Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Fotios syntyi ylhäiseen perheeseen Thessaliassa 900-luvulla. Lapsesta alkaen hän oli kiinnostunut luostari- elämästä. Hän otti hengelliseksi ohjaajakseen Tessalonikassa asuvan Blasios-nimisen pyhän askeetin, josta tuli keisari Romanos II:n (959–963) hengellinen isä. Fotios seurasi Blasiosta hoviin ja piteli sylissään tulevaa keisari Basileios II Makedonialaista, kun tämä kastettiin.

Palattuaan Tessalonikasta nämä kaksi askeettia asettuivat asumaan Khortiateen vuorelle, kymmenisen kilometriä kaupungista itään. Fotios eli siellä rauhassa ohjaajavanhuksensa kuoleman jälkeen, kunnes keisari Basileios II, joka kävi jatkuvasti sotaa tsaari Samuelin (991– 1014) Bulgariaa vastaan, päätti turvautua Jumalan miehen rukouksiin. Keisari kutsui luokseen Fotioksen, jonka esirukouksien ansiosta keisari sai loistavia voittoja. Osoituksena kiitollisuudestaan Basileios antoi hänelle varat Akapnioksen luostarin¹ ja useiden muiden luostarien perustamiseksi Tessalonikaan.

Pyhä Pankratios syntyi Antiokiassa Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen elämän aikana. Kuultuaan Herran ihmeistä ja opetuksista hänen vanhempansa lähtivät poikansa kanssa Jerusalemiin ja saivat siellä kasteen. Heidän kuolemansa jälkeen Pankratios luopui kaikesta maalliseen elämään liittyvästä ja lähti Mustanmeren rannalle, missä hän vietti askeettista elämää luolassa. Hän eli mietiskellen ja kaipasi vain Jumalan tuntemista.

Legendan mukaan pyhä apostoli Pietari tapasi lähetysmatkallaan nuoren askeetin ja sai hänet lähtemään mukaansa. Antiokiassa Pankratios vihittiin Sisilian Taorminan piispaksi. Matkalla Sisiliaan Pankratios käännytti kapteeni Lykaonideksen ja laivan koko miehistön kristinuskoon. Kun Pankratios laivan saapuessa Sisiliaan astui maihin, epäjumalan patsaassa asuvat demonit, joille pakanoiden piti joka vuosi uhrata ihminen, alkoivat huutaa kauhusta. Piispa huusi avuksi Pyhän Kolminaisuuden nimeä ja kohotti käsiristiä, jolloin demonit heittivät patsaan mereen. Kun Lykaonides kertoi kaupungin kuvernöörille Bonifatiukselle Kristuksen ja hänen palvelijoidensa kautta tapahtuvista ihmeistä, kuvernööri halusi tavata Pankratioksen ja kumartui maahan nähdessään piispaa ympäröivän loisteen. Kuultuaan Pankratioksen saarnaavan kuvernööri alkoi uskoa Kristukseen, ja saatuaan seurueensa kanssa kristillistä opetusta hän pyysi Pankratiosta tulemaan ja siunaamaan hänen palatsinsa. Siellä hänet otettiin suurin kunnianosoituksin vastaan.

Pankratios viipyi neljäkymmentä päivää ja sai Bonifatiukselta luvan rakentaa kaupunkiin kirkon. Rakennus valmistui nopeasti, ja kirkkoa vihittäessä kaikki läsnäolijat näkivät taivaallisen valon laskeutuvan valaisemaan koko kirkkoa. Ennen kuin piispa oli päättänyt jumalallisen liturgian, kaupungin kaikki epäjumalanpatsaat olivat tuhoutuneet. Pakanapapit syöksyivät palatsiin ja moittivat kuvernööriä siitä, että tämä vietti juhlaa, kun sellainen katastrofi oli kohdannut kaupunkia. Bonifatius onnistui rauhoittamaan heidät ja kysyi, mitä oppineimmat heidän keskuudessaan pitivät syynä patsaiden romahtamiseen ja oliko mahdollisesti joku toinen, voimakkaampi jumala ilmestynyt ja heittänyt ne maahan. Eräs demoneista vastasi, että kolmipersoonainen Jumala oli tehnyt ne voimattomiksi Poikansa lihaksitulemisen kautta, jota Lykaonideksen tuoma muukalainen oli saarnannut Taorminassa. Epäjumalien palvojat eivät vakuuttuneet siitä vaan päättivät uhrata kuvernöörin itsensä tapahtuneen sovittamiseksi. Kauhistunut Bonifatius varoitti Pankratiosta, joka vietti koko yön kirkossa rukoillen.

