Kirkkokalenteri

Sofian perhe kuului ylhäiseen sukuun. Kristitty äiti nimitti tyttärensä kolmen kristillisen päähyveen mukaan (Pistis – usko, Elpis – toivo ja Agape – rakkaus, slaavilaisessa muodossa Veera, Nadežda ja Ljubov) ja kasvatti heidät kristillisten periaatteiden mukaan. Ensin he asuivat eräässä Italian pikkukaupungissa, mutta siirtyivät myöhemmin asumaan Roomaan, missä heidän hyveellinen elämänsä herätti huomiota. Joku hovia lähellä ollut henkilö kavalsi heidät keisarille. Kun Hadrianus sai tietää heidän olevan kristittyjä, hän lähetti sotilaita pidättämään heidät.

Kuulusteluissa niin äiti kuin nuoret tyttäretkin – Pistis oli kaksitoistavuotias ja nuorin Agape yhdeksänvuotias – pysyivät lujina uskossaan. Keisari yritti voittaa lapset puolelleen kuulustelemalla heitä erikseen. Tämäkään ei auttanut, joten hän luovutti koko perheen kolmeksi päiväksi Palladia-nimisen ylhäisönaisen huomaan, että tämä opettaisi heille Rooman perinteistä uskoa. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä; päinvastoin äiti käytti saamansa ajan vahvistaakseen tyttäriä marttyyrikilvoitukseen.

Ensimmäiseksi kuulusteltiin ja kidutettiin Pististä. Häntä ruoskittiin ja hänen rintansa leikattiin pois. Haavoista vuoti veren sijaan maitoa. Tyranni suhtautui halveksivasti ihmeeseen ja käski panna hänet tuliseksi kuumennetun ritilän päälle. Mutta Jumalan avulla hänelle ei tapahtunut mitään. Täynnä uhmaa Hadrianos antoi tämän jälkeen heittää hänet suureen pannuun, jossa oli kiehuvaa tervaa ja pikeä. Mutta Pistis ei palanut eikä tuntenut kuumuutta. Kun Hadrianus näki, etteivät mitkään kidutukset tehonneet marttyyriin, hän antoi tämän mestattavaksi. Pistis suuteli äitiään ja sisariaan ja taivutti päänsä miekan alle.

Seuraavana päivänä Hadrianus lupasi kymmenvuotiaalle Elpikselle päästävänsä tämän vapaaksi, jos hän vain kumartaa Artemis-jumalatarta. Elpis sanoi tähän, ettei hän ollut ainoastaan saman äidin lapsi kuin sisarensa Pistis vaan myös samanmielinen tämän kanssa. Silloin Hadrianus lopetti kuulustelun, käski ruoskia alastonta tyttöä tuoreilla häränjänteillä ja heittää hänet sitten kuumennettuun polttouuniin. Marttyyri seisoi liekkien keskellä ja kiitti Jumalaa, joka säilytti hänet vahingoittumattomana. Kun sitten hänen ruumistaan raastettiin rautapiikeillä, hän sanoi Hadrianukselle kasvot armon kirkastamina, että Kristuksen voima voittaa jälleen. Vihaisena Hadrianus käski heittää hänet kuparipataan, joka oli täynnä tulikuumaa tervaa ja pihkaa. Kuparipata suli ja sisältö poltti monia lähellä seisovia, mutta Elpikselle ei tapahtunut mitään. Silloin Hadrianus päätti mestauttaa hänetkin miekalla.

Mestauspaikalla Elpis heittäytyi sisarensa ruumiin päälle ja kallisti päänsä kuolettavan iskun alle. Hadrianus uskoi, että saisi taivutetuksi ainakin pienen Agapen uhraamaan epäjumalille. Tämä keskeytti kuitenkin hänen maireat sanansa lausuen: ”Älä turhaan pane toivoasi minun nuoreen ikääni. Saat kyllä nähdä, että minä olen saman puun hedelmiä kuin sisarenikin.” Hämmästyneenä Hadrianus käski ripustaa tytön puuhun ja sitoa hänen jäsenensä luonnottomiin asentoihin, niin että nivelet menisivät sijoiltaan. Mutta Jumala auttoi Agapea samoin kuin oli auttanut hänen sisariaankin eikä hän kärsinyt vahinkoa. Tyranni käski hänen sanoa vain: “Suuri on Artemis-jumalatar” – muuten hänet heitettäisiin tuliseen polttouuniin. Vastaukseksi Agape juoksi ja hyppäsi oma-aloitteisesti liekkeihin. Tuli hajaantui ja poltti monia. Keisari lähetti sotilaita ottamaan hänet kiinni, mutta nämä näkivät valkopukuisten miesten laulavan tulessa yhdessä hänen kanssaan eivätkä uskaltaneet koskea häneen. Kun marttyyri astui ulos liekeistä vahingoittumattomana, hänen ruumistaan runneltiin kairaamalla, ja lopulta hänet mestattiin.

Sofia hautasi tyttärensä juhlallisesti. Kolmen päivän kuluttua hän haudan päälle heittäytyneenä pyysi tyttäriään ottamaan hänetkin luokseen taivaallisiin majoihin. Hän antoi sielunsa Herran käsiin ja liittyi yhdessä tyttäriensä kanssa pyhien joukkoon. Tämä tapahtui vuonna 137.

Pyhä Lambert syntyi Maastrichtissa Liègen provinssissa Belgiassa erääseen alueen ylimyssukuun. Jumalan siunaus oli hänen yllään lapsuudesta asti. Hän varttui rakastaen Herraa ja kaivaten kiihkeästi kaikkien pelastumista. Kun hänen opettajansa ja hengellinen isänsä pyhä piispa Teodard murhattiin poliittisista syistä vuonna 671, Lambert valittiin Maastrichtin piispaksi 35-vuotiaana.

Nuori paimen piti kunnia-asianaan toimittaa pyhä liturgia päivittäin, julistaa Jumalan sanaa ”sopivalla ja sopimattomalla hetkellä” ja innoittaa uskovaisia rakastamaan evankeliumia. Itseään hän vahvisti paastolla ja askeettisin kilvoituksin. Kansa rakasti Lambertia hänen silminnähtävän pyhyytensä ja jalomielisyytensä tähden.

Lambert joutui poliittisen juonittelun pelinappulaksi, koska häntä pidettiin kuningas Childeric II:n ystävänä. Kuninkaan murhaa seuranneen vallankumouksen pyörteissä Lambert karkotettiin istuimeltaan vuonna 675. Hän itse piti karkotusta lähinnä siunauksena.

Lambert vetäytyi Stavelotin luostariin, jossa hän eli seitsemän vuotta tavallista luostarielämää hiljaisena ja nöyränä munkkina. Eräänä talviyönä rukoilemaan noustessaan hän tuli rikkoneeksi luostarihiljaisuuden. Apotti määräsi rangaistuksena melun aiheuttajan seisomaan seuraavan yön avojaloin kirkon pihalla olevan ristin edessä. Lambert otti rangaistuksen vastaan iloiten. Alkoi pyryttää. Aamulla apotti halusi pyytää anteeksi, mutta kun hän näki lumen peittämän kilvoittelijan ristin edessä, tämän hahmo säteili taivaallista valoa. Lambert sanoi, ettei ole mitään syytä pyytää anteeksi, sillä hän oli vain iloinen saadessaan palvella Jumalaa apostolien tavoin kylmässä ja paljain jaloin.

Lambertin vainon takana ollut Ebroin-niminen juonittelija joutui itse salamurhaajien uhriksi vuonna 681, ja seuraava hallitsija Pepin Heristalilainen kutsui Lambertin takaisin piispanistuimelle, vaikka tämä pyysikin, että saisi jatkaa kilvoitustaan tuntemattomana munkkina. Maastrichtin kansa riemuitsi piispansa paluusta ja lupasi seurata häntä vanhurskauden tiellä.

Elämäntavassaan pyhä Lambert oli joka suhteessa hyveellinen. Pelkästään häntä seuraamalla saattoi oppia, kuinka taivaan valtakunta voidaan voittaa omaksi jo täällä alhaalla. Hän ei laiminlyönyt hiippakuntansa kaukaisimpiakaan seurakuntia. Hän teki myös paljon lähetystyötä julistaen vaaroista piittaamatta evankeliumia Kempinmaassa ja Brabantissa, joissa vielä tuolloin oli hyvin vähän kristittyjä. Lambertin esimerkin innoittamina muutamat ylimykset hylkäsivät maailman ja omistivat elämänsä Jumalalle. Heistä jotkut jäivät tekemään työtä kirkon hyväksi, toiset siirtyivät Liègen alueelle perustettuihin luostareihin.

Pyhä Lambert oli horjumaton Jumalan lain puolustaja. Hän ei pelännyt maallista valtaa eikä toiminut yleisen mielipiteen ehdoilla. Lambert oli ainoa piispa, joka uskalsi nuhdella ruhtinas Pepiniä, kun tämä vaihtoi vaimonsa rakastajattareen. Ruhtinas suuttui piispan mielipiteestä niin, että järjesti tämän jäljille murhamiehiä. Lambert oli Liègessä Pyhien Kosmaksen ja Damianoksen kirkossa. Sotilaiden kerrotaan nähneen rakennuksen yllä hohtavan ristin, mutta he astuivat sisään ja lävistivät keihäällä piispan sydämen kirkon alttarilla 17. syyskuuta, ilmeisesti vuonna 701.

Myöhäisempien historioitsijoiden mukaan murhan motiivina oli kostaa kahden veronkerääjän surma; kaksikko oli ahdistanut piispaa kovin ottein ja joutunut hänen tukijoidensa murhaamiksi. Joka tapauksessa raa’an murhan uhriksi joutunutta piispaa kunnioitettiin heti marttyyrina. Seuraava piispa Hubert siirrätti Lambertin reliikit hänen kuolinpaikalleen rakennettuun uuteen kirkkoon, jonka ympärille Liègen kaupunki kasvoi vähitellen. Pyhää Lambertia kunnioitetaan Liègen suojelijana ja yhtenä Belgian kirkon suurimmista pyhistä. Hänelle on omistettu lukuisia kirkkoja Belgiassa ja Englannissakin kaksi.

Pyhä Agathokleia oli Nikolaos-nimisen kristityn miehen orja. Nikolaoksen vaimo Paulina ei kuitenkaan ollut kristitty ja pyrki kaikin keinoin käännyttämään Agathokleian epäjumalien palvelijaksi. Kahdeksan vuoden ajan hän pahoinpiteli tätä monin tavoin. Toisinaan emäntä hakkasi orjatarta niskaan isoilla kivillä saadakseen hänet kieltämään Kristuksen. Joskus taas hän pakotti tämän juoksemaan paljain jaloin kivisillä teillä. Hän katkoi tältä kylkiluita vasaralla tai poltti hänen kieltään. Mutta Agathokleia pysyi lujana uskossaan.    Lopulta hänet vietiin tuomioistuimen eteen ja tuomittiin entistä julmempiin kidutuksiin. Hänen kielensä leikattiin irti ja hänet heitettiin tuleen. Näin tämä Kristuksen uskollinen palvelija siirtyi Herransa luo. Häntä kunnioitetaan erityisesti Espanjan Aragoniassa.

Pyhä Lucia oli ylhäinen ja rikas roomalainen, joka eli Diocletianuksen (284-305) ja Maximianuksen (286-305) hallituskaudella. Kun suuri kristittyjen vaino puhkesi vuonna 303, Lucia oli jo 75-vuotias ja oli elänyt leskenä 36 vuotta. Hänen pakanallista valtionuskoa tunnustava poikansa Eutropios, jota hän yritti käännyttää kristityksi, ilmiantoi hänet viranomaisille ja hänet vangittiin. Vankilassa Lucia heitettiin kiehuvaan lyijyn ja tervan sekoitukseen, mutta Jumalan armo verhosi hänet ja hän säilyi vahingoittumattomana. Sitten Luciaa kuljetettiin ympäri katuja kansan pilkattavana. Silloin eräs nuorukainen kansan joukosta nimeltä Geminianus sai merkin Jumalalta, alkoi uskoa Kristukseen ja ryhtyi seuraamaan Häntä. Lucia kastoi nuorukaisen ja otti hänet ottopojakseen. Myös Geminianus vangittiin.

Ennen kuin Luciaa ja Geminianusta ehdittiin tutkia, keisari kuoli. Kolmen kuukauden kuluttua heitä kuulusteli sijaishallitsijana toiminut Pyrrhogonos. Mutta ennen rangaistuksen toimeenpanoa enkelit tempasivat heidät pois ja veivät Sisilian Tauromeniaan (nykyisin Taormina). Sieltä he siirtyivät Mendilaan, josta he karkottivat suuren joukon pahoja henkiä ja ohjasivat monia asukkaita kristinuskoon. Mutta sielläkin heitä vainottiin kristittyinä. Niinpä pyhä Lucia asettui asumaan vuorelle, missä hän sitten rauhallisesti antoi sielunsa Jumalan käsiin. Geminianus sen sijaan vangittiin ja mestattiin.

Kun Aleksander Severus (222-235) oli keisarina, hän lähetti Simpliciuksen vainoamaan Kappadokian kristittyjä. Uskonsa tähden kärsineiden joukossa oli Teodote, varakas ja kunnioitettu nainen Mustanmeren rannikolta. Hän kieltäytyi luopumasta Kristuksesta, ja sen tähden hänen kylkensä nyljettiin, mutta hän kiitti koko ajan Jumalaa. Näytti siltä, että hän ei tiedostanut kipua, ikään kuin kidutettavana ei olisi ollut hän itse vaan joku toinen.

Teodote heitettiin vankilaan, ja kahdeksan päivän jälkeen vankilan ovet aukenivat itsestään. Kun vartijat kertoivat Simpliciukselle, tämä ei ollut uskoa heitä ennen kuin Teodote tuli hänen eteensä täysin vahingoittumattomana. Hämmästyksestä toivuttuaan hän määräsi vartijat heittämään Teodoten palavaan uuniin. Armo hänen sisimmässään karkotti kuitenkin liekit hänen ympäriltään, mutta yli 70 vierellä ollutta paloi liekeissä. Kaksi päivää myöhemmin kuvernööri lähetti kaksi pakanapappia keräämään pyhän tuhkat, mutta kun he avasivat uunin ovet, tulen liekit hulmahtivat heitä vastaan ja polttivat heidät. Paikalla olleet näkivät pyhän istuvan sisällä laulaen psalmeja kahden loistaviin vaatteisiin puetun nuorukaisen kanssa.

Simplicius vei Teodoten Byzantiumiin (myöh. Konstantinopoli) ja Ankaraan. Teodote haastettiin seisomaan epäjumalan alttarin loimuavassa ahjossa valtion virkamiehen Doroteoksen kanssa, jotta kaikki voisivat nähdä, kumman jumala olisi todellinen Pelastaja. Teodote hyväksyi haasteen, ja heti kun he astuivat liekkeihin, Doroteos paloi liekeissä mutta Teodote näytti ikään kuin nauttivan raittiista ilmasta.

Raivostunut Simplicius sitoi Teodoten hevosensa perään ja veti hänet aina Nikeaan saakka, jossa käski hänen vielä kerran mennä temppeliin ja ylistää epäjumalia. Teodote meni kyllä sisään, mutta alkoi rukoilla niin, että epäjumalien patsaat kaatuivat. Kun Simpliciuksen yritykset Teodoten kiduttamiseksi epäonnistuivat, hän määräsi raivoissaan pyhän marttyyrin kaulan katkaistavaksi.