoi areiolaisuuden leviämisen ja goottien tekemien valtauksien takia.

Pyhän piispan nimellä tunnetaan kirjoitus, jota kutsutaan “Perpetuusin testamentiksi”. Siinä hän nimeää perillisikseen “Kristuksen köyhät, puutteenalaiset, kerjäläiset, sairaat, lesket ja orvot”, jotka ovat hänen kruununsa ja ilonsa. Tekstiä luultiin pitkään aidoksi, mutta sittemmin on saatu selville, että se lienee peräisin vasta 1600-luvulta.

Pyhät Herodion (Rodion), Agabos, Asynkritos, Rufus ja Flegon kuuluivat Herran seitsemänkymmenen apostolin joukkoon.¹ He elivät ensimmäisellä vuosisadalla.

Pyhä Herodion oli apostoli Pietarin (29.6.) oppilas, joka kulki Pietarin mukana tämän lähetysmatkoilla. Joidenkin tietojen mukaan Herodion oli sukua apostoli Paavalille (29.6.) ja matkasi tämän kanssa. Kristinuskon levitessä Balkanille Herodion vihittiin Hypaten (Uuden Patran) piispaksi. Piispanistuimeltaan Herodion levitti innokkaasti evankeliumia. Hän julistuksensa vaikutuksesta monet kreikkalaiset ja juutalaiset kääntyivät kristityiksi. Jotkut epäjumalanpalvojat ja juutalaiset kuitenkin raivostuivat kuullessaan Herodionin puheet. He hyökkäsivät Herodionin kimppuun, hakkasivat apostolia kepeillä ja heittelivät häntä kivillä. Lopulta eräs väkijoukosta iski Herodionia veitsellä. Tällä tavalla pyhä Herodion sai apostolin kunnian lisäksi Herralta myös marttyyrien kruunun.²

Apostoli Agabos puolestaan sai Jumalalta profetoimisen armolahjan. Muiden apostolien tavoin hän kierteli levittämässä ilosanomaa useissa eri maissa, mutta hän käytti myös erityistä armolahjaansa sanojensa tukena. Ollessaan Antiokiassa hän profetoi suuren nälänhädän koittavan (Ap. t. 11:27–28). Katovuodet alkoivat hieman myöhemmin ja koettelivat Rooman imperiumin alueita vuosina 44–48.

Palestiinan Kesareassa Agabos kohtasi apostoli Paavalin seurueineen. Hän paljasti Paavalille, mitä tälle tulisi tapahtumaan Jerusalemissa. Agabos otti Paavalilta vyön ja sitoi sillä omat jalkansa ja kätensä. Tämän jälkeen hän ilmoitti: “Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.” (Ap. t. 21:11).

Kuullessaan Agaboksen profetian Kesarean kristityt yrittivät suostutella Paavalia luopumaan matkasta Jerusalemiin. Tämä ei kuitenkaan suostunut, vaan sanoi: “Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.” (Ap. t. 21:13). Agaboksen puheet käännyttivät monia pakanoita Kristuksen puoleen. Pyhä apostoli jatkoi evankeliumin julistusta aina kuolemaansa asti.

Apostoli Rufus oli pyhän Simon Kyreneläisen (27.2.) poika. Simon oli kantanut Herran ristiä tämän matkalla Golgatalle (Mark. 15:21). Apostoli Paavali mainitsee Rufuksen ja tämän äidinkin kirjeessään roomalaisille: “Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin”, Paavali kirjoitti (Room. 16:13). Kirkkoisä Johannes Krysostomos kiinnitti huomiota näihin apostoli Paavalin sanoihin. Krysostomoksen mukaan Rufuksen äidin täytyi olla erittäin hyveellinen nainen, jotta apostoli saattoi kirjoittaa hänestä tähän tapaan. “Koko talo oli täynnä siunausta, ja juuri oli sopusoinnussa hedelmän kanssa”, Kultasuu totesi heistä.³ Pyhästä Rufuksesta tuli aikanaan piispa kreikkalaiseen Thebain kaupunkiin, joka sijaitsee Ateenasta pohjoiseen.

Apostoli Asynkritos julisti evankeliumia kiertäen paikasta toiseen. Myöhemmin hänet vihittiin Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Hyrkanian piispaksi. Paavali mainitsi myös Asynkritoksen kirjeessään roomalaisille (16:14). Pyhä Asynkritos kärsi marttyyrikuoleman, kun juutalaiset ja kreikkalaiset tappoivat hänet.

Myös apostoli Flegon matkasi paljon levittääkseen ilosanomaa pakanoiden keskuudessa. Hänestä tuli aikanaan piispa Marathonin kaupunkiin, Traakiaan. Monien muiden apostolien tavoin pyhä Flegon sai Herralta marttyyrien kruunun.

Pyhä Johannes eli 1600-luvulla Kosin saarella. Hän oli ilmeisesti laivanomistaja, minkä vuoksi hän sai lisänimen Naukleros, joka tarkoittaa laivan omistajaa, merenkävijää. Johannes tunnettiin viisaana miehenä. Hän oli kiinnostunut islamista älyllisestä uteliaisuudesta, muttei ollut lainkaan halukas kääntymään muslimiksi.

Johannes joutui väkisin käännytetyksi islamiin hänen ollessaan jonkinlaisessa mielenhäiriön tilassa. Eräiden arveluiden mukaan kateelliset muslimit olisivat juottaneet hänelle myrkkyä, joka tainnutti hänet. Sitten muslimit riisuivat Johanneksen ja suorittivat tajuttomalle kristitylle ympärileikkauksen. Muslimit myös pukivat Johannekselle turbaanin sekä muun muslimivaatetuksen.

Herättyään pitkästä tajuttomuudesta Johannes repi valkoisen turbaanin yltään ja viskasi sen maahan. Hän pukeutui takaisin kristityn vaatteisiinsa ja alkoi itkeä katkerasti. Hän tunsi syvää katumusta tapahtuneen johdosta, vaikkei ollutkaan siihen itse syyllinen.

Nähdessään tämän muslimit hyökkäsivät Johanneksen kimppuun. He hakkasivat häntä ja yrittivät saada hänet tunnustautumaan muslimiksi. Johannes ei suostunut luopumaan Kristuksesta ja ilmoitti, ettei voisi kääntyä islamiin. Niinpä muslimit heittivät Johanneksen vankilaan. Jonkin ajan päästä he yrittivät jälleen saada hänet tunnustautumaan muslimiksi. He kiduttivat Johannesta eri tavoin, mutta tämä pysyi uskollisena Kristukselle. “Minä hylkään teidän uskonne ja olen valmis kärsimään Kristuksen puolesta. Jeesukseni Kristukseni on todellinen Jumala ja Hän tulee tuomitsemaan koko maailman”, Johannes sanoi kiduttajilleen.

Tämän vuoksi Johannes vietiin tuomarin (kadi) eteen. Muslimit sanoivat tuomarille, että Johannes oli kääntynyt islamiin ja sitten muuttanut mieltään palaten takaisin kristityksi. Ensin tuomari käski ruoskia Johanneksen. Koska tämäkään ei saanut Johannesta hylkäämään kristillistä uskoaan, hänet tuomittiin kuolemaan. Pyhä Johannes Merenkävijä sai Herralta marttyyrien kruunun, kun hänet poltettiin elävältä vuonna 1669.