Suomen ortodoksinen kirkko – seuraava vuosisata
Suomen ortodoksinen kirkko – seuraava vuosisata
Ekumeenisen patriarkka Bartolomeoksen puhe lauantaina 9.9.2023 Uspenskin katedraalissa toimitetussa kiitorukoushetkessä Suomen ortodoksisen kirkon juhliessa ensimmäistä sadan vuoden taivalta Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä.
Korkeasti pyhitetty Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo,
Mitä kunnioitettavimmat piispat,
arvoisat kirkolliset ja yhteiskunnalliset päättäjät,
rakkaat Suomen ortodoksisen kirkon pojat ja tyttäret,
Tänään olemme kokoontuneet juhlavasti muistelemaan Ekumeenisen patriarkaatin Suomen ortodoksiselle kirkolle myöntämän autonomian satavuotista taivalta ja myös nöyrästi katsahtamaan rakkaan kirkkonne kirkkaaseen tulevaisuuteen, sen sataan seuraavaan vuoteen. Kirkkonne aiheellisesti täyttää Konstantinopolin äitikirkon tyytyväisyydellä ja kunnioituksella.
Tänään te olette yksi osa kansainvälisten kirkkojen yhteisöä ja edustatte siinä merkkiä vakaudesta ja täyttymyksestä. Mutta samalla edustatte toivon majakkaa, joka odottaa avoimessa tulevaisuudessa kaikkia niitä, jotka lepäävät Jumalan rajattoman armon varassa. Juuri tämä viime kädessä johdattaa kristillistä kutsumustyötämme maailmassa – maailmassa, joka janoaa sovitusta ja lohdutusta. Aivan liian usein huomaamme korostavamme onnistumisia ja voittoja katsomalla taaksepäin historiaamme ja perinteeseemme, jotka toki ovat meitä muovanneet. Mutta kristittyinä meitä kutsutaan katsomaan vakaasti uskolla, toivolla ja rakkaudella eteenpäin ja ylöspäin. Sillä onhan niin, että ”missä näky puuttuu, siellä kansa tuhoutuu”.1
Kirkkonne on esimerkillinen kirkko, malliyhteisö. Olette lukumäärällisesti pieni yhteisö, mutta toiminnallanne on valtavat seuraukset. Lukemattomien saavutustenne ja kirkollisten palvelutehtäviänne joukossa olette perustaneet akateemisen teologisen osaston, teologisen seminaarin ja kansanopiston. Tämä ei ole kuitenkaan yllättävää, sillä te arvostatte älyllistä koulutusta ja hengellistä kasvua sekä pidätte niitä perustavina ja korvaamattomina asioina. Musiikkinne ja taiteenne, laulunne ja ikonimaalauksenne ovat jättäneet lähtemättömät jäljet maanne kansalliseen, uskonnolliseen ja esteettiseen kulttuuriin.
Eräissä muissa maissa kirkolla on ollut vaikeuksia valtiovallan alaisuudessa tai kontrollissa. Te olette oppineet tavan toimia ja luoda suhteita valtiovaltaan kokonaisvaltaisella ja arvokkaalla tavalla. Niinpä sekään ei ollut yllätys, että olitte ensimmäinen kirkko, joka vain muutaman päivän sisällä kohotti vastalauseensa Venäjän Federaation yksipuoliseen ja epäoikeudenmukaiseen hyökkäyssotaan suvereenia Ukrainaa vastaan – hyökkäystä, jonka moraalitonta ja rikollista luonnetta on ajanut ja edistänyt Moskovan patriarkaatti. Sillä tehän tiedätte omasta kokemuksestanne mitä sorron ja vainon vastustaminen tarkoittaa.
Kun toisaalla maailmassa kirkko on ollut epävarma ja tehoton vaikuttamaan laajemmin yhteiskuntaan, te olette pyrkineet reilusti ja tasapainoisesti pitämään samanaikaisesti toimintatavoissanne kiinni periaatteista ”maailmassa”, mutta ”ei tästä maailmasta”. (Joh. 15:19; Joh. 17:14-16) Niinpä ei ole taaskaan yllätys, että olitte ensimmäisiä ottamaan vastaan ja soveltamaan niitä periaatteita, joita muotoiltiin yhteiskunnallisia asioita käsittelevässä ”Maailman elämän edestä” -asiakirjassa, jonka pyhä synodimme tilasi ja vahvisti vain kolme vuotta sitten. Tämän vuoksi yhteisönne ovat ainutlaatuisia ja inklusiivisia – mukana kirkon elämässä ovat myös maallikot, sukupuoleen katsomatta. Me vilpittömästi ja täydestä sydämestämme kunnioitamme näitä uraauurtavia linjauksia.
Olette saaneet kokea kirkkonne johtajien pitkäikäiset kaudet arkkipiispojenne Hermanin, Paavalin, Johanneksen ja Leon alaisuudessa. Tämäkään ei tule yllätyksenä, sillä olette vaalineet erityisiä hengellisiä siteitä historialliseen Uuden-Valamon luostariin sekä viehättävään Lintulan luostariin. Samalla kuitenkin tunnette läntisen eetoksen hyvin. Juuri tämän vuoksi osallistutte ja edistätte ekumeenista vuoropuhelua ja innoitatte toisia säilyttämään avoimet ja vastavuoroiset välit toisiin tunnustuskuntiin ja yhteisöihin sekä yhteiskuntaan laajemminkin.
Tämä on se rikas historia ja perintö, jota muistelemme ja juhlimme tänään. Kuitenkin mainitsimme patriarkaalisen puheenvuoromme alussa, että tulisimme myös katsahtamaan eteenpäin tämän alati siunatumman ja kauniin kirkon tulevaisuuteen. Näin lienee sopivaa, että tarjoamme muutamia viisauden sanoja sekä rakastavaa ohjeistusta omasta kirkostamme, jonka juuret juontuvat aivan ensimmäisille vuosisadoille. Oma kirkkoni on kokenut omat kunnian hetkensä, mutta useimmiten se on kärsinyt koettelemuksista. Se on saanut mahdollisuuksia, mutta on kohdannut useammin esteitä. Se on saavuttanut asioita, mutta kohdannut enemmän menetystä. Kaiken kaikkiaan oman kirkkomme historia on antanut ekumeeniselle patriarkaatille itsensä uhraamiseen perustuvan hallinnon ja epäitsekkään primaatin ortodoksisessa kirkossa, mutta se on myös suonut tarkkaa erottelukykyä ja pysyvää viisautta, joka ohjaa ja opastaa ortodoksista mieltä ja yhteyttä. Tämä viisaus ja arvostelukyky kuuluu sellaiselle kirkolle, joka on seissyt ajasta aikaan ja todistanut lukemattomia muutoksia ja haasteita.
Niinpä seuraavassa muutamia isällisiä ohjeita ja hengellisiä kehotuksia, jotka tarjoamme perustaviksi ohjenuoriksi kirkollenne, kun se uskollisena lähtee seuraavien sadan vuoden matkalleen palvelemaan tätä maata ja koko maailmaa.
Pysykää avoimina maailmalle ympärillänne ja ottakaa muutokset vastaan luottaen Herraan, vailla pahuuden pelkoa. Nykyisen maailman viestintä ja teknologia kehittyvät koko ajan. Olemme astumassa tekoälyn aikaan, joka tulee kirjaimellisesti muuttamaan maailmamme sellaisena kuin me nyt sen tunnemme. Ortodoksisen kristillisyyden tulevaisuus riippuu siitä, miten vastaamme ja liitymme tähän todellisuuteen samalla säilyttäen uskomme ja perinteemme periaatteet. Pandemian myötä opimme, vaikkakin vastahakoisesti, että voimme julistaa kuoleman voittanutta ylösnousemuksen evankeliumia muillakin tavoin kuin niillä, joihin olimme tottuneet. Ymmärsimme, että meillä on opittavaa tieteeltä ja lääketieteeltä. Ymmärsimme, että voimme itse asiassa tavoittaa paljon enemmän ihmisiä kaikkialla tällä planeetalla jakaaksemme heille tukeamme, myötätuntoamme ja osoittaaksemme heille solidaarisuutta. Tämä ei merkitse erkaantumista traditiosta, vaan se viittaa juuri aitoon ja elävään traditioon. Niinpä ensimmäinen ohjeemme teille on, että muistakaa ja pitäkää yllä avoimuuden henkeä.
Varmistakaa ja edistäkää kaikkien ihmisten ja koko luomakunnan inklusiivisuutta. Tämä oli taatusti kaikkein varhaisimman apostolisen yhteisön näky, jonka hengessä he täyttivät Herran käskyä ”mennä kaikkialle maailmaan ja julistaa evankeliumi kaikille luoduille.” (ks. Mark. 16:15) Kunnioitettava edeltäjämme Konstantinopolin istuimella, pyhä Johannes Krysostomos tulkitsi, että ”kaikki luodut” tarkoittaa koko luotua luomakuntaa. Maailman kamppaillessa ilmastonmuutoksen ja luontokadon kanssa, on kirkkomme jatkettava johtamista ja kestävään elämään nojaavan planeetan pyhyyden julistamista. Tämä on ollut myös ekumeenisen patriarkaatin tehtävänä vuosisatojen ajan aina tähän päivään asti. Kutsumuksenamme ei ole tuomita maailmaa, sillä tämä tehtävä ei kuulu meille vaan Herralle. Meidän kutsumuksenamme on olla toivon ja pelastuksen majakka kaikille kansoille, heidän uskontoonsa, rotuunsa, kulttuurinsa tai sukupuoleensa katsomatta. Kirkon tulevaisuus on avoimuudessa ja universaaliudessa, toisin sanoen ei lahkolaisuudessa. Pitäkää aina mielessänne, että ekumeeninen näky on sisällytetty keskeiseen osaan uskontunnustustamme, kun tunnustamme uskovamme ”yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon”. Sama ulottuvuus on läsnä jo patriarkaattimme nimessä. Niinpä toinen neuvomme teille on vaalia ja edistää inklusiivisuuden henkeä.
Viimeiseksi älkää laiminlyökö velvollisuuttanne tukea nuorempaa sukupolvea. Kuten olemme toistuvasti tuoneet esille, nuoret mielet ja sydämet keskuudessamme eivät merkitse vain kirkkomme tulevaisuutta vaan sen nykyisyyttä. Meidän on löydettävä tapoja, joilla otamme nuoret miehet ja naiset mukaan kaikkiin kirkon elämän, hallinnon ja palvelun muotoihin. Nuoret tulisi kohdata niin liturgiassa kuin johtoasemissa, unohtamatta lähetys- ja avustustyötä. Nuorisomme tuovat yhteisöihimme uusia näkökulmia ja energiaa, uudistunutta elämää ja henkeä. Nuoret tarjoavat perustuksen kirkolle, joka haluaa pysyä relevanttina maailmassa ja yhteydessä sen ongelmiin. Nuoret opettavat meitä olemaan pelkäämättä muutoksia ja kehitystä. He muistuttavat meitä siitä, että kirkon rooli ja vastuu ei kuulu johonkin kaukaiseen ”kulta-aikaan” tai yhteenkään utooppiseen tulevaisuudennäkymään, vaan nykyisyyden haastavaan todellisuuteen. Kristuksen veri ja ruumis murretaan ja jaetaan tässä ja nyt ”maailman elämän edestä” – kuten liturgiassa rukoilemme. Tai kuten luonnehdimme uskoamme ortodoksisuuden sunnuntaina: ”Tämä on apostolien usko, tämä on isien usko, tämä on ortodoksien usko, tämä usko on lujittanut maailman.” Niinpä kolmas ohjeemme teille on kuvitella tapoja, joilla säilyttäisimme ja uudistaisimme nuoruuden hengen.
Omalta osaltamme, Konstantinopolin äitikirkosta ja sen kunnioitettavalta istuimelta, vannomme, että tulemme kulkemaan kanssanne tätä tietä kohti lupaavaa tulevaisuutta, jossa Jumalan armo on valonanne ja opastuksenanne, jossa ortodoksinen usko on kompassinne ja turvanne ja jossa Pyhän Hengen yhteys on jatkuvana tukenanne ja kumppaninanne.
Siunatkoon Jumala teitä piispoja, pappeja, diakoneita ja luostarieläjiä; siunatkoon hän miehiä ja naisia, Jumalan viinitarhan työntekijöitä, kaikesta siitä mitä olette saaneet viimeisen vuosisadan aikana aikaan ja kaikkea sitä mitä teitä kutsutaan saavuttamaan seuraavan sadan vuoden aikana. Aamen!
1 Mukailtu käännös patriarkan käyttämästä raamatunkohdasta. KR92 kääntää: ”Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy.” (Suom. huom.)
Suomennos: Ari Koponen
Olemme historian käännekohdassa
”Olemme historian käännekohdassa”
Patriarkka Bartolomeoksen esitelmä Suomen luontokeskus Haltiassa 11.9.2023.
Kunnioitetut vaikuttajat, arvoisat vieraat ja rakkaat nuoret miehet ja naiset Suomessa,
On valtava kunnia ja ilo saada vierailla Haltian vaikuttavassa luontokeskuksessa, joka heijastaa Suomen luonnon kauneutta ainutlaatuisten näyttelyjen ja karun luonnon kautta. Tämä vuosi tarkoittaa Haltialle kymmenvuotisjuhlaa ja se on omistettu ulkoilulle ja ulkoilmalle. On mahdotonta ajatella viehättävämpää paikkaa tälle Nuorten planeetta -seminaarille. Iloitsen myös kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteerin, tohtori Eeva Furmanin seurasta. Hänen läsnäolonsa täällä tänään todistaa maanne sitoutumisesta luonnon suojeluun ja ylläpitoon.
Kuten ehkä saatatte tietää, Ekumeeninen patriarkaatti on pitkään ja monitahoisesti osallistunut ekologisiin keskusteluihin aina vuodesta 1989 alkaen, jolloin se antoi ensimmäisen ympäristöä koskevan paimenkirjeensä. Oman, yli 32-vuotisen palvelutehtäväni kohteena ja huolena on ollut maapallo Jumalan ainutlaatuisena lahjana ja luomakuntana. Yrityksemme pitää asiaa esillä niin hallitusten kuin kirkollisten päättäjienkin keskuudessa on johtanut meidät organisoimaan kansainvälisiä, uskontojenvälisiä sekä poikkitieteellisiä symposiumeja ympäri maailmaa alueilla, jotka ovat haavoittuvaisessa asemassa, kuten Amazonilla ja Jäämerellä, Adrianmerellä ja Itämerellä, Missisippillä ja Välimerellä. Ja yhä tänäkin päivänä me jatkamme tätä todistusta ja julkaisemme uraauurtavia yhteisiä julistuksia paavi Franciscuksen ja Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyn kanssa.
Haltia tunnetaan sen kattavista ja poikkeuksellisista luontopoluista, jotka sopivat monenlaiseen toimintaan (muun muassa kävelyyn, pyöräilyyn ja retkeilyyn) taitotasoltaan erilaisille ihmisille. Saattaa tulla yllätyksenä, että vaikka olen jo yli 80-vuotias, niin eräs rakkaimmista harrastuksistani on vaeltelu, johon kehitin intohimon jo varhaisimpina vuosinani pienellä saarella Turkin edustalla. Kun kalenterini näyttää täyttyvän kirkon hallinnosta, jumalanpalveluksista ja palvelutehtävistä, rakastan kävelyä luonnonpuistoissa ja suojelualueilla, niin niityillä kuin metsissäkin. Näin on erityisesti kotisaarellani Imbrosissa, jossa pyrin vierailemaan useamman kerran vuodessa. Myös kiireisessä ja liiankin tiuhaan asutetussa Istanbulissa etsiskelen jatkuvasti sopivia paikkoja, joissa voin kävellä ystävieni kanssa. Nuo hetket ovat niitä, joista ammennan inspiraatiota monimutkaisiin velvollisuuksiini ja samalla vetäydyn hetkeksi hiljaisuuteen vaativista vastuistani.
Oma kunnioitukseni luontoa kohtaan kumpuaa suoraan elämän ja maailman pyhästä luonteesta. Olen aina katsonut luontoa hengellisestä näkökulmasta. Olen aina kunnioittanut luomakuntaa paikkana, jossa voin kohdata ja kokea yhteyttä Luojaan. Pienenä poikana lyöttäydyin usein paikallisen kylän papin, isä Asterioksen seuraan ja me menimme yhdessä toimittamaan palveluksia Imbrosin kukkuloiden syrjäisiin kappeleihin. Lähdimme liikkeelle auringon noustessa ja kannoimme tarvittavat kirkkotavarat noiden jyrkänteiden ihastuttaviin kappeleihin. Noilta huipuilta saatoimme nähdä Egeianmeren monesta kulmasta, nähdä Turkin, Kreikan ja jopa Athos-vuoren. Isä Asterioksen lapsenlapsi, jolla on itse asiassa sama nimi kuin isoisällään ja jonka vihin papiksi vuonna 2010, on tänä päivänä tuon saman kylän kirkon pappi. Joten ymmärrätte, että jo hyvin nuorena vuorten kauneus yhdistyi mielessäni jumalallisen liturgian ihanuuteen.
Itse asiassa olen varma, että tämä yhteys johtuu siitä, että luonto tuntuu tarjoavan minulle suuremman, laveamman ja panoraamisen näkymän maailmaan. Luonnon kauneus johtaa meitä kaikkia avarampaan ja avoimempaan näkyyn elämästä ja luodusta maailmasta. Asetelmaa voisi ajatella kameran laajakulmaobjektiivina. Juuri tämä näky on viime kädessä se tekijä, joka estää ihmisiä riistämästä tai käyttämästä väärin planeettamme luonnonrikkauksia. Samaan tapaan uskoni tarjoama linssi suo minulle paremmat valmiudet kohdata sellaisia ongelmia kuten merikalastusalueiden uhanalaisuuden, kosteikkojen katoamisen, koralliriuttojen vahingoittumisen tai ylipäänsä eläinten tai kasvien tuhon.
Sillä kuten muinainen kristillinen rukous sanoo:
Taivaat julistavat hänen kunniaansa, maa hänen hallitustaan ja meri hänen valtaansa. Koko aineellinen ja henkinen luomakunta julistaa alati hänen suuruuttaan.
[“(Τριὰς γὰρ, εἷς Θεὸς παντοκράτωρ.) Οὗ τὴν δόξαν οἱ οὐρανοὶ διηγοῦνται, ἡ δὲ
Luonto on kirja, joka seisoo edessämme avoimena, valmiina meille lukea ja oppia. Jokainen kasvi, eläin ja mikro-organismi kertoo ainutlaatuisen tarinan, raottaa osaltaan syvää mysteeriä ja suhtautuu toisiin ällistyttävällä harmonialla. Sama tarina ja mysteeri on tavattavissa myös galakseista, joissa lukemattomat tähdet kuvaavat samaa mystistä kauneutta ja matemaattisia suhteita.
Ja emme suinkaan tarvitse tätä näkökulmaa uskoaksemme Jumalaan tai edes todistaaksemme hänen olemassaoloaan. Me tarvitsemme sitä hengittääksemme, tarvitsemme sitä selvitäksemme, tarvitsemme sitä yksinkertaisesti ollaksemme olemassa. Tätä todellisuutta kuvasi eräs mystikko 600-luvulla ”kosmiseksi liturgiaksi”, yhteiseksi ilon ja rakkauden juhlaksi.
Tämä tarkoittaa, että on valitettavaa, jos elämme elämäämme huomaamatta ympäristön juhlakonserttia, jota soitetaan alati silmiemme ja korviemme edessä. Tässä kosmisessa orkesterissa pienimmälläkin yksityiskohdalla on elintärkeä roolinsa ja jokainen arkipäiväinen asia osallistuu kokonaisuuteen mitä merkittävimmällä tavalla. Ylipäänsä ei yhtään mikään, ei ihminen, elollinen olento, solu tai luonnon ainesosa, ole erotettavissa kokonaisuudesta ilman, että koko sinfonia muuttuu. Emme voi poistaa kuvasta yhtään ainutta puuta tai eläintä ilman, että kuva vääristyy, jollei suorastaan tuhoudu kokonaan.
Kysymys, johon meidän on vastattava, kuuluu näin: milloin lakkaamme kuulemasta tätä harmonista musiikkia? Sillä on jatkuva rytminsä, vaikka emme sitä tiedostaisikaan. Milloin opimme tämän pyhän kielen aakkoston, joka on niin salaperäisesti kätkettynä luontoon? Samalla se on mitä selkeimmin esillä luodussa maailmassa ympärillämme. Milloin opimme syleilemään sitä uskomatonta kauneutta, jonka Jumalan läsnäolo saa maailman ruumiissa esiin? Sen sävyt ovat kuitenkin jo nyt niin selkeästi näkyvissä. Ja käytännöllisessä mielessä, milloin hyväksymme sen, että meidän on elettävä vaatimattomammin nykyisen ahneuden sijaan? Vain näin voimme torjua ekologisen kriisin.
Näihin haasteisiin ja kysymyksiin vastaamisessa teidän roolinne nuorina maailmankansalaisina on mitä keskeisin. On toki totta, että nykypäivänä kohtaamamme ympäristöhaasteet ovat ennennäkemättömiä, mutta niin ovat myös mahdollisuudet. Ja teidän sukupolvenne seisoo eturintamassa tarttumaan näihin mahdollisuuksiin. Miksi? Sillä teillä on hallussanne ennennäkemätön ja sammumaton intohimo, kestävyys ja kyky unelmoida maailmasta, jota hallitsevat toisenlaiset prioriteetit ja päämäärät. Juuri nuoret sukupolvet ovat historiassa usein johtaneet muutosta. Olipa kyse kansalaisoikeustaisteluista tai tasa-arvosta ja inklusiivisuudesta, on taustalla vaikuttanut aina nuoruuden henki, joka on puhaltanut perustavanlaatuiset ja vallankumoukselliset muutokset liekkiin.
Ajatelkaa ekologista kriisiä. Kohoavat lämpötilat, sulavat napajäät, katoavat lajit. Nämä eivät ole vain sensaatiohakuisia otsikoita. Ne ovat kiireellisiä kutsuhuutoja toimintaan. Ja vaikka oma sukupolveni on vastuussa aiheuttamastamme vahingosta planeetalle ja sen rikkauksille, näemme jo nyt nuorten vastaavaan tähän kutsuun. Sillä kyseessä on teidän tulevaisuutenne ja te haluatte suojella sitä. Vaikka haasteiden mittasuhteet voivat joskus vaikuttaa lannistavilta, tulee teidän muistaa, että muutos ei aina ala valtavista kumouksista, vaan se alkaa yksittäisistä teoista. Se alkaa teistä! Jokaisella teistä on voima innoittaa ja toimia opetuksena omissa piireissänne.
Lisäksi digitaalinen aika tarjoaa teille työkaluja, joita ei mikään aiempi sukupolvi ole pitänyt hallussaan. Voitte silmänräpäyksessä olla yhteydessä samaan tapaan ajatteleviin kaikkialla maailmassa. Voitte jakaa tietoa, suunnitelmia ja energiaa. Teidän äänenne voidaan saada kuulluksi vallan torneihin. Joten varmistakaa, että valjastatte teknologian voimat ympäristön hyväksi. Eikä kyse ole vain teknologian käytöstä tai aktivismista. Kyse on myös pienistä arkipäivän valinnoista. Kuten vaikkapa puun istuttaminen, kertakäyttöisten muovituotteiden käytöstä kieltäytyminen, toisten ihmisten opettaminen tai ohjaaminen toimintaan – kaikki nämä valinnat lasketaan ja yhdessä niistä tulee paljon. Ja kun vaikutatte ystäviinne, perheisiinne ja yhteisöihinne, saatte aikaan muutosaallon, joka lyö yli maanosien.
Ympäristömme ei ole vain elämämme kulissi tai tausta. Se on se lava, jolla myös ihmisen tarina etenee. Puolustamalla ja vaalimalla sitä teette hyvin paljon enemmän kuin pelkästään suojelette puita, eläimiä tai valtameriä. Itse asiassa suojelette tällöin kokonaisia kulttuureja, yhteisöjä ja muistoja. Tällöin varmistatte, että tulevat sukupolvet eivät yksin selviä, vaan kukoistavat! Maapallo ei ole vain kotimme, vaan elämämme lähde ja perintö. Jokainen henkäys ilmaa, jokainen vesipisara, jokainen maakaistale on elävä testamentti, todistus hienosyisestä, monitasoisesta ja hauraasta elämästä. Planeettamme huutaa; sen metsät, valtameret ja taivaat lähettävät meille hätäkutsua. Olemme historian käännekohdassa. Ne valinnat, joita nyt teemme, erityisesti te nuoret miehet ja naiset, tulevat muovaamaan planeettamme kohtaloa sukupolvien ajaksi.
Saatatte kysyä nyt miksi uskonnollinen johtaja, ortodoksinen patriarkka on kiinnostunut ympäristönsuojelusta? Mitä tekemistä Jumalalla on ekologisen kriisin kanssa? Voin kertoa, että oma mielenkiintoni ja huoleni luontoa kohtaan ei kumpua politiikasta tai taloudesta. Työni tietoisuuden levittämisessä luonnon suojelun ja varjelun tärkeydestä ei nojaa muoti-ilmiöihin tai ole osa jotakin PR-kampanjaa. Kyse on kristillisestä vakaumuksestani ja uskostani Jumalaan, joka on luonut kaikki asiat, niin näkyvät kuin näkymättömätkin. Se on uskoa Jumalaan, jonka oma Poika tuli ihmiseksi, jotta maailma voisi elää. Tämä on kristillisen opetuksen ja perinteen ydinolemus.
Ja se tarkoittaa, että olemme kaikki osa jotain paljon itseämme suurempaa. Puiden kuiskinnassa, merten avaruudessa ja lapsen silmissä näemme heijastuksen jumalallisesta. Jumalan läsnäolo opettaa meille rakkauden, huolenpidon ja luomakunnan kunnioituksen arvoja. Palvelemalla Jumalaa Luojana kunnioitamme maata hänen luomakuntanaan. Ajatelkaa maailmaa, jossa luonnosta huolehtiminen ei olisi vain henkilökohtainen mielenkiinnon kohde, vaan jumalallinen vastuukysymys. Pyydän teitä etsimään innoitusta Raamatusta, rukouksista sekä hengellisiltä johtajilta. Muistakaa kantaa soihtua. Luonto on polku ja Jumala on valo.
Rakkaat ystävät,
Te olette planeetan terveyden ja eheyden tulevia vartijoita. Ja vakuutan teille, että nuoruuden innolla, ilmastokriisin vastaamisen kiireellisyydellä ja Jumalan käskyillä on erottamaton yhteytensä. Tämä seikka valaa minuun valtavaa toivoa. Te! Teidän sammumaton energianne, pidäkkeetön luovuutenne ja vankkumaton vakaumuksenne saada muutos aikaan muistuttaa meitä kaikkia siitä, että tulevaisuus ei ole kiveen kirjoitettu, vaan se on kirjoitettu ihmisten, erityisesti nuorten, mieliin ja sydämiin.
Siunatkoon Jumala teitä, teidän perheitänne ja teidän ystäviänne.