24.12.2023

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Öljy sallittu

Jouluaatto

Pyhien isien sunnuntai

M. Eugenia († n. 253)

Pt. Nikolaos Sotilas († 800-l.)

Parimia

Ep.

  1. 1. Moos. 1:1–13
  2. 4. Moos. 24:5–6, 8–9, 17–18
  3. Miika 4:6–7, 5:1–3
  4. Jes. 11:1–10
  5. Bar. 3:36–4:4
  6. Dan. 2:31–36, 44–45
  7. Jes. 9:5–6
  8. Jes. 7:10–16, 8:1–4, 8–10

Parimioiden jälkeen veisataan prokiimeni sekä luetaan epistola ja evankeliumi:

  • Hepr. 1:1–12
  • Luuk. 2:1–20

1. Moos. 1:1–13

1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3 Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. 6 Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan." 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä. 9 Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

4. Moos. 24:5–6, 8–9, 17–18

5 Kuinka ihanat ovatkaan sinun telttasi, Jaakob, sinun asumuksesi, Israel! 6 Ne levittäytyvät kuin joenuomat, ne ovat kuin puutarhat virran varrella, kuin aaloepuut, Herran istuttamat, kuin setrit veden partaalla! 8 Jumala toi heidät pois Egyptistä heillä on villihärän voimat. He ahmivat suuhunsa viholliskansat, purevat murskaksi heidän luunsa, niittävät heidät nuolillaan. 9 Kun he lepäävät, he lepäävät kuin leijona, kuin jalopeura -- kuka uskaltaa häiritä heitä? Siunattuja ovat ne, jotka sinua siunaavat, kirottuja ne, jotka sinua kiroavat. 17 Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä, minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä. Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista. Se murskaa Moabin ohimot, kaikkien Setin jälkeläisten kallot. 18 Edom joutuu voittajan omaksi, Seir vihollisten käsiin. Israel tekee voimallisia tekoja.

Miika 4:6–7, 5:1–3

6 -- Sinä päivänä, sanoo Herra, minä kokoan ontuvat, tuon yhteen hajalle joutuneet, kaikki, joita olen rangaissut. 7 Ontuvista minä teen maani perillisiä, hajalle joutuneista väkevän kansan. Herra on oleva heidän kuninkaansa Siionin vuorella nyt ja aina. 5:1 Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. 2 Herra jättää Israelin vain siksi ajaksi, kun synnyttäjä synnyttää. Sitten israelilaisten luokse palaavat heidän jäljelle jääneet veljensä. 3 Hallitsija on nouseva ja kaitseva heitä Herran voimalla. Herra, hänen Jumalansa, antaa hänelle vallan ja kunnian. He saavat elää rauhassa, sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka.

Jes. 11:1–10

1 Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. 2 Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki: 3 hänen ilonsa on totella Herraa. Hän ei tuomitse silmämitalla eikä jaa oikeutta korvakuulolta 4 vaan antaa heikoille oikean tuomion ja ajaa vakaasti maan köyhien asiaa. Hän lyö väkivaltaista sanansa sauvalla ja surmaa huultensa henkäyksellä väärintekijän. 5 Vanhurskaus on hänellä varustuksena ja uskollisuus vyönä hänen uumillaan. 6 Silloin susi kulkee karitsan kanssa ja pantteri laskeutuu levolle vohlan viereen, vasikka ja leijonanpentu syövät yhdessä ja pikkupoika on niiden paimenena. 7 Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä. 8 Ja imeväinen leikkii kyyn kolon äärellä, vastikään vieroitettu lapsi kurottaa kättään kohti myrkkykäärmeen luolaa. 9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota minun pyhällä vuorellani, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta niin kuin meri on vettä tulvillaan. 10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille. Hänen luokseen pyrkivät kaikki kansat, hänen asuinsijaansa ympäröi kunnian hohde.

Bar. 3:36–4:4

36 Hän on meidän Jumalamme, kukaan toinen ei ole hänen vertaisensa. 37 Hän tuntee viisauden tien ja avasi sen palvelijalleen Jaakobille, Israelille, jota hän rakasti. 38 Tämän jälkeen viisaus ilmaantui maan päälle ja eli ihmisten keskuudessa. 4:1 Viisaus on Jumalan käskyjen kirja, laki, joka on voimassa ikuisesti. Kaikki, jotka seuraavat viisautta, saavat elää, mutta ne, jotka sen hylkäävät, ovat kuoleman omat. 2 Käänny, Jaakob, tartu viisauteen, kulje valoon, joka siitä loistaa. 3 Älä anna toiselle kunniaasi, älä kalleintasi vieraalle kansalle. 4 Hyvä on meidän osamme, Israel, sillä me tiedämme, mitä Jumala tahtoo.  

Dan. 2:31–36, 44–45

31 "Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. 32 Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, 33 sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. 34 Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. 35 Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. 36 Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen. 44 "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti, 45 niin kuin sinä näit, että vuoresta lähti vierimään kivi käden koskematta ja murskasi raudan, pronssin, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä pian on tapahtuva, ja uni on tosi, ja sen selitys on oikea."

Jes. 9:5–6

5 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. 6 Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.

Jes. 7:10–16, 8:1–4, 8–10

10 Herra puhui jälleen Ahasille ja sanoi hänelle: 11 "Pyydä Herralta, Jumalaltasi, todisteeksi merkki, pyydä vaikka tuonelan syvyydestä tai taivaan korkeudesta." 12 Mutta Ahas vastasi: "En pyydä. En pane Herraa koetukselle." 13 Niin Jesaja sanoi: "Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? 14 Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. 15 Pelkkää maitoa ja hunajaa tämä lapsi saa syödä siihen asti kun hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän. 16 Mutta ennen kuin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän, autioituvat ne maat, joita sinä nyt pelkäät noiden kahden kuninkaan vuoksi. 8:1 Herra sanoi minulle: "Ota iso sinettikivi ja kaiverra siihen selvin kirjainmerkein: 'Maher-Salal- Has-Bas.'" 2 Minä kutsuin todistajiksi luotettavat miehet, pappi Urian ja Sakarjan, Jeberekjan pojan. 3 Ja minä lähestyin vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Herra sanoi minulle: "Anna hänelle nimeksi Maher-Salal-Has-Bas, 4 sillä ennen kuin tämä lapsi on oppinut sanomaan 'isä' ja 'äiti', viedään Damaskoksen aarteet ja Samarian ryöstösaalis Assyrian kuninkaan jalkojen juureen." 8 Juudankin se saavuttaa, kuohuen se tulvii yli, kohoaa kaulaan saakka. Se levittää siipensä äärestä ääreen yli sinun maasi, Immanuel. 9 Kohottakaa sotahuuto, kansat, pian joudutte kauhun valtaan! Kuulkaa, te maan äärten asukkaat, pukeutukaa taisteluvarusteisiin, pian joudutte kauhun valtaan! Niin, pukeutukaa taisteluvarusteisiin, te joudutte kauhun valtaan! 10 Tehkää suunnitelma! Se raukeaa. Neuvotelkaa! Ei se hyödytä. Meidän kanssamme on Jumala!

Hepr. 1:1–12

1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, 2 mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. 3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. 4 Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi. 5 Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani. 6 Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: -- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä. 7 Enkeleistä hän sanoo näin: -- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi. 8 Mutta Pojastaan hän sanoo: -- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka. 9 Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi. 10 Ja myös näin: -- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. 11 Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate, 12 sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu.

Luuk. 2:1–20

1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. 8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." 13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:     14 -- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. 15 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." 16 He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. 17 Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. 18 Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 19 Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. 20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. *) Kreikkalaisperäinen nimi Kristus merkitsee 'voideltu'.

Polyeleon evankeliumi
Joh. 20:11–18 (VIII ylösnousemusevankeliumi)
Joh. 20:11–18

Siihen aikaan 11 Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan 12 ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. 13 Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." 14 Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. 15 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." 16 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" -- se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. 17 Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo." 18 Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Epistola
Hepr. 11:9–10, 32–40

Hepr. 11:9–10, 17–23, 32–40

9 Koska Abraham uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. 10 Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. 17 Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, 18 vaikka hänelle oli sanottu: "Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." 19 Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä. 20 Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Esaulle. 21 Uskon tähden siunasi kuoleva Jaakob Joosefin kummankin pojan ja rukoili sauvaansa vasten kumartuneena. 22 Uskon tähden puhui Joosef loppunsa lähetessä siitä, että Israelin kansa kerran lähtee Egyptistä, ja määräsi, mitä hänen luilleen oli tehtävä. 23 Usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta. Lapsi oli heidän silmissään ihmeen kaunis, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä. 32 Mitäpä tähän enää lisäisin? Minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Barakista, Simsonista ja Jeftasta, Daavidista, Samuelista ja profeetoista. 33 Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, 34 sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta he voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot. 35 Jotkut naiset saivat kuolleet omaisensa elävinä takaisin. Monet kidutettiin hengiltä. He olivat torjuneet heille tarjotun vapautuksen, koska halusivat parempaan ylösnousemukseen. 36 Toiset saivat osakseen pilkkaa ja ruoskaniskuja, jopa kahleet ja vankeuden. 37 Heitä kivitettiin kuoliaaksi, heitä sahattiin kahtia ja surmattiin miekalla lyöden. He joutuivat kuljeksimaan lampaan- ja vuohennahat vaatteinaan, he kärsivät puutetta, heitä ahdistettiin ja piestiin. 38 He olivat liian hyviä tähän maailmaan, ja niin heidän oli harhailtava autiomaassa ja vuorilla ja asuttava luolissa ja maakuopissa. 39 Kaikista näistä on heidän uskonsa perusteella annettu kirjoituksissa hyvä todistus, mutta sitä, mikä on luvattu, he eivät vielä saaneet. 40 Jumalalla oli näet meitä varten varattuna vielä parempaa, eivätkä he siksi voineet päästä täydellisyyteen ilman meitä.

Matt. 1:1–25
Matt. 1:1–25

1 Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo: 2 Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaako​bille Juuda ja tämän veljet, 3 Juudalle Peres ja Se​rah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hes​ronille Ram, 4 Ramille Amminadab, Amminadabille Nah​son, Nahsonille Salma, 5 Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedil​le Iisai 6 ja Iisaille Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo, 7 Salomol​le Rehabeam, Rehabeamille Abia, Abialle Asaf, 8 Asafille Josafat, Josafatille Joram, Joramille Us​sia, 9 Ussialle Jotam, Jotamille Ahas, Ahasille His​kia, 10 Hiskialle Manasse, Manassel​le Amos, Amosille Josia 11 ja Josialle Jekonja ja tämän veljet Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoihin. 12 Kansan pakkosiirron jälkeen Jekonjalle syntyi Seal​tiel, Seal​tielille Serubbabel, 13 Serubbabelille Abi​hud, Abihudille Elja​kim, Eljakimille Asur, 14 Asurille Sadok, Sadokille Jakin, Ja​kinille Elihud, 15 Elihudille Eleasar, Eleasarille Mattan, Mat​tanille Jaakob 16 ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuk​sen, jota sanotaan Kristukseksi. 17 Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätois​ta, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen. 18 Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä." 22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23 - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.

Päivän synaksario

24.12.

Kristuksen kirkko valmistautuu tänään viettämään Herransa ja Vapahtajansa syntymäjuhlaa, joka on Hänen ihmiseksi tulemisensa ja luomakuntaan ilmestymisensä juhla.

Kristuksen syntymän tarkka ajankohta ja päivämäärä eivät kuitenkaan ole tiedossa. Alkukirkossa juhlittiin lähinnä pääsiäistä. Kristuksen ilmestymistä (epifania) juhlittiin varhaiskirkossa Hänen kasteensa juhlan yhteydessä tammikuun 6. päivänä. Eräät harhaoppiset kuitenkin opettivat Jumalan ilmestyneen maan päälle vasta Kristuksen kasteessa, jolloin jumalallinen luonto olisi yhtynyt Kristuksen maanpäälliseen luontoon tietyksi ajaksi. Torjuakseen tämän kirkko korosti, että Kristuksen ihmiseksi syntyminen oli jo todellinen Jumalan ilmestyminen (teofania). Kristuksen syntymisen juhlaa alettiin viettää erillisenä juhlana joulukuun 25. päivänä, joka roomalaisessa kalenterissa oli ”voittamattoman auringon” (sol invictus) juhla. Todellisen voittamattoman vanhurskauden auringon, Kristuksen syntymäjuhlan ajankohta vakiintui joulukuun 25. päiväksi Roomassa 330-luvulla, Konstantinopolissa vuonna 379, Antiokiassa viimeistään vuonna 386 ja Egyptissä vuonna 431 sekä Jerusalemissa ja Palestiinassa 500-luvun puolivälissä.

Kunniakas marttyyri Eugenia syntyi roomalaiseen senaattoriperheeseen keisari Commoduksen aikana (180–192). Perheessä oli ennestään jo kaksi poikaa. Eugenian isä Filippus, joka oli hyvä ja oikeudenmukainen mies, sai keisarilta nimityksen Aleksandrian prefektiksi. Perhe muutti Egyptiin ja isä etsi sieltä Eugenialle parhaat opettajat. Filippus suhtautui myönteisesti kristittyihin, joiden hän näki olevan hyviä ja rauhaa rakastavia ihmisiä, vaikka keisari olikin tuolloin kieltänyt heitä asumasta kaupungin muurien sisäpuolella. Opintojen yhteydessä Eugenian käsiin osui apostoli Paavalin kirjeitä. Hän luki: ”Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei ole omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. […] Me julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.” (1. Kor. 1:20-25). Tämä voimallinen opetus sai Eugenian epäilemään tämän maailman hedelmätöntä filosofiaa ja turhia maailmallisia pyrintöjä.

Kerran Eugenia lähti häntä lapsuudesta asti palvelleiden eunukkiensa Protaksen ja Hyakinthoksen kanssa vaunuilla kaupungin ulkopuolelle. Siellä he osuivat kristittyjen kokoukseen, jossa laulettiin ja luettiin psalmeja. Juuri silloin veisattiin psalminjaetta: ”Kaikki pakanakansojen jumalat ovat demoneja, mutta Herra on taivaitten luoja.”[1] Eugenia alkoi puhua eunukeilleen, että hän haluaisi tulla kristityksi. Nämä olivat samaa mieltä, ja siitä lähtien Eugenia ei enää pitänyt heitä orjinaan vaan veljinään, sillä heillä kaikilla oli Kristus yhteisenä Herranaan.

Kun vaunut illan suussa lähtivät kohti kaupunkia, Eugenia ja eunukit laskeutuivat niistä pois muiden orjien huomaamatta. Eugenia päätti hakeutua yhdessä eunukkiensa kanssa selibaatissa elävien miesten kilvoitteluyhteisöön, jollaisia toimi Egyptissä jo ennen kuin varsinaisia luostareita oli olemassa. Eugenian entiset palvelijat leikkasivat hänen hiuksensa ja hän pukeutui miesten vaatteisiin. He palasivat kristittyjen luo, ja Eugenia muutti nimensä maskuliinimuotoon Eugenios alkaen esiintyä eunukkina.

Eugenian kotona vallitsi maansuru, kun Eugenian ja palvelijoiden katoaminen huomattiin. Filippus lähetti orjiaan kaikkialle etsimään tytärtään. Kun tätä ei löytynyt, epäjumalien papit lohduttivat vanhempia sanomalla, että jumalat olivat himoinneet Eugenian kauneutta, temmanneet hänet taivaaseen ja tehneet hänestä jumalattaren. Tämä lohdutti isää, joka teetti itselleen Eugenian näköisen kultaisen kuvapatsaan. Niinpä Eugeniaa alettiin kumartaa uutena jumalattarena ja hänelle jopa kannettiin uhreja.

Kristittyjä johti pyhä piispa Helenos. Hän oli nähnyt merkillisen unen, josta hän ymmärsi, että kristittyjen miesten yhteisöön pyrkineistä eunukeista yksi olikin nainen. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä ottamasta vastaan kaikkia kolmea. Hän kastoi heidät ja luovutti heidät yhteisön johtajan Eutropioksen ohjaukseen.

Kaikista heistä tuli hyviä kilvoittelijoita, mutta Eugenia kunnostautui muita enemmän. Kun Eutropios kolmen vuoden kuluttua kuoli, veljet pyysivät Eugeniaa johtajakseen. Tämä ei tiennyt mitä tekisi, ja niin hän avasi evankeliumin. Hänen silmiinsä sattuivat sanat: ”Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava viimeinen ja kaikkien palvelija.” (Mark. 9:35) Niin Eugenia suostui veljien pyyntöön, mutta vaikka hän oli kilvoittelijoiden isä ja johtaja, hän ei karttanut tavallisia työtehtäviä, vaan kantoi vettä, siivosi ja pilkkoi polttopuita. Hänen keljansa oli pienin ja köyhin kaikista ja sijaitsi yhteisön portinpielessä.

Aleksandrialainen ylhäisönainen Melanthia oli kärsinyt monta vuotta malariasta. Kuultuaan abba Eugenioksen monista hyveistä ja ihmeteoista hän tuli veljestön luo ja pyysi tältä parantumista. Eugenia sääli häntä ja voiteli hänet öljyllä, minkä jälkeen hän parantui. Palattuaan yhteisön lähellä sijainneelle maatilalleen Melanthia lähetti Eugenialle kiitokseksi kolme hopeamukia täynnä kultarahoja. Eugenia kuitenkin palautti ne hänelle kehottaen antamaan rahat köyhille.

Tästä lähtien Melanthia alkoi käydä usein yhteisössä, ja vähitellen hänen harras kunnioituksensa Eugeniaa kohtaan, jota hän kaikkien muiden tavoin piti miehenä, alkoi saada maallisempia piirteitä. Niinpä hän teeskenteli sairastuneensa uudelleen ja pyysi Eugeniaa tulemaan luokseen maatilalleen. Siellä hän alkoi houkutella tätä syntiin. Eugenian torjuttua jyrkästi tällaiset ehdotukset Melanthian rakkaus kääntyi vihaksi.

Melanthia palasi närkästyneenä Aleksandriaan ja meni kaupungin prefektin eli Eugenian isän Filippuksen luokse, jonka edessä hän alkoi syyttää abba Eugeniosta, että tämä oli tullut hänen taloonsa häpäisemään hänet. Prefekti ei osannut epäillä ylhäisönaisen sanoja ja käski tuoda abba Eugenioksen kahlehdittuna luokseen. Hän antoi vangita myös yhteisön muut noin kolmesataa veljeä antaakseen heille kaikille kuolemantuomion.

Oikeudenkäyntiin Melanthia toi vääräksi todistajaksi yhden orjattarensa, joka kiihdytti prefektin vihaa. Huomatessaan kaikkien uskovan Melanthian syytöksiä Eugenia päätti paljastaa totuuden, ettei kristinusko joutuisi häväistyksi ja hänen kilvoittelukumppaninsa surmatuiksi. Hän repäisi pukunsa etuosan auki, niin että kaikki näkivät hänen olevan nainen. Sitten hän sanoi Filippukselle: ”Minä olen tyttäresi Eugenia ja nämä tässä ovat palvelijani Hyakinthos ja Protas, joiden kanssa yhdessä olen luopunut tämän maailman kunniasta ja nautinnoista.”

Valtaisa ilo valtasi Filippuksen, Eugenian äidin Claudian ja hänen veljensä, kun heidän kaivattu tyttärensä ja sisarensa oli jälleen löytynyt. Koko Aleksandrian kaupunki juhli tapausta heidän kanssaan. Melanthian häpeä oli sanoin kuvaamaton. Koko Eugenian perhe kääntyi kristinuskoon. Kasteen saatuaan prefekti antoi määräyksen, että kristityt saisivat asua kaupungin muurien sisäpuolella, mikä oli heille suuri ilonaihe. Hän sai valtakunnan itä- ja länsiosien keisarit suostumaan tähän järjestelyyn esittämällä, kuinka suuri etu valtiolle koituisi kristittyjen maksamista veroista.

Filippuksen kääntyminen kristinuskoon tuli kuitenkin Roomassa keisarin tietoon ja häntä uhattiin erottamisella. Hän teeskenteli sairastuneensa saadakseen tilaisuuden myydä pois koko omaisuutensa, ettei se hänen tuomionsa jälkeen joutuisi valtiolle. Saamansa rahat hän jakoi kirkolle ja köyhille. Aleksandrian kristityt valitsivat Filippuksen yksimielisesti piispakseen. Pian keisari kuitenkin lähetti kaupunkiin uuden prefektin nimeltä Terentius, jolle hän oli antanut käskyn murhata Filippus salaa, jottei kaupungissa syntyisi levottomuuksia. Terentius värväsi tehtävään miehiä, jotka teeskentelivät olevansa kristittyjä. Nämä menivät kirkkoon, missä Filippus oli rukoilemassa, ja iskivät häntä veitsellä. Filippus eli vielä kolme päivää rukoillen Jumalaa vahvistamaan vastakääntyneitä uskossa. Piispana hän ehti olla vuoden ja kolme kuukautta. Hänet haudattiin kaupunkiin hänen itsensä rakennuttamaan kirkkoon. Hänen vaimonsa Claudia perusti paikalle majatalon ja hoitokodin.

Järjestettyään asiansa Aleksandriassa Claudia lähti Eugenian ja poikiensa kanssa takaisin kotikaupunkiinsa Roomaan. Pojat nimitettiin heti korkea-arvoisiin virkoihin, toinen Karthagoon ja toinen muualle Afrikkaan. Claudia, Eugenia, Protas ja Hyakinthos viettivät rauhallista kristillistä elämää talossaan Roomassa rukoillen ja paastoten. Heidän luonaan kävi ylhäisöperheiden tyttäriä, joita Eugenia opetuksillaan ohjasi pelastukseen.

Roomassa oli nuori kihlattu neito nimeltä Basilla, jota hänen isänsä piti kotiarestissa, koska hän tahtoi kääntyä kristityksi. Hän onnistui orjansa välityksellä pääsemään yhteyteen Eugenian kanssa. Tämä lähetti Basillalle orjiksi omat eunukkinsa Protaksen ja Hyakinthoksen, jotta nämä voisivat suullisesti opettaa hänelle kristinuskon totuuksia. Neito otti heidät vastaan kuin Kristuksen apostolit. Rooman piispa Cornelius tuli eräänä yönä salaa kastamaan Basillan.

Noihin aikoihin keisareiksi tulivat Valerianus (253–260) ja Gallenius (253–258), jotka aloittivat kristittyjen vainon. Piispa Cornelius piiloutui ja kävi salaa antamassa ehtoollista Eugenialle ja Basillalle. Naiset onnistuivat tapaamaan toisensa, ja Eugenia ilmoitti profeetallisesti Basillalle, että tämä tulee pian kärsimään marttyyrikuoleman. Pian eräs Basillan orjatar meni kertomaan hänen sulhaselleen Pompeiukselle, että tämän morsiamesta oli tullut kristitty. Samalla hän kertoi myös Protaksen ja Hyankinthoksen toiminnasta Basillan luona. Pompeius vaati Basillaa solmimaan heti avioliiton kanssaan, mutta kun tämä vastasi tahtovansa pysyä koko elämänsä neitseenä, sulhanen raivostui ja luovutti hänet keisarin käsiin. Heti kun Basilla oli tunnustanut Kristuksen tuomioistuimen edessä, hänet mestattiin.

Seuraavaksi vangittiin Protas ja Hyakinthos. Heidät määrättiin mestattaviksi.

Eugenia, joka oli yli 60-vuotias, jätettiin vankilaan nääntymään nälkään, mutta enkelit pitivät hänestä huolta. Lopulta itse Kristus ilmestyi hänelle ja lupasi hänelle suuria lahjoja taivasten valtakunnassa. Pian tämän jälkeen vankilaan tuli pyöveli, joka mestasi Eugenian joulukuun 25. päivänä todennäköisesti vuonna 253. Kun tätä päivää alettiin juhlia Kristuksen syntymäpäivänä, Eugenian muistopäivä siirrettiin joulukuun 24. päiväksi.

Eugenian iäkäs äiti Claudia istui monta päivää itkien tyttärensä haudalla, kunnes Eugenia ilmestyi hänelle suuressa kirkkaudessa yhdessä toisten neitseiden kanssa. Hän pyysi äitiään vahvistamaan veljiään uskossa Kristukseen, kertoi olevansa taivaassa yhdessä isänsä marttyyripiispa Filippuksen kanssa ja lupasi, että äitikin pääsisi kohta heidän luokseen. Ilahtunut äiti kiitti Jumalaa tästä näystä ja alkoi valmistautua omaan kuolemaansa jakamalla omaisuutensa köyhille. Pian hänkin siirtyi pyhien joukkoon.


[1] Ps. 96:5 Septuagintan mukaan.

Abba Bitimios oli Egyptin erämaaisiä ja kilvoitteli Sketiksen erämaassa. Hänet muistetaan seuraavista tapahtumista. Veljille tuotiin joka vuosi oliivisadon korjaamisen jälkeen sinetöity pullollinen oliiviöljyä vuoden tarpeeseen. Mikäli öljyä jäisi käyttämättä, seuraavan vuoden sadonkorjuun aikaan sen voisi tuoda kirkkoon. Abba Bitimios luuli kilvoitelleensa ylivertaisesti tehtyään korkkiin hiuksenhienon reiän ja käytettyään öljyä vain tipan. Mutta kun hän näki toisten veljien tuovan pullonsa sinetöityinä ja avaamattomina, hän joutui suuren häpeän valtaan, aivan kuin olisi jäänyt kiinni huorinteosta.

Kerran Bitimiokselle annettiin omenoita jaettavaksi Sketiksen isille. Hän meni ja kolkutti abba Akillaksen ovea. Keljasta kuului ääni: ”Veli, juuri nyt en haluaisi sinun kolkuttavan ovellani, vaikka olisit tuomassa taivaallista mannaa. Äläkä mene muidenkaan isien oville.” Bitimios totteli ja vei omenat kirkkoon. Sitten hän palasi omaan keljaansa.

Pyhä Antiokos syntyi Vähässä-Aasiassa, Ankyran lähistöllä 500-luvun loppupuolella. Hänen maallikkonimensä oli Strategos. Elettyään jonkin aikaa erakkona hän siirtyi Palestiinaan maineikkaaseen Pyhän Sabbaksen luostariin, jossa hänestä tuli munkki ja hänen uudeksi nimekseen tuli Antiokos. Myöhemmin hänet valittiin igumeniksi.

Antiokos joutui todistamaan omin silmin, miten persialaiset valloittivat Palestiinan ja Pyhän kaupungin vuonna 614. Tuhansia kristittyjä surmattiin, heidän joukossaan runsaasti lapsia, vanhuksia, pappeja, munkkeja ja nunnia. Suurin osa Jerusalemin kirkoista ja luostareista poltettiin. Kirkon tärkein pyhä esine, Kristuksen kunniallinen ja eläväksitekevä risti vietiin Persiaan, ja sen mukana myös patriarkka Sakarias lähti pakkosiirtolaisuuteen. Antiokos kirjoitti tapahtuneen johdosta koskettavia runoelmia, joissa hän vaikeroi Jerusalemin kohtaloa vanhan liiton profeettojen tapaan ja anoi jumalallista armoa parantamaan kaupungin sairauden. Antiokoksen kirjoitukset ovat tärkein lähde valottamaan tätä koko kristikuntaa järkyttänyttä suurta onnettomuutta. Myös Pyhän Sabbaksen luostari joutui murhenäytelmän kohteeksi. Beduiinit surmasivat 44 Antiokoksen kanssakilvoittelijaa.

Persialaisten sotaretket ulottuivat myös Antiokoksen kotiseudulle, joka vallattiin vuonna 619. Atalinan luostarin munkit joutuivat jättämään luostarinsa ja vaeltelemaan paikasta paikkaan. Kirjastonsa menettäneen veljestön igumeni Eusthatios kirjoitti ystävälleen Antiokokselle ja pyysi tätä kokoamaan tiivistelmän Raamatun opetuksista heidän käyttöönsä sekä lyhyen kuvauksen Pyhän Sabbaksen luostarin munkkien marttyyrikuolemasta.

Antiokoksen Eusthatiokselle lähettämä kirjoitus tunnetaan nimellä Pandektes. Se koostuu 130 luvusta, joista jokainen käsittelee tiettyä hyvettä tai pahetta Raamatun opetuksen valossa. Antiokos osoittaa loisteliasta raamatuntuntemusta viittaamalla teoksessa noin 2500 raamatunkohtaan. Raamatun lisäksi Antiokos viittaa lukuisten pyhien isien kuten Ignatios Antiokialaisen, Polykarpos Smyrnalaisen, Klemens Aleksandrialaisen ja Diadokhos Fotikelaisen ajatuksiin. Eräät lainaukset ovat peräisin teoksista, jotka ovat sittemmin kadonneet. Antiokos hyödyntää myös kiistanalaisen Euagrios Pontoslaisen (k. 399) ajatuksia, mutta ei mainitse hänen nimeään. ”Pyhän kirjoituksen Pandektes”, kuten kirjaa myös kutsutaan, jätti pysyvän vaikutuksen Bysantin hengelliseen elämään tulevina vuosisatoina. Se käännettiin myös latinaksi. Suomennos ilmestyi vuonna 2002.[1]

Teostensa lisäksi Antiokos tunnetaan myös rukouksesta ”Valtias, anna meille nukkuessamme sielun ja ruumiin lepo”, joka kuuluu ehtoonjälkeiseen palvelukseen. On myös arveltu, että hän olisi laatinut jokaiseen hetkipalvelukseen kuuluvan ylevän rukouksen ”Kristus Jumala, jota kaikkina aikoina ja joka hetki taivaassa sekä maan päällä kumarretaan ja kunnioitetaan”.

Persialaisten hallinta-aika pyhässä kaupungissa kesti vain neljätoista vuotta. Antiokoksen toive Jerusalemin vapauttamisesta toteutui vuonna 628, jolloin Bysantti valloitti kaupungin takaisin keisari Herakleioksen johdolla. Pyhä risti palautettiin ja piispa Sakarias pääsi takaisin kaupunkiinsa. Pyhä Antiokos nukkui pois rauhassa vuonna 635, pari vuotta ennen kuin muslimit valtasivat Jerusalemin.


[1] Suom. Johannes Seppälä. Valamon luostari 2002.

Nikolaos oli Bysantin armeijan sotilas keisari Nikeforoksen (802–811) hallituskaudella. Bulgarian sodan aikana hän yöpyi kerran eräässä majatalossa ollessaan palaamassa rykmenttiinsä. Keskellä yötä majatalon pitäjän tytär hiipi huoneeseen ja alkoi houkutella häntä syntiin. Nikeforos torjui ehdotukset ja yritti puhua tytölle järkeä. Tämä poistuikin, mutta tuli vielä kaksi kertaa samana yönä ja samoissa aikeissa Nikolaoksen huoneeseen. Kummallakin kerralla Nikolaos lähetti hänet pois. Sitten hän nousi aikaisin, rukoili aamurukouksensa ja jatkoi matkaansa.

Seuraavana yönä Nikolaos näki näyssä Herran tuomarina. Tämä näytti hänelle ensin taistelun, jossa Bysantin joukot saivat loistavan voiton, ja käski hänen sitten katsoa toiselle puolelle. Siellä näkyi, kuinka bulgarialaiset tappoivat bysanttilaisia sotilaita. Keskellä hävitystä ja verta Nikolaos näki pienen vihreän ja kukin koristetun alueen, jossa oli vuode yhtä henkilöä varten. ”Kenelle arvelet tuon vuoteen kuuluvan?” Tuomari kysyi. ”Mistäpä tietäisin, enhän ole edes koulua käynyt”, Nikolaos vastasi nöyrästi. ”Se on sinulle ja sinä saat levätä siinä surmattujen taistelutoveriesi vieressä”, Tuomari vastasi. ”Tämän armon saat sen vuoksi, että viime yönä torjuit tuon naisen, joka yritti kolme kertaa houkutella sinua häpeälliseen syntiin.”

Keisari Nikeforos joukkoineen sai keväällä 811 näyn mukaisen loistavan voiton bulgaarikaani Krumista ja tämän joukoista. Keisari ja hänen joukkonsa ylpistyivät kuitenkin tästä ja heittäytyivät välinpitämättömiksi. Niinpä bulgarialaiset yllättivät heidät vuorilla saman vuoden heinäkuussa ja hyökkäsivät yöllä heidän leiriinsä. He tappoivat niin keisari Nikeforoksen itsensä kuin sotilaatkin lähes viimeiseen mieheen. Nikolaos kuitenkin pelastui kuin ihmeen kautta. Palattuaan kotiseudulleen hän meni luostariin. Siellä hänestä kehittyi viisas ja asioita oikein arvioiva hengellinen isä. Kilvoiteltuaan hyvän kilvoituksen hän nukkui pois rauhassa.

Pappismarttyyri Sergei Metšov syntyi Moskovassa vuonna 1892. Hänen isänsä oli kuuluisa pappi Aleksi Metšov (9.6.), joka palveli Pyhän Nikolaoksen kirkon kirkkoherrana Maroseikakadulla. Isä Aleksi rakasti erityisesti poikaansa Sergeitä ja toivoi tästä itselleen seuraajaa, mutta ei halunnut painostaa Sergeitä vaan antoi tämän hankkia maallisen koulutuksen. Sergei aloitti opintonsa lääketieteellisessä tiedekunnassa mutta siirtyi pian historiallis-filologiseen tiedekuntaan. Yliopisto-opintojen ohella Sergei toimi piispa Arsenin (Žadanovski) perustamassa opiskelijoiden teologisessa kerhossa. Kokoontumisissa pidettiin esitelmiä ja keskusteltiin erilaisista teologisista teemoista.

Ensimmäisen maailmansodan alussa, vuonna 1914 Sergei palveli sairaanhoitajana länsirintaman sairaalajunassa. Siellä hän tutustui tulevaan vaimoonsa, joka myös oli sairaanhoitajana junassa.

Vuonna 1917 keisarin syrjäyttänyt ns. väliaikaishallitus perusti komitean käsittelemään valtiovallan ja ortodoksisen kirkon välisiä suhteita uudessa poliittisessa tilanteessa. Sen jäseneksi valittiin myös Sergei. Tässä tehtävässään hän joutui käymään usein patriarkka Tiihonin luona, joka mieltyi häneen.

Sergein päätös papiksi vihkiytymisestä liittyi hänen vuonna 1918 tekemäänsä matkaan Optinan luostariin. Siellä hän sai siunauksen pappeuteen ohjaajavanhuksilta Anatolilta (30.7.) ja Nektarilta (29.4.). Vihkiminen toimitettiin Moskovassa vuonna 1919.

Sergei palveli isänsä rinnalla Maroseikakadun kirkossa. Seurakuntaa kutsuttiin ”maalliseksi luostariksi”. Sillä ei tarkoitettu ulkonaista luostarimaisuutta vaan seurakuntaperhettä, jota yhdisti keskinäinen rakkaus ja sama hengellinen ohjaus. Kuuliaisuus rippi-isälle, omantunnon puhdistaminen katumuksen sakramentissa, säännöllinen osallistuminen ehtoolliseen ja päivittäiset kirkkosääntöjen mukaiset jumalanpalvelukset tekivät mahdolliseksi viettää aitoa hengellistä elämää. Liturgia alkoi kirkossa päivittäin kello kuudelta aamulla, joten seurakuntalaiset ehtivät sieltä ajoissa töihin. ”Kristinusko ei ole oppia vaan elämää”, isä Sergei tapasi sanoa.

Isänsä Aleksin kuoltua vuonna 1923 Sergei alkoi pastoraalisesti huolehtia ”katuvasta jumalanpalvelusperheestä”, kuten hänellä oli tapana kutsua seurakuntaansa, ja ohjasi sitä hengellisesti marttyyrikuolemaansa asti. ”Te olette minun tieni Kristuksen luo, miten voisin kulkea ilman teitä”, hän kirjoitti vuonna 1930 rippilapsilleen.

Isä Sergein jumalanpalvelukset erosivat isä Aleksin toimittamista. Niissä ei ollut samanlaista rakkauteen sulautumista eikä katumuksellista itkua, mutta ne olivat toisella tavalla suurenmoisia: voimakkaita, sujuvia ja keskittyneitä. Saarnoissaan hän korosti tahdon osuutta. Niitä kuunnellessa oli mahdotonta jäädä vain kuulijaksi vaan syntyi halu myös toimia. Rippilapsia veti puoleensa hänen persoonallisuutensa, palava usko, vaativa, herkkä ja lahjomaton omatunto, ennakkoluulojen puuttuminen, perehtyneisyys hengelliseen kirjallisuuteen sekä tietenkin hyvyys ja myötätuntoisuus.

Nähden ennalta isä Sergein marttyyrikuoleman Optinan luostarin ohjaajavanhus Nektari sanoi hänestä eräälle rippilapselleen: ”Tunsitko isä Aleksin? Hänethän tunsi koko Moskova. Isä Sergein tuntee toistaiseksi vain puoli Moskovaa, ja kuitenkin hänestä tulee isäänsä suurempi.”

Kirkon uudistusmielisen siiven vallattua valtion myötävaikutuksella Moskovan kirkot 1920-luvulla vain muutamat yksittäiset seurakunnat pysyivät uskollisina patriarkka Tiihonille. Näihin uskollisiin kuului Maroseikakadun kirkko. Isä Sergei taisteli puhtaan uskon puolesta minkäänlaisia kompromisseja tekemättä. Hän ei esimerkiksi hyväksynyt jumalankieltäjien ja kirkon vainoojien puolesta kirkossa kannettuja rukouksia. Vuonna 1929 hänet pidätettiin ja karkotettiin, ja kolme vuotta myöhemmin Maroseikakadun kirkko suljettiin.

Isä Sergei karkotettiin ensin pohjoiseen, Vologdan alueelle. Muutaman vuoden kuluttua hänet tuomittiin viideksi vuodeksi pakkotyöleirille ja määrättiin metsänhakkuuseen. Vuonna 1935 seurasi siirto Syvärin leireille Lotinapeltoon ja sieltä Rybinskiin rakentamaan patoa. Vankileireillä hän näki nälkää ja rikolliset ryöstivät hänet toistuvasti. Vierailulle tulleet rippilapset huomasivat, että hänestä oli äärimmäisen heikkouden ja uupumuksen myötä kadonnut kaikki ärtymys. Hän oli muuttunut hyvin pehmeäksi eikä lausunut moitteen sanaa.

Vuonna 1937 isä Sergei vapautui leiriltä. Hän asettui asumaan Kalininin (Tverin) kaupungin lähistölle ja kävi töissä poliklinikalla. Kotona hän toimitti salaa liturgioita. Hänen luonaan kävi jatkuvasti rippilapsia ja hän kirjoitti heille kirjeitä. ”Rukoilkaa Herraa ja pyytäkää Häntä ottamaan pois kaikki ahdasmielisyys ja itseenne käpertyminen, jotta saisitte avaran sydämen”, hän opetti heitä.

Tuohon aikaan isä Sergein kanssa samanmieliset piispat olivat vankileireillä tai karkotuksessa. Kaivaten piispallista huolenpitoa hän paljasti eräälle esipaimenelle kirkolliset mielipiteensä ja yhteisönsä laittoman aseman. Pian piispa vangittiin. Tämä ei kestänyt kidutusta ja painostusta, vaan petti isä Sergein kertomalla tuomarille mitä hänelle oli piispana uskottu luottamuksellisessa keskustelussa. Isä Sergeitä neuvottiin pakenemaan ja piiloutumaan Keski-Aasiaan, mutta hän kieltäytyi jättämästä rippilapsiaan. Vuoden ajan hän vaelsi paikasta toiseen olematta kirjoilla missään.

Kesällä 1941 isä Sergei asui muutamien rippilastensa kanssa salaa Tutajevin kaupungin lähistöllä olevassa kylässä. Joka päivä hän toimitti liturgian. Sodan alkamisesta johtuva yleinen epäluuloisuus sai paikalliset asukkaat ilmiantamaan heidät saksalaisina vakoojina. Isä Sergei pidätettiin. Neljä kuukautta kestäneissä kuulusteluissa ja kidutuksissa hän käyttäytyi urhoollisesti yrittäen olla paljastamatta ketään yhteisön jäsenistä. Jouluaaton vastaisena yönä hänet ammuttiin Jaroslavlin vankilassa. Venäjän kirkko kanonisoi hänet vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.