Kirkkokalenteri

Molemmat Anastasiokset, jotka olivat pyhän Maksimos Tunnustajan oppilaita, kunnostautuivat taistelussa monoteliittien harhaoppia vastaan. Sen kannattajat väittivät, että Kristuksella on vain yksi jumalallinen tahto ja kielsivät inhimillisen tahdon olemassaolon Hänessä. Näin Kristus ei olisi enää ollut täydellinen ihminen, ja kristinuskon perustava opinkappale Hänen täydellisestä jumaluudestaan ja täydellisestä ihmisyydestään olisi järkkynyt.

Keisarinna Eudokian entisestä sihteeristä munkki Anastasioksesta tuli vuonna 617 pyhän Maksimos Tunnustajan oppilas (21.1.). Hän seurasi opettajaansa Krysopoliksen luostariin (617-630), Pohjois-Afrikkaan (630-645) ja Roomaan (645-650 tai 653) ja pysyi loppuun saakka uskollisena hänelle.

Toinen Anastasios oli pappi, joka toimi Rooman kirkon lähettiläänä Konstantinopolissa. Tällöin elettiin vielä yhtenäisen kirkon aikoja. Keisari Konstans II liimautti Pyhän Sofian kirkon seinään julistuksen, jossa kiellettiin ankaran rangaistuksen uhalla kaikki keskustelu Kristuksen yhdestä tai kahdesta tahdosta. Pappi Anastasios esitti kiivaan vastalauseensa toimenpiteen johdosta, jolloin monoteliittinen patriarkka Paavali II (641-654) kielsi häneltä oleskelun Plakidianosten palatsissa, joka oli Rooman lähettiläiden perinteinen asuinpaikka Konstantinopolissa, ja karkotti hänet Trapezuntaan (Trebizond, nyk. Trabzon).

Anastasioksen karkotuksen jälkeen hänen oppilaansa, keisarillisen keittiömestarin Plutinoksen pojat Teodoros ja Euprepios yrittivät paeta Roomaan, mutta heidät saatiin kiinni satamassa. Heti koko heidän omaisuutensa takavarikoitiin, heitä ruoskittiin ja heidät karkotettiin Krimille (647/8). Siellä heidät erotettiin toisistaan ja suljettiin eri linnoituksiin.

Tällä välin pyhä Maksimos, joka johti Pohjois-Afrikasta taistelua monoteletismia vastaan, oli siirtynyt munkki Anastasioksen kanssa Roomaan. Hänen kehotuksestaan paavi Martinus (13.4.) kutsui vuonna 649 kokoon lateraanikonsiilin, joka tuomitsi monotelismin. Kun tieto tästä saapui Konstantinopoliin, keisari Konstans II määräsi Maksimoksen ja munkki Anastasioksen vangittaviksi ja tuotaviksi pääkaupunkiin.

Samoihin aikoihin (vuonna 654) myös paavi Martinus karkotettiin Krimille, jossa Teodoros yritti palvella häntä mahdollisuuksiensa mukaan. Paavi kuoli kuitenkin vuoden sisällä ja Teodoroksen veli Euprepios kuukauden kuluttua hänen jälkeensä. Teodoros itse eli 20 vuotta maanpaossa.

Konstantinopolissa Maksimosta ja munkki Anastasiosta pidettiin pari kuukautta pimeässä vankityrmässä ja sitten heidät vietiin tuomittaviksi. Kuulusteluissa Anastasios tunnusti, että oli kirjoittanut kiertokirjeen, jossa vastusti keisari Konstansin keskustelut Kristuksen tahdosta kieltävää julistusta. Uhkauksin ja pelotteluin häntä yritettiin saada syyttämään opettajaansa Maksimosta. Hän ei suostunut ja joutui pahoinpideltäväksi. Oikeudenkäynnissä hänet karkotettiin Perven linnoitukseen.

Maksimos itse joutui Traakiaan (655). Samaan aikaan pappi Anastasios siirrettiin Trapezuntasta Mesembriaan. Vuonna 662 kaikki kolme tunnustajaa tuotiin uudestaan Konstantinopoliin lopullista oikeudenkäyntiä varten. Koska he pysyivät lujina vakaumuksessaan, heitä kidutettiin. Maksimokselta ja paavin lähettiläältä Anastasiokselta revittiin kieli suusta ja heidän oikean kätensä sormet katkaistiin. Näin ruhjottuina heitä kuljetettiin ympäri kaupunkia.

Lopulta kaikki kolme karkotettiin Kaukasukselle. Siellä iäkäs ja heikentynyt Maksimos vietiin paareilla Skemarin linnoitukseen, jossa hän pian kuoli, ja Anastasiokset kumpikin eri linnoitukseen. Molemmat Anastasiokset joutuivat muutaman päivän kuluttua vaihtamaan olinpaikkaa. Munkki Anastasios, jota oli julmasti ruoskittu, kuoli matkalla uuteen karkotuspaikkaansa 24. kesäkuuta vuonna 662. Pappi Anastasios vietiin Thusumin linnoitukseen Kaukasuksen vuoren juurelle. Siellä hän vuotta ennen kuolemaansa kirjoitti ruhjotulla kädellään kahden puupuikon avulla ystävälleen Teodosios Gangralaiselle kirjeen, jossa kertoo elämänvaiheistaan ja kärsimyksistään. Hän kuoli 11. lokakuuta vuonna 666 vietettyään maanpaossa kaikkiaan noin 20 vuotta.

Pyhä Eustathios oli alun perin Placidas-niminen kenraali, joka asui Roomassa vaimonsa Tatianan ja perheensä kanssa keisari Trajanuksen aikana (98-117). Hänet tunnettiin hyveellisenä ihmisenä, joka tunsi erityistä rakkautta köyhiä kohtaan. Jumala näki hänen hyvää kohti suuntautuvan luonteensa ja ilmestyi hänelle hieman samalla tavalla kuin oli ilmestynyt apostoli Paavalille. Kun Placidas oli eräänä päivänä metsällä ollessaan ajanut kiinni ison uroshirven, hän näki yhtäkkiä sen sarvien välissä aurinkoa kirkkaammin hohtavan ristin, jossa näkyi Kristuksen hahmo. Hän kuuli äänen sanovan: ”Placidas, miksi ajat minua takaa? Minä olen Kristus, jota sinä tietämättäsi palvelet hyvillä teoillasi. Olen tullut maan päälle pelastaakseni ihmiskunnan ja ilmestynyt sinulle tänään saadakseni sinut ihmisrakkauteni verkkoihin.”

Hämmentyneenä ja lamaantuneena Placidas putosi hevosensa selästä ja oli muutaman tunnin tajuttomana. Näyn totuus vahvistui, kun Kristus ilmestyi toisen kerran antaen Placidaksen tietää, että Hän on luonnoltaan Jumala, taivaan ja maan luoja, joka rakkaudesta ihmiskuntaan on ottanut itselleen meidän luontomme. Placidas uskoi koko sydämestään ja otti kasteen yhdessä vaimonsa ja lastensa kanssa. He kaikki ottivat itselleen uudet nimet: Placidaksen kristilliseksi nimeksi tuli Eustathios, vaimon nimeksi Teopiste ja lasten nimiksi Agapios ja Teopistos.

Kun Herra näki Eustathioksen uskon vanhurskauden, Herra ilmestyi jälleen kertoen hänelle koettelemuksista, joita paholainen olisi tuova hänelle kuten kerran Jobille, mutta Jumalan armo ei jättäisi häntä. Pian tämän jälkeen hän menetti kaiken omaisuutensa. Eustathios päätti nousta laivaan ja lähteä perheensä kanssa Egyptiin. Laivan kapteeni oli halpamainen roisto, joka sieppasi hänen vaimonsa, kun Eustathios itse oli jo rannalla poikiensa kanssa. Eustathios lähti suruissaan taivaltamaan ja kun hän oli ylittämässä jokea, susi ja leijona hyökkäsivät hänen poikiensa kimppuun ja lähtivät ajamaan heitä takaa eikä hän nähnyt heitä enää.

Eustathios jäi yksin murheineen. Hänen uskonsa ja ainoa toivonsa olivat Herran armossa. Näin tämä kerran niin ylväs roomalainen ylimys kulki nyt paikasta toiseen kärsivällisenä kuin Job ja elätti itseään käsityöllä. Hän asettui lopulta Badiddos-nimiseen paikkaan ja sai vaatimattoman elantonsa hedelmäpuutarhan vartijana. Hän ei tiennyt sitä, että paimenet olivat pelastaneet hänen kaksi poikaansa ja nämä varttuivat lähialueella.

Viidentoista vuoden kuluttua barbaarit, joiden vankina Teopiste oli elänyt, valmistelivat suurta hyökkäystä Roomaa vastaan, eivätkä roomalaiset onnistuneet löytämään tarpeeksi taitavaa kenraalia johtamaan taistelua heitä vastaan. Silloin keisari muisti Eustathioksen rohkeuden ja monet voitot ja lähetti väkeä etsimään tätä.

Kun Eustathios lopulta tuotiin hoviin, hän oli juuri ja juuri tunnistettavissa. Köyhyys ja murhe olivat muuttaneet hänen ulkonäkönsä. Keisari palautti hänelle kuitenkin hänen arvonsa ja omaisuutensa sekä antoi hänen johtoonsa legioonat, jotka Jumalan sallimuksesta ajoivat viholliset takaisin. Sotaretken aikana Eustathios vieläpä löysi vaimonsa ja lapsensa ja sai heidät takaisin. Näin hänen kärsivällisyytensä ei jäänyt vaille palkkiota tässä elämässä.

Kun Eustathios palasi Roomaan voittosaatossa, uusi keisari Hadrianus palkitsi hänet runsain lahjoin ja pyysi häntä uhraamaan epäjumalille kiitosuhrin voittonsa tähden. Eustathios vastasi, että voitto on Kristuksen ansiota eikä väärien jumalien kuvitteellisen voiman. Tämä vastaus sytytti keisarin vihan. Eustathioksen omaisuus takavarikoitiin jälleen, ja hänet annettiin vaimonsa ja lapsiensa kanssa leijonien syötäväksi. Kun pedot vain kyyristyivät kunnioittavasti heidän edessään eivätkä uskaltaneet koskea heihin, pyhät marttyyrit heitettiin tulipunaiseksi kuumennettuun häränmuotoiseen pataan, jossa he antoivat sielunsa Jumalalle. Heidän ruumiinsa eivät kuitenkaan palaneet, mikä ihmetytti pakanoita mutta toi uskoville suuren ilon. Tästä merkistä he ymmärsivät, että Jumalan armo asui pyhien marttyyrien ruumiissa, lohdutti heitä heidän kärsimyksissään ja pysyi heidän kanssaan.