Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni

Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin historia juontaa alkunsa Athosvuorelle, jossa pyhittäjä Arseni Konevitsalainen (12.6.) kilvoitteli kolme vuotta ennen kuin perusti luostarin Laatokalle. Kun hän päätti palata kotimaahansa Suur-Novgorodin alueelle, luostarin igumeni Athosvuorella siunasi hänet Jumalanäidin ikonilla. Novgorodiin palattuaan Arseni jatkoi arkkipiispan siunauksella matkaansa kohti pohjoista. Laatokalla hän joutui myrskyyn, joka heitti hänen veneensä Konevitsan saarelle. Pitäen sitä Jumalan johdatuksena Arseni päätti asettua saarelle ja perustaa sinne Jumalanäidin syntymälle pyhitetyn luostarin. Saatuaan tietää saarella olevasta pakanallisesta uhripaikasta Hevoskivestä hän otti Jumalansynnyttäjän ikonin, meni kivelle ja karkotti rukouksella pahat henget, jotka lensivät korppiparvena mantereen puolelle lahteen, joka vielä nykyäänkin tunnetaan Sortanlahtena (Pirunlahti, venäjän tšort tarkoittaa pirua, pahaa henkeä). Tästä lähtien Jumalanäidin ikoni on ollut Konevitsan luostarin suojelijana.

Luostarin perustamisen jälkeen pyhittäjä Arseni teki pitkän matkan Athosvuorelle. Hänen poissa ollessaan luostarista loppuivat elintarvikkeet. Veljestön parissa oli tyytymättömyyttä ja monet suunnittelivat jo luostarista lähtöä, kun Jumalanäiti ilmestyi hurskaalle munkki Joakimille vakuuttaen, että pyhittäjä Arseni palaisi pian. Jo seuraavana päivänä Arseni palasikin saarelle mukanaan kaikkea, mitä luostari tarvitsi.

Kuolemansa jälkeen (1447) pyhittäjä Arseni ilmestyi unessa eräälle sokealle novgorodilaiselle ja käski tämän mennä Konevitsaan. Rukoiltuaan luostarissa Jumalansynnyttäjän ikonin edessä sokea sai näkönsä.
Vuonna 1610 ruotsalaiset sotajoukot hyökkäsivät Karjalaan. Konevitsan veljestö pakeni Jumalanäidin ikoni mukanaan sodan jaloista Novgorodiin Derevjanitsan luostariin. Konevitsan luostarin jälleenrakentaminen alkoi vasta vuonna 1718, kun alue oli jälleen liitetty Venäjän yhteyteen. Jumalanäidin Konevitsalainen ikoni jäi kuitenkin Derevjanitsan luostariin ja oli siellä lähes 190 vuotta. Se palautettiin omalle paikalleen Konevitsan saarelle vasta vuonna 1799. Matkan varrella ikoni viipyi kaksi kuukautta Pietarissa, jossa sitä varten tehtiin kullatusta hopeasta riisa. Ikonia käytettiin pietarilaisten kodeissa ja sen kautta tapahtui kahdeksan ihmeparantumista. Myös ikonin Konevitsaan palauttamisen yhteydessä tapahtui ihmeitä.

Talvisodan päättyessä Moskovan rauhaan vuonna 1940 ihmeitätekevä ikoni evakuoitiin veljestön mukana Keiteleelle Hiekan tilalle Keski-Suomeen. Siellä ikonin kautta tapahtui jälleen ihme. Vuonna 1953 tulipalo tuhosi luostarin navetan ja uhkasi myös päärakennusta. Pappismunkki Maksim kantoi silloin ikonin palavan navetan ja päärakennuksen välistä toimittaen samalla rukouspalvelusta Jumalanäidille. Tuskin hän oli kiertänyt puoliväliä pidemmälle, kun tuulen suunta kääntyi äkisti ja päärakennus säästyi.
Konevitsan luostarin alueella pidettiin 1940–50-lukujen vaihteessa Ortodoksisten nuorten liiton (ONL) kesäleirejä. Niiden aikana ihmeitätekevä ikoni tuli tutuksi ja rakkaaksi lukemattomille suomalaisille ortodokseille.
Konevitsan ikääntynyt ja pieni veljestö liitettiin vuonna 1956 Valamon luostarin yhteyteen Heinävedelle. Veljestön mukana Valamoon siirtyi Konevitsan luostarin suurin aarre, Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni, joka sijoitettiin kunniapaikalle luostarin kirkkoon. Monet sen edessä rukoilleet ovat saaneet vastauksia pyyntöihinsä.

10
7