Etusivu > 23.12.2024

Epistola 23.12.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Marttyyrit:

10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.

Päivän epistola

14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. 18 Ehkä joku nyt sanoo: ”Sinulla on usko, minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

Evankeliumi 23.12.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Marttyyrit:

Herra sanoi: 12 ”Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 ”Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

Päivän evankeliumi

26Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: »Kuka sitten voi pelastua?» 27Jeesus katsoi heihin ja sanoi: »Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.»

28Silloin puuttui Pietari puheeseen ja kysyi: »Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua.» 29Jeesus vastasi: »Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, 30hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän. 31Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.»

32Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: 33»Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, 34ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.»

35Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: »Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.» 36»Mitä te haluatte minun tekevän?» kysyi Jeesus. 37He vastasivat: »Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.» 38Jeesus sanoi heille: »Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?» 39»Voimme», he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: »Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. 40Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.»

41Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. 42Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: »Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. 43Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, 44ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. 45Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.»

46He tulivat Jerikoon. Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana, tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. 47Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: »Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!» 48Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: »Daavidin Poika, armahda minua!» 49Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: »Kutsukaa hänet tänne.» He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle: »Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua.» 50Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo. 51»Mitä haluat minun tekevän sinulle?» Jeesus kysyi. Sokea vastasi: »Rabbuuni, anna minulle näköni.» 52Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Mene, uskosi on parantanut sinut.» Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana.

Päivän synaksario 23.12.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Keisari Deciuksen (249–251) hallituskaudella Kreetan kuvernöörinä toimi hänen kaimansa Decius, joka alkoi innokkaasti toteuttaa keisarin määräystä kristittyjen pakottamisesta uhraamaan. Hän pyrki löytämään kaikki saarella asuvat kristityt. Näiden joukossa oli kymmenen miestä, jotka olivat kotoisin eri puolilta Kreetaa. Saaren pääkaupungista Gortynesta oli viisi miestä: Teodulos, Saturninus, Euporos, Gelasios ja Eunikianos. Zotikos oli kotoisin Knossoksesta ja Agathopus Panormoksen satamasta (nyk. Milopotamoksen Kastelli), Pompius Ledan satamasta, Basileides Kydoniasta ja Euarestos Herakleionista (nyk. Iraklion). Kaikilla heillä oli sama päämäärä, taivaallinen kaupunki.

Kun nämä kymmenen marttyyria tuotiin maaherran eteen, he osoittivat suurta urheutta sekä sanoissaan että teoissaan. Kolmenkymmenen päivän ajan heitä ruoskittiin, runneltiin ja raahattiin pitkin maata kansan pilkatessa heitä. Kuka tahansa sai vapaasti sylkeä heitä ja heittää heitä kivillä. Tämä kaikki oli heille kuitenkin vain harjoitusta suurempiin taistoihin.

Kun kuukausi oli kulunut, marttyyreja kuulusteltiin uudelleen. Maaherra Decius itse oli innokas perinteisen uskonnon kannattaja ja yritti taivuttaa marttyyreita uhraamaan Zeukselle ja Heralle vedoten siihen, että kansanjohtajat ja viisaat miehet tekevät niin. Marttyyrit osoittivat hänelle kuitenkin, kuinka paljon jumalien valheita, petoksia ja siveettömyyksiä jumaltarustoon sisältyi, ja siksi kyse ei voinut olla oikeista jumalista. Kokoontunut kansa, joka kuuli jumaliaan halveksittavan, tahtoi uskonnollisessa kiihkossaan repiä marttyyrit kappaleiksi omin käsin. Decius esti kuitenkin sen tahtoen antaa heille julmemman kuoleman. Heitä raastettiin rautapiikeillä, mukiloitiin seipäillä ja terävillä kivillä. Kaiken tämän he kestivät kärsivällisesti iloiten haavoistaan.

Kidutuksia seuranneet kristityt vahvistuivat uskossaan, mutta pakanat kiihdyttivät huudoillaan kiduttajia entistä suurempaan raivoon. Välillä uhreille huudettiin: ”Säälikää elämäänne, totelkaa vallanpitäjiä, uhratkaa jumalille!” Tähän he vastasivat vakain mielin: ”Olemme kristittyjä, Kristuksen uhrilampaita. Olemme valmiita kuolemaan vaikka tuhansia kertoja Kristuksemme rakkauden tähden.”

Lopulta Decius antoi määräyksen mestata marttyyrit. Heidät vietiin Alonion-nimiseen paikkaan. Siellä he alkoivat kilpailla keskenään, kuka pääsisi ensimmäisenä mestattavaksi. Teodulos huomautti, että viimeinen olisi urhoollisin, koska hän ei pelkää, vaikka on nähnyt muiden kuolevan. Kun teloittamisen hetki koitti, he rukoilivat, että Herra vapauttaisi heidän kotisaarensa tietämättömyyden pimeydestä ja johdattaisi sen asukkaat iankaikkiseen valoonsa. Sitten he taivuttivat päänsä pyövelin miekan alle ja heidät mestattiin yksi kerrallaan.

Pyövelien poistuttua paikalta kristityt tulivat ja hautasivat pyhien marttyyrien jäännökset. Kun kristittyjen vainot päättyivät ja kristinusko oli hyväksytty koko valtakunnassa, patriarkka Paavali tuli 340-luvulla Konstantinopolista suuren seurueen kanssa Kreetalle. Hän määräsi marttyyrien haudan avattavaksi ja vei heidän pyhäinjäännöksensä Konstantinopoliin. Siellä ne sijoitettiin samaan paikkaan, jonne oli jo aikaisemmin haudattu osa Betlehemin lastenmurhan uhreista.

Pyhittäjä Nahum (Naum) oli syntyperältään slaavi. Hänestä tuli yksi slaavien valistajien Kyrilloksen ja Methodioksen (11.5.) lähimmistä oppilaista ja kilvoittelutovereista. Vuodesta 863 lähtien hän seurasi heitä Määriin ja Pannoniaan julistaen vuosikausien ajan Jumalan sanaa slaavilaisille kansoille heidän omalla kielellään. Hän opetti slaaveille luku- ja kirjoitustaitoa ja levitti Kyrilloksen ja Methodioksen kreikasta slaaviksi kääntämiä jumalanpalvelustekstejä. Aluksi he joutuivat kestämään monenlaisia koettelemuksia ja vastustusta, mutta vähitellen nämä paikallisen kielen hallinneet sananjulistajat alkoivat saavuttaa menestystä. Vuonna 868 he matkustivat Roomaan, jossa paavi Hadrianus II antoi tukensa heidän työlleen. Kyrilloksen ja Methodioksen tekemiä käännöksiä verrattiin kreikkalaiseen alkutekstiin ja ne hyväksyttiin slaavien parissa tehtävään lähetystyöhön. Paavin siunauksella Rooman kirkoissa toimitettiin slaavinkielinen liturgia. Paavi vihki Nahumin diakoniksi ja sittemmin papiksi.

Kyrilloksen kuoltua vuonna 869 Methodios palasi oppilaineen Määriin, jossa slaavinkieliseen valistustyöhön vihamielisesti suhtautuvien germaanisten lähetystyöntekijöiden vaikutus voimistui koko ajan. Raskaimmat koettelemukset odottivatkin Methodioksen oppilaita Gorazdia, Savvaa, Klimentia, Angelaria ja Nahumia (27.7.) sen jälkeen kun Methodios oli kuollut vuonna 885. Heitä kohdeltiin tunkeilijoina ja lopulta heidät teljettiin kahlittuina vankilaan. Heidän rukoustensa voimasta Herra kuitenkin teki ihmeen ja vankilan ovet avautuivat. Tämän nähdessään kansa uskoi kilvoittelijoiden pyhyyteen, mutta germaanissyntyinen piispa piti tapahtunutta Paholaisen aikaansaannoksena ja karkotti pyhittäjä Nahumin ja tämän kilvoittelutoverit Määristä.

Jumalan kaitselmuksen johdattamina kilvoittelijat kulkivat Tonavalle tehden matkalla monia ihmeitä. Siellä he jakautuivat kahteen ryhmään. Nahum lähti yhdessä Klimentin ja Angelarin kanssa Bulgariaan. Kaani Boris otti heidät iloiten vastaan ja antoi heidän tehtäväkseen kansan valistamisen ja slaavinkielisten jumalanpalveluskirjojen levittämisen. Vuodesta 894 Nahum johti valistustyötä Ohridin hiippakunnassa Velitsan piispaksi valitun Klimentin sijasta. Lähetysmatkojensa aikana pyhittäjä Nahum perusti Ohridjärven rannalle Pyhän ylienkeli Mikaelin ja kaikkien taivaallisten voimien luostarin, jossa hän päätti maallisen vaelluksensa vuonna 910. Hänet haudattiin luostariin, joka tuli kansan parissa tunnetuksi Pyhän Nahumin luostarina.

Jumalansynnyttäjän ilmestymisen luostarin nöyrä igumeni Feoktist valittiin Novgorodin arkkipiispaksi vuonna 1300. Hänen aikanaan Novgorodiin rakennettiin useita kirkkoja. Elettiin sekavaa aikaa: Moskovan ruhtinas kiisteli Tverin suuriruhtinas Mikaelin kanssa Novgorodin hallinnasta ja novgorodilaisilla oli kiistoja pihkovalaisten kanssa. Kaikki tämä murehdutti Feoktistia. Johdettuaan hiippakuntaansa kahdeksan vuotta hän vetäytyi heikentyneen terveytensä takia Jumalansynnyttäjän ilmestymisen luostariin antautuen vaikenemiskilvoitukseen vapaana ihmisten tuottamista huolista. Kolmen vuoden kuluttua hän nukkui rauhassa kuolonuneen. Hänen sielunsa kohosi taivaaseen ja kasvot loistivat valoa. Hänen haudallaan tapahtui lukuisia ihmeitä. Vuonna 1786 hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin lakkautetusta Jumalansynnyttäjän luostarista Pyhän Georgioksen (Jurjevin) luostariin Novgorodin liepeille.

Keski-Persiassa eli seitsemännellä vuosisadalla muslimi, jolla oli armenialainen vaimo. Heidän poikansa David palveli 660-luvulla sotilaana muslimien armeijassa Armeniassa. Siellä kristittyjen elämä teki häneen suuren vaikutuksen. Kristillinen uskonto ja elämäntapa vaikutti hänestä ylivertaiselta kaiken hänen aiemmin kokemansa rinnalla. Hän alkoi tuntea syvää yhteenkuuluvaisuutta Armenian kansan kanssa. Niinpä nuorukainen teki rohkean päätöksen kääntyä kristityksi. Hän ilmoitti aikeistaan armenialaisyhteisön johtajalle, joka vei hänet Armenian kirkon katolikoksen Anastasioksen luokse. Annettuaan nuorukaiselle opetusta Anastasios kastoi hänet katedraalissaan Etšmiadzinissa.

David eli vuosikymmeniä rauhassa armenialaisten keskuudessa. Hän meni naimisiin ja sai suuren perheen, jota kasvatti uskossa ja hartaudessa. Kun hän oli 60 vuoden ikäinen, alueen hallitsijaksi tuli kiihkomielisesti kristittyjä vastustanut arabi, joka sai tietää Davidin olevan käännynnäinen. Hän vaati Davidia palaamaan islamiin, mutta kun tämä kieltäytyi, hän määräsi tämän kuolemaan ristiinnaulitsemalla. Mestarinsa tavoin pyhä David antoi henkensä taivaalliselle Isälleen. Tämä tapahtui tammikuun 24. päivänä vuonna 694. Kreikkalaisortodoksisessa kalentereissa hänen muistopäiväkseen vakiintui 23. joulukuuta.

Neokesarean piispa Paavali oli tunnettu hyveistään ja isällisestä viisaudestaan. Kun valtakunnan itäosaa vuosina 308–324 hallinnut keisari Licinius kuuli Paavalista, hän antoi tuoda tämän Nikomedeiaan tuomioistuimensa eteen. Licinius yritti ensin pelotella häntä uhkauksin ja määräsi hänet sitten piestäväksi, mutta pyhä piispa pysyi rauhallisena ja osoitti vainoojiaan kohtaan pelkkää myötätuntoa, mikä ihmetytti kaikkia häntä seuranneita. Tämä ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta Liciniukseen, joka määräsi sepän sulattamaan metallia ja kaatamaan sitä piispan kämmenille, ensin hitaasti toiselle ja sitten toiselle. Sen jälkeen metallin annettiin jäähtyä. Operaatio kesti kauan, ja kärsivän piispan lihan käry täytti ilman. Hänen molemmat kätensä jäivät elottomiksi ja halvaantuneiksi. Sitten hänet karkotettiin kaukaiseen rajalinnoitukseen Eufratin rannalle.

Keisari Konstantinus Suuri otti valtakunnan itäosan hallinnan Liciniukselta vuonna 323, jolloin kristittyjen vaino päättyi lopullisesti myös idässä. Vankilassa olleet pääsivät vapaiksi ja karkotettujen annettiin palata. Myös pyhä Paavali saattoi matkata takaisin kotiseudulleen. Näin Neokesarean kirkon kynttilänjalka sai taas loistaa piispansa läsnäolon kirkasta valoa. Pian hänet kutsuttiin muiden piispojen kanssa ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeaan (325). Paikalle tulleiden 318 piispan joukossa oli monia, jotka kantoivat ruumiissaan Kristuksen kärsimyksen merkkejä. He esittelivät niitä toisilleen arvokkaimpina koristuksinaan ja kunnianimityksinään. Joltain oli silvottu nenä, toiselta korvat, kolmannen silmät oli kaivettu ulos. Joiltain oli tuskallisesti katkaistu ruumiinjäseniä ja joitain oli kärvennetty polttamalla, kuten piispa Paavalia. Hänellä oli kehossaan myös ruhjeita, jotka hän oli saanut ollessaan pakanoiden hakattavana. Tällä tavoin pyhät piispat todistivat ruumiissaan rakkautensa Vapahtajaan.

Kirkolliskokouksen aikana keisari Konstantinus tarttui Paavalin vammautuneisiin käsiin, asetti ne omien silmiensä päälle ja suuteli niitä kunnioittavasti pyhinä reliikkeinä sanoen: ”En koskaan väsy suutelemaan näitä käsiä, jotka ovat menettäneet elämänsä Kristukseni tähden.” Kun kokous oli tuominnut Areioksen harhaopin, pyhä Paavali palasi piispanistuimelleen. Muutamia vuosia palveltuaan hän antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa