Kirkkokalenteri

Kun kolmekymmentä hiljaista vuotta Herramme Jeesuksen Kristuksen elämässä oli täyttynyt ja Hän oli käynyt läpi kaikki ihmiselämään kuuluvat vaiheet osoittaen esimerkillistä nöyryyttä ja kuuliaisuutta niin vanhempiaan kuin juutalaista lakia kohtaan, Hän astui tielle, joka oli vievä Hänet pelastavaisiin ristin kärsimyksiin. Julkisen toimintansa Hän aloitti paljastamalla jumaluutensa häikäisevän kirkkaasti. Isä ja Pyhä Henki todistivat yhdessä, että Jeesus on profeettojen ennalta kuvaama Messias ja Pelastaja, Jumalan ainoa Poika, samaa olemusta Isän kanssa, Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona ja meidän pelastuksemme tähden lihaksi tullut Sana, jossa jumaluus yhdistyy sekoittumatta meidän ihmisyyteemme ja saa sen loistamaan Hänen kirkkauttaan. Tästä syystä Kristuksen kasteen juhlaa kutsutaan epifaniaksi, ilmestymiseksi, ja teofaniaksi, Jumalan ilmestymiseksi. Kristuksen kasteessa tapahtui ensimmäisen kerran tosiasiallisesti sekä Kristuksen jumaluuden ilmestyminen että Pyhän Kolminaisuuden salaisuuden paljastaminen.

Kastettaan varten Jeesus lähti Galilean Nasaretista etelään kohti seutua, jossa Johannes Kastaja toimi. Johannes oli viettänyt erämaassa kolmekymmentä vuotta valmistautuen omaan tehtäväänsä askeesin, lihan kuolettamisen ja rukouksen avulla, ja nyt hän oli alkanut toimia julkisesti. Juutalaisia tuli paikalle joukoittain vanhurskaan profeetan maineen houkuttelemina. Johannes saarnasi heille katumusta ja kastoi halukkaat Jordanvirrassa. Johanneksen kaste oli suurempi kuin ne pesut ja puhdistumismenot, joita laki määräsi lihan epäpuhtauteen (3. Moos. 15), mutta se ei antanut vapahdusta synnistä, sillä tämä toteutui vasta Kristuksen ristinuhrin kautta.

Pyhä Johannes Kastaja tuomitsi ihmisten väärämieliset tiet ja julisti jumalallisen tuomion koittavan. Näin hän johdatti kansaa tiedostamaan syntisyytensä, kaipaamaan katumusta ja valmistamaan sydämensä etsimään Häntä, jonka edelläkävijäksi hänet ”naisesta syntyneistä suurimpana” (Matt. 11:11) oli lähetetty. Johannes julisti: ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan Hänen sandaaliensa nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.”[1] Näin Johannes korosti omaa vähäpätöisyyttään Jumalan suuressa suunnitelmassa. Hänen sanojaan mietiskelleet kirkkoisät ymmärtävät jalkineiden nauhojen avaamisen viittaavan samalla allegorisesti Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden salaisuuden selittämiseen.

Ja niin syntejään tunnustavien ja kasteelle ryntäävien ihmisten joukossa myös Jeesus Nasaretilainen astui Johanneksen eteen Juudean Betaniassa,[2] Jordanvirran rantamilla, ja pyysi saada häneltä kasteen. Rajattomassa rakkaudessaan ihmiskuntaa kohtaan Jumalan Poika ei ainoastaan pukenut ylleen meidän kuolevaista lihaamme, vaan viattomana ja tahrattomana Jumalan karitsana Hän samastui meidän syntiseen tilaamme. Johannes oli tunnistanut Hänet Messiaaksi jo äitinsä kohdussa, jossa hän hypähti ilosta (Luuk. 1:41), ja nyt hän alkoi väristä pelosta seisoessaan Herransa edessä. Kuinka palvelija rohkenisi puhdistaa vedellä maailmankaikkeuden valtiaan? Kuinka tomusta luotu uskaltaisi lähestyä lihaksi tullutta Sanaa pelkäämättä palavansa Hänen jumaluutensa edessä kuin olki tulessa? Eikö Mooseskin, profeetoista suurin, ollut nähnyt Hänet ainoastaan etäältä (2. Moos. 33:20–23) tai erilaisten hahmojen ja symbolien välityksellä? Kuinka Johannes voisi laskea kätensä Luojansa pään päälle upottaakseen Hänet veteen? Mutta Jeesus rohkaisi häntä ja sanoi: ”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme kaiken vanhurskauden.” (Matt. 3:15)

Johanneksen tavoin myös Pietari myöhemmin kauhisteli, kun Kristus kärsimystensä edellä tahtoi pestä hänen jalkansa. Molemmat tunsivat Herran jumaluuden eivätkä voineet ymmärtää tällaista nöyrtymistä. Näin Kristus kuitenkin tahtoo tehdä selväksi, että inkarnaatiossaan Hän ei tullut ainoastaan täyttämään Lain vaatimuksia vaan tuomaan tilalle uuden, täydellisen vanhurskauden, joka perustuu nöyryyteen, vapaaehtoiseen uhrautumiseen ja rakkauteen. Johannes totteli Herran käskyä, ja niin hän vanhan liiton edustajana sai suorittaa teon, josta alkoi uuden liiton aikakausi.

Puhtaana ja viattomana, Aadamin häpeästä vapaana Kristus, uusi Aadam, astui veden hautaan alastomana. Tällä Hän kuvasi ennalta astumistaan kuoleman valtakuntaan haudan pimeydessä. Veteen laskeutuessaan Kristus murskasi syvyyksiin asettuneen Saatanan voiman, muinaisten ennustusten mukaisesti: ”Sinä murskasit merihirviöiden päät” (Ps. 74:13). Ja Kristus myös nousi vedestä voittajana kuvaten näin jo ylösnousemustaan kolmantena päivänä ja koko ihmisluonnon nostamista ylös synnistä puhdistettuna.

Hamasta ihmisen lankeemuksesta alkaen suljettuina olleet taivaat avautuivat nyt Hänen edessään, ja korkeudesta kuului Isän ääni, joka todisti Hänestä kaikkien kuullen: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 3:17). Myös Pyhä Henki esitti todistuksensa ilmestyen valkoisen kyyhkysen hahmossa, joka symboloi rauhaa, sävyisyyttä ja sovintoa. Pyhän Hengen ilmestyminen osoitti, että veteen laskeutunut alaston mies oli lihaksi tullut Isän Jumalan ainoa Poika ja luvattu Vapahtaja. Kasteellaan Jordanissa Kristus paljasti ennalta, että Hän olisi vapahtava ihmiskunnan kuolemasta ja että kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Hän johtaisi sen Pyhän Kolminaisuuden tuntemiseen.

Jumala oli aikojen saatossa tehnyt itsensä tunnetuksi ihmeiden ja merkkien kautta, unissa ja näyissä, enkelien välityksellä, profeettojen julistuksessa ja Israelin historian vaiheita ohjaillen voidakseen opettaa, rangaista tai lohduttaa valittua kansaansa, joka oli kovin taipuvainen epäjumalanpalvelukseen ja monijumalaisuuteen. Hän antoi heidän tietää ykseytensä: ”Kuule Israel, Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.” (5. Moos. 6:4–5) Nyt Isä ja Pyhä Henki sen sijaan todistavat yhdessä ja erikseen julistaen, että vedestä nouseva ihminen on Jumalan Sana ja ainoa Poika, joka on lihaksitulemisessaan paljastanut ihmiskunnalle Jumalan kirkkauden. Hänen kauttaan me tiedämme, että ainutlaatuinen jumalallinen luonto on yhteinen Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle mutta kuitenkin jakaantumaton. Tämä salaisuus on sanoin selittämätön, ja vain Pyhä Henki itse voi avata sen omilleen. Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala – mutta tämä ei tarkoita kolmea Jumalaa vaan yhtä Jumalaa kolmessa persoonassa (hypostasis), jotka ovat samaa olemusta.

Kyseessä on salaisuuksien salaisuus, saavuttamaton niin ihmisajattelulle kuin enkelien mietiskelylle. Herramme Jeesus Kristus saattoi sen meidän tietoomme kasteessaan Jordanilla ja kuolemansa kasteessa. Eikä tämä ole totta ainoastaan ulkonaisen tiedon merkityksessä, sillä Hän on tehnyt meistä myös osallisia siihen. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella Hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” (Joh. 1:14) Kun Kristus oli ylösnousemuksensa jälkeen palannut Isänsä luokse ruumiissaan ottaakseen paikkansa Isän oikealla puolella, Hän avasi kerralla taivaan koko ihmisluonnolle. Pyhän Hengen armon avulla ihmisluonnosta tuli kyvykäs osallistumaan Pyhän Kolminaisuuden ikuiseen ja jakaantumattomaan kirkkauteen. Tämä jumalallinen kirkkaus alkoi sarastaa Kristuksen kasteen hetkellä. Kristuksen jumalallistuneen ihmisyyden kirkkaassa valossa ihmisellä on pääsy Pyhän Kolminaisuuden valoon. ”Oi Isän lähettämä Valkeuden Sana! Sinä tulit valaisemaan yön synkeän pimeyden ja pesemään pois ihmisten synnit. Kasteellasi Sinä, oi autuas, nostit valkeuden lapset ylös Jordanin virrasta.”[3]

Teofanian juhlaa onkin sanottu myös valojen juhlaksi. Jumalan ensimmäinen ilmestyminen kolminaisena, kolmiykseytenä, on samalla ihmisen lopullisen kutsumuksen näyttäytyminen. Ihmistä kutsutaan Jumalan lapseksi, Pyhän Hengen voitelemaksi ja kolminaisesta valosta osalliseksi. Tämä toteutuu, kun ihminen pukeutuu Kristukseen pyhän kasteen sakramentissa, jonka alkuperä on tämän päivän juhlassa.

Teofanian päivänä Johanneksen kasteen aika tulee päätökseensä antaakseen tilaa sille kasteelle, jonka apostolit suorittavat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Tällä kasteella on voima antaa synnit anteeksi ja johtaa ihminen Pyhän Hengen osallisuuteen. Kirkon rukousten kautta kastevesi muuttuu Jordanin veden kaltaiseksi, ja siihen upotettavat tulevat kirkkoon samalla tavalla kuin Vapahtaja astui julkiseen palvelutehtäväänsä. Kristuksen kuolemaa ja hautaan laskeutumista seuraten kastettavat pukeutuvat Kristukseen ja tulevat osallisiksi myös Hänen ylösnousemisestaan. He vihkiytyvät uuteen, Pyhän Hengen valaisemaan elämään. ”Meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu Hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä Hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.” (Room. 6:3–4)

Kristusta ennalta kuvaten Mooses jakoi Punaisenmeren vedet kahtia lyömällä niitä sauvallaan ristinmuotoisesti. Kun ihmiset olivat ylittäneet meren kuivin jaloin, hän ojensi jälleen kätensä, ja vedet palautuivat ennalleen niellen faaraon ja hänen sotajoukkonsa. Vastaavasti kun Jeesus astui Jordanin vesiin, ne eivät voineet kestää Hänen jumaluutensa tulta vaan peräytyivät, kuten on kirjoitettu ”Jordanin vedet kääntyivät takaisin” (Ps. 114:3). Näin ensimmäisen ihmisen lankeemuksen seurauksena muuttunut luonnonjärjestys kääntyi. Vedet olivat olleet kuoleman ja turmeluksen kantajia sekä saastaisten henkien tyyssijoja, mutta nyt kun Vanhurskauden aurinko laskeutui veteen, vedestä tuli valon kantaja ja syntien puhdistamisen väline. Kristus ilmestyi Jordanilla pyhittääkseen vedet ja koko maailman.

Ilmestymisensä päivänä Vapahtaja on tuonut ihmiskunnan kuoleman varjosta ja synkkyyden syvyyksistä ylös Kolminaisuuden valon tuntemiseen. Hän on kääntänyt ja uudistanut aineellisen maailman ja koko kosmoksen lait syvimpiä syvyyksiä myöten. Aineellinen maailma, jota Jordan edustaa, on uudistunut ja kirkastunut Kristuksen salaisuuden valossa. Näin sekin saa ottaa osaa pelastuksen iloon yhdessä Pyhän Hengen kirkastaman ihmisluonnon kanssa. ”Autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan!”[4] ”Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteestä!” (Jes. 55:1, 12:3)

Jordanin siunaus toistuu mystisesti aina vedenpyhityksessä, joka on yksi kirkon sakramentaalisista toimituksista. Se toimitetaan kirkossa tai avoimen taivaan alla teofaniajuhlassa, kirkon temppelijuhlassa, kasteen edellä tai milloin tahansa se on tarpeen. Vesi pyhitetään upottamalla siihen risti ja kutsumalla Pyhää Henkeä avuksi. Näin vedestä tulee taas elävää vettä ja uudistuksen lähde, jolla on jumalallinen voima parantaa ja puhdistaa sieluja ja ruumiita. Pyhitetty vesi kantaa itsessään lunastuksen voimaa, Kristuksen armoa ja Jordanin siunausta. Se on uskoville turmeltumattomuuden lähde, pyhityksen lahja, syntien anteeksiantamus, suoja sairauksia vastaan ja pahojen henkien tuho. Kun kristityt on ensin vihmottu pyhitetyllä vedellä, he voivat juoda sitä ja ottaa sitä mukaan koteihinsa. Pyhitetty vesi on siunaus, jolla kristityt voivat pirskotella kotinsa, pihansa, peltonsa, autonsa ja muut tavaransa sekä eläimensä. Pyhitetty vesi säilyttää puhtautensa ja pyhyytensä vuodesta toiseen. Kirkossa pyhitettyä vettä voidaan käyttää maailman uudistumiseksi ja pyhitykseksi, niin että elämästämme tulisi lakkaamaton teofania, Jumalan kirkkauden ilmestyminen.

Jordanissa kastettu Jumalamme, Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

Pietari oli munkki Pyhän Andreaksen benediktiiniluostarissa Roomassa 500-luvun lopulla. Hän kuului Augustinus Canterburylaisen johtamaan ryhmään, jonka paavi Gregorius Suuri lähetti levittämään evankeliumia anglosaksien keskuuteen. He saapuivat Kentiin vuonna 597. Paikallinen kuningas Ethelbert otti heidät vastaan epäluuloisesti mutta vieraanvaraisesti. Myöhemmin Ethelbert otti kasteen, ja myös häntä kunnioitetaan pyhien joukossa.

Kuningas antoi munkeille Canterburysta talon, josta muodostui Pyhien Pietarin ja Paavalin luostari, ja munkki Pietari nimitettiin sen ensimmäiseksi johtajaksi. Kun heidän työnsä alkoi edistyä, Pietari taivalsi Augustinuksen pyynnöstä Roomaan viemään paaville tiedon ensimmäisistä kääntymyksistä sekä luettelon kysymyksistä, joihin Pietari toi paavin vastaukset.

Pyhä Pietari menehtyi hukkumalla vuoden 607 tienoilla ollessaan matkalla Galliaan. Jonkin ajan kuluttua pyhä ruumis ajautui rantaan. Paikalliset asukkaat löysivät ruumiin siitä hohtaneen valon perusteella. Pyhän Pietarin reliikit siirrettiin Boulognen kirkkoon.

Pyhää Pietaria on kunnioitettu pyhänä halki vuosisatojen. Canterburyssa oli tapana viettää hänen muistoaan 30.12. Pyhyys vahvistettiin katolisessa kirkossa muodollisesti kuitenkin vasta vuonna 1915, jolloin muistopäiväksi tuli 6.1.