18.2.2024

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Ortodoksisuuden sunnuntai

P. Leo Suuri, Rooman paavi, † 461

P. Helladius, Toledon piispa, † 633

Viipurin ja Suomen arkkipiispan (1921–1923), Moskovan patriarkaatin Länsi-Euroopan eksarkin (1945–1949), metropoliitta Serafimin (Lukjanov, 1879–1959) kuolinpäivä

Polyeleon evankeliumi
Luuk. 24:12–35 (V)
Luuk. 24:12–35

Siihen aikaan 12 Pietari lähti juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. 13 Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. 14 He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. 15 Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. 16 He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. 17 Jeesus kysyi heiltä: "Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?" He pysähtyivät murheellisina, 18 ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: "Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut." 19 "Mitä te tarkoitatte?" Jeesus kysyi. He vastasivat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. 20 Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. 21 Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, 22 ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla 23 mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. 24 Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet." 25 Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? 26 Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa." 27 Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu. 28 He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, 29 mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: "Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan." Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. 30 Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. 31 Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. 32 He sanoivat toisilleen: "Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?" 33 Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. 34 Nämä sanoivat: "Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille." 35 Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Epistola
Hepr. 11:24–26, 32–12:2 (18.2.2024)
Room. 16:17–20 (Rukouspalvelus)

Hepr. 11:24–26, 32–12:2

24 Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä faraon tyttären poikana. 25 Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa. 26 Hän näet piti Kristuksen osaksi tulevaa häväistystä suurempana rikkautena kuin koko Egyptin aarteita, sillä hän kiinnitti katseensa tulevaan palkintoon. 32 Mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista. 33 Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, 34 sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot. 35 Jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. 36 Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. 37 Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteinaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. 38 He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa. 39 Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. 40 Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä. 12:1 Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, 2 katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään. Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella.

Room. 16:17–24

17 Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa. 18 Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet. 19 Teidän kuuliaisuutenne on tullut kaikkien tietoon. Siksi olen teistä iloinen ja toivon, että olisitte taitavia hyvässä mutta taitamattomia pahassa. 20 Rauhan Jumala on pian murskaava Saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. 21 Työtoverini Timoteus lähettää teille terveisiä, samoin lähettävät maanmieheni Lukios, Jason ja Sosipatros. -- 22 Terveisiä myös minulta, uskonveljeltänne Tertiukselta, joka olen sanelun mukaan kirjoittanut tämän kirjeen. -- 23 Teille lähettää terveisiä Gaius, joka on avannut kotinsa minulle ja koko seurakunnalle. Terveisiä myös kaupungin varainhoitajalta Erastokselta ja veli Quartukselta. 24 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Aamen.

Joh. 1:43–51 (18.2.2024)
Matt. 18:10–18 (Rukouspalvelus)
Joh. 1:43–51

Siihen aikaan 43 ollessaan lähdössä Galileaan Jeesus tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." 44 Filippus oli kotoisin Betsaidasta, samasta kaupungista kuin Andreas ja Pietari. 45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista." 46 "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" "Tule, niin näet", sanoi Filippus. 47 Kun Jeesus näki Natanaelin tulevan, hän sanoi: "Siinä on oikea israelilainen, mies vailla vilppiä!" 48 "Mistä sinä minut tunnet?" kysyi Natanael. Jeesus vastasi hänelle: "Jo ennen kuin Filippus kutsui sinua, näin sinut viikunapuun alla." 49 Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!" 50 Jeesus sanoi hänelle: "Uskotko jo sen perusteella, että sanoin nähneeni sinut viikunapuun alla? Paljon suurempaakin saat vielä nähdä." 51 Ja hän jatkoi: "Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika* on." *) Ihmisen Poika on Jeesuksen messiaaninen arvonimi. Lähtökohtansa Dan. 7:13 mukaisesti nimi kuuluu ennen muuta viimeisten tapahtumien yhteyteen, mutta se liittyy myös Jeesuksen kärsimysennustuksiin sekä hänen ilmoituksiinsa jo tässä ajassa saamistaan toimintavaltuuksista.

Matt. 18:10–20

Herra sanoi: 10 "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. 11 Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan. 12 "Mitä arvelette: jos jollakulla on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, niin eikö hän jätä ne yhdeksänkymmentäyhdeksän vuorille ja lähde etsimään sitä eksynyttä? 13 Ja jos hän sen löytää -- totisesti: hän iloitsee siitä enemmän kuin niistä yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä, jotka eivät olleet eksyksissä. 14 Samoin ei teidän taivaallinen Isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan. 15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. 19 "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. 20 Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."

Päivän synaksario

18.2.

Keisari Valerianuksen (253–260) vainon aikana Lyykian Patarassa surmattiin Paregorios-niminen kristitty pitkällisen kidutuksen jälkeen. Hänen iäkäs ystävänsä Leo seurasi tapahtumia ihaillen ja ihmetellen Paregorioksen kestävyyttä ja samalla surren ystävänsä menettämistä.

Jonkin ajan kuluttua koitti Serapis-jumalan juhla, ja kaikki kaupunkilaiset määrättiin uhraamaan sen kunniaksi. Leo lähti sen sijaan käymään Paregorioksen haudalla. Matkalla hän näki, kuinka hänen naapurinsa ja jopa jotkut kristityt olivat menossa uhraamaan. Leo palasi allapäin kotiinsa, rukoili pitkään ja mietiskeli Paregorioksen kilvoitusta. Hän vaipui uneen ja näki valtaisan kirkkaan virran. Sen keskellä seisoi Paregorios horjumattomana ja viittasi Leoa tulemaan luokseen.

Aamulla Leo tiesi, mihin uni viittasi. Hän lähti rukoilemaan Paregorioksen haudalle. Matkalla hän näki epäjumalanpatsaan, joka oli valaistu soihduilla ja kynttilöillä. Hän sammutti kaikki lyhdyt ja kynttilät, joihin ylettyi. Pian Leo tultiin pidättämään, eikä hän tehnyt vastarintaa. Kuulusteluissa prokonsuli tarjosi Leolle vapautta, jos tämä vain sanoisi, että jumalat ovat suuria. ”Kyllä, ne ovat suuria – nimittäin pilaamaan niihin uskovien sielut”, hän vastasi. Tämän kuullessaan prokonsuli hölmistyi ensin hetkeksi ja joutui sitten raivon valtaan. Leo ilmoitti olevansa valmis kestämään millaisen kuoleman tahansa.

Leo sidottiin jaloistaan ja häntä riepoteltiin kivistä maata pitkin aina joen rantaan saakka. Riepottelun päätteeksi hän lausui vielä rukouksen, mutta menetti sitten tajuntansa ja nukkui pois. Hänen ruumiinsa heitettiin syvään kuiluun. Myöhemmin kristityt kävivät hakemassa sen pois. Marttyyrin kasvoilla oli valoisa ja onnellinen ilme, eikä ruumis vaikuttanut ruhjoutuneelta. He pesivät pyhän Leon ruumiin viereisessä joessa ja hautasivat sen kunniallisesti.

Leo Suuri syntyi 300-luvun lopulla Roomassa ylimyssukuun, joka oli lähtöisin Tuscaniasta. Hänet vihittiin diakoniksi jo nuorena, ja hän perehtyi syvällisesti teologiaan ja kirkolliseen elämään. Leo nousi Rooman kirkon ylidiakoniksi, ja hän sai hoitaakseen monia kirkon ulkomaanasioita. Hän muun muassa kävi kirjeenvaihtoa Kyrillos Aleksandrialaisen kanssa.

Syksyllä 440 Leo oli Galliassa, jonne keisarin hovi oli lähettänyt hänet hoitamaan diplomaattisia tehtäviä. Eräänä päivänä hänen luokseen tuli lähettiläs, joka ilmoitti että paavi Sixtus (Xystus) oli kuollut ja että Leo oli saman tien valittu yksimielisesti tämän seuraajaksi. Leo palasi Roomaan syyskuun lopulla, ja hänet vihittiin välittömästi paaviksi. Vihkiäisissä hän ilmaisi pelkonsa harteilleen uskottua suurta vastuuta kohtaan, mutta sanoi luottavansa jumalalliseen armoon. Näihin teemoihin hän palasi joka vuosi vihkimisensä päivänä (29.9.), jota hän alkoi viettää ”syntymäpäivänään”.

Aika oli mahdollisimman vaikeaa. Valtakuntaa murensivat hunnien ja vandaalien hyökkäykset sekä moraalinen turmelus. Kirkkoa kiusasivat opintulkinnoista ja kirkkopoliittisista näkemyseroista käydyt riidat. Leo oli lahjomaton ja oikeamielinen hahmo eikä ollut opintuulten vietävissä. Näin hän kykeni ottamaan oman paikkansa kirkon tukipylväänä. Nuhteettomalla elämällään sekä raittiilla ja terävillä opetuksillaan hän oli esimerkkinä kaikille piispoille ja papeille. Suurten juhlien aikana hän selitti uskon salaisuuksia kansan mielenylennykseksi ja rohkaisi kaikkia elämään evankeliumin periaatteiden mukaan.

Paavi Leo pyrki uudistamaan ja kohentamaan papistonsa tilaa. Hän korjasi väärinkäytöksiä ja sovitteli riitoja. Leo yritti myös saada kirkon asioita järjestykseen Afrikassa ja Sisiliassa, jotka olivat kaaoksessa vandaalien hyökkäyksien takia.

Noihin aikoihin kirkon johdossa alettiin yhä enemmän keskustella piispojen ja hiippakuntien valtasuhteista. Leo uskoi, että Rooman piispa oli Pietarin ja tälle annetun vallan perijä ja koko kirkon johtohahmo. Tällä hän ei kuitenkaan tarkoittanut, että idän piispojen pitäisi olla suoranaisesti hänen alaisiaan, mutta lännen piispat Leo sen sijaan pyrki pitämään tiukasti käskyvallassaan. Hän muun muassa esti Galliaan kaavaillun oman patriarkaatin syntymisen. Idän ja lännen väliseksi kiistakapulaksi jäi Illyrian alue.[1] Leo piti sitä Rooman vikariaattina, mutta uskoi sen Tessalonikan piispan Anastasioksen alaisuuteen. Anastasios aiheutti kuitenkin toistuvasti ongelmia, ja Leo joutui muistuttamaan häntä piispojensa oikeuksien kunnioittamisesta.

Ennen kaikkea Leo kunnostautui dogmaattisissa kysymyksissä. Hän osoitti niin manikealaisten kuin pelagiolaistenkin erehdykset ja pyysi valtiota ryhtymään lainsäädäntötoimiin manikealaisia vastaan.

Paavi Leon kaudella kristologiset erimielisyydet alkoivat jakaa idän kirkkoa. Hänen kuuluisin antinsa ajan keskusteluun on kirje (tomos), jonka hän lähetti Konstantinopolin arkkipiispa Flavianokselle. Tarinan mukaan ennen kirjoittamista Leo paastosi ja rukoili päiväkausia, ja saatuaan kirjeen valmiiksi hän vei sen Pietarin haudalle pyytäen apostolien päämiestä korjaamaan siitä virheet, jotka hän oli heikkouttaan tehnyt. Neljänkymmenen päivän kuluttua apostoli Pietari ilmestyi hänelle ja ilmoitti: ”Olen lukenut ja korjannut.” Kun Leo meni avaamaan kirjeen, siinä oli Pietarin käsin tekemiä korjauksia.

Leon kirje on ylevä ja tarkka esitys Kristuksen mysteerin molemmista puolista. Siinä pyritään esittämään sekä Hänen jumaluutensa että Hänen ihmisyytensä koko täyteydessään analysoimatta kuitenkaan liikaa niiden välistä suhdetta. Kirjeessä todetaan, kuinka Kristuksessa ihmisen pelastukseksi se, mikä ei voi kärsiä, yhtyi siihen, mikä on kärsimyksenalaista. Näin ihmiseksi tullut Jeesus Kristus, välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä, saattoi kuolla ihmisluonnossaan mutta pysyä kuolemattomana jumalallisessa luonnossaan. ”Jumalan Poika tuli tähän maailmaan alas taivaan kirkkaudesta mutta luopumatta kuitenkaan Isänsä kirkkaudesta.”

Efesokseen kokoontui vuonna 449 kirkolliskokous, joka nestoriolaisuutta vastustaessaan ajautui äärimmäiseen monofysitismiin ja tuomitsi muun muassa Konstantinopolin arkkipiispan pyhän Flavianoksen. Kuultuaan tapahtumista Leo nimesi kokouksen ”rosvosynodiksi”, kumosi sen päätökset ja järjesti lännessä oman kirkolliskokouksen, joka vahvisti oikean opetuksen Kristuksen persoonasta.

Leon kuuluisa kirje luettiin Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kokouksen isät totesivat yhteen ääneen: ”Tämä on apostolien usko, tämä on isien usko. Pietari on puhunut Leon suulla.” Mainittakoon, että sama kokous päätti Leon delegaation protestoinneista huolimatta muuttaa Konstantinopolin patriarkaatiksi.

Kun idässä käytiin teologista debattia, lännen yhteiskuntarauha horjui. Attilan johtamat hunnit olivat tuhonneet ja ryöstäneet Saksan ja Gallian alueita. Alpit ylitettyään he kylvivät tuhoa Milanon seudulla ja ilmaantuivat lopulta myös Rooman edustalle. Keisari, senaatti ja kansa pyysivät paavi Leolta apua. Leo lähti liikkeelle piispallisessa asussa johtaen saattoa, jossa papit ja diakonit lauloivat veisuja. Saatto teki vaikutuksen Attilaan, joka kaikkien hämmästykseksi suostui Leon ehdotukseen poistua rauhanomaisesti, kun hänelle luvattiin kerätä vuosittainen vero. Kerrotaan, että Attila sanoi myöhemmin nähneensä paavin rinnalla apostoli Pietarin miekka kädessään ja tulenpalava katse silmissään.

Ihmiset unohtivat tapahtuneen pian ja jatkoivat elämäänsä kuten aina ennenkin. Vuonna 455 Gensericin johtamat vandaalit ilmaantuivat Rooman ympärille. Paavi yritti jälleen neuvotella, mutta tällä kertaa tulokset jäivät laihoiksi. Vandaalit eivät juuri surmanneet kansaa eivätkä hajottaneet rakennuksia, mutta ryöstivät koko kaupungin ja veivät suuren määrän ylimyksiä ja kansaa orjikseen. Kun tilanne rauhoittui, Leo ryhtyi toimiin. Hän lohdutti surevia, kunnosti ryöstettyjä kirkkoja käyttökuntoon ja järjesti kirkon elämää ja toimintaa. Afrikkaan viedyille hän onnistui lähettämään pappeja ja almuja.

Elämänsä viimeiset vuodet pyhä Leo hoiti sielujen paimenen tehtäviään Roomassa ja puolusti kirjeitse Khalkedonin kirkolliskokouksen mukaista uskoa, jota erityisesti Aleksandriassa vastustettiin kiivaasti. Johdettuaan kirkkoa 21 vuotta pyhä Leo nukkui pois 10. marraskuuta 461. Hänet haudattiin Pyhän Pietarin kirkkoon. Häntä kunnioitetaan erityisesti lännen kirkossa lisänimellä Leo Suuri. Vastaavan kunnian on saanut muista paaveista ainoastaan Gregorius Suuri. Vuonna 1754 paavi Leo nimettiin ”kirkon opettajaksi”. Hänen kirjoituksistaan on säilynyt 96 saarnaa ja 143 kirjettä.


[1] Adrianmeren itärannikko nykyisestä Kroatiasta Albaniaan.

Helladius oli virkailijana länsigoottien hovissa Espanjassa 500-luvulla. Hän oli hovin edustajana läsnä Toledon kirkolliskokouksessa vuonna 589. Helladius tapasi viipyä pitkiä aikoja vapaaehtoistyöntekijänä Agalian luostarissa Tagusjoen rantamilla. Helladius kiinnostui jumalallisista asioista koko ajan enemmän ja enemmän, ja lopulta hän halusi omistautua niille kokonaan. Hänet vihittiin munkiksi Agalian luostarissa, ja vuonna 605 hänet valittiin luostarin johtajaksi.

Johtajanakin Helladius kantoi puita ja osallistui luostarin käytännön töihin. Köyhille hän oli niin avokätinen, että hänestä huokuvan lämmön sanottiin virtaavan suoraan köyhien sisimpään.

Vuonna 615 Helladius valittiin Toledon arkkipiispaksi. Hän ei olisi halunnut jättää luostariaan, mutta suostui lopulta ottamaan tehtävän vastaan. Kahdeksantoistavuotisen piispuutensa aikana hänet tultiin tuntemaan köyhien auttajana ja hyväntekijänä. Hän vihki diakoniksi pyhän Ildefonsuksen (23.1.), josta tuli myöhemmin Toledon piispa. Pyhä Helladius nukkui pois vuonna 633.

Colman oli syntyjään keltti ja lähtöisin Irlannista. Hän kilvoitteli munkkina maineikkaalla Ionan luostarisaarella. Vuonna 661 hänestä tuli Lindisfarnen piispa pyhän Finanin (17.2.) jälkeen. Colman jatkoi kelttiläisen kirkon käytäntöjen puolustamista aikana, jolloin Rooman kirkon vaikutusvalta Brittein saarilla oli voimistumassa. Kun Whitbyn kirkolliskokous (664) kallistui roomalaisen linjan kannalle, Colman vetäytyi takaisin Ionan saarelle, jossa jatkettiin kelttiläisen tradition mukaista kilvoituselämää.

Ionasta Colman siirtyi synnyinmaahansa Irlantiin ja perusti luostarin Inishboffinin saareen Galwayn rannikolle. Hänen veljestössään oli sekä englantilaisia sakseja että irlantilaisia kelttejä. Näiden välille tuli kitkaa: englantilaiset sanoivat joutuvansa tekemään kaiken työn, kun irlantilaiset munkit vain seurustelivat ystäviensä ja sukulaistensa kanssa. Lopulta Colman rakennutti englantilaisille oman luostarin Irlannin Mayoon. Pyhä Colman nukkui pois vuoden 675 tienoilla.

Pyhittäjä Kosma syntyi 1400-luvun alkupuolella. Hän joutui köyhyyden tähden jo nuorena jättämään vanhempiensa kodin ja siirtymään erään hurskaan tilanomistajan palvelukseen. Tämä mieltyi Kosmaan ja opetti hänelle kaikkea sen ajan viisautta. Kun tilanomistaja sairastui vaikeaan vatsatautiin, hän lähti Kosman kanssa kiertämään Venäjän kaupunkeja ja kyliä etsien apua vaivaansa. Levähtäessään matkallaan Jahromajoella noin 40 kilometrin päässä Vladimirista tilanomistaja nukahti. Äkkiä Kosma näki paikalla valon ja kuuli äänen sanovan: ”Kosma, kuuntele ja ymmärrä elämän sanoja, elä hurskaasti ja kaipaa vanhurskaiden iloa, niin saat ikuiset hyvyydet!” Samassa hän huomasi valonsäteiden lähtevän Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen ikonista, joka oli ilmestynyt puuhun. Varovasti hän otti ikonin ja asetti sen isäntänsä vatsalle. Tämä heräsi heti täysin terveenä.

Kun Kosma oli palvellut isäntäänsä tietyn ajan, salainen ääni kutsui häntä jättämään maailman ja palvelemaan Herraa. Taivaallista kehotusta kuunnellen hän otti Jumalanäidin ikonin ja lähti isäntänsä talosta pyrkiäkseen johonkin luostariin. Jumalan kaitselmuksen varjelemana hän saapui Kiovan luolaluostariin, jossa igumeni emmittyään hetken hänen nuoren ikänsä tähden puki hänet munkin asuun.

Kiovassa nuorukainen hämmästytti vanhuksia enkelimäisellä elämällään ja rukouskilvoituksillaan. Monen vuoden kuluttua, kun hän oli jo osittain saavuttanut Kristuksen täyteyden iän määrän, hän sai näyssä kehotuksen lähteä Jahromajoelle ikonin löytöpaikalle ja rakentaa sinne Jumalanäidin kuolonuneen nukkumiselle omistettava kirkko. Siellä hän sai uudelleen nähdä ylimaallisen valonsäteen, joka oli aiemmin osoittanut hänelle ikonin. Kosma rakensi heti paikalle puukirkon ja alkoi kilvoitella sen luona. Tämä tapahtui vuonna 1482 tai 1483.

Pyhän Kosman kilvoitusten maine keräsi hänen ympärilleen vähitellen joukon hurskaita kilvoittelijoita, ja metsän keskelle syntyi luostari. Kosma kohotti lakkaamatta kätensä rukouksessa Jumalan puoleen varjellen luostariaan sielunvihollisen juonilta. Hän ohjasi oppilaitaan hengen innoittamin sanoin, otti iloiten vastaan luostariin saapuvat pyhiinvaeltajat, vieraili sairaiden luona ja johdatti sävyisästi keskustellen syntisiä katumukseen. Monien kilvoitusten jälkeen hän ruumiiltaan heikentyneenä mutta hengeltään lujana antoi sielunsa Herralle 18. helmikuuta 1492 osallistuttuaan sitä ennen pyhään ehtoolliseen.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.