Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Ilarion – maallikkonimeltään Rodion Ponomarev – syntyi pääsiäisyönä vuonna 1805. Hänestä kasvoi harrasmielinen nuori mies, joka noudatti tinkimättä kirkon sääntöjä ja taisteli Saratovissa paikallisen piispan suojeluksessa erilaisia lahkolaisia vastaan ja puolusti ortodoksisuuden puhtautta. Vähitellen hänen mielessään kypsyi päätös jättää kaikki ja seurata Kristusta. Hän kiersi kahden vuoden ajan Venäjän tunnetuimpia luostareita, ja Optinasta hän löysi etsimänsä: ohjaajavanhusjärjestelmän ja hengenkantajaisiä, jotka pystyisivät Jumalan avulla tekemään hänestäkin taivasten valtakunnan perillisen. Maaliskuussa 1839 hänet liitettiin skiitan veljestöön.

Tuohon aikaan Optinan veljestön hengellisestä ohjauksesta vastasivat vanhukset Leonid (suureen skeemaan vihittynä Leo, muistopäivä 11.10.) ja Makari (7.9.). Rodionin naapurikeljassa asui entinen Valamon igumeni isä Varlaam, jonka viisailla neuvoilla ja esimerkillä oli hyvä vaikutus uuteen kilvoittelijaan. Veljestö kävi synnintunnustuksella isä Makarin luona, mutta sen lisäksi Rodion kävi joka päivä kertomassa ajatuksensa vanhus Leonidille. Pian luostariin tulonsa jälkeen Rodion määrättiin skiitan johtajan isä Makarin keljapalvelijaksi, mitä kuuliaisuustehtävää hän hoiti 20 vuoden ajan aina isä Makarin kuolemaan saakka. Munkiksi vihittäessä Rodion sai nimen Ilarion. Otettuaan kantaakseen “kuuliaisuuden pelastavaisen ristin” Ilarion pakotti itseään myös ruumiilliseen vaivannäköön. Kahdentoista vuoden ajan hän hoiti keljapalvelijan tehtävien ohella skiitan kasvimaata ja puutarhaa, keitti kaljaa, leipoi leipää ja oli mehiläistenhoitajana.

Viimeisinä elinpäivinään isä Makari siunasi Ilarionin ja toisen oppilaansa, pyhittäjä Amvrosin (10.10.), jatkamaan ohjaajavanhusperinnettä ja jätti hengelliset lapsensa heidän huostaansa. Vuodesta 1863 Ilarion toimi skiitan johtajana ja luostarin rippi-isänä.

Vuonna 1870 vanhus Ilarionin terveys alkoi horjua, ja pari vuotta myöhemmin hän joutui lopullisesti vuoteenomaksi. Sairautensa aikanakin hän huolehti rippilapsistaan ja oli aina valmis auttamaan heitä sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Hänellä oli hengellisen harkintakyvyn, selvänäköisyyden ja opettamisen lahja, mutta hänen osakseen ei tullut pelkkää kunnioitusta ja rakkautta vaan ajoittain myös herjauksia ja panettelua. Kaiken hän kesti nöyrästi ja ihmisten heikkouksia ymmärtäen. Hän opetti suhtautumaan loukkauksiin vihastumatta ja itseä syyttäen, sillä Jumala kaitselmuksessaan lähettää meille loukkauksia syntiemme tähden ja sielumme hyödyksi. Maaliskuussa 1872 pyhittäjä Ilarion vihittiin suureen skeemaan, jolloin hän sai entisen Rodion-nimensä takaisin. Hän ennusti kuolinpäivänsä neljä viikkoa ennen kuolemaansa. Syyskuun 18. päivänä 1873 hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui pois rauhassa ollen loppuun asti täysissä tajuissaan.