[Jeesus sanoi:] 42 ”Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä. 43 ”Voi teitä, fariseukset! Te istutte synagogassa mielellänne etumaisilla paikoilla ja olette hyvillänne, kun ihmiset toreilla tervehtivät teitä. 44 Voi teitä! Te olette kuin merkitsemättömät haudat, joita ihmiset tietämättään tallaavat.” 45 Silloin eräs lainopettajista huomautti hänelle: ”Opettaja, tuollaisella puheella sinä loukkaat myös meitä.” 46 Jeesus vastasi: ”Voi teitäkin, lainopettajat! Te panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.”
✚ öljytön paasto
M:t Zenobios ja Zenobia, † 290.
Ap. Kleopas, Herran sukulainen, † 100-l.
Nimipäivä: Piia
Epistola 30.10.
Avaa kaikki1 Sitten vielä, veljet! Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan. 2 Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. 3 Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! 4 Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. 5 Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa. 6 Kukaan ei saa pyrkiä hyötymään veljensä kustannuksella. Herra rankaisee kaikesta sellaisesta, niin kuin olemme teille sanoneet ja teroittaneet mieleenne. 7 Jumala ei näet ole kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää. 8 Sen tähden se, joka kääntää selkänsä näille ohjeille, ei käännä selkäänsä ihmiselle vaan Jumalalle, joka antaa teihin Pyhän Henkensä. 9 Veljesrakkaudesta teille ei tarvitse kirjoittaa, sillä Jumala itse on opettanut teidät rakastamaan toinen toistanne. 10 Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa. Mutta me kehotamme teitä, veljet, pyrkimään yhä parempaan. 11 Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte rauhallisesti, hoidatte omat asianne ja ansaitsette toimeentulonne kättenne työllä, niin kuin olemme käskeneet. 12 Näin te elätte ulkopuolistenkin mielestä nuhteettomasti ettekä tarvitse kenenkään apua.
Evankeliumi 30.10.
Avaa kaikkiPäivän synaksario 30.10.
Avaa kaikkiPyhä Kleopas oli yksi seitsemästäkymmenestä Herran opetuslapsesta. Hän kuului Herran sukulaisiin, sillä Joosef, Jumalansynnyttäjän kihlaaja, oli hänen veljensä. Kleopas oli naimisissa, ja hänen vaimonsa Maria oli siis Jumalansynnyttäjän käly. Tämä Maria oli yksi mirhantuojanaisista, ja pyhä kirkko muistelee häntä 23.5. Kleopaksella ja Marialla oli Simeon-niminen poika, Herran serkku.
Herran ylösnousemuksen päivänä Kleopas oli kävelemässä Jerusalemista kohti Emmausta apostoli Luukkaan kanssa, kun Kristus ilmestyi heille. He keskustelivat Herran kärsimyksestä, mutta heidän silmänsä olivat sokaistuneet eivätkä he kyenneet tunnistamaan Häntä. Herra kyseli heiltä, mitä oli tapahtunut, aivan kuin olisi ollut täysin tietämätön, ja Kleopas vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” He selittivät, minkälaisten juonien uhriksi oli joutunut se, jonka he olivat toivoneet olevan Messias ja Israelin lunastaja. He kertoivat myös, kuinka mirhantuojanaiset olivat väittäneet Hänen nousseen kuolleista, mitä heidän oli kuitenkin vaikea uskoa. Silloin Herra sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” (Luuk. 24:25-26) Sitten Herra selitti heille Raamatun profetioiden perusteella Jumalan pelastussuunnitelmaa.
Illan tullen Kristus, Kleopas ja Luukas istuivat yhdessä Emmauksen lähellä eräässä talossa. Kun he alkoivat aterioida, Herra otti leivän niin kuin Hän oli ottanut sen asettaessaan ehtoollisen, kiitti Jumalaa, mursi sen ja antoi heille. Silloin Kleopaksen ja Luukkaan silmät avautuivat ja he tunsivat hänet, mutta samassa Hän katosi heidän näkyvistään. Näin Herra todisti kaikille sukupolville, että Hänen läsnäolonsa pyhässä eukaristiassa on todellinen merkki Hänen ylösnousemuksestaan. Nyt Luukas ja Kleopas ymmärsivät, miksi heidän sydämensä oli kuin tulessa silloin kun Hän oli selittänyt heille kirjoituksia tiellä. He palasivat Jerusalemiin muiden opetuslasten luo ja kertoivat, mitä oli tapahtunut. (Luuk. 24:13-35)
Kun Herran veli apostoli Jaakob oli murhattu vuonna 62, ne Herran sukulaiset ja opetuslapset, jotka olivat vielä elossa, kokoontuivat valitsemaan Jaakobille seuraajaa. He päättivät yksimielisesti, että Jerusalemin toiseksi piispaksi tuli apostoli Kleopaksen poika Simeon. Pyhän apostoli Kleopaksen elämän loppuvaiheista ei ole säilynyt tietoa. Hymnografi Gerasimos Pyhän Annan pienestä skiitasta on kirjoittanut rukouspalveluksen hänen kunniakseen.
Pyhä Asterios opiskeli nuoruudessaan retoriikkaa ja lakitiedettä ja toimi jonkin aikaa lakimiehenä, mutta siirtyi sitten kutsumukselleen kuuliaisena Jumalan lain palvelukseen. Hänestä tuli piispa Amaseaan Vähän-Aasian Pontoksessa. Piispa Asterios tunnettiin taitavana saarnaajana, jonka puhe suorastaan tihkui Pyhän Hengen voimaa. Hänen tyylinsä oli hienostunutta mutta ilmaisunsa luontevaa ja sanomansa elävää. Pyhän Asterioksen saarnoista 21 on säilynyt meidän aikoihimme saakka. Niissä hän kehottaa olemaan antelias köyhille ja kunnioittamaan pyhiä. Osa opetuspuheista käsittelee kirkollisia juhlia: pääsiäistä, joulua, epifaniaa ja marttyyrien juhlia.
Saarnatessaan Asterios kääntyy marttyyrien puoleen sanoen: ”Te, jotka olette kärsineet Kristuksen tähden, rukoilkaa sairaudesta kärsivien puolesta. Kohottakaa rukous kristiveljienne ja -sisarienne puolesta sillä mahtavalla voimalla ja luottamuksella, joka teillä on. Vaikka olette nyt kaukana täältä, te tiedätte miltä kärsivistä ja sairastavista ihmisistä tuntuu täällä maan päällä. Te itse turvauduitte teitä edeltäneiden marttyyrien esirukouksiin, kunnes teistä itsestännekin tuli marttyyreita. Mitä te pyysitte, sen te saitte omaksenne, auttakaa nyt vuorostanne meitä. Pyytäkää marttyyrikruunuunne vedoten meille sitä, mikä on meille eduksi.”
Pyhä Asterios kuoli vuoden 410 tienoilla.
Kun Rooman armeijan legioona juhli kesällä 298 keisari Maximianuksen syntymäpäivää nykyisen Marokon alueella Tingiksessä (Tanger), kristitty sadanpäämies Marcellus piti juhlaa epäjumalanpalveluksena ja kieltäytyi uhraamasta Rooman jumalille. Hän heitti pois sotilasvyönsä ja arvomerkkinsä ja julisti rohkeasti: ”Olen Jeesuksen Kristuksen, ikuisen kuninkaan, sotamies. Tästedes en enää palvo teidän keisareitanne.”
Juhlan jälkeen Marcellus vietiin Fortunatus-nimisen tuomarin eteen. Kun Marcellusta pyydettiin antamaan selonteko tapahtuneesta, hän kertoi: ”Heinäkuun 21. päivänä teidän viettäessänne keisarin juhlapäivää minä julistin julkisesti olevani kristitty ja että en voi palvella sotilasvalani alaisuudessa. Palvelen ainoastaan Kristusta Jeesusta, kaikkivaltiaan Isän Jumalan Poikaa.” Fortunatus suhtautui asiaan ymmärtäväisesti, mutta sanoi: ”En voi kätkeä tätä äkkipikaista tekoa, vaan minun on raportoitava se keisarille.”
Asiasta tehty virallinen selonteko luettiin lokakuun 30. päivä, ja Marcellusta kuulusteltiin uudelleen. Hän sanoi kaiken pitävän paikkansa ja lisäsi, että kristityn ei sovi taistella tämän maailman armeijoiden puolesta, sillä hän taistelee Herransa Kristuksen puolesta. Marcellus määrättiin mestattavaksi. Kun häntä vietiin teloituspaikalle, hän huudahti tuomitsijalleen: ”Jumala antakoon sinulle palkkion.” Tämä tapahtui vuonna 298. Pyhän Marcelluksen pyhäinjäännökset siirrettiin myöhemmin Espanjan Leoniin, jonka suojelijana Marcellusta kunnioitetaan.
Pyhä Eutropia eli Aleksandriassa. Hän vieraili ahkerasti vankiloissa, jonne kristittyjä oli heitetty, hoivaten ja rohkaisten heitä kestämään tuskansa kärsivällisesti. Lopulta hänet itsensäkin vangittiin ja vietiin maaherra Apellianuksen eteen. Hän tunnusti rohkeasti uskovansa Kristukseen.
Eutropiaa kidutettiin polttamalla häntä soihduilla. Liekki tuntui hänestä vilpoiselta vedeltä ja hän vakuutti kaikkien kuullen näkevänsä Jumalan Pojan kaltaisen miehen seisovan vieressään voimassaan pelottavana ja poistavan liekeistä kuumuuden, niin että hän aisti ne vain valona. Myös paikalla olleet sotilaat näkivät miehen.
Seuraavana päivänä Eutropia tuotiin uudelleen maaherran eteen. Hän ivasi sekä maaherraa että epäjumalia. Niinpä hänen kielensä katkaistiin ja hänet mestattiin. Näin pyhä Eutropia sai marttyyrikruunun. Tämä tapahtui 250-luvun alussa.
Pyhä Markianos (Marcellus) oli apostoli Pietarin oppilas. Pietari lähetti hänet Sisiliaan, jossa Markianos asettui luolaan Syrakusan kaupungin lähistöllä ja levitti menestyksekkäästi uskoa Kristukseen. Hänen julistuksensa ja pyhän kasteen kautta alueen väki alkoi tulla valon lapsiksi. Hänen rukoustensa voimalla tapahtuneet ihmeet saivat pakanat hämmästelemään, mistä oli kyse. Paikkakunnan juutalaiset kuitenkin kadehtivat häntä ja lopulta surmasivat hänet. Näin Markianos sai vaivannäkönsä palkkioksi marttyyrikruunun. Hänen hautapaikalleen rakennettiin myöhemmin iso basilika. Markianoksen pyhäinjäännökset ovat Gaetan kaupungissa Italiassa.
Pyhä Serapion oli Antiokian yhdeksäs piispa. Hän nousi piispanistuimelle vuonna 191. Serapion tunnetaan teologisena ajattelijana, joka puolusti nuorta kirkkoa harhaoppeja vastaan. Hänen kirjoituksiaan ylistävät sekä Eusebius että Hieronymus. Serapionin kirjoitukset eivät ole säilyneet, mutta hänen muistonsa elää. Pyhä Serapion kuoli vuonna 211.
Tertius, Markus, Justus ja Artemas kuuluivat Herran seitsemänkymmenen apostolin joukkoon. Apostoli Tertiuksesta tuli Ikoniumin toinen piispa apostoli Sosipatroksen (Room. 16:21) jälkeen. Tertius julisti evankeliumia Syrakusassa, kastoi monia ja teki ihmeitä. Hän sai kunnian kirjoittaa Roomalaiskirjeen apostoli Paavalin sanelusta ja lisätä kirjeen loppuun oman tervehdyksensä Rooman kristityille: ”Terveisiä myös minulta, uskonveljeltänne Tertiukselta, joka olen sanelun mukaan kirjoittanut tämän kirjeen.”
Apostoli Markus – eri henkilö kuin apostoli ja evankelista Markus – oli Barnabaksen serkku, josta Paavali antaa suosituksen kirjeessään kolossalaisille: ”Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne.” (Kol. 4:10) Paavali mainitsee hänet myös kirjoittaessaan Timoteukselle: ”Ota Markus mukaasi, sillä hänestä olisi minulle paljon apua.” (2. Tim. 4:11) Apostoli Markuksesta tuli Apolloniaksen piispa. Evankeliumin sanomaa julistamalla hän sai epäjumalien kunnioittamisen loppumaan.
Apostoli Justus oli toiselta nimeltään Jeesus. Apostoli Paavali ylistää häntä ja apostoli Markusta kertoen heidän olevan ”niitä juutalaisia, jotka ovat tehneet kanssani työtä Jumalan valtakunnan hyväksi, ja heistä ainoat, joilta olen saanut todellista tukea.” (Kol. 4:11) Myöhemmin Justuksesta tuli Eleutheropoliksen piispa. Julistamansa sanan ja tekemiensä ihmeiden voimalla hän johdatti kohtaamiaan kaupunkilaisia Jumalan tuntemiseen.
Apostoli Artemas oli Paavalin oppilas, joka myös mainitaan Raamatussa. (Tiit. 3:12) Artemaksesta tuli myöhemmin Lystran piispa. Hän oli Kristuksen uskollinen palvelija, joka Herran armon avulla teki tyhjiksi pahojen henkien juonet. Urhoollisesti kilvoiteltuaan nämä neljä apostolia antoivat sielunsa Herran haltuun ja nukkuivat pois rauhassa.
Pyhä Aleksanteri kärsi marttyyrikuoleman Aleksandrissa Deciuksen vainojen aikana vuonna 250. Kun hänet kutsuttiin tuomarin eteen, hänen palvelijansa Kronion tuki häntä, koska hän oli jalkavammainen. Heidät molemmat nostettiin kamelin selkään ja heitä kuljetettiin torilla kaiken kansan pilkattavina. Lopulta heidät heitettiin altaaseen, jossa juuri sammutettiin kalkkia. He kuolivat tulikuuman kalkkiliuoksen aiheuttamiin hirveisiin palovammoihin.
Julianus ja Makarios kutsuttiin tuomittaviksi heidän jälkeensä. Kidutuksen jälkeen heidät mestattiin. Muista kolmestatoista kristitystä toisia raadeltiin rautapiikeillä, toiset poltettiin ja jotkut mestattiin, koska he eivät olleet suostuneet kieltämään Kristusta.
Pyhät marttyyrit Asterios, Claudius, Neon ja Neonilla elivät Kilikiassa. Heidän äitinsä kuoleman jälkeen heidän isänsä solmi uuden avioliiton. Pian myös isä kuoli, ja lapset jäivät äitipuolen hoiviin. Koska äitipuoli tahtoi saada haltuunsa lasten isänperinnön, hän kavalsi heidät vuonna 288 Kilikian käskynhaltijalle Lysiakselle syyttäen heitä kristityiksi.
Lysias kuulusteli heitä, mutta ei saanut heitä taivutetuiksi luopumaan Kristuksesta. Lapset sanoivat Lysiakselle, että äitipuoli ei suinkaan halunnut puolustaa pakanauskontoa vaan tahtoi saada heidän omaisuutensa. Lysias halusi itsekin päästä osingoille ja antoi kiduttaa heitä julmasti. Claudius pantiin vatsalleen ja hänen hartiansa hakattiin ruoskilla vereslihalle. Asterios ripustettiin puuhun ja hänen kylkiään raadeltiin rautapiikeillä ja hänen jalkapohjiaan poltettiin. Neon asetettiin maahan ja häntä ruoskittiin ja hänen jalkojensa alle levitettiin palavia hiiliä. Kaikki kolme kestivät kidutuksensa urhoollisesti eikä heiltä päässyt valituksen sanaa. Lopulta heidät heitettiin vankilaan.
Seuraavana päivänä marttyyrit tuotiin uudestaan Lysiaksen eteen. Kun he pysyivät lujina uskossaan, heitä ryhdyttiin taas kiduttamaan kammottavilla tavoilla. Myös heidän sisarensa Neonilla tuotiin paikalle. Häntä lyötiin kasvoihin. Sitten hänet sidottiin jaloista ja ripustettiin puuhun, jossa hänen jalkojaan ruoskittiin tuoreilla nahkavöillä. Sen jälkeen hänet ripustettiin riippumaan hiuksistaan. Lopulta hänet pantiin pitkälleen ja hänen rintansa päälle asetettiin palavia hiiliä. Tähän kidutukseen hän kuoli. Hänen ruumiinsa sullottiin säkkiin ja heitettiin mereen.
Asterios, Claudius ja Neon surmattiin kaupungin ulkopuolella ja heidän ruumiinsa heitettiin petojen syötäviksi. Tällä tavoin kaikki neljä sisarusta saivat marttyyrikruunun.
Pyhän Marcellus Sadanpäämiehen pojat Claudius, Lupercus ja Victorius surmattiin uskonsa tähden Espanjan Leonissa keisari Diocletianuksen aikana. Heidän mukaansa on nimetty yksi Espanjan vanhimmista benediktiiniluostareista, Pyhän Claudiuksen luostari Galiciassa, jossa marttyyriveljeksiä on erityisesti kunnioitettu.
Pyhät Zenobios ja Zenobia olivat kotoisin Aigeian kaupungista Kilikiasta. Hurskaiden vanhempiensa kuoltua 200-luvun puolivälin jälkeen he jakoivat perimänsä omaisuuden vähitellen muukalaisille ja köyhille pitämättä itsellään mitään.
Zenobios opiskeli lääkäriksi. Hän oli taitava ja lempeä ihmisiä parantaessaan. Vaikeissa tapauksissa hän turvautui enemmänkin Jumalan laupeuteen ja armoon kuin inhimillisiin parannuskeinoihin. Hän ei ottanut työstään mitään palkkiota vaan jopa auttoi sairaita ja kärsiviä omista varoistaan antamalla heille yrttilääkitystä ja terveellistä ruokaa. Ammattinsa ohessa hänelle tarjoutui usein tilaisuus puhua pakanoille Kristuksesta. Hänen sisarensa Zenobia auttoi myös sairaita ja puutteessa olevia.
Vuonna 290 keisari Diocletianus lähetti Kilikiaan käskynhaltijaksi julmuudestaan tunnetun Lysiaksen, joka oli kiivas epäjumalien palvelija. Hän aloittikin kauheat vainot Kilikian kristittyjä vastaan. Tarsoksesta itään sijaitsevalla Mopsian alueella vaino saavutti niin hirveät mittasuhteet, että kristityt eivät tahtoneet edes mainita Lysiaksen nimeä.
Zenobios oli valittu Aigeian piispaksi ja paransi nyt myös sieluja epäuskon ja synnin aiheuttamista heikkouksista. Kaukana Aigeiasta eli mies nimeltään Indos, kylänsä päällikkö. Hänen vaimollaan oli rintasyöpä. Indos etsi epätoivoisesti vaimolleen hyvää lääkäriä. Lopulta joku suositteli hänelle Zenobiosta, jonka hän kertoi parantavan ihmisiä Kristuksen nimen voimalla. Indos lähti heti vaimonsa kanssa Aigeiaan. Siellä hän näki valveilla ollessaan näyn, jossa häntä kehotettiin menemään kristittyjen kirkkoon, ja siellä hän tapasi etsimänsä miehen. Indos ja hänen vaimonsa lankesivat pyhän piispan jalkojen juureen ja pyysivät häneltä parannusta. Zenobios puhui heille Kristuksesta ja paransi vaimon. Tästä seurasi, että koko heidän perhekuntansa otti vastaan kasteen. Myös erään toisen naisen Zenobios paransi samasta vaivasta.
Käskynhaltija oli jo kuullut Zenobioksen toiminnasta ja käski tuoda hänet tuomioistuimen eteen. Pakottamalla hänet kieltämään uskonsa tyranni toivoi palauttavansa kaikki hänen kaittavansa takaisin epäjumalien palvelijoiksi. Zenobios tunnusti rohkeasti uskonsa Kristukseen ja julisti ainoan toiveensa olevan saada kuolla Hänen tähtensä. ”Tämä elämä ilman Kristusta on kuolema. Parempi on kestää tämänpuoleinen tuska Luojani tähden ja elää Hänen kanssaan ikuisesti kuin kieltää Hänet tämän elämän tähden ja kärsiä ikuista tuskaa.”Hänet ripustettiin puutelineelle ja hänen ruumistaan alettiin hakata ja repiä rautapiikeillä.
Silloin myös Zenobia saapui paikalle ja nuhteli rohkeasti Lysiasta veljensä kiduttamisesta kysyen häneltä, mitä pahaa tämä oli tehnyt. Kun Zenobia torjui kaikki Lysiaksen houkutukset kieltää uskonsa, häntäkin alettiin kiduttaa. Sisarukset pantiin rautavuoteelle, jonka alle työnnettiin kuumia hiiliä. ”Tulkoon Kristus nyt pelastamaan heidät, kun he kerran kärsivät Hänen tähtensä!” Lysias pilkkasi. Tähän Zenobios vastasi: ”Herra Jeesus Kristus on täällä ja virvoittaa meitä. Sinä vain et voi pimeydessäsi Häntä nähdä.” Sitten heidät heitettiin kiehuvaan veteen. Lopulta heidät vietiin kaupungin ulkopuolelle ja mestattiin siellä. Näin he saivat marttyyrikruunun. Kaksi kristittyä pappia Hermogenes ja Gaios ottivat yöllä heidän ruumiinsa ja hautasivat ne erääseen luolaan.
Pyhä Dragutin oli Serbian kuninkaan Stefan Uroš I:n poika. Hänen appensa taivutti hänet riistämään valtaistuimen isältään, joka vetäytyi luostariin luovuttaen hallinnon pojalleen. Dragutin hallitsi Serbiaa vain vähän aikaa 1270- ja 1280-luvuilla, kunnes omantunnon soimaukset ja hänen äitinsä pyhän Helenan paheksunta saivat hänet luovuttamaan vallan nuoremmalle veljelleen Stefanille.
Dragutin asettui perheensä kanssa Bosniaan, missä hän eli hyväntekeväisyyttä harjoittaen. Muutaman avioliittovuoden jälkeen hän ei enää koskenut vaimoonsa vaan piti tätä kuin sisarenaan. Hän kaivoi itselleen haudan ja vietti siellä öitään rukoillen ja syntejään itkien. Dragutin antoi runsaita lahjoituksia kirkoille ja pyhille luostareille, ei vain Serbiassa vaan myös Venäjällä ja Pyhällä maalla. Hänen vaikutuksestaan ja hänen ponnistelujensa tuloksena monet alueen bogomilien harhaopin kannattajat kääntyivät ortodoksisuuteen. Ennen kuolemaansa hän pyysi esirukouksia alueellaan eläviltä piispoilta ja luostarinjohtajilta ja vihkiytyi itse munkiksi saaden nimekseen Feoktist. Hän antoi sielunsa Herralle 2.3.1316.
Pyhä Stefan Uroš II Miljutin hallitsi Serbiaa veljensä jälkeen. Hän soti naapurivaltoja vastaan 20 vuoden ajan ja oli voitollinen taisteluissa, sillä hän rukoili lakkaamatta ja pani kaiken toivonsa Jumalaan. Hän soti muun muassa Bysantin keisaria Mikael VIII Paleologosta vastaan, joka oli solminut liiton Rooman paavin kanssa ja yritti taivuttaa Balkanin kirkot ja Athoksen munkit mukaan uniaattikirkkoon. Valtaistuimelle noustessaan pyhä Stefan lupasi rakennuttaa yhtä monta kirkkoa kuin hänen kuninkuusvuosiaan tulisi olemaan. Niinpä hän rakensi kaikkiaan 42 kirkkoa sekä omaan maahansa että sen rajojen ulkopuolelle Konstantinopoliin, Tessalonikaan, Jerusalemiin, Siinaille ja Athosvuorelle. Lisäksi hän perusti joidenkin kirkkojen yhteyteen sairaaloita köyhille. Joskus tämä rikas ja mahtava kuningas pukeutui köyhäksi mieheksi ja lähti muutamien uskottujen palvelijoiden saattamana yöllä ulos katsomaan, miten köyhät elivät ja mitä he tarvitsivat voidakseen auttaa heitä. Kaikessa rikkaudessaan hän itse eli hyvin vaatimattomasti.
Pyhä Stefan nukkui Herrassa 29.10. vuonna 1320 (1321). Eräiden ennusmerkkien jälkeen hauta avattiin kahden ja puolen vuoden kuluttua, ja siitä löydettiin maatumattomat ja ihmeitä vuodattavat pyhäinjäännökset. Ne sijoitettiin kallisarvoiseen arkkuun ja siirrettiin Sofiaan pyhän Stefanin rakennuttamaan kirkkoon.
Pyhien Dragutinin ja Stefanin äiti Helena oli ranskalaista ylhäisösukua. Hän oli Serbian kuninkaan Stefan Uroš I:n puoliso ja esimerkillinen kristitty. Miehensä kuoleman jälkeen hän omistautui kaikella Jumalalta saamallaan älyllä ja tarmolla hyväntekeväisyyteen. Elämäntavoiltaan ja puheiltaan hän oli ankara ja hillitty mutta sydämeltään lempeä. Hän ei koskaan käännyttänyt nälkäisiä pois auttamatta heitä ja yritti aina helpottaa köyhien osaa. Hän rakennutti kirkkoja ja luostareita, kasvatti alaisissaan Jumalan pelkoa ja teki kaikkensa saadakseen veljellisen rakkauden ja ykseyden vallitsemaan poikiensa välillä.
Pyhä Helena eli hyvin vanhaksi ja vihkiytyi ennen kuolemaansa nunnaksi ottaen nimekseen Elisabet. Ennen kuolemaansa 8.2.1306 hän sanoi pojalleen Dragutinille: ”Älä koskaan unohda, että turhanpäiväinen olemassaolomme täällä alhaalla ei ole elämää vaan kovaa kuolemaa. Tänään olet täällä mutta huomenna et tiedä missä. Tänään olet kuningas, huomenna alamainen; tänään iloitset rikkauksistasi, huomenna olet rutiköyhä; tänään olet yksi tuomareista, huomenna yksi tuomituista.”
Kolme vuotta kuolemansa jälkeen pyhä Helena ilmestyi Raškan piispalle Paavalille, joka löysi hänen pyhäinjäännöksensä täydellisesti säilyneinä ja siirrätti ne Gradacin luostariin, missä niitä on kunnioitettu tähän päivään asti.
Merkkien ja lyhenteiden selitykset
(ap) aamupalvelus
ap. apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata
† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa