Kirkkokalenteri

Pyhä Platon eli Galatian Ankyrassa (nyk. Ankara) keisari Maximianuksen hallitusaikana (285–305) ja oli pyhän marttyyri Antiokhoksen (16.7.) veli. Hän kulki jo nuorena kaupungista kaupunkiin julistamassa evankeliumia. Hän oli taitava puhuja ja tunsi hyvin kreikkalaisen viisauden. Platon vangittiin ja tuotiin maaherra Agrippinuksen eteen syytettynä siitä, että hän tunnusti avoimesti kristinuskoa ja rohkaisi kristittyjä pysymään lujina vainoissa. Maaherra huomasi hänen viisautensa ja yritti houkutella häntä hylkäämään kristinuskon filosofeihin vedoten. Platon totesi, että filosofien viisaus oli suurta mutta kuitenkin väliaikaista ja rajallista, kun taas evankeliumin todellinen viisaus on ikuista ja rajatonta.

Maaherra ei pystynyt lupauksilla ja imarteluilla taivuttamaan Platonia kieltämään uskoaan. Platon vietiin vankilaan, ja viikon kuluttua alkoivat kidutukset. Kuusitoista sotilasta löi häntä raipoilla, hänet laskettiin makaamaan hehkuvalle pronssivuoteelle ja hänen kainaloihinsa pantiin tulenhehkuiset kuulat, niin että höyryä alkoi pursuta hänen sieraimistaankin. Hänen yliluonnollisen urheutensa nähdessään eräät pakanatkin alkoivat uskoa Kristukseen. Kun marttyyri kohotti kidutustensa keskellä kätensä rukoukseen, enkelvoimat vastasivat: ”Aamen!”, minkä kaikki läsnäolijat kuulivat. Näin taivaalliset voimat osoittivat olevansa tukemassa marttyyria hänen kilvoituksessaan. Kaikkiin kiduttajiensa houkutuksiin ja kysymyksiin pyhä Platon vastasi vain: ”Kristus on minun elämäni, ja kuolema Hänen tähtensä on minun voittoni” (vrt. Fil. 1:21). Monien kärsimysten jälkeen pyhä Platon mestattiin ja hän liittyi marttyyrien loistavaan taivaalliseen joukkoon.

Pyhä Romanos oli diakoni ja eksorkisti¹ Palestiinan Kesareassa neljännen vuosisadan alussa. Kun keisari Diocletianus aloitti kristittyjen vainon, Romanos lähti Antiokiaan. Siellä hän sai omin silmin nähdä, kuinka kirkkoja hävitettiin ja miehet, naiset ja lapset menivät suurin joukoin temppeleihin uhraamaan, jotta eivät herättäisi epäilyksiä. Romanos ei voinut katsoa kristittyjen teeskentelemistä ja kovaan ääneen käski heidän hävetä. Hän opetti sekä sanoillaan että teoillaan kristittyjä olemaan pelkäämättä kidutuksia ja pysymään lujina uskossaan.

Romanos pidätettiin nopeasti ja hänet vietiin Antiokian maaherran Asklepiadeksen eteen. Epäjumalien palvelemisen mielettömyyttä tähdentääkseen Romanos julisti, että lapsetkin ovat järkevämpiä kuin epäjumalien palvelijat. Väkijoukosta tuotiin kuulustelupaikalle lapsi, jonka nimi oli Barulas. Romanos kysyi lapselta, kumpaa olisi järkevämpi palvella, kristittyjen Jumalaa vai niitä, joita kaikki sanovat jumaliksi. ”Kristittyjen Jumalaa”, lapsi vastasi osoittautuen näin pakanoita viisaammaksi. Kun kuulustelija huomasi joutuneensa naurunalaiseksi, hän raivostui ja määräsi lapsen saman tien kidutettavaksi äitinsä nähden. Lapsi kesti kidutukset urheasti mutta pyysi äidiltään juotavaa. Äiti vastasi: ”Voi rakas poikani, älä juo enää aineellista ja katoavaista vettä, vaan pysy lujana, niin saat juoda elävää ikuista vettä Jumalan valtakunnassa.” Lapsi mestattiin ja hänen äitinsä sai omin käsin haudata pyhän lapsimarttyyrin ruumiin.

Romanos määrättiin poltettavaksi. Hän otti tuomion vastaan kasvot ilosta loistaen. Tuomion täytäntöönpanoa kuitenkin lykättiin, jotta kaupungissa tuolloin ollut keisari ehtisi paikalle. Romanos kävi kärsimättömäksi ja alkoi kysellä: ”Missä se minulle varattu tuli on?” Romanoksen kieli määrättiin revittäväksi irti. Hänen jalkojaan venytettiin niin, että nivuset repesivät, ja lopuksi hänet kuristettiin. Näin pyhä Romanos sai kiihkeästi halajamansa marttyyrien kruunun.

Anastasios syntyi Paramythian kaupungissa Kreikan Epeiroksessa. Hän jäi orvoksi ja peri isänsä pellot, joita hän hoiti sisarensa Marian kanssa. Eräänä päivänä he olivat menossa pellolle muiden kristittyjen kanssa, kun paikalle ratsasti paikallisen kadin,¹ pašša Ahmedin kaksi albanialaista sotamiestä. He iskivät silmänsä Mariaan ja yrittivät käydä häneen käsiksi, mutta Anastasios ja muut kristityt onnistuivat pysäyttämään heidät ja Maria pääsi pakoon. Kostoksi muslimit esittivät tuomari Ahmedille joukon syytöksiä ja väittivät, että Anastasios olisi ilmoittanut haluavansa kääntyä islamiin. Heidät pidätettiin ja tuotiin tuomarin eteen. Toisille kristityille määrättiin lyöntejä ja ylimääräistä veroa, mutta Anastasios vangittiin.

Kun Anastasiosta maaniteltiin kääntymään islamiin, hän vastasi, ettei ole koskaan sanonut haluavansa kääntyä: ”Olen ortodoksinen kristitty ja ortodoksina minä kuolen, kidutittepa minua miten paljon tahansa. Uskon Kristukseni voimaan.” Tuomari yritti kaikin keinoin käännyttää hänet islamiin ja lupasi ottaa hänet omaksi palvelijakseen. Hänelle luvattiin jopa musliminainen puolisoksi, mutta mitkään tarjoukset ja uhkaukset eivät tehonneet Anastasiokseen, joka sanoi saavansa taivaassa osakseen verrattomasti suurempia hyvyyksiä.

Pašša Ahmedin poika Musa alkoi ihmetellä Anastasioksen uskoa. Hän meni salaa vankilaan tapaamaan Anastasiosta saadakseen kysellä häneltä kristinuskosta. Hämmästyksekseen Musa näki Anastasioksen molemmilla puolilla kaksi nuorukaista, jotka katosivat Musan päästyä sisälle. Kun hän kysyi asiaa, Anastasios kertoi, että kristityillä on omat suojelusenkelinsä, jotka suojelevat heitä tässä maailmassa, erityisesti vainon aikana, ja vastaanottavat heidän sielunsa paratiisissa. Anastasios selitti, miksi kristityt kestävät kärsimyksiä uskonsa tähden. Hän kertoi Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen ikuisista lahjoistaan sekä siitä, millä tavoin Muhammedin seuraajia on petetty. Jumalan armo kosketti musliminuorukaisen sydäntä, ja hänessä heräsi tahto kääntyä kristityksi. Anastasios pyysi häntä odottamaan jonkin aikaa, sillä muutoin hänen isänsä surmaisi kostoksi kaikki alueen kristityt: ”Usko Herraan Kristukseen salaa ja rukoile Häntä. Herran armo antaa kyllä sinulle mitä haluat.” Lopuksi Anastasios opetti Musan tekemään ristinmerkin.

Pian tämän jälkeen, marraskuun 18. päivänä 1750, Anastasios mestattiin. Hänen ruumiinsa jätettiin ulos ja tuomari kielsi kristittyjä koskemasta siihen. Kolmantena yönä hän kuitenkin näki Anastasioksesta unen, joka sai hänet antamaan ruumiin läheisen luostarin munkeille.

Musa rukoili tilaisuutta päästä kasteelle. Hänen isänsä ihmetteli pojassaan tapahtunutta muutosta: Musa rukoili jatkuvasti eikä ollut enää kiinnostunut huvituksista. Musa kutsuttiin häihin kolmen päivämatkan päähän. Matkan varrella sijaitsi luostari, johon pyhä Anastasios oli haudattu. Matkalla Musa ilmoitti palvelijoilleen voivansa huonosti ja tahtovansa yöpyä luostarissa. Yöllä hän hiipi igumenin luo ja pyysi tätä avaamaan hänelle kirkon oven. Igumeni pelästyi tätä outoa pyyntöä, mutta Musa ilmoitti kunnioittavansa Anastasiosta ja tahtovansa käydä hänen haudallaan. Haudan edessä Musa teki ristinmerkin ja kumarsi. Hän rukoili pitkään ja yhtäkkiä hän täyttyi ilolla. Hän nousi ja pyysi igumenia kastamaan hänet. Igumeni kuitenkin pelkäsi Musan isää ja sanoi: ”Jumala järjestää tien niin kuin tahtoo.”

Seuraavana päivänä Musa jatkoi matkaansa häihin mutta juhlien jälkeisenä yönä hän jätti juhlaväen, taivalsi Patrakseen ja otti sieltä laivan Venetsiaan. Mukanaan hänellä oli kirjeitä Venetsian ortodoksisille kauppiaille ja Jumalansynnyttäjän ikoni. Venetsiassa ortodoksit ottivat Musan ystävällisesti vastaan. Hänet kastettiin ja hän sai nimekseen Demetrios. Hän vietti jonkin aikaa Venetsiassa opiskellen kreikkaa ja ortodoksista oppia.

Demetrios lähti Venetsiasta pyhiinvaellusryhmän mukana Korfulle (Kerkyra) pyhän Spyridonin haudalle. Siellä Demetrios tutustui igumeni Khrysanthokseen, joka ohjasi häntä syvemmälle Kristuksen tuntemiseen. Lopulta hänet vihittiin munkiksi ja hän sai nimekseen Daniel.

Ennen pitkää Danielin valtasi halu kokea marttyyrikuolema. Hän lähti Korfulta etsimään tilaisuutta kuolla Kristuksen todistajana. Konstantinopolissa ja Peloponnesoksella kristityt kuitenkin suostuttelivat häntä luopumaan ajatuksesta, jotteivät muslimit kostaisi sitä kaikille kristityille. Daniel purjehti Konstantinopoliin, jossa hän tapasi Jerusalemin patriarkan Sofronioksen. Lopulta Daniel palasi takaisin Korfulle ja kilvoitteli siellä munkkina ja nukkui pois Herran rauhassa.