Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Lasaros ryhtyi munkiksi jo hyvin nuorena. Hän oli palava ortodoksisuuden puolustaja kuvainraastaja-keisari Teofiloksen hallitusaikana (829–842). Sen vuoksi hänet karkotettiin Bosborin Vähän-Aasian puoleiselle rannalle luostariin, joka tunnettiin nimellä Pyhän Johanneksen, Kauhistuttavan Edelläkävijän luostari. Vaikka hänen käsiään oli poltettu kidutuksissa, hän jatkoi ikonien maalaamista. Hän maalasi muun muassa kuuluisan, sittemmin ihmeitä tekeväksi osoittautuneen Johannes Edelläkävijän ikonin keisarinna Teodoralle.

Keisari Teofiloksen kuoleman jälkeen vuonna 842 Lasaros palasi muiden uskontunnustajien kanssa Konstantinopoliin ja maalasi suuren Vapahtajan ikonin, joka sijoitettiin keisarillisen palatsin portin yläpuolelle kaikkien kunnioitettavaksi. Lasaroksen maalaamista ikoneista heijastui hänen oma syvä sisäinen elämänsä. Hänet vihittiin papiksi, ja keisarinna pyysi häntä antamaan synninpäästön edesmenneelle puolisolleen, joka oli kuollut ikonoklasmin harhaopissa, ja rukoilemaan tämän sielun puolesta. Lasaroksen kerrotaan sanoneen, että oli liian myöhäistä puuttua Jumalan oikeudenmukaisiin tuomioihin. Toisen perimätiedon mukaan Jumala antoi keisarille anteeksi pyhän Lasaroksen rukouksien ja keisarinnan hurskauden tähden.

Vuonna 856 keisari Mikael III ja patriarkka Ignatios lähettivät pyhän Lasaroksen Roomaan neuvottelemaan keinoista, jolla kirkon rauha ja ykseys saataisiin palautetuksi. Toisella matkallaan Roomaan vuonna 867 pyhä Lasaros sairastui ja kuoli. Hänen ruumiinsa tuotiin Konstantinopoliin ja haudattiin Galatan Euandroksen luostariin, jossa hän oli elänyt.

Pyhä Gregorios syntyi Pontoksen Neokesareassa (turk. Niksar) ei-kristittyyn ylimysperheeseen 210-luvun alussa. Hänen nimensä oli tuolloin Teodoros. Hän alkoi opiskella lakitiedettä ja latinaa, sillä hänen isänsä toivoi hänestä lakimiestä. Teodoros osoitti huomattavia lahjoja opinnoissaan, erityisesti retoriikassa.

Luomakunnan harmonia alkoi ihmetyttää nuorta Teodorosta, ja hän yritti mietiskellä, millainen sen Luoja olisi. Vähitellen hän alkoi vetäytyä syrjään muiden nuorten hälyisistä riennoista. Kun Teodoros oli neljäntoista, hänen isänsä kuoli. Leskeksi jäänyt äiti päätti järjestää kaikille kolmelle lapselleen parhaan mahdollisen koulutuksen. Teodoroksen oli määrä opiskella ensin Beirutissa ja sitten Aleksandriassa. Pian kuitenkin äitikin kuoli. Vuoden 233 tienoilla Teodoros lähti veljensä Athenodoroksen kanssa saattamaan sisartaan aviomiehensä luokse Palestiinan Kesareaan, josta heidän oli määrä suunnata Beirutin kuuluisaan kouluun.

Palestiinassa veljekset kuitenkin tapasivat Origeneksen, joka oli vastikään tullut Aleksandriasta ja perustanut koulun Kesareaan. Origenes huomasi veljesten hyveellisyyden ja pyysi heitä jäämään kouluunsa. Rakkaus totuuteen valtasi veljekset, ja Origenes osoitti heille ihmisjärkeilyn riittämättömyyden ja kreikkalaisten filosofien heikkouden. Teodoros tahtoi tulla evankeliumin opetuslapseksi ja otti kasteen. Samalla hän vaihtoi nimensä Gregoriokseksi. Viisi vuotta opiskeltuaan Gregorios päätti opintonsa pitämällä julkisen kiitospuheen suuresti arvostamalleen oppi-isälleen Origenekselle, joka kehotti häntä käyttämään kaikkia Jumalalta saamiaan lahjoja uskonnon parhaaksi.

Gregorios opiskeli vielä jonkin aikaa filosofiaa Aleksandriassa. Gregorioksen puhdas ja askeettinen elämäntapa ärsytti monia hänen opiskelijatovereitaan, joten he alkoivat tehdä pilaa hänen mietiskelevästä elämäntavastaan. Kerran he palkkasivat ilotytön tulemaan julkisesti Gregorioksen eteen vaatimaan tältä palkkaa palveluksistaan. Gregorios ei menettänyt malttiaan eikä punastellut vaan maksoi tyynesti naiselle mitä tämä tahtoi. Saatuaan rahat nainen joutui kuitenkin demonisen kohtauksen valtaan ja parani vasta Gregorioksen rukoiltua. Tämä oli ensimmäinen pyhän Gregorioksen kautta tapahtunut ihme.

Viisaudestaan ja hyveellisyydestään kuuluisa Gregorios sai rikkailta perheiltä useita tarjouksia ryhtyä yksityisopettajaksi, mutta hän vetäytyi mieluummin erämaahan saadakseen olla yksinäisyydessä Jumalan kanssa. Amasian piispa Faidimos tiesi Gregorioksen hyveet ja puhujanlahjat ja tahtoi hänet Neokesarean piispaksi. Neokesareassa oli tuohon aikaan vain seitsemäntoista kristittyä, mutta alkukirkon ihanteena oli, että jokaisella seurakunnalla olisi oma piispansa. Gregorios puolestaan rakasti yksinäisyyttä eikä halunnut piispaksi. Kun Faidimos ei saanut Gregoriosta tulemaan, hän menetteli täysin poikkeuksellisesti ja vihki Gregorioksen piispaksi poissaolevana, ilman kätten päällepanemista, ja kirjoitti Gregoriokselle, että tämä oli nyt kotikaupunkinsa piispa.

Vietettyään muutamia päiviä rukoillen voimaa tehtäviinsä Gregorios jätti erämaan ja aloitti piispantoimen noin 30 vuoden ikäisenä. Hän joutui toimimaan keskellä sotia, ruttoa ja vainoa mutta osoittautui oikean uskon väsymättömäksi apostoliksi. Mooseksen tavoin hän oli arvollinen saamaan suoraa ilmoitusta jumalallisista salaisuuksista. Hän voitti Kristukselle käännynnäisiä niin viisailla sanoillaan kuin ihmeteoillaan, jotka osoittivat, millainen Jumalan voima hänen kanssaan oli. Pian häntä alettiin kutsua Ihmeidentekijäksi (kr. Thaumaturgos). Kun tulvavesi uhkasi kaupunkia, Gregorios löi sauvansa maahan ja rukoili, ettei vesi nousisi sitä ylemmäksi, ja näin tapahtui. Hän saarnasi suorapuheisesti, elävästi ja vaikuttavasti. Hän paransi sairaita ja auttoi köyhiä sekä sovitteli riitoja ja perinnönjakokiistoja. Näin hänellä oli piispan toimessa hyötyä myös nuoruusvuosiensa lakiopinnoista.

Eräänä yönä Jumalansynnyttäjä Maria ilmestyi pyhälle Gregoriokselle.¹ Maria näyttäytyi yhdessä apostoli ja evankelista Johanneksen kanssa; he antoivat Gregoriokselle julistuksen Jumalan ykseydestä ja Hänen kolmen persoonansa eroista. Tätä ilmestyksessä saamaansa uskontunnustusta Gregorios käytti piispana ja neljännen vuosisadan kirkkoisät vahvistivat sen ortodoksisuuden.

Keisari Deciuksen vainon alkaessa vuonna 250 Gregorios ja suuri joukko hänen seuraajiaan pakeni kaupungista autioille seuduille. Hän itse vetäytyi diakoninsa kanssa autiolle vuoristoseudulle, sillä vaikka hän olikin kuollut maailmalle ja olisi mielellään siirtynyt Herransa luokse, rakkaus laumaansa ja huoli kirkon tulevaisuudesta estivät häntä antautumasta vainoojien käsiin. Vuoristossa Gregorios rukoili palavasti niiden kristittyjen puolesta, jotka marttyyreina uhrasivat oman verensä. Hän kuvaili heidän kärsimyksiään läsnäoleville ikään kuin kaikki olisi tapahtunut hänen silmiensä edessä.

Ryhmä sotilaita lähetettiin etsimään Gregoriosta. He saartoivat aution kukkulan, jossa hän oli diakoninsa kanssa, mutta eivät löytäneet mitään – he näkivät kukkulalla vain kaksi puuta. Myöhemmin Gregorioksen ilmiantanut mies palasi mietteissään samalle paikalle ja näki, että puut olivatkin itse asiassa piispa ja diakoni, jotka olivat seisseet rukoilemassa. Tämän ihmeen nähtyään mies kääntyi kristityksi.

Vainon tauottua pyhä Gregorios antoi kerätä marttyyrien jäännökset ja määräsi heidän kunniakseen vietettäväksi juhlia samoina päivinä, joina pakanat olivat tottuneet viettämään juhlia ja pitämään juominkeja. Riehakkaiden pakanallisten menojen muuttuminen hengelliseksi iloksi oli omiaan edesauttamaan koko alueen kristillistymistä. Gregorios oli ensimmäinen kirkon johtaja, joka käytti hyväkseen ihmisten tottumuksia kristillistämällä pakanallisia juhlia.

Vainon jälkeen kirkolla oli edessään uudenlaisia vaikeuksia. Gootit hyökkäsivät alueelle vuosina 252–254 ja saivat aikaan suurta tuhoa. Kaiken kaikkiaan pyhä Gregorios Ihmeidentekijä toimi Neokesarean piispana noin 30 vuotta, ja tuona aikana suurin osa kaupungin asukkaista kääntyi kristityiksi. Kerrotaan, että hänen kuollessaan kaupungissa oli enää seitsemäntoista ei-kristittyä.

Pyhä Gregorios Ihmeidentekijä jätti jälkeensä useita kirjoituksia: ylistyspuheen Origenekselle, Saarnaajan kirjan sanatarkan käännöksen, opetuksia pyhästä Kolminaisuudesta sekä kirjeen, joka käsitteli gootti-invaasion aikaisia pastoraalisia ongelmia. Hänen kirjoituksiaan käännettiin jo varhain latinaksi, syyriaksi ja armeniaksi. Pyhä Basileios Suuri ja Gregorios Nyssalainen kirjoittivat hänestä ja hänen ihmeistään sen perusteella mitä kuulivat isoäidiltään pyhältä Makrinalta, joka nuoruudessaan tunsi Gregorioksen henkilökohtaisesti.

Pyhä Gregorios Ihmeidentekijä osallistui Antiokian kirkolliskokoukseen vuonna 268. Muutama vuosi sen jälkeen hän kuoli. Hänet haudattiin hänen oman toivomuksensa mukaan muukalaisten hautausmaalle. Myöhemmin hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin Kalabriaan, Italiaan ja hänen pyhä päänsä vuonna 1587 Lissaboniin.

Pyhä Hilda syntyi vuonna 614 Northumbriassa, joka oli yksi Englannin seitsemästä kuningaskunnasta. Hän oli Northumbrian kuninkaan Edwinin sukua. Pyhä Paulinus, Roomasta lähetetty lähetyssaarnaaja, kastoi Hildan kristityksi Yorkissa vuonna 627. Hilda eli parikymmentä vuotta hurskasta elämää, kunnes tunsi kutsun luopua maailmasta, perheestään ja maastaan. Hän päätti lähteä Ranskaan liittyäkseen sisarensa Hereswithan johtamaan luostariin, mutta Lindisfarnen luostarisaaren piispa pyhä Aidan kutsui hänet takaisin Northumbriaan vuonna 649. Elettyään vähän aikaa luostarielämää Hildasta tuli Hartlepoolin kaksoisluostarin johtajatar. Tässä luostarissa oli rinnakkain sekä mies- että naisyhteisö. Hilda johti nunnaluostaria ja toimi hengellisenä ohjaajana yhdeksän vuoden ajan.

Pyhä Hilda lähetettiin Streaneshalchiin eli Whitbyyn vastaavanlaisen kaksoisluostarin johtajaksi, ja tässä tehtävässä hän kilvoitteli lopun elämänsä. Munkitkin hyödynsivät pyhän Hildan hengellistä ohjausta ja oppivat hänen esikuvastaan. Luostarissa vallitsi hyvä rakkaudellinen järjestys, joka vastasi täydellisesti apostolisen alkuseurakunnan elämää: kaikki omaisuus oli yhteistä ja kaikkia yhdisti sama rakkaus. Hildan johdossa Whitbyn luostarista tuli kristillisen kulttuurin ja oppineisuuden keskus, joka tuotti Englannin kirkon palvelukseen viisi piispaa, lukuisia pappeja ja ensimmäisen englantilaisen hengellisen runoilijan Caedmonin. Munkkien lisäksi pyhän Hildan hengellistä opetusta tuli kuuntelemaan Brittein saarten kuningaskuntien kuninkaita ja ruhtinaita, piispoja sekä tavallista kansaa. Häntä pidettiin koko maan äitinä ja hän johti monia sieluja Herran tuntemiseen.

Kun Englannin kirkossa oli erimielisyyksiä kelttiläisten ja roomalaisten käytäntöjen välillä, Hilda kutsui vuonna 664 kirkolliskokouksen Whitbyn luostariin selvittämään asiaa. Hilda itse tuki kelttiläistä puolta, mutta kun kokouksessa päätettiin suosia roomalaisia käytäntöjä, Whitbyn luostari alkoi noudattaa niitä. Pyhän Hildan päätös vaikutti omalta osaltaan kirkon yhtenäisenä pysymiseen.

60 vuoden iässä pyhä Hilda sairastui kuumetautiin, joka vaivasi häntä hellittämättä hänen elämänsä viimeiset kuusi-seitsemän vuotta, mutta sekään ei estänyt häntä hoitamasta hengellistä tehtäväänsä. Marraskuun 17. päivänä vuonna 680 hän kokosi hengelliset tyttärensä ympärilleen, jakoi heille viimeiset hyväntekeväisyyttä koskevat ohjeensa ja antoi sitten sielunsa iloiten Herran haltuun. Samaan aikaan 20 kilometrin päässä kuultiin ihmeellisesti kirkonkellojen ääntä; Bega-niminen nunna heräsi unestaan ja näki pyhän Hildan sielun, jota enkelit saattoivat kohti taivasta kirkkaan valon ympäröiminä.

Pyhän Hildan nimi liitettiin pyhien muistokalenteriin jo muutaman vuosikymmenen kuluttua. Hänen muistolleen omistettiin Luoteis-Englannissa toistakymmentä kirkkoa. Pyhä Hilda oli Ethelredan (23.6.) ja Ebban (25.8.) ohella kolmas kuninkaallista syntyperää oleva pyhä nainen, joka vaikutti voimakkaasti Englannin kirkon kehitykseen 600-luvulla. Hän oli hengellinen äiti, joka sai Jumalalta armon ohjata nunnia, munkkeja ja piispoja. Herrassa Jeesuksessa ei ole miestä eikä naista vaan kaikki ovat uutta luomusta.

Acisclus (Ascylus, Ocysellus) ja Victoria olivat espanjalaiset sisarukset, jotka kärsivät marttyyrikuoleman uskonsa takia todennäköisesti keisari Diocletianuksen vainoissa vuoden 304 tienoilla. Heidän kotitalostaan tehtiin kirkko. Pyhiä Acisclusta ja Victoriaa kunnioitetaan koko Espanjassa, Etelä-Ranskassa ja erityisesti kotikaupunkinsa Cordoban suojelijoina.