33. Helluntain jälkeinen sunnuntai,
Teofaniaa edellinen sunnuntai
Teofanian aatto
M:t Teopemptos ja Teonas, † 303.
Pt. Synkletike, † 350.
Paastopäivä
8. sävelmä.
Ap. Joh. 21:15–25 (XI).
Lit. 2. Tim. 4:5–8; Mark. 1:1–8.
Suuri ehtoopalvelus ja vedenpyhitys: ks. liturgiset ohjeet.
Parimia 5.1.
Avaa kaikki1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3 Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. 6 Jumala sanoi: ”Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.” 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä. 9 Jumala sanoi: ”Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.” Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11 Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.” Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
36Gideon sanoi Jumalalle: »Osoita minulle, että todella teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut. 37Minä tuon vastakerittyä villaa puimatantereelle. Jos huomisaamuna villassa on kastetta mutta maan pinta on kuiva, minä tiedän, että sinä teet minusta Israelin pelastajan, kuten olet luvannut.» 38Kun Gideon varhain seuraavana aamuna puristi villoja, hän sai niistä puserretuksi kastetta kokonaisen maljallisen. 39Silloin Gideon sanoi Jumalalle: »Ethän vihastu minuun, jos vielä tämän kerran puhun sinulle. Anna minun tehdä villoilla vielä yksi koe. Tällä kertaa pysykööt villat kuivina, vaikka maa niiden ympärillä on kasteesta märkä.» 40Ja Jumala teki sinä yönä niin. Villat olivat kuivia, vaikka maa oli kauttaaltaan kasteesta märkä.
30Silloin Elia sanoi kansalle: »Tulkaa tänne luokseni.» Kaikki kerääntyivät hänen lähelleen. Elia korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. 31Hän otti kaksitoista kiveä, yhtä monta kuin oli Jaakobista polveutuvia heimoja, hänestä, jolle oli tullut tämä Herran sana: »Sinun nimesi on oleva Israel.» 32Hän rakensi kivistä Herralle alttarin ja kaivoi sen ympärille ojan, johon olisi mahtunut kaksi sea-mittaa jyviä. 33Sitten hän latoi puut alttarille, paloitteli sonnin ja pani palat puiden päälle. 34Hän sanoi: »Täyttäkää neljä ruukkua vedellä ja valuttakaa vesi polttouhrin ja puiden päälle.» Sitten hän sanoi: »Tehkää sama uudelleen.» Näin tehtiin. Hän sanoi: »Tehkää se kolmannen kerran.» Se tehtiin kolmannen kerran. 35Vesi valui alttarin ympärille ja täytti ojankin.
36Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: »Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. 37Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!»
38Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. 39Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: »Herra on Jumala! Herra on Jumala!»
19Jerikon miehet sanoivat Elisalle: »Niin kuin sinä, herramme, itse voit huomata, tämä kaupunki sijaitsee hyvässä paikassa, mutta vesi on huonoa, ja siksi ihmiset ja karja kärsivät hedelmättömyydestä.» 20Elisa sanoi silloin: »Tuokaa minulle uusi vati ja pankaa siihen suolaa.» Vati tuotiin hänelle. 21Hän meni kaupungista lähteelle, josta seudun vedet saivat alkunsa, heitti suolan lähteeseen ja sanoi: »Näin sanoo Herra: ’Minä teen terveeksi tämän veden. Enää se ei tuota kuolemaa eikä hedelmättömyyttä.’» 22Ja kävi niin kuin Elisa sanoi. Vesi puhdistui, ja puhtaana se on pysynyt tähän päivään asti.
8Näin sanoo Herra:
– Armon hetkellä minä vastaan sinulle,
pelastuksen päivänä minä autan sinua.
Minä olen luonut sinut
toteuttamaan sen liiton,
jonka tein tämän kansan kanssa,
jotta saattaisit ennalleen maan,
jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,
9jotta sanoisit vangituille: »Lähtekää»,
ja pimeydessä viruville: »Tulkaa valoon!»
Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,
paljas kalliorinne on heille laidunmaa.
10Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano,
ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,
sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,
joka vie heidät lähteiden ääreen.
11Vuorille minä teen kulkuväylät,
minun valtatieni kulkevat korkealla.
12Katso, he tulevat kaukaa:
nuo pohjoisesta, nuo meren suunnalta
ja nuo Assuanin maasta.
13Riemuitkaa, taivaat! Iloitse, maa!
Ratketkaa riemuun, te vuoret!
Herra lohduttaa kansaansa,
hän hoivaa köyhiä lapsiaan.
14Siion sanoo:
»Herra on minut hylännyt,
Jumalani on minut unohtanut!»
15– Unohtaako äiti rintalapsensa,
unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?
Vaikka hän unohtaisikin,
minä en sinua unohda.
15Herra sanoi Moosekselle: »Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. 16Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin. 17Minä kovetan egyptiläisten sydämet, niin että he lähtevät teidän peräänne. Ja se, mitä tapahtuu faraolle ja koko hänen sotajoukolleen, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille, todistaa minun suuruuttani. 18Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.»
21Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, 22ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen. 23Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta.
27Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. 28Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan. 29Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan.
22 Mooses vei israelilaiset Kaislamereltä Surin autiomaahan, ja he vaelsivat siellä kolme päivää löytämättä vettä. 23 Sitten he saapuivat Maraan, mutta he eivät voineet juoda Maran lähteen vettä, koska se oli kitkerää. Siitä syystä paikka olikin saanut nimekseen Mara.* 24 Kansa nurisi Moosesta vastaan ja sanoi: ”Mitä me nyt juomme?” 25 Mooses rukoili apua Herralta, ja Herra osoitti hänelle puunoksan, joka hänen piti heittää veteen. Kun hän teki niin, vesi muuttui juotavaksi. Siellä Herra määräsi kansalle lait ja säädökset, ja siellä hän pani kansan koetukselle. 26 Herra sanoi: ”Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi.” 27 Sitten he tulivat Elimiin siellä oli kaksitoista vesilähdettä ja seitsemänkymmentä taatelipalmua. He leiriytyivät sinne veden ääreen. 16:1 Sitten israelilaiset lähtivät liikkeelle Elimistä ja tulivat Sinin autiomaahan, joka on Elimin ja Siinain välillä. He tulivat sinne toisen kuun viidentenätoista päivänä Egyptistä lähtönsä jälkeen.
7Herra sanoi Joosualle: »Tänä päivänä minä vahvistan sinun asemasi israelilaisten johtajana. He saavat nähdä, että minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. 15Oli elonkorjuuaika, ja Jordan tulvi kaikkialla yli äyräittensä. Kun arkkua kantavat papit saapuivat Jordanille ja heidän jalkansa painuivat rantaveteen, 16yläjuoksulta virtaava vesi pysähtyi ja patoutui kuin muuriksi kaukana Adamin kaupungin luona, lähellä Saretania. Alajuoksun vedet laskivat Kuolleeseenmereen, Suolamereen, ja katosivat kokonaan näkyvistä. Näin kansa kulki Jordanin yli Jerikon kohdalta. 17Papit, jotka kantoivat Herran liitonarkkua, seisoivat kuivalla maalla keskellä Jordanin uomaa Israelin kansan kulkiessa joen yli kuivaa maata myöten, eivätkä he liikkuneet paikoiltaan, ennen kuin viimeinenkin israelilainen oli päässyt Jordanin yli.
1 Sinä päivänä, jona Herra oli nostava Elian tuulenpyörteessä taivaaseen, Elia ja Elisa olivat lähdössä Gilgalista. 6 Jälleen Elia sanoi hänelle: ”Jää sinä tänne. Herra tahtoo minun menevän Jordanille.” Mutta hän vastasi: ”Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en sinua jätä.” He jatkoivat yhdessä matkaansa, 7 ja viisikymmentä profeetanoppilasta lähti heidän jälkeensä. Kun he tulivat Jordanin rantaan, profeetanoppilaat pysähtyivät jonkin matkan päähän. 8 Elia otti viittansa, kietaisi sen kokoon ja löi sillä vettä. Vesi jakautui kahtia, ja he kulkivat yhdessä joen yli kuivaa maata pitkin. 9 Kun he olivat ylittämässä jokea, Elia sanoi Elisalle: ”Mitä haluaisit minun tekevän hyväksesi ennen kuin minut otetaan pois luotasi?” Elisa vastasi: ”Kunpa saisin henkesi voimasta esikoisen osuuden!” 10 ”Etpä vähää pyydä”, sanoi Elia. ”Mutta täyttyköön pyyntösi, jos näet, kuinka minut otetaan luotasi. Jollet sitä näe, pyyntösi ei toteudu.” 11 Kun he kulkivat ja puhelivat keskenään, siihen ilmestyi yhtäkkiä tuliset vaunut ja tuliset hevoset. Ne erottivat heidät toisistaan, ja Elia nousi tuulenpyörteessä taivaaseen. 12 Kun Elisa näki tämän, hän huusi: ”Isäni, isäni! Israelin tuki ja turva!” Elisa ei enää nähnyt Eliaa, ja hän tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne kahtia. 13 Hän otti maasta viitan, joka oli pudonnut Elian harteilta, ja lähti takaisin. Jordanin rantaan saavuttuaan 14 hän otti Elian harteilta pudonneen viitan, löi sillä vettä ja huusi: ”Herra, Elian Jumala! Missä sinä olet?” Hän löi vettä Elian tavoin, ja se jakautui kahtia, niin että hän pääsi kulkemaan joen yli.
9Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. 10Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: »Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.» 11Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: »Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. 12Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!» Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.
13Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: »Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!» 14Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.
16Peseytykää, puhdistautukaa,
tehkää loppu pahoista töistänne,
ne ovat aina silmissäni.
Lakatkaa tekemästä pahaa.
17Opetelkaa tekemään hyvää,
tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta,
puolustakaa sorrettua,
hankkikaa orvolle oikeus,
ajakaa lesken asiaa.
18– Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on,
sanoo Herra.
– Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin lumi.
Vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa.
19Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua,
te saatte syödä maan hyvyyttä,
20mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut,
miekka syö teidät.
Herran suu on puhunut.
1Heti seuraavana aamuna Laban suuteli lapsia ja tyttäriään ja siunasi ja hyvästeli heidät. Sitten hän lähti pois ja palasi kotiseudulleen.
2Jaakob jatkoi matkaansa, ja häntä vastaan tuli Jumalan enkeleitä. 3Heidät nähdessään Jaakob sanoi: »Tässä on Jumalan etuvartio.» Niin paikka sai nimekseen Mahanaim.
4Jaakob lähetti sananviejiä edellään veljensä Esaun luo Seirin tienoille Edomin maahan 5ja käski heidän sanoa Esaulle: »Herrani, näin sanoo palvelijasi Jaakob: ’Olen asunut Labanin luona ja joutunut viipymään siellä näin kauan. 6Minulle on kertynyt härkiä ja aaseja, lampaita ja vuohia, orjia ja orjattaria, ja lähetän nyt sinulle tämän viestin pyytäen, että ottaisit minut suosiollisesti vastaan.’»
7Palattuaan Jaakobin luo sananviejät kertoivat: »Kohtasimme veljesi Esaun, ja hän on nyt tulossa sinua vastaan mukanaan neljäsataa miestä.» 8Jaakob pelästyi ja hätääntyi kovin. Hän jakoi väen, joka hänellä oli mukanaan, samoin lampaat ja vuohet, nautakarjan ja kamelit kahdeksi joukoksi, 9sillä hän ajatteli: »Jos Esau käy toisen joukon kimppuun ja tuhoaa sen, niin toinen joukko pääsee pakoon.»
10Jaakob sanoi: »Isäni Abrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä joka sanoit minulle: ’Palaa maahasi ja synnyinseudullesi, niin minä annan sinun menestyä’!
5 Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. 6 Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: ”Tämä on varmaan heprealaisten poikia.” 7 Silloin pojan sisar sanoi faraon tyttärelle: ”Menenkö hakemaan tänne jonkun heprealaisnaisen, joka voi imettää pojan sinulle?” 8 Faraon tytär sanoi: ”Tee niin”, ja tyttö haki paikalle pojan äidin. 9 Faraon tytär sanoi äidille: ”Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan.” Vaimo otti lapsen imetettäväksi. 10 Kun poika oli kasvanut suuremmaksi, äiti vei hänet faraon tyttärelle, ja tämä otti hänet omaksi pojakseen. Faraon tytär antoi hänelle nimeksi Mooses sanoen: ”Olen nostanut hänet vedestä ylös.”
Suuri vedenpyhitys:
1Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee,
aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan!
Kuin lilja kukkikoon maa,
2se riemuitkoon,
huutakoon ääneen!
Sen osaksi tulee Libanonin kunnia,
Karmelin ja Saaronin ihanuus.
Kaikki saavat katsella Herran kunniaa,
meidän Jumalamme ihanuutta.
3Voimistakaa uupuneet kädet,
vahvistakaa horjuvat polvet,
4sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät:
»Olkaa lujat, älkää pelätkö.
Tässä on teidän Jumalanne!
Kosto lähestyy,
tilinteon hetki.
Jumala itse tulee ja pelastaa teidät.»
5Silloin aukenevat sokeiden silmät
ja kuurojen korvat avautuvat,
6rampa hyppii silloin kuin kauris,
mykän kieli laulaa riemuaan.
Lähteitä puhkeaa autiomaahan,
vuolaina virtaavat purot arolla.
7Hehkuva hiekka muuttuu lammikoiksi,
janoinen maa pulppuaviksi lähteiksi.
Siellä, missä hyeenat lepäilivät,
kasvaa silloin rantakaislaa ja papyrusta.
8Ja sinne syntyy tie, valtatie,
sitä kutsutaan Pyhäksi tieksi.
Epäpyhä ei saa sille astua:
Herran tien kulkijoille se kuuluu, heille yksin.
Siellä ei tyhmäkään eksy.
9Leijona ei nouse sille tielle,
ei yksikään raateleva peto,
ei yksikään.
Vain vapaiksi lunastetut sitä vaeltavat.
10Herran vapaiksi ostamat palaavat
ja saapuvat riemuiten Siioniin.
He kantavat päänsä päällä ikuista iloa.
Ilo ja riemu astuvat portista,
huoli ja huokaus pakenevat kauas.
Suuri vedenpyhitys:
1 Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! 2 Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan siihen, mikä ei tee kylläiseksi? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin, te saatte nauttia parhaista herkuista. 3 Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää! Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille. 4 Hänet minä otin todistajaksi kansoille, tein hänestä kansakuntien käskijän ja hallitsijan. 5 Sinä olet kutsuva tänne kansan, jota et tunne, ja kansa, joka ei sinusta tiennyt, rientää luoksesi Herran, sinun Jumalasi, takia ja Israelin Pyhän tähden. Hän korottaa sinut kunniaan. 6 Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! 7 Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas. 8 — Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. 9 Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. 10 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, 11 niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. 12 Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. 13 Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.
Suuri vedenpyhitys:
3Te saatte riemuiten ammentaa vettä
pelastuksen lähteistä.
4Sinä päivänä te sanotte:
»Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimensä kunniaa!
Kertokaa kansoille hänen suuret tekonsa,
julistakaa, että hänen nimensä on ylhäinen.
5Laulakaa ylistystä Herralle,
valtaisat ovat hänen tekonsa!
Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.
6Huutakaa ja riemuitkaa, te Siionin asukkaat!
Suuri on Israelin Pyhä,
hän, joka on teidän keskellänne.»
Epistola 5.1.
Avaa kaikkiEhtoopalveluksessa parimioiden jälkeen
1Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. 2Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. 3Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa 4ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.
Suuri vedenpyhitys:
1Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. 2Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. 3Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa 4ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.
Päivän epistola
5 Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät. 6 Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. 7 Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 8 Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.
Evankeliumi 5.1.
Avaa kaikkiYlösnousemusevankeliumi XI
Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.” 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: ”Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?” 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Entä hän, Herra?” 22 Jeesus vastasi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?” 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.
Ehtoopalveluksessa parimioiden jälkeen
[Siihen aikaan] 1 Keisari Tiberiuksen viidentenätoista hallitusvuotena, siihen aikaan kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana, kun neljännesruhtinaina hallitsivat Galileassa Herodes, Itureassa ja Trakonitiksen maassa hänen veljensä Filippos ja Abilenessa Lysanias 2 ja kun ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas, tuli Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle, joka eli autiomaassa. 3 Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 4 Tapahtui niin kuin on kirjoitettuna profeetta Jesajan kirjassa: — Ääni huutaa autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! 5 Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! 6 Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön.” 7 Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? 8 Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. 9 Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” 10 Ihmiset kysyivät häneltä: ”Mitä meidän sitten tulee tehdä?” 11 Hän vastasi heille: ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.” 12 Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: ”Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?” 13 Hän sanoi heille: ”Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty.” 14 Sotilaatkin kysyivät häneltä: ”Entä me, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.” 15 Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. 16 He saivat Johannekselta vastauksen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. 17 Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.” 18 Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia.
Päivän evankeliumi
1 Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, lähti liikkeelle näin. 2 Profeetta Jesajan kirjassa sanotaan: — Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 3 Ääni huutaa autiomaassa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!” 4 Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. 5 Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa. 6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. 7 Hän julisti: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. 8 Minä olen kastanut teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.”
Suuri vedenpyhitys:
9 Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. 10 Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. 11 Ja taivaista kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”
Päivän synaksario 5.1.
Avaa kaikkiPyhittäjä Gregorios syntyi Kreetalla vuonna 754. Hänen hurskaat vanhempansa antoivat hänelle hyvän kristillisen kasvatuksen. Kun hän oli käynyt koulua muutaman vuoden, vanhemmat määräsivät hänet paimentamaan lampaita. Jumalallisen innon siivittämänä nuorukainen kuitenkin jätti lampaat, lähti kotiseudultaan ja meni Isaurian alueelle Seleukiaan, Vähän-Aasian sisämaahan. Siellä hän viipyi jonkin aikaa eläen askeettisesti pelkällä vedellä ja leivällä.
Ikonien kunnioittajia vainonnut keisari Leo IV kuoli vuonna 780. Tuolloin 26-vuotias Gregorios lähti Pyhälle maalle, jossa hän kesti kahdentoista vuoden ajan monenlaisia toisuskoisten aiheuttamia vaikeuksia. Tämän jälkeen hän matkusti Roomaan, jossa hänet vihittiin munkiksi. Sielläkin hän eli hyvin askeettisesti. Vuonna 811 Synnadan piispa pyhä Mikael (23.5.) saapui patriarkan lähettiläänä paavin luo Roomaan. Mikaelin kehotuksesta Gregorios lähti hänen kanssaan Konstantinopoliin. Mikael sijoitti hänet Jumalanäidin luostariin Akritas-niemelle lähelle Khalkedonia.
Pyhittäjä Gregorios tiukensi askeettista kilvoitteluaan entisestäänkin. Hänellä oli vain yksi vaateparsi ja hän söi vain joka kolmas tai neljäs päivä. Myöhemmin hän muutti syvään kuoppaan, jossa hän eli vuosikausia murehtien kaikkia ikonoklasmin aikana kirkkoa kohdanneita levottomuuksia. Kuopasta noustuaan hän sulkeutui kapeaan keljamajaan verhonaan vain nahasta tehty pitkä paita. Illan tullen hänen oli tapana astua isoon vesitynnyriin, missä hän seisoi kylmässä vedessä niin kauan, että oli lukenut koko Psalttarin lävitse. Tätä tapaa hän noudatti joka ilta elämänsä loppuun saakka. Vietettyään koko ikänsä kilvoitellen pyhä Gregorios antoi sielunsa Herran käsiin.
Pyhä Menas kilvoitteli Siinain luostarissa 500-luvulla. Palveltuaan viisitoista vuotta innokkaasti Jumalaa ja veljiään erilaisissa kuuliaisuustehtävissä hän antoi sielunsa rauhallisesti Herran haltuun. Kolme vuotta hänen kuolemansa jälkeen luostarin kirkon täytti yhtäkkiä ihana tuoksu. Munkit eivät tienneet, mistä se tuli. He avasivat Menaksen haudan ja hämmästyivät nähdessään tuoksuvaa mirhaa vuotavan noroina hänen molemmista jaloistaan. Silloin igumeni sanoi heille: ”Veljet, katsokaa, minkä palkan on saanut vaivoistaan tämä mies, joka vietti koko elämänsä juosten edestakaisin kuuliaisuustehtävissään. Katsokaa ja haistakaa, kuinka otollinen hänen työnsä on ollut Jumalalle.”
Pyhittäjä-äiti Synkletike oli kotoisin Aleksandriasta, jonne hänen sukunsa oli muuttanut Makedoniasta. Perhe oli varakas ja Synkletike itse kaunis ja hyveellinen. Monet tahtoivat saada hänet vaimokseen. Maalliset viehtymykset eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä, sillä hän haaveili ainoastaan hengellisestä liitosta taivaallisen Yljän, Kristuksen kanssa. Alistaen lihaansa paastolla ja muilla kieltäymyksillä hän kokosi kaikki mielteensä sisimpäänsä huutaen päivin ja öin: ”Rakkaani on minun ja minä Hänen” (Laul. 2:16).
Vanhempiensa kuoltua Synkletike jakoi suuren omaisuutensa köyhille ja lähti sokean sisarensa kanssa erään sukulaisensa maatilalle. Siellä eräs pappi leikkasi hänen hiuksensa ja siten vihki hänet ainaisesti Jumalan omaksi. Synkletikestä tuli yksi tärkeimmistä nunnaelämän alkuunpanijoista ja edistäjistä.
Synkletikellä oli kokemusta kilvoittelusta jo maallikkona, ja niin hän edistyi nopeasti luostarikutsumuksen mukaisissa hyveissä. Päivästä toiseen hän kuoli maailmalle ja itselleen elääkseen Kristuksen kanssa. Viisaudella hän torjui kiusaajan juonet ja ansat. Vaikka hän teki kaikkensa kätkeäkseen kilvoituksensa, hänen olemuksensa hengellisyys ei pysynyt salassa. Hänen ympärilleen alkoi kerääntyä nuoria neitoja, jotka tahtoivat pelastua ja saada hänet ohjaajakseen. Aluksi hän nöyryydessään torjui heidän pyyntönsä, mutta lopulta rakkaudesta heihin suostui paljastamaan heille aarteet, jotka Pyhä Henki oli hänelle opettanut.
Pyhän Synkletiken opetuksessa ensimmäisellä sijalla oli rakkauden kaksoiskäsky, joka on lain täyttymys sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Sen tulee olla maailmasta pois vetäytyville jokaisen teon alku ja päämäärä. Rakkauden kukka kukoistaa kuitenkin vain puhtaassa sielussa ja ruumiissa, ja puhtaus edellyttää likaisten ajatusten torjumista: ”Olemme autuaita, jos yritämme miellyttää Jumalaa ja voittaa omaksemme taivaan näkemällä yhtä paljon vaivaa kuin maailman ihmiset kootessaan rikkauksia ja katoavia tavaroita.” Synkletike varoitti lannistumasta, vaikka alussa olisikin vaikeuksia: ”Tulta sytytettäessä ensin syntyy vain savua, joka kirvelee silmiä. Samalla tavoin jumalallisen rakkauden liekkiä edeltävät kyyneleet ja kärsimykset. Vasta niiden jälkeen tulee Pyhän Hengen lohdutus.” Hyveiden kätkeminen on tärkeää sisäiselle elämälle: ”Niin kuin aarre ryöstetään heti kun se löytyy, niin myös hyve kuihtuu ja häviää, kun se tulee tunnetuksi. Ylistys heikentää sielua samoin kuin tuli sulattaa vahan, kun taas loukkaukset ja halveksunta kohottavat sielun hyveen korkeuteen.”
Pyhä Synkletike opetti, miten nunnien tulee kaunistaa itsensä taivaallista Ylkää varten. Maalliset morsiamet kaunistavat itseään kukilla, nunnien tulee kaunistaa sielunsa hyveillä. Timanteilla koristellun otsarivan sijaan nunnilla on morsiuskruununaan uskon, toivon ja rakkauden kolminkertainen seppele. Kaulakoruksi nunnien tulee hankkia nöyryys ja vyöksi siveys, kun taas häävaatteena heillä on köyhyys. Hääpöydässä nunnille on tarjolla katoamatonta ruokaa eli rukouksia ja psalmeja.
Kiertelemistä eri luostareissa pyhä Synkletike piti vahingollisena. Hän totesi luostarista toiseen siirtyvän nunnan olevan kuin lintu, joka jättää hautomansa munat, jolloin ne eivät koskaan pääse kuoriutumaan. Myös usko kylmenee ja kuoleutuu kiertelemisen myötä.
Sairaudesta pyhä Synkletike sanoi: ”Älkäämme sairastaessamme murehtiko sitä, jos emme jaksa nousta rukoilemaan ja laulamaan. Sairastaminen itse on suurinta kilvoitusta, eikä silloin enää tarvita paastoa ja muuta askeesia. Sairaus vaimentaa tuhoisat himot tehokkaammin kuin mikään muu. Kestäkäämme se siis kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Jos menetämme näkömme, ei pidä ylen määrin murehtia, sillä jäämme vain vaille elimiä, jotka ylläpitivät kyltymätöntä halua näkyviin asioihin. Ilman niitä sisäiset silmämme avautuvat. Jos taas kuuroudumme, kiittäkäämme päästyämme kuulemasta turhia asioita.”
Äiti Synkletike varoitti myös yltiöpäisyydestä kilvoittelussa: ”Jos olemme yhteiselämäluostarissa, pitäkäämme kuuliaisuutta tärkeämpänä kuin askeesia. Askeesi saa usein aikaan ylpeyttä, kun taas kuuliaisuus tuo nöyryyttä, sillä ylenpalttinen askeesi voi olla vihollisesta. Paholaisen opetusta kuuntelevat kilvoittelevat näet ylen määrin. Kuinka siis voimme erottaa jumalallisen ja kuninkaallisen keskitien tyrannimaisesta ja demonisesta kilvoittelusta? Erona on se, että oikeaan tiehen kuuluu tasaisuus ja sopusointu.”
Luostarielämää pyhä Synkletike vertasi vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen, sillä nunnat ovat astuneet maailmallisen elämän rajojen toiselle puolelle: ”Syylliset pannaan vankeuteen heidän itse sitä haluamatta – vangitkaamme mekin itsemme vapaaehtoisesti syntiemme tähden, jotta tämä vapaaehtoinen vankeutemme poistaisi tulevan rangaistuksen.” Näin pyhä Synkletike rohkaisi opetuksillaan ja esimerkillään sisariaan luostarikilvoituksen kaidalla tiellä.
Elämän loppuvaiheessa Synkletikeä kohtasivat raskaat koettelemukset. Hän oli 85-vuotias, kun hänen osakseen tulivat Jobin kärsimykset. Jumala salli Paholaisen ahdistaa Jobia kärsimyksillä 35 vuotta; pyhä Synkletike taas joutui kärsimään kolme ja puoli vuotta, kun syöpä alkoi jäytää häntä. Näin häntä raatelivat sisältäpäin samanlaiset tuskat kuin ne, joita pyhät marttyyrit kestivät kidutettaessa ulkopuolelta. Siitä huolimatta Synkletike jatkoi sisariensa ja muiden luokseen tulevien opettamista ja paransi Paholaisen haavoittamia sieluja.
Pyhän Synkletiken kolme viimeistä elinkuukautta olivat erittäin tuskalliset. Hänen poskihammastaan alkoi särkeä ja leukaluuhun syntyi kuolio, joka levisi nopeasti. Mädän haju oli niin kuvottava, että häntä hoitavien sisarten oli vaikea sitä kestää. Enää hän ei voinut puhua, ja näin hänen jumalallisten opetustensa lähde ehtyi. Syöminen oli mahdotonta ja kivut karkottivat unen. Pyhä Synkletike kesti tämän viimeisenkin koetuksen kärsivällisesti.
Kun loppu lähestyi, pyhä Synkletike alkoi nähdä enkeleitä ja pyhiä neitoja, jotka tulivat häntä vastaanottamaan. Hän koki jumalallisen valon leimahduksia ja sai nähdä paratiisin. Kolme päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti päivän ja ajan, jolloin hänen lähtönsä tapahtuisi. Mainitsemanaan aikana tämä urhea kilvoittelija siirtyi Herransa lepoon ja sai voitonseppeleensä. Pyhä Synkletike kilvoitteli 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
Vandaalit valtasivat Karthagon vuonna 439 ja ryhtyivät vainoamaan raivoisasti ortodoksikristittyjä. Piispa Quodvultdeus ja suurin osa hänen papistostaan heitettiin vuotavaan hylkyyn ja heidät jätettiin vesille oman onnensa nojaan. Kuin ihmeen kaupalla he pääsivät Napoliin. Karthago jäi neljäksitoista vuodeksi ilman piispaa, kunnes vandaalien kuningas Genseric suostui Länsi-Rooman keisari Valentinianus III:n (425–455) pyyntöön saada kaupunkiin uusi esipaimen. Vaikeaan tehtävään valittiin pappi Deogratias.
Deogratias oli ihanteellinen piispa, jonka esimerkki ja opetus herättivät innoitusta ja kunnioitusta sekä areiolaisten että pakanoiden parissa. Vuonna 455 Genseric hyökkäsi Roomaan ja toi palatessaan Karthagoon mukanaan suuren joukon vankeja, joita hän myi orjiksi vandaaleille ja berbereille. Perheet hajosivat, kun isät, äidit ja sisarukset myytiin eri tahoille. Deogratias myi kirkon kullat ja hopeat ostaakseen vapaaksi mahdollisimman monta kristittyä. Hän sijoitti vapautettuja kaupungin kahteen suurimpaan kirkkoon ja järjesti heille päivittäisen ruoanjakelun. Eräät vandaalit eivät katsoneet tätä hyvällä ja yrittivät murhata hänet, mutta hanke epäonnistui.
Pyhä Deogratias kulutti voimansa ponnistellessaan lähimmäistensä hyväksi, ja hän nukkui pois vuonna 457 oltuaan piispana vain hieman yli kolme vuotta. Hänen vapauttamansa ihmiset ja kaikki kristityt rakastivat esipaimentaan niin palavasti, että heidän pelättiin repivän hänen ruumiinsa kappaleiksi reliikkien toivossa. Siksi pyhä Deogratias haudattiin salaa samaan aikaan kun kristityt olivat kokoontuneet laulamaan veisuja hänen muistokseen ja Jumalan kunniaksi.
Teopemptos oli Nikomedeian piispa keisari Diocletianuksen (284–305) vainon aikana. Hänet pidätettiin ja vietiin kuulusteltavaksi. Pyhää Teopemptosta poltettiin tulella ja pidettiin vankilassa kolme viikkoa ilman ruokaa. Hänen oikea silmänsä kaivettiin irti, mutta mikään ei saanut häntä luopumaan Kristuksesta. Teonas-niminen tietäjä valmisti piispalle kuolettavan myrkkyjuoman. Teopemptos siunasi juoman ristinmerkillä ja joi sen. Kun juoma ei vaikuttanut, Teonas hämmästyi Kristuksen voimaa niin, että ilmoitti uskovansa Jeesuksen olevan Jumala ja tahtovansa kääntyä kristityksi. Heidät vietiin vankilaan, jossa Teopemptos opetti Teonasta ja kastoi hänet. Lopulta pyhä Teopemptos surmattiin mestaamalla. Teonasta varten kaivettiin syvä kuoppa, jonne hänet haudattiin elävältä.
Pyhä Romanos syntyi 1600-luvulla köyhään perheeseen Kreikan Karpenesionin alueella, eikä hänellä ollut mahdollisuutta saada koulutusta. Nuorena miehenä hän lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin saadakseen kumartaa Vapahtajan hautaa. Pyhän Sabbaksen luostarissa käydessään hän kuunteli kertomuksia marttyyrien kärsimyksistä ja hänen sydämessään syttyi halu päästä osalliseksi samasta autuudesta. Hän keskusteli Jerusalemin patriarkan kanssa, joka kuitenkin suositteli, ettei hän ryhtyisi tällaiseen kilvoitukseen ainakaan Jerusalemissa, sillä se voisi saada muslimit hävittämään pyhiä paikkoja.
Pyhältä maalta Romanos matkasi Tessalonikaan, jossa hän meni paikallisen turkkilaisen qadin puheille. Romanos lausui vakaasti, että Jeesus Kristus on todellinen Jumala ja koko maailman Vapahtaja, mutta Muhammed on pelkkä eksyttäjä eikä islam ole vakavasti otettava uskonto. Tällaisesta puheesta islamilainen laki määrää kuolemantuomion, ja Romanos vietiin saman tien kidutettavaksi. Hänen ihoaan raastettiin ja kuolemantuomio vahvistettiin. Osmaniturkkilaisten laivaston kapteeni sattui olemaan tuolloin Tessalonikassa ja hän muutti tuomion elinkautiseksi orjuudeksi turkkilaislaivoilla sanoen, että tämä olisi kuolemaakin pahempi rangaistus. Romanoksen hiukset ajeltiin pois ja hän aloitti orjatyön. Myöhemmin kristityt onnistuivat kuitenkin lahjomaan turkkilaisia laivastomiehiä ja saivat näin autettua Romanoksen pakosalle.
Romanos lähetettiin välittömästi Athokselle. Pyhällä vuorella hän pääsi pyhän Akakioksen (12.4.) ohjaukseen. Samalla hän alkoi valmistautua marttyyrikilvoitukseensa. Lopulta Akakios siunasi Romanoksen matkaan, kun tämä oli saanut munkin viitan. Romanoksen päämääränä oli kärsiä Jerusalemissa, mutta matkalla eräät kristityt sanoivat hänelle, että muslimit saattaisivat kostaa islamin pilkkaamisen hajottamalla Pyhän haudan kirkon. Romanos suuntasikin kulkunsa Konstantinopoliin.
Kun Romanos tuli entiseen Bysantin pääkaupunkiin, hän oli sitonut vyölleen elävän koiran. Kun turkkilaiset kysyivät nauraen, miksi hänellä oli koira vyöllään, hän vastasi: ”Jotta voisin ruokkia sitä niin kuin me kristityt ruokimme teitä hagarilaisia.” Tällä hän viittasi siihen, kuinka muslimit olivat ryöstämällä ja ankaralla verotuksella ottaneet itselleen kristittyjen vuosisatojen työn tulokset.
Muslimit joutuivat raivon valtaan ja veivät Romanoksen saman tien suurvisiiri Ibrahimin puheille. Tämä määräsi hänet piestäväksi, minkä jälkeen Romanoksen annettiin virua kuivassa kaivossa 40 vuorokautta ilman ruokaa. Kun pyhä Romanos tämän jälkeen vietiin mestattavaksi, hän näytti iloiselta aivan kuin olisi ollut matkalla omiin häihinsä. Nähdessään kadulla kristittyjä hän otti juoksuaskelia näyttäen näin, kuinka riemullista tuonilmaisiin pääsy hänelle oli. Matkalla hän sylki imaamia, minkä tähden hänen kielensä revittiin irti.
Pyhä Romanos surmattiin mestaamalla, ja ruumis jätettiin esille kolmeksi päiväksi. Tämä tapahtui vuonna 1694. Eräs paikalle sattunut englantilainen merikapteeni osti marttyyrin ruumiin ja pään 500 piasterilla ja vei ne mukanaan. Mihin ne päätyivät, on jäänyt arvoitukseksi.
Turkkilaiset yrittivät kaikin keinoin estää kristittyjä kunnioittamasta pyhää marttyyria. Eräs kristitty ylimys lahjoi turkkilaisen pikkupojan kastamaan liinan marttyyrin vereen. Kun tämä tuli ilmi, ylimys heitettiin vankilaan. Puolen vuoden kuluttua kristityt saivat ostettua hänet vapaaksi. Tämän jälkeen mies myi omaisuutensa ja matkusti veljensä kanssa Athokselle, jossa heistä tuli munkkeja. Vanhempi heistä, munkkinimeltään Agapios, lahjoitti verisen liinan Dokheiarionin luostarille.
Merkkien ja lyhenteiden selitykset
(ap) aamupalvelus
ap. apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata
† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa