Kirkkokalenteri

Kirkon viisas opettaja ja taivaallisen viisauden loistava tähti, pyhittäjä Nikodemos syntyi vuonna 1749 Naksoksen saarella Kykladien saaristossa. Hänen vanhempansa Antonios ja Anastasia antoivat hänelle kasteessa nimen Nikolaos. Hän sai hurskaan kotikasvatuksen, josta kertoo sekin, että leskeksi jäätyään hänen äitinsä vihkiytyi nunnaksi. Pojan opetti lukemaan paikallinen pappi. Sen jälkeen lapsi viettikin lähes kaiken aikansa lukien. Hän osoittautui erittäin älykkääksi ja hänellä oli erinomainen muisti.

16-vuotiaana Nikolaos lähetettiin Smyrnan Evankeliseen¹ kouluun, jossa opettajana oli Hierotheos Dendrinos. Sekä opettajat että opiskelutoverit pitivät Nikolaoksesta kovasti hänen lempeytensä ja kauniiden tapojensa vuoksi. Erityisesti hän kunnostautui muinaiskreikan opinnoissa. Jumalan hänelle valmistama elämäntyö oli kirkollisen tradition aarteiden tekeminen tunnetuksi maanmiehilleen, jotka elivät islaminuskoisten turkkilaisten painostuksen alaisena.

Vietettyään neljä vuotta Smyrnassa Nikolaos joutui lähtemään, sillä turkkilaiset alkoivat tappaa Smyrnan kristittyjä kostoksi siitä, että venäläiset olivat ampuneet heidän sotalaivojaan. Näin hän palasi kotiseudulleen Naksokselle. Siellä hän tutustui kolmeen munkkiin Gregoriokseen, Nifoniin ja Arseniokseen. Heidät oli karkotettu Athosvuorelta, koska he kuuluivat niin sanottuun kollybadien liikkeeseen, joka pyrki muun muassa palauttamaan usein tapahtuvan ehtoolliseen osallistumisen.² Alussa monet vastustivat tuota liikettä ja jopa pitivät sen kannattajia harhaoppisina.

Noilta kolmelta munkilta Nikolaos sai kuulla, että Hydran saarella asui tuolloin hyveellinen ja oppinut Korintin metropoliitta Makarios. Heti Nikolaos kiiruhti sinne kuin ”peura vesipuroille”. Makarioksessa hän tunsi löytäneensä henkilön, jota oli kaivannut. Makarioksen erityishuolena oli pyhien isien hengellistä kilvoitusta koskevien tekstien julkaiseminen. Niitä oli vain käsikirjoituksina, jotka oli välttämättä saatava editoitua ja painettua. Tarpeen vaatiessa ne pitäisi myös päivittää sellaiseen kieliasuun, jota sen ajan kreikkalaiset ymmärtäisivät.

Hydran saarella Nikolaos tutustui myös kuuluisaan kesarealaiseen erakkoon Sylvesteriin, joka eli yksinäisessä paikassa jonkin matkan päässä kaupungista. Tämä pyhä mies puhui sellaisella innolla erakkoelämästä, että Nikolaos ei enää viivytellyt. Sylvesterin suosituskirje mukanaan hän meni vuonna 1775 ensin kotisaarelleen Naksokselle. Athokselle poikkeava laiva löytyi ja kapteeni lupasi ilmoittaa lähdöstä Nikolaokselle. Jostakin syystä laiva kuitenkin lähti satamasta ilman, että Nikolaokselle ilmoitettiin. Kun tämä saapui paikalle, se oli jo merellä. Epäröimättä hän heittäytyi mereen ja alkoi huutaen uida laivan perään. Sen nähdessään merimiehet käänsivät laivan ja nostivat likomärän munkinalun kannelle.

Vanhus Sylvesterin suosituskirje mukanaan Nikolaos meni ensin Dionysioksen luostariin, missä hänet pian vihittiin viitankantajamunkiksi nimellä Nikodemos. Hänestä tuli luostarin sihteeri ja hän toimi lukijana jumalanpalveluksissa. Hän suoritti mukisematta hänelle annetut kuuliaisuustehtävät ja oli innokas rukoilija ja kilvoittelija. Hän edistyi joka päivä alistaen lihansa hengelle valmistautuen näin hesykastisen elämän taistoihin.

Vuonna 1777 Korintoksen piispa Makarios vieraili Athosvuorella. Hän oli tutustunut Nikodemokseen jo Hydran saarella. Niinpä hän kutsui tämän luokseen Kariekseen ja kehotti häntä toimittamaan painatuskuntoon mahtavan Filokalia-teoksen, joka on ortodoksisen kirkon tärkein rukouksen opaskirja. Lisäksi Nikodemos sai tehtäväkseen korjata pyhien kilvoittelijoiden neuvoja ja opetuksia sisältävän Euergetinos-teoksen, jonka ensimmäisen version oli nimettömänä kirjoittanut Neofytos Kausokalivialainen noin vuonna 1771. Nikodemos viimeisteli myös piispa Makarioksen oman kirjoituksen Jumalallisesta ja pyhästä ehtoollisesta. Näin Makarios antoi tuolle pyhitetylle nuorelle miehelle mahdollisuuden perehtyä hengelliseen viisauteen ja ryhtyä itsekin korkeisiin hengellisiin kilvoituksiin. Ne tekivät Nikodemoksesta myöhemmin kirkon valon ja hurskauden opettajan koko maailmalle. Saadakseen piispa Makarioksen antamat tehtävät suoritetuksi Nikodemos vetäytyi pieneen keljamajaan Karieksessa.

Kun työ oli valmis, Nikodemos ei enää palannut Dionysioksen luostariin. Aika, jonka hän oli viettänyt pyhien isien parissa ja kiinteässä Jeesuksen rukouksessa, johti siihen, että hän tahtoi keskittyä rukoukseen vielä enemmän. Hän oli kuullut venäläisestä isä Paisi Velitškovskista (15.11.), joka opetti sisäistä rukousta Moldaviassa sijaitsevassa luostarissaan lähes tuhannelle munkille. Jumalan kaitselmuksesta kova myrsky esti kuitenkin Nikodemoksen matkan Moldaviaan. Palaen halusta omistautua kokonaan hesykastiseen rukoukseen Nikodemos palasi Athokselle ja asettui Athosvuoren keskuksen Karieksen keljamajaan, joka oli omistettu Kapsalan skiitan pyhille Athanasiokselle ja Kyrillokselle. Siellä hänelle tarjoutui mahdollisuus omistaa aikansa kokonaan rukoukseen ja pyhien isien opetusten tutkimiseen. Ansaitakseen elantonsa hän kopioi pyhien isien kirjoituksia. Nikodemos myös laati jumalanpalvelustekstit keljamajan pyhille.

Pian pyhä vanhus Arsenios Peloponnesokselta, jonka Nikodemos oli oppinut tuntemaan Naksoksella, pystyi jälleen palaamaan Athokselle. Hän asettui Kristus Kaikkivaltiaan luostarin skiittaan. Nikodemos luopui mielellään yksinäisyydestään saadakseen vanhus Arsenioksen avulla tuntea kuuliaisuuden siunauksen. Tuskin Nikodemos oli ehtinyt rakentaa loppuun heidän uuden keljamajansa, kun heidän hiljaisuuttaan alettiin häiritä. He päättivät vetäytyä autiolle ja kuivalle Skyropulan saarelle Euboian saarta vastapäätä. Elämänolosuhteet olivat kuitenkin siellä niin vaikeat, että Arsenios päätti lähteä muualle. Nikodemos jäi saarelle yksin.

Saarella Nikodemos kirjoitti vain 32-vuotiaana ilman mitään lähdekirjoja serkkunsa piispa Hierotheoksen pyynnöstä mestariteoksensa Hengellisen ohjauksen käsikirja. Se käsittelee aistien ja ajatusten varjelemista sekä mielen ja järjen toimintaa. Teoksessaan hän neuvoo muun muassa, kuinka mieli voidaan vapauttaa aistillisesta mielihyvästä ja kohottaa sisäisen sydämen rukouksen välityksellä mietiskelyn hengelliseen mielihyvään.

Saaren yksinäisyydessä pyhä Nikodemos joutui kokemaan pahojen henkien ankaria hyökkäyksiä niiden yrittäessä ajaa hänet tiehensä. Nuoruudessaan hän oli ollut niin arka, ettei ollut uskaltanut nukkua muuten kuin ovi lukossa, mutta nyt hän oli saanut uutta uskallusta. Kun pahat henget kuiskailivat hänelle ikkunasta, hän vain nosti kat- seensa kirjasta ja hymähti niiden turhille yrityksille.

Vietettyään vuoden Skyropulan saarella Nikodemos palasi takaisin Athokselle. Hänet vihittiin suureen skeemaan ja hän sai asunnokseen Pyhän Theonaksen keljan Kapsalasta. Hän suostui ottamaan itselleen oppilaaksi Hierotheos-nimisen munkin. Näin hän pystyi omistautumaan entistä enemmän kirjoitustöihin ja huolehtimiseen veljistä, joita kerääntyi hänen ympärilleen saamaan opetusta.

Myöhemmin pyhä Makarios antoi Nikodemokselle tehtäväksi editoida kaikki pyhän Simeon Uusteologin teokset. Esipuheessa hän julistaa, että tällaiset teokset eivät ole vain munkeille tarkoitettuja, vaan kaikki kristityt on kutsuttu elämään evankeliumin täyteydessä. Hän kirjoitti myös Rippi-isän käsikirjan ja keräsi yhteen luostareissa laulettavat Jumalanäidin kanonit. Lisäksi hän sovitti kaksi lännen kirkon teosta ortodoksiseen henkeen sopiviksi. Ne ovat Lorenzo Scuppolin kirja Näkymätön taistelu (1589) ja J.P. Pinamontin (1632‒1703) Hengellisiä harjoituksia. Molemmat teokset ovat saaneet suuren suosion ortodoksisessa maailmassa. Ne eivät suinkaan ole suoria käännöksiä, vaan Nikodemos on perusteellisesti muokannut niiden sisältöä hesykastiseen suuntaan ja lisännyt niihin suurenmoisia opetuksia katumuksesta, askeesista ja Jeesuksen rukouksesta.

Sen sijaan Nikodemoksen teos, jossa hän puolusti usein tapahtuvaa ehtoollisella käymistä, kohtasi kovan vastarinnan Athoksen munkkien parissa. He olivat tottuneet – toisin kuin pyhät kanonit ja apostolinen traditio edellyttävät – käymään ehtoollisella vain kolme-neljä kertaa vuodessa. Jopa itse patriarkka Prokopios tuomitsi usein tapahtuvan ehtoolliselle osallistumisen uudenlaisena harhaoppina. Mutta kun Neofytos VII nousi patriarkan istuimelle vuonna 1789, hän lopetti ehtoolliskiellon ja antoi luvan usein tapahtuvaan ehtoolliseen osallistumiseen. Kollybadit tunnustettiin oikean uskon oikeiksi puolustajiksi. Ilkeämieliset panettelut Nikodemosta vastaan jatkuivat kuitenkin joidenkin munkkien keskuudessa.

Pappismunkki Agapios Peloponnesokselta meni Athokselle pyytämään, että Nikodemos ottaisi tehtäväkseen kääntää hänen keräämänsä kokoelman pyhistä kanoneista ja lisäisi niihin kommentaareja. Pyhä Nikodemos, jolle kirkon elämä ja järjestys oli hänen omaa elämäänsäkin tärkeämpi, tarttui innokkaasti työhön. Hänellä oli käytettävissään myös neljä puhtaaksikirjoittajaa. Teoksen nimeksi tuli Pedalion, ”Peräsin”. Nikodemos uppoutui työhön pariksi vuodeksi. Teoksessa on kirkon kanonien lisäksi pyhien isien kirjoituksia, Bysantin keisarien antamia asetuksia ja monia kirjoittajan selityksiä kanonien soveltamisesta kirkon elämään. Se on edelleen eniten käytössä oleva ortodoksinen kanonien selitysteos.

Alussa teos sai kuitenkin odottaa patriarkan siunausta pitkään. Sitten se lähetettiin pappismunkki Teodoretokselle, joka huolehti sen editoinnista, kun se oli ensin saanut kaikkien Athosvuoren munkkien hyväksynnän. Teodoretos itse oli kuitenkin kollybadien ja usein tapahtuvan ehtoollisella käynnin vastustaja. Niinpä hän lisäsi Pedalioniin omia käsityksiään näin muunnellen Nikodemoksen esitystä kirkon traditiosta.

Kun teos Leipzigissa vuonna 1800 painettuna tuli Nikodemoksen tietoon, hän suri kovasti muutoksia ja huudahti: ”Olisi ollut parempi, että miekka olisi pistetty sydämeni läpi kuin että tähän kirjaan lisätään tai siitä poistetaan jotakin.”

Samoihin aikoihin Nikodemos sai tiedon, että hänen käsikirjoituksensa, joka sisälsi pyhän Gregorios Palamaan (14.11.) kaikki teokset, oli tuhottu Wienin kirjapainossa. Itävaltalaiset olivat olettaneet tekstin sisältäneen Rigas Feraioksen manifestin, joka yllytti kreikkalaisia kapinoimaan turkkilaisia vastaan. Rigas Feraios oli Nikodemoksen ystäviä ja kotoisin samalta seudulta. Hän oli myös oleskellut Athoksella, joten epäilys ei ollut täysin tuulesta temmattu. Nämä uutiset lisäsivät Nikodemoksen murhetta. Hän ei surrut vain ajan menetystä, vaan myös kallisarvoisten hengellisten aarteiden katoamista.

Sen jälkeen Nikodemos vietti jonkin aikaa kesarealaisen isä Sylvesterin luona Pyhän Basileioksen keljassa. Paikalla oli joskus aikaisemmin asunut pyhä Teofilos Mirhanvuodattaja (8.7.). Mutta pian Nikodemos jatkoi taas yksinäistä erakkoelämäänsä ja apostolista tehtäväänsä. Rääsyihin pukeutuneena puukengät jaloissaan hän tunsi olevansa kaikkia muita vähäisempi. Hän ei koskaan valmistanut ruokaa vaan eli keitetyllä riisillä tai veteen sekoitetulla hunajalla, joihin hän lisäsi vähän oliiveja tai liotettuja papuja. Joskus hän ravintoa tarvitessaan meni syömään naapurissaan eläneiden munkkien luo. Monta kertaa hän sielläkin keskittyi keskusteluihin, niin että unohti koko syömisen. Vain kaksi asiaa oli hänelle tärkeitä: rukous ja syventyminen opintoihin.

Nikodemos oli lähes yötä päivää uppoutunut johonkin kirjaan. Leuka rintaan nojaten hän yritti johdattaa mielensä sydämeensä niin syvälle kuin mahdollista samalla toistaen Jeesuksen pyhää nimeä. Näin hänen koko olemuksensa muuttui rukoukseksi.

Tämä läheinen yhdistyminen Kristuksen kanssa, jonka Jumalan armo oli saanut aikaan hänen sydämessään, istutti kirkon kaikki aarteet syvälle hänen sisimpäänsä. Kerran kun hän oli kirjoittamassa, eräs tuttu munkkiveli nähdessään hänen keskittyneen työhönsä, ujutti hänen suupieleensä leipäpalan. Nikodemos oli niin syventynyt aiheeseensa, että kun munkki illalla meni uudestaan hänen luokseen, leipä oli edelleen hänen suupielessään, eikä hän ollut lainkaan huomannut sitä.

Nikodemos toimitti myös pyhän Teofylaktos Bulgarialaisen laajan selityksen apostoli Paavalin kirjeistä. Sen jälkeen hän teki itse vastaavanlaisen selityksen katolisista kirjeistä.³ Vielä hän kirjoitti yhdeksän raamatullisen oodin⁴ selitysteoksen Armon puutarha.

Ehtymättömän lähteen tavoin pyhä Nikodemos toimitti myös kokoelman nimeltä Muinaisten pyhien elämäkertoja ja Uusmarttyyrit. Jälkimmäinen kertoo niistä kristityistä, jotka oli tapettu turkkilaisvallan aikana. Kirjan luettuaan monet turkkilaisten painostuksesta uskostaan luopuneet tulivat tuntoihinsa ja siirtyivät itse marttyyreiden valontäyteiseen joukkoon. Nikodemos oli aina kiinnostunut myös Jumalan kansan kasvattamisesta ja sitä varten hän kirjoitti kristityille teoksen Kristillisen elämäntavan kirja (Khristoetheia). Sen perustana ovat pyhän Johannes Krysostomoksen opetukset.

Synnin ja luopumuksen haavoittamia ihmisiä saapui joukoittain Athokselle Kapsalan askeetin luo saamaan parannusta ja lohdutusta sielulleen. Paitsi munkkeja myös maallikoita virtasi sinne siinä määrin, ettei Nikodemokselle jäänyt enää niin paljon aikaa rukoukselle kuin hän olisi halunnut. Välillä hän yritti vaihtaa asuinpaikkaansakin. Hän ei kuitenkaan voinut enää siirtyä Athoksen asumattomille alueille, sillä hänen kuntonsa alkoi heiketä, vaikka hän oli vasta 57-vuotias. Askeesi ja vuosia jatkunut kirjallinen työ, jonka hedelmät täyttivät kokonaisen kirjaston, olivat vieneet hänen voimansa, eikä edes ravitsevampi ruoka pystynyt enää auttamaan häntä.

Tässä vaiheessa pyhä Nikodemos luopui Kapsalan keljastaan ja kierteli tuttujen samanmielisten munkkien majoissa Athoksen pääpaikassa Karieksessa. Ensin hän oli Skurtaioksen munkkien vieraana, ja sen jälkeen asettui asumaan yhden heidän naapurinsa ikonimaalarimunkin luo. Siellä hän kirjoitti Synaksarionin eli kirkon pyhinä kunnioittamien ja pyhiksi julistamien ihmisten elämäkerrat siinä järjestyksessä kuin kirkko heitä vuosittain muistelee. Työ vei häneltä kaksi vuotta. Tämä Synaksarion on edelleenkin käytössä, sittemmin toki laajennettuna, ja se on myös suomenkielisen Synaksarionin keskeinen lähde.

Saatuaan suuren tehtävänsä valmiiksi Nikodemos palasi keljaansa Kapsalan alueelle. Siellä hän kirjoitti monipuolisen kommentaarin juhlapäivien kanoneista ja uusia tekstejä sunnuntain aamupalveluksiin. Jo vaikeaa anemiaa sairastaessaan hän sai vuonna 1808 loppuun tämän viimeisen työnsä, joka sisälsi kaiken hänen teologisen tietämyksensä ja hengellisen elävyytensä. Siihen mennessä hän oli jo menettänyt kaikki hampaansa ja kuuroutunut lähes kokonaan.

Näihin aikoihin levitettiin uusia panetteluja, jotka saivat patriarkka Gregorios V:n tuomitsemaan Athanasios Paroslaisen ja kolme muuta kollybadia. Pyhä Nikodemos ei pystynyt suojelemaan heitä, ja hänen täytyi tyytyä vain kirjoittamaan asiasta otsikolla Uskon todistus. Lisäksi hänen oma terveytensä heikkeni koko ajan.
Pyhä Nikodemos sai vielä valmiiksi käsikirjoituksensa Uudet portaat, jossa hän tarkastelee hengellisesti Oktoekhoksenveisujen sisältöä. Hänen voimansa vähenivät, ja lopulta hän huudahti: ”Herra, päästä minut läh- temään! Olen väsynyt tähän maailmaan!” Hänen halvaantumisensa eteni päivästä toiseen. Hän toisteli ääneen Jeesuksen rukousta ja pyysi anteeksi veljiltä, ettei enää jaksanut tehdä sitä vain sisäisesti, hiljaa mielessään.

Synnintunnustuksen jälkeen ja pyhän ehtoollisen saatuaan Nikodemos otti käsiinsä Makarios Korinttilaisen ja Parthenios Skourtaioksen reliikit, suuteli niitä itkien ja sanoi: ”Te olette menneet taivaaseen ja saaneet levon niissä hyveissä, joita hankitte maan päällä. Nyt saatte nauttia Herran kunniasta. Mutta minä kärsin syntieni tähden. Pyydän teitä, isäni, rukoilemaan puolestani Herraa, että hän olisi armollinen minulle ja tekisi minut otolliseksi pääsemään siihen paik- kaan, jossa te olette.” Yöllä hän alkoi huutaa: ”Kuolen, kuolen! Tuokaa minulle pyhä ehtoollinen!” Ehtoollisen saatuaan hän tyyntyi koko- naan. Hän risti kätensä rinnalleen ja vastasi munkeille, jotka kysyivät häneltä, onko hän rauhassa: ”Olen ottanut Kristuksen sisimpääni. Kuinka en tuntisi rauhaa?”

Varhain aamulla heinäkuun 14. päivänä vuonna 1809 pyhä Nikodemos antoi sielunsa Herran käsiin. Joku läsnäolijoista huudahti: ”Olisi ollut parempi, että tuhat kristittyä olisi tänään kuollut Nikodemoksen sijasta!” Mutta vaikka hänen tähtensä valo on laskenut, sen säteet eivät lakkaa valaisemasta kirkkoa. Pyhän Nikodemoksen teokset ovat täynnä ehtymätöntä opetusta, lohdutusta ja kehotusta elää Kristuksen koko täyteydessä.

Koska ortodoksinen kirkko eli vaikeissa olosuhteissa islamilaisen vallan asettamien rajoitusten alaisena, monet pyhän Nikodemoksen laatimista käsikirjoituksista saatiin painettua vasta hänen kuolemansa jälkeisinä vuosikymmeninä, kun Kreikka oli itsenäistynyt. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka vahvisti hänen pyhyytensä 31.5.1955.

Pyhä isämme Onesimos syntyi 300-luvulla Karynean kylässä lähellä Palestiinan Kesareaa. Kerrotaan, että enkeli oli ilmestynyt hänen vanhemmilleen ja kastanut heidät. Jo hyvin nuorena hän lähti kotoaan ja meni Efesoksen lähelle erääseen luostariyhteisöön.

Myöhemmin Onesimos palasi Palestiinaan ja kävi myös vanhempiensa talossa, mutta he eivät tunnistaneet häntä. Hän jätti ikkunalaudalle kirjeen, jossa kertoi lyhyesti kokemuksistaan, ja jatkoi sitten matkaansa. Saavuttuaan Magnesiaan hän perusti sinne luostarin, joka laajeni nopeasti hänen kauttaan tapahtuneiden ihmeiden ansiosta. Onesimos kutsui sinne vanhempansa, jotka olivat surreet hänen katoamistaan niin, että olivat menettäneet näkönsä. Onesimos sai rukouksillaan heidän näkönsä palaamaan. Hän vietti luostarissa lopun ikäänsä rauhassa ja Jumalaa miellyttävissä kilvoituksissa.

Pyhistä apostoleista ja marttyyreista Aquilasta ja Priscasta on kerrottu heidän yhteisenä muistopäivänään 13.2. Aquilalla on tämän lisäksi oma muistopäivänsä 14.7. Raamatussa heidät mainitaan useita kertoja apostoli Paavalin yhteydessä. ”Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Kristuksen Jeesuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat.” (Room. 16:3–4)

Pyhä Joosef oli pyhän Teodoros Studionilaisen nuorempi veli. Hän syntyi vuonna 761 ja sai veljensä tavoin hyvän kasvatuksen. Vuonna 781 hänen setänsä Platon, äitinsä Teoktiste ja sisarensa vihkiytyivät luostarielämään Konstantinopolissa. Hänen isänsä Fotinos sekä hänen kaksi veljeään ja muita perheenjäseniään vetäytyi suvun maatilalle Sakkudioniin Bitynian Olymposvuorelle. He muuttivat paikan luostariksi. Yhteisö kukoisti pyhän Platonin ohjauksessa. Joosef jäljitteli veljeään Teodorosta ja häntä kutsuttiinkin ”toiseksi Teodorokseksi”.

Näiden Jumalan miesten ja naisten rauha häiriintyi vuonna 795, kun keisari Konstantinos VI hylkäsi laillisen vaimonsa ja solmi avioliiton naisen kanssa, joka oli sukua Teoktistelle ja Platonille. Kaikki sukulaiset protestoivat tapahtumaa kirkollisen tradition ja pyhien kanonien vastaisena ja kieltäytyivät keisarin kaikista yrityksistä päästä sovintoon heidän kanssaan. Jopa silloin, kun hallitsija oli käymässä heidän maatilansa lähellä olevilla Prussan kuumilla lähteillä, he kieltäytyivät osoittamasta hänelle kunnioitusta. Tästä raivostuneena keisari lähetti sotilasjoukon luostariin. Monet siellä olevista vangittiin ja sijoitettiin Katharan linnoitukseen. Platonin lisäksi myös hänen poikiaan Teodorosta ja Joosefia lyötiin ja heidätkin vietiin linnoitukseen yhdessä isänsä ja muiden 25 munkin kanssa.

Nunna Teoktiste onnistui pääsemään tyrmään sitomaan heidän haavojaan. Kun vangitut karkotettiin pääkaupungista, hän lähti vaeltamaan heidän kanssaan ja rohkaisi heitä kestämään koettelemukset totuuden puolesta. Viisi viikkoa kestäneen vaikean vaelluksen jälkeen he saapuivat Tessalonikaan Neitsyt Marian ilmestyspäivänä vuonna 797. Siellä sekä maaherra että arkkipiispa Tuomas ottivat heidät kohteliaasti vastaan.

Pian Tessalonikaan saapui keisarin määräys, että vangitut piti erottaa toisistaan, mutta he onnistuivat pitämään yhteyttä kirjeitse. Tällä kertaa vankeus kesti vain vähän aikaa. Kun keisari Konstantinos VI syöstiin vallasta, hänen sijaansa hallitsijaksi tuli hänen äitinsä Irene. Tämä vapautti kuninkaalliset vangit, ja he saattoivat palata Sakkudioniin saman vuoden lopulla. Mutta sielläkään he eivät enää löytäneet sitä rauhaa, jota he olivat kaivanneet. Barbaariheimot ryöstelivät maaseutua, ja niin he siirtyivät Konstantinopoliin vuonna 799.

Keisarinna ja patriarkka Tarasios tarjosivat heille tyhjilleen jäänyttä Studionin luostaria. Pyhän Teodoroksen johdossa siitä muodostui bysanttilaisen luostarin malliesimerkki. Pyhä Joosef pysyi yksinkertaisena munkkina, joka oli kaikessa kuuliainen veljelleen. Hän käytti aikaansa muun muassa hymnirunoelmien laatimiseen. Monet niistä ovat edelleen käytössä kirkon liturgisessa elämässä, etenkin suuren paaston aikana.

Vuonna 806 pyhä Nikeforos (2.6.) kohotettiin keisarin määräyksestä suoraan maallikosta patriarkaksi. Tämä herätti uudelleen Studionin luostarin munkit puolustamaan kirkon itsenäisyyttä maallista valtaa vastaan. Teodoros ja Platon vastustivat vaaleja ja heidät vangittiin muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen he antoivat sen verran periksi, että tunnustivat patriarkka Nikeforoksen. Mutta kun pappi Joosef, joka oli siunannut keisari Konstantinos VI:n laittoman avioliiton, palautettiin Suuren kirkon varojenhoitajaksi ja sai pappeutensa takaisin, Studionin munkit protestoivat jälleen.

Saadakseen sovun aikaan munkkien kanssa keisari antoi valita pyhän Joosefin Tessalonikan arkkipiispaksi. Joosef hyväksyi valinnan, mutta pyysi maakunnissa toimivia piispoja toimittamaan vihkimyksen syrjäyttäen näin patriarkan. Välit patriarkan ja Studionin luostarin munkkien välillä olivat olleet kireät jo kaksi vuotta.
Lopulta keisari kutsui sekä piispan että munkkien johtajan ja kehotti heitä sovintoon. Kun he kieltäytyivät, Joosefille lähetettiin tieto, että hänet oli siirretty syrjään tehtävästään ja että sotilaat ottaisivat luostarin haltuunsa. Tammikuussa vuonna 809 Platon ja Teodoros vangittiin Pyhän Mamaksen kirkossa, kun taas Joosefilta evättiin pappeus, koska hän oli palvellut Studionin luostarissa ilman patriarkan lupaa. Hänet karkotettiin Prinssisaarien Okseiaan, missä hän joutui kärsimään suurta puutetta. Sen jälkeen hänet tuotiin takaisin palatsin vankilaan ja siirrettiin myöhemmin toiselle saarelle.

Keisari Nikeforos I:n kuolema ja Mikael l:n nousu valtaistuimelle (811) sai aikaan sovinnon patriarkka Nikeforoksen ja Studionin munkkien välillä. Teodoroksesta tuli keisarin neuvonantaja ja Joosef sai takaisin hiippakuntansa. Tätä kesti kuitenkin vain vähän aikaa. Tunnustajilla oli pian uusia koettelemuksia, kun keisari Leo V Armenialainen tahtoi saada uudestaan voimaan kuvainraastajien harhaopin. Ennen ikonien kunnioittajien vainojen alkamista keisari kysyi useiden piispojen mielipidettä, joiden joukossa oli myös Joosef. Tämä oli ehdoton ikonien kunnioituksen puoltaja.

Niinpä pyhä piispa erotettiin taas kerran laumastaan ja hän sai määräyksen vetäytyä Sakkudioniin. Sieltä hänellä oli mahdollisuus olla kirjeenvaihdossa veljensä Teodoroksen kanssa, joka oli joutunut karkotetuksi Metopaan. Vähän ajan kuluttua keisari kutsui Leon luokseen Konstantinopoliin, jonka seurauksena oli uusi karkotus. Hänet vietiin keskitalvella eräälle saarelle mukanaan muutamia munkkeja ja yksi hiippakuntansa pappi. Pyhä kesti maanpaon vaivat iloiten, sillä hän pystyi olemaan kirjeenvaihdossa Teodoroksen kanssa. Tämä oli siirretty Metopasta Bonitan ankaraan linnoitukseen ja lopulta Smyrnaan. Hänen arestistaan tuli vaikeampi, sen jälkeen kun hänet siirrettiin Elpizonin linnoitukseen, jossa hän oli Leo V:n kuolemaan saakka vuoteen 820.

Kun Mikael II tuli valtaan, hän julisti anteeksiannon kaikille tunnustajille. Näin Teodoros ja Joosef saattoivat palata Konstantinopoliin. Pääsy Studionin luostariin oli heiltä kuitenkin kielletty. He joutuivat pakenemaan arabien hyökkäystä Prinssisaarille. Pyhä Joosef ei ollut läsnä veljensä kuollessa vuonna 826.

Ikonien kunnioittajien vaino alkoi jälleen vieläkin hurjempana keisari Teofiloksen aikana, jolloin pyhä Joosef joutui taas maanpakoon. Tällä kertaa hänet vietiin pieneen kylään Thessalian maakuntaan, missä hänet jätettiin tarkoituksellisesti ilman välttämättömiä elintarpeita. Siellä hän antoi henkensä Jumalalle heinäkuun 15. päivänä vuonna 832.

Pyhän Joosefin ruumis jätettiin hautaamattomana kostealle paikalle, jota kasvillisuus ympäröi. Noin kaksitoista vuotta myöhemmin pyhä Naukratios onnistui löytämään joitakin hänen jäännöksiään, jotka hän sitten siirsi juhlallisesti Konstantinopoliin samaan paikkaan, missä pyhän Teodoroksen reliikit olivat. Molempien uskontunnustajien reliikit sijoitettiin Studionin luostarin kirkkoon samaan hautaan pyhän Platonin reliikkien kanssa.

Pyhä marttyyri Justus syntyi Roomassa ensimmäisellä vuosisadalla ja kuului Numeriuksen legioonaan tribuuni Claudiuksen alaisuudessa. Eräänä päivänä ollessaan palaamassa taistelusta Justus näki näyssä ikään kuin kristallisen ristin, josta kuuluva ääni opetti hänelle kristinuskon mysteerioita. Palattuaan Roomaan hän antoi kaiken omaisuutensa köyhille ja riemuitsi siitä, että hänen ainoa aarteensa oli usko Kristukseen.

Tribuuni sai tietää alaisensa kääntymyksestä, kutsui Justuksen luokseen ja neuvoi häntä luopumaan uskostaan, jotta ei menettäisi kallisarvoisia nuoruusvuosiaan. Kun Justus kieltäytyi, tribuuni lähetti hänet prefekti Magnentiuksen luokse selittäen tilanteen kirjeessä. Magnentius kuulusteli Justusta, mutta tämä piti taipumattomasti kiinni Vapahtajasta. Justus annettiin ruoskittavaksi. Sitten kiduttajat panivat hänen päähänsä hehkuvan kuuman metallisen kypärän, hänen kainaloihinsa työnnettiin lähes sulaneiksi kuumentuneet rautapallot ja käsiinsä hehkuvat rautakäsineet. Sitten hänet kiinnitettiin kuumalle arinalle. Armon vahvistamana pyhä marttyyri Justus kärsi urheasti kaikki kidutukset ylistäen Jumalaa ja kiittäen Häntä. Lopulta hänet heitettiin tuliseen uuniin, missä hän antoi sielunsa Herran käsiin. Kerrotaan, että yksikään hius hänen päässään ei ollut kärventynyt tulessa.