Aamulla, kun pakanat valmistautuivat polttamaan Bonifatiuksen, Pankratios ilmestyi piispanpuvussaan ja risti kädessään. Bonifatiuksen kahleet kirposivat ja kaikki pakanat kaatuivat maahan piispasta säteilevän valon voimasta. Pankratios käski Lyssonin epäjumalankuvaa heittäytymään mereen ja tappoi valtavan käärmeen, joka söi epäjumalille uhrattujen eläinten verta. Silloin kaikki huusivat: ”Suuri on Pankratioksen Jumala!” Suurin osa heistä kastettiin, ja myös Etnan rinteiden asukkaat pyysivät kastetta, kun he näkivät Pankratioksen kautta tapahtuneet parantumisihmeet.

Pankratios paransi erään temppelin papittaren leprasta, mutta kun nainen pilkkasi Jumalaa, hän sairastui vielä pahempaan lepran muotoon. Hän katui tekoaan ja sai kasteessa nimen Benedicta. Hänet vihittiin diakonissaksi, ja hän rikkoi omin käsin epäjumalanpatsaat, joita hän oli aikaisemmin kunnioittanut, ja jakoi kullan köyhille. Kun Bonifatiuksen piti lähteä taisteluun suuren armeijan kanssa, hän antoi Pankratioksen siunata sotilaat, ja monet heistä nähdessään jumalallisen kirkkauden ympäröivän pyhää pyysivät saada kasteen. Taivaasta laskeutui pilvi Pankratioksen ylle hänen toimittaessaan sen jälkeen liturgiaa ja katosi sillä hetkellä, kun hän kohotti pyhiä lahjoja.

Bonifatius oli jättänyt sijaisekseen kaupunkiin Elideksen, sydämettömän ja irstaan pakanan, joka himoitsi erästä neitsyttä, jonka Pankratios oli vihkinyt Jumalalle. Hän turvautui taikakeinoihin saadakseen nuoren neitsyen suostumaan ehdotteluihinsa, mutta taiat eivät toimineet. Niinpä Elides antoi pidättää kristityt neidot. Kun nämä eivät taipuneet painostukseen, hän mestautti heidät. Pankratios hautasi heidät kansan läsnä ollessa ja rakennutti kirkon heidän kunniakseen. Bonifatius palasi Taorminaan, antoi rangaista Elidestä ja edisti kirkkojen rakentamista kaikkialla Sisiliassa, missä Pankratioksen oppilaat olivat saaneet monet ihmiset vakuuttuneiksi kristinuskosta.

Kun Calabrian kuningas Akylinus oli suurine armeijoineen saartanut Taorminan, Pankratios kehotti ihmisiä luottamaan Kristukseen ja jopa lähetti kotiin miehet, jotka vartioivat suojamuureja. Sitten hän kiipesi korkealle paikalle aseinaan risti ja kaksi ikonia ja siunasi kaupungin neljään suuntaan. Viholliset luulivat näkevänsä kolme loistavaa aurinkoa ja pakenivat tallaten toisiaan jalkoihinsa. Jotkut heistä kuitenkin antautuivat, ja kastettuaan heidät Pankratios lähetti heidät Calabriaan saarnaamaan evankeliumia.

Bonifatiuksen uuden sotaretken aikana hänen sijaisensa Artagarus kutsui piispan juhlaillallisille, joiden aikana Pankratios heitti lattialle juhlasalissa näkemänsä epäjumalankuvan. Silloin pakanat kävivät hänen kimppuunsa, kaatoivat hänet maahan ja hakkasivat häntä, kunnes hän heitti henkensä.

Ruumis heitettiin kallionhalkeamaan, mistä kristityt löysivät sen pitkällisten etsintöjen jälkeen. Palattuaan sodasta Bonifatius rankaisi syyllisiä ja teetti kultaisen sarkofagin pyhän piispan jäännöksiä varten, mutta Pankratios ilmestyi oppilaalleen ja seuraajalleen Evagriokselle pyytäen tätä hautaamaan hänet paljaaseen maahan, sillä hän oli eläessään aina halveksinut kultaa. Haudattaessa ruumiissa ei näkynyt minkäänlaisia haavoja, vaan se hohti kirkkaasti ja siitä levisi miellyttävä tuoksu.

Myöhemmin rakennettiin kirkko apostolien oppilaan ja Taorminan kaupungin suojelijan, pyhän Pankratioksen kunniaksi. Häntä kunnioitettiin kaupungissa suuresti, mutta elämänvaiheet ehtivät jo pitkälti unohtua, minkä takia hänen elämäkertansa on kirjoitettu legendanomaiseen muotoon. Marttyyripiispa Pankratiosta muistellaan myös 9.2. yhdessä hänen isänsä Sisilian piispa Markelloksen ja Kyproksen piispa Filagrioksen kanssa.

Pyhä Dionysios omistautui jo nuoruudessaan Pyhän Raamatun ja muiden tieteenalojen tutkimiseen. Laajojen tietojensa ansiosta hän sai reettorin arvonimen. Pelkkä ulkonainen oppineisuus ei kuitenkaan tyydyttänyt häntä, vaan hän tahtoi edistyä myös jumalallisessa filosofiassa. Niinpä hän luopui maailmasta ja meni munkiksi rakennuksiin, joita kuuluisasta Studionin luostarista oli Konstantinopolin valloittamisen (1453) jälkeen jäänyt jäljelle.

Jonkin ajan kuluttua Dionysios tahtoi kokeilla eristäytyneempää elämää ja vetäytyi Athokselle. Siellä hän asui Pyhälle Kolminaisuudelle omistetussa keljamajassa lähellä Kariesta. Mutta sielläkään hän ei saanut maistaa hiljaisuuden hunajaa, koska hänen maineensa levisi nopeasti. Sekä pyhiinvaeltajia että munkkeja alkoi tulla hänen luokseen synnintunnustukselle. Sen vuoksi hän siirtyi oppilaansa Metrofaneksen kanssa paikkaan, jota myöhemmin alettiin kutsua Pyhän Annan pieneksi skiitaksi. Näin he saattoivat viettää vapaa-aikansa hiljaisuudessa edeten päivä päivältä lakkaamattoman rukouksen voimalla kunniasta kunniaan.
Tällä tavoin Dionysioksesta ja hänen oppilaastaan tuli Jumalan armon valittuja astioita, jotka saivat jo tässä elämässä maistaa iankaikkisen maailman ensihedelmiä. Paikallisten asukkaiden pyynnöstä pyhä Metrofanes, joka oli vihitty papiksi, lähti Athosvuorelta ja alkoi kiertää rippi-isänä lähikylissä. Hän julisti Jumalan sanaa ja kehotti ihmisiä pitämään Hänen käskynsä.

Kun Metrofanes oli palannut rippi-isän tehtävistä takaisin heidän erakkomajaansa Athokselle, pyhä Dionysios antoi rauhassa sielunsa Jumalan käsiin heinäkuun 9. päivänä 1606. Näin hän pääsi iloitsemaan Herran kasvojen katselemisesta yhdessä pyhien kanssa. Pian myös pyhä Metrofanes liittyi hänen seuraansa taivaassa. Paikka, johon heidän pyhäinjäännöksensä on haudattu, ei ole tiedossa.

Everildis¹ oli anglosaksineito, joka nuoren piispan Birinuksen (3.12.) vaikutuksesta tuli tuntemaan Kristuksen vuonna 635 ja otti kasteen. Everildis karkasi kotoaan ja lähti etsimään itselleen luostaria. Matkalla hän tutustui kahteen muuhun neitoon, Begaan ja Wuldredaan, jotka lähtivät hänen mukaansa.

Yorkin piispa Wilfrid (12.10.) antoi näille sisarille Englannin länsirannikolta maa-alueen, johon perustettiin nunnaluostari. Pyhä Everildis opetti siellä sisarille tietä jumalallisen rakkauden täydellisyyteen ja kristillisten hyveiden huipulle. Hänellä oli lahja elävöittää kaikki sanansa niin, että ne sytyttivät kuulijoissa hengellisen innokkuuden ja uskollisuuden liekin. Lopulta hänen alaisuudessaan kilvoitteli noin 80 sisarta.
Pyhä Everildis nukkui pois rauhassa. Hänen luostarinsa oli vaatimaton eikä siitä ole säilynyt jälkeäkään, mutta sen ympärille kasvanut kylä on yhä nimeltään Everingham ja siellä on pyhälle Everildikselle omistettu kivikirkko.