Etusivu > 3.4.2025

Parimia 3.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

20 Ja Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas. 21 Siksi minä aion mennä sinne katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitetaan. Minä haluan saada siitä selvän.” 22 Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa. 23 Abraham astui lähemmäksi ja kysyi: ”Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? 24 Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden viidenkymmenen oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat? 25 On mahdotonta, että surmaisit syyttömät yhdessä syyllisten kanssa ja että syyttömien kävisi samoin kuin syyllisten. Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?” 26 Herra sanoi: ”Jos löydän Sodomasta viisikymmentä hurskasta, niin heidän tähtensä minä säästän koko kaupungin.” 27 Abraham vastasi: ”Minä olen rohjennut puhua sinulle, Herra, vaikka olenkin vain tomua ja tuhkaa. 28 Entä jos niistä viidestäkymmenestä puuttuu viisi? Hävittäisitkö viiden vuoksi koko kaupungin?” Herra vastasi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentäviisi.” 29 Abraham kysyi vielä: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Herra sanoi: ”Niiden neljänkymmenen takia minä säästän sen.” 30 Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Herra vastasi: ”En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä.” 31 Mutta Abraham sanoi: ”Saanko vielä puhua sinulle, Herra? Entä jos sieltä löytyy vain kaksikymmentä?” Herra sanoi: ”Niiden kahdenkymmenen takia jätän sen hävittämättä.” 32 Mutta Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy kymmenen?” Herra sanoi: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.” 33 Tämän sanottuaan Herra lähti pois, ja Abraham palasi kotiinsa.

17 Oikeamielisten tie kiertää pahan kaukaa, henkensä turvaa, joka tietään tarkkaa. 18 Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä. 19 Parempi elää hiljaa köyhien parissa kuin jakaa saalista röyhkeiden kanssa. 20 Joka harkiten toimii, saa kaikkea hyvää, onni on sen, joka turvaa Herraan. 21 Harkitseva ihminen saa viisaan maineen, taitava puhe taivuttaa mielet. 22 Viisaus on viisaalle elämän lähde, tyhmyys tyhmälle rangaistus. 23 Viisas sydän antaa suuhun sanat, jotka vievät perille opetuksen. 24 Ystävän sanat ovat nuorta hunajaa: makeat mielelle, virvoittavat ruumiille. 25 Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie. 26 Nälkä miehen työhön ajaa, oma suu on häntä hoputtamassa. 27 Heittiö penkoo esiin pahaa, hänen huulillaan on kuin polttava tuli. 28 Juonittelija rakentaa riitaa, panettelija erottaa ystävykset. 29 Kelvoton mies vetää ystävänsä mukaan, johdattaa hänetkin turmion tielle. 30 Joka kyräten katsoo, hankkii pahaa, joka huulensa tiukkaa, on jo päätöksen tehnyt. 31 Harmaat hapset ovat kunniaseppele, palkinto sille, joka oikein elää. 32 Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus. 33 Helmassa arpaa ravistellaan, tuloksen ratkaisee Herra.

5 Näin sanoo Jumala, Herra, hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen: 6 — Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, 7 avaamaan sokeat silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat. 8 Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville. 9 Näettekö: minkä olen ilmoittanut, se on tapahtunut, ja nyt minä ilmoitan uutta. Ennen kuin se taimelle ehtii, minä kerron sen teille. 10 Laulakaa Herralle uusi virsi, maan ääristä alkaen laulakaa hänen ylistystään, te merenkulkijat ja itse meri, kaikki mitä siinä on, saaret ja rannikot, kaikki niiden asukkaat! 11 Antakoot äänensä kuulua aavikko ja sen kaupungit ja leirit, joissa Kedarin heimo asuu! Riemuitkoot Selan rinteiden asukkaat, vuorten laelta he huutakoot iloaan! 12 Antakoot he Herralle kunnian, kertokoot hänen ylistystään kaukaisille rannoille! 13 Herra lähtee liikkeelle soturin tavoin. Kuin taistelija hän kiihdyttää vimmaansa, huutaa ja karjuu sotahuutoa ja uhkaa vihollisiaan: 14 — Kauan minä olen ollut vaiti, olen pysytellyt hiljaa, hillinnyt itseni. Nyt minä huudan kuin synnyttäjä, puuskutan, huohotan ankarasti. 15 Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, niiden ruohikot kuivaksi maaksi. Minä muutan joet hietikoksi ja kuivaan vesilammikot. 16 Mutta sokeat minä kuljetan tietä, jota he eivät ole kulkeneet, annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi, louhikkopolut sileäksi tieksi. Nämä ovat minun tekoni, näin olen tehnyt ja näin teen yhä.

Päivän synaksario 3.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Pyhittäjä Nektari oli alun perin Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostarin munkki. 1400-luvun puolivälissä hän siirtyi kilvoittelemaan ikimetsään Bežetskin ylängölle Tverin hiippakuntaan. Nektarin kilvoitteluelämä ja hengellinen viisaus toivat hänen luokseen lukuisia kilvoittelijoita. Paikalle rakennettiin Neitsyt Marian temppeliinkäynnille omistettu luostari, jonka johtajana pyhä Nektari toimi. Hän antoi sielunsa rauhassa Herralle vuonna 1492.

Pyhä Niketas syntyi 700-luvun jälkipuoliskolla Bitynian Kesareassa lähellä Prussaa (nyk. Bursa) ainoana lapsena varakkaaseen kristittyyn perheeseen. Hänen äitinsä kuoli kahdeksan päivää synnytyksen jälkeen. Hurskas isä Filaretos antoi lapsen oman äitinsä hoitoon. Kun poika oli vähän varttunut, isä meni luostariin. Vietettyään muutaman vuoden Jumalalle otollista kilvoituselämää isä kuoli. Niketas oli tuolloin 11-vuotias.

Kesarean piispa otti Niketaksen kasvatettavakseen. Piispa opetti pojalle pyhiä kirjoituksia ja vihki hänet lukijaksi. Täynnä intoa Niketas tutki niin Uutta kuin Vanhaakin testamenttia. Herran sanat kaiken jättämisestä (Luuk.14:26) tekivät häneen suuren vaikutuksen, ja hän päätti noudattaa edesmenneen isänsä esimerkkiä, ottaa ristinsä ja seurata Kristusta. Niketas meni munkki Stefanoksen luo, joka elettyään ensin yhteiselämäluostarissa oli aloittanut erakkokilvoituksen luolassa kaupungin lähellä. Stefanos otti hänet joksikin aikaa oppilaakseen, mutta kehotti sitten häntä siirtymään yhteiselämäluostariin. “Siellä saat kokea niin murhetta kuin iloakin, siellä opit käytännön hyveitä eläessäsi toisten veljien parissa. Yhteisöllinen elämä opettaa sinulle arvostelukykyä ja kohoat oikeassa järjestyksessä kohti Jumalaa tarvitsematta pelätä eksytystä”, hän sanoi.

Nuorukainen totteli ohjaajansa neuvoa ja hakeutui pyhän Nikeforoksen (4.5.) vasta perustamaan Medikionin luostariin Bitynian Olymposvuorelle. Niketaksen esimerkillinen kuuliaisuus, syvä kiintymys hengelliseen isäänsä Nikeforokseen, paasto ja itsehillintä saivat kaikki veljet arvostamaan häntä. Viiden vuoden kuluttua patriarkka Tarasios (25.2.) vihki hänet papiksi Konstantinopolissa. Kun hän palasi vihkimyksen jälkeen luostariin, ikääntyvä igumeni Nikeforos luopumatta virallisesti igumenin asemasta alkoi vähitellen siirtää luostarin johtotehtäviä hänelle. Apunaan Niketaksella oli tunnettu munkki isä Athanasios, joka oli aloittanut kilvoittelunsa Symbolien luostarissa ja toimi luostarin taloudenhoitajana. Medikionin luostarissa oli noihin aikoihin lähes sata munkkia.

Näiden kolmen pyhän miehen hyveellisyys teki Medikionin luostarista aikansa malliluostarin, maanpäällisen taivaan, jossa ei koskaan lausuttu yhtään turhaa sanaa. Pyhä Niketas oli veljille kaikkien hyveiden elävä esikuva. Hänen johtamistapansa oli tiukka mutta nöyryydellä ja lempeydellä höystetty. Hänessä asuva Jumalan armo sai aikaan, että hän ennusti tulevia tapahtumia ja paransi sairaita, joita tuli luostariin. Jonkin ajan kuluttua sekä Athanasios että igumeni Nikeforos poistuivat tästä maailmasta. Munkkien sekä patriarkka Nikeforos I:n painostuksesta Niketas joutui virallisestikin ottamaan igumenin arvon. Hän jatkoi enkelimäistä kilvoitteluaan, ja hänen persoonansa veti puoleensa uusia veljiä, niin että luostari kasvoi hänen aikanaan.

Noihin aikoihin keisari Leo V Armenialainen (806–820) aloitti jälleen ikonien kunnioittajien vainot. Saadakseen puolelleen ortodoksisen kansan hän kutsui pääkaupunkiin tunnetuimmat luostarinjohtajat, joita hän taivutteli omaksumaan näkemyksensä. Kun keisari vetosi Herran sanaan, että Isää pitää rukoilla “hengessä ja totuudessa” (Joh. 4:22), perustellakseen siten ikonien käytöstä poistamista, Niketas vastasi keisarille, että ikonit hylkäävä kieltää Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulon, jolloin Hän sai kuvattavan hahmon. Keisari ymmärsi näkevänsä turhaa vaivaa. Peläten Niketaksen mainetta pyhänä miehenä hän päätti turvautua väkivaltaan ja käski heittää tämän vankityrmään, missä keisarin kätyrit kävivät vähän väliä pitämässä kuulusteluja.

Lopulta keisari Leo lähetti Niketaksen ja hänen kumppaninsa keskellä talvea jalkaisin Massalaian linnoitukseen Vähän-Aasian ylängölle. Heti kun he olivat tulleet perille, he saivat käskyn palata takaisin Konstantinopoliin. Patriarkka Nikeforos oli karkotettu ja hänen tilalleen oli laittomasti asetettu Teodotos. Niketasta ja muita tunnustajia houkuteltiin osallistumaan vain yhden ainoan kerran Teodotoksen toimittamaan liturgiaan ja vastaanottamaan pyhä ehtoollinen häneltä, minkä jälkeen he pääsisivät vapaiksi ja saisivat palata luostareihinsa. Keisari selitti heille, että Teodotoksella oli asunnossaan ikoneita, joita tämä kyllä kunnioitti mutta ei palvonut. Näännyttävä vankeus ja keisarin tekopyhät puheet saivat tunnustajat suostumaan tähän ehdotukseen.

Pian tämän tapahtuman jälkeen Niketas, joka oli tajunnut virheensä ja jota omantunnon soimaukset raatelivat, pakeni pääkaupungista ensin Prokonnesokselle Marmaran meren rannalle tarkoituksenaan katua siellä yksinäisyydessä. Mutta ajatellessaan, miten turmiollisesti hänen yhteytensä harhaoppisiin ikonien vastustajiin oli vaikuttanut kansaan, hän palasi takaisin Konstantinopoliin. Kaupungin keskusaukiolla hän teki julkisen kääntymyksen lyöden rintaansa ja tuomiten hairahduksensa, johon hän oli langennut yhtyessään toisten mielipiteeseen. Hänet vangittiin heti ja vietiin Pyhän Glykerian saarelle Akritaksen niemen lähelle. Siellä hän joutui lojumaan kuusi vuotta vankilassa ja kestämään alueen hallitusmiehen Anthimoksen epäinhimillistä käytöstä; miestä kutsuttiin ilkeytensä takia Kaifakseksi. Ikkunattomassa tyrmässä Niketas eli homehtuneella leivällä ja suolapitoisella vedellä. Hän oli kuitenkin valmis kärsimään mitä tahansa, kuolemankin, saadakseen anteeksi hairahduksensa ja säilyttääkseen ortodoksisen uskonsa. Mutta vaikka hänen ruumiinsa elikin ahdistuksessa, hänen henkensä kohosi jumalallisen näkemisen korkeuksiin. Hän sai Herralta ihmeiden armolahjan ja pystyi rukouksellaan vapauttamaan ystävänsä Sakariaksen, joka suorittaessaan Traakiassa keisarin antamaa diplomaattista tehtävää oli joutunut barbaarien käsiin.

Leo V:n kuoltua vuonna 820 Niketas pääsi vapaaksi, mutta hän ei palannut Medikioniin. Lankeemuksensa takia hän piti itseään arvottomana jatkamaan luostarin johtamista. Loppuelämänsä hän kierteli eri saarilla Konstantinopolin ympäristössä eläen yksin ja lohduttaen rukouksillaan sairaita ja onnettomia. Lopulta hän asettui pieneen taloon Kultaisen Sarven alueelle ja eli siellä enemmän enkelin kuin ihmisen tavoin. Muutaman kuukauden kuluttua hän sairastui ja antoi sielunsa Jumalan käsiin huhtikuun 3. päivänä vuonna 824. Suuri määrä munkkeja ja vainojen aikaisia tunnustajia, heidän joukossaan myös Tessalonikan arkkipiispa Joosef (14.6.), oli läsnä hänen hautajaisissaan. He saattoivat hänen ruumiinsa Medikionin luostariin, jossa se haudattiin pyhän Nikeforoksen viereen.

Pyhä Burgundofara1 syntyi Meaux’n lähistöllä Poincyn kylässä 500- ja 600-lukujen taitteessa. Burgundofaran isä Changéric2 kuului burgundilaiseen ylhäisöön ja toimi hallitsija Theodobertin (k. 612) neuvonantajana. Burgundofaran äidin nimi puolestaan oli Leodegonda. Burgundofaran sisaruksiin lukeutuvat pyhä Cagnoald Laonilainen (6.9.) sekä pyhä Faro (28.10.).

Burgundofaran ollessa kymmenenvuotias3 pyhä Columbanus (23.11.) vieraili hänen perheensä luona. Columbanus oli tuolloin maanpaossa Luxeuilista, ja Changéric toivotti hänet tervetulleeksi kotiinsa. Vierailun aikana Columbanus omisti nuoren Burgundofaran Kristukselle, sillä tyttö halusi pyhittää koko elämänsä Jumalan palvelemiseen.

Isä tahtoi kuitenkin tyttärensä menevän naimisiin, ja Burgundofaran vartuttua hän pakotti tämän kihlautumaan. Tämän seurauksena Burgundofara sairastui vakavasti. Neidon ollessa jo kuoleman partaalla hänen kotitaloonsa saapui vieraaksi Columbanuksen seuraaja, pyhä Eustathius (29.3.). Changéric lupasi Eustathiukselle antavansa tyttärensä Kristuksen morsiameksi, jos tämä vain jäisi eloon. Eusthatius rukoili Burgundofaran puolesta ja tämä parani sairaudestaan.

Changéric ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan vaan päätti naittaa Burgundofaran. Kun tyttö kuuli isänsä aikeista, hän pakeni kodistaan ja piiloutui kirkkoon, joka oli omistettu pyhälle Pietarille. Changéric lähetti palvelijoitaan Burgundofaran perään ja käski näiden tappaa tytön, jos tämä ei suostuisi tottelemaan. Löydettyään Burgundofaran palvelijat uhkasivat neitoa kuolemalla. Lujatahtoinen neito ei kuitenkaan suostunut luopumaan aikeistaan.

Palvelijat olivat jo aikeissa tappaa neidon, kun Eustathius saapui jälleen pelastamaan hänen henkensä. Eustathius esti surmateon, ja hänen ansiostaan isän ja tyttären välille syntyi lopulta sopu. Tämän jälkeen Eustathius järjesti Burgundofaran Meaux’in piispa Gondoaldin luo. Piispa vihki Burgundofaran virallisesti nunnaksi vuonna 614.

Muutama vuosi myöhemmin Burgundofara suostutteli isänsä rakennuttamaan mailleen kaksoisluostarin. Tätä luostaria kutsuttiin alun perin siltaa tarkoittavan kelttiläisen sanan (brie) mukaan Brigeksi tai latinan kielellä Evoriacumiksi, mutta myöhemmin se tuli tunnetuksi Faremoutiersin luostarina.

Nuoresta iästään huolimatta Burgundofara valittiin luostarin johtajaksi. Tässä asemassa hän toimi kolmenkymmenenseitsemän vuoden ajan. Luostarissa noudatettiin pyhän Columbanuksen luostarisääntöä, johon kuuluivat tiheät synnintunnustukset: luostariasukkaat tunnustivat syntinsä kolme kertaa päivässä. Tällä jatkuvalla tarkkaavaisuudella pyrittiin saavuttamaan sydämen puhtaus, josta Vapahtaja puhuu vuorisaarnassa (Matt. 5:8).

Burgundofara oli erinomainen hengellinen äiti, joka osasi ohjata sieluja viisaasti. Monet nunniksi vihkiytyneet englantilaiset prinsessat ja pyhät nunnat kilvoittelivat hänen ohjauksessaan. Heihin lukeutuvat muun muassa pyhät Ethelburga (5.4.) ja Ercongota (23.2.). Luostariasukkaiden lisäksi Burgundofara piti myös huolta hurskaista maallikoista.

Kerran Burgundofaran nuorempi veli Faro vieraili sisarensa luona luostarissa. Sisar ja veli puhuivat keskenään, ja Burgundofara kehotti veljeään jättämään taakseen maalliset huolet. Sisarensa taivaallisista puheista liikuttunut Faro luopuikin merkittävästä virastaan, suostutteli kihlattunsa menemään luostariin ja vihkiytyi itse munkiksi. Hieman myöhemmin Faro vihittiin Meaux’in piispaksi. Pyhä Burgundofara nukkui kuolonuneen joko vuonna 643 tai 655 (tai 657). Hänen reliikkiensä äärellä on tapahtunut useita ihmeitä.


1 Tunnetaan myös nimillä Fara ja Fare.

2 Toisissa lähteissä isän nimeksi mainitaan Agneric.

3 Toisten lähteiden mukaan Fara oli 15-vuotias.

Pyhä Paavali eli 1600-luvulla. Hän oli syntyperältään venäläinen, mutta joutui lapsena Krimin tataarien vangiksi, jotka myivät hänet orjaksi Konstantinopoliin. Eräs kristitty lunasti hänet vapaaksi. Paavali meni naimisiin venäläisen niin ikään vankina olleen tytön kanssa.

Raskas vankeusaika oli vaikuttanut Paavalin terveyteen, niin että hän sairastui epilepsiaan. Kerran kohtauksen aikana hänen vaimonsa ja kristityt naapurit päättivät viedä hänet Jumalanäidin kirkkoon, jossa monet samasta vaivasta kärsineet olivat parantuneet. Matkalla epilepsiakohtauksen saanut Paavali vastusteli ja huusi olevansa hagarilainen eli islaminuskoinen. Turkkilaiset vihastuivat kuvitellessaan kristittyjen vievän väkisin kirkkoon islamiin kääntynyttä ja ilmoittivat asiasta viivyttelemättä visiirille. Sotilaiden tullessa Paavali oli jo toipunut kohtauksesta. Hän sanoi suoraan tuomarille, ettei hänellä ollut koskaan ollut pienintäkään aikomusta kääntyä muslimiksi ja että sanat olivat päässeet hänen suustaan epilepsiakohtauksen aikana. Turkkilaiset eivät kuitenkaan halunneet myöntää olleensa väärässä vaan uhkasivat häntä kuolemalla, jos hän ei tunnustautuisi muslimiksi. Paavalin vaimo rohkaisi häntä venäjäksi pysymään lujana ja olemaan pelkäämättä kuolemaa, joka liittäisi hänet hetkessä pyhien joukkoon. Hän sanoi pitävänsä itseään autuaana, jos saisi olla marttyyrin puoliso. Silloin visiiri käski sitoa naisen pylvääseen ja ruoskia hänet.

Kun Paavali oli kolmesti vakuuttanut olevansa kristitty, turkkilaiset mestasivat hänet suurena perjantaina huhtikuun 3. päivänä 1683.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa