Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymä

Kun Rooman ensimmäinen keisari Augustus (30 eKr.–14 jKr.) oli alistanut valtaansa koko Välimeren seudun, hän päätti järjestää Rooman valtakunnassa väestönlaskun. Tietämättään hän osallistui Jumalan suunnitelman toteutumiseen. Se, että kaikki alueen kansat erilaisine kielineen ja kulttuureineen tulivat yhden vallan alaisuuteen, valmisti tietä evankeliumin leviämiselle, jotta jumalallinen lupaus ”saat kansat perinnöksesi” (Ps. 2:8) voisi toteutua. Tässä mielessä Rooman väestönlaskua voi pitää profeetallisena ennuskuvana elämänkirjasta, jossa pelastuvien nimet ovat ja joka avataan aikojen lopussa (Ilm. 21:27).

Keisarin asetusta väestönlaskun suorittamisesta alettiin toteuttaa Palestiinassa, kun Quirinius[1] oli Syyrian maaherrana. Joosef ja Maria lähtivät Galilean Nasaretista kohti Betlehemiä. Näin profetia, jonka mukaan Messiaan oli määrä syntyä Betlehemissä, kävi mahdolliseksi toteutua. Väkeä oli kuitenkin liikkeellä niin paljon, ettei Joosefille ja Marialle ollut tilaa majatalossa. He vetäytyivät karjasuojan perällä olleeseen luolaan. Marian tuntiessa synnyttämisensä hetken koittavan Joosef asetti hänet oljille ja lähti etsimään lapsenpäästäjää. Marian seuraksi jäi härkä ja aasi.[2]

Matkalla Joosef tunsi, kuinka koko luonto muuttui yhtäