Suomen noin 150 ortodoksisen kirkon tai rukoushuoneen joukossa on pyhäköitä neljän vuosisadan ajalta. Vanhin kirkkorakennus on Lappeenrannan linnoituksen alueelle vuonna 1785 valmistunut Jumalansynnyttäjän suojeluksen kirkko ja vanhin tsasouna Lieksaan vuonna 1769 valmistunut Kristuksen kirkastumisen tsasouna. Uusinta pyhäkkökantaa edustaa esimerkiksi Poriin vuonna 2002 valmistunut Johannes Teologin kirkko.
Moni on oppinut tunnistamaan ortodoksisen kirkon kahdesta ulkoisesta tunnusmerkistä: kahdella poikkipuulla varustetusta rististä ja liekkikupoleista. Jos kirkkorakennuksessa on jompikumpi näistä, kyseessä onkin varmasti ortodoksisen kirkon pyhäkkö. Monista ortodoksisista pyhäköistä nämä tunnusmerkit kuitenkin Suomessa puuttuvat – osin historiallisista syistä. Esimerkiksi liekkikupoleita vieroksuttiin sotien jälkeisellä jälleenrakennuskaudella.
Sisätilaan saavuttua erehtymisen vaaraa ei kuitenkaan ole, sillä ortodoksisen pyhäkön sisustus noudattelee aina tiettyjä kirkon traditioon kuuluvia periaatteita. Ortodoksisessa traditiossa pyhyys ja kauneus liittyvätkin yhteen: kauneus on eräänlainen portti pyhyyteen, Jumalan luo. Kirkkoon onkin perinteisesti haluttu tuoda vain kaikkein kauneinta ja arvokkainta.
Kirkon jäsenet ovat aina osallistuneet aktiivisesti itselleen läheisten kirkkojen kaunistamiseen. Vapaaehtoiset keräävät edelleen varoja esimerkiksi seurakuntien uusia ikoneita, riisoja, seinämaalauksia, mattoja tai kirkonkelloja varten. Osaavat kädentaitajat valmistavat kirkkoihin käspaikkoja ja muita kirkkotekstiilejä. Juhlapäivinä kirkon kaunistamiseen voi osallistua vaikka tuomalla kukkia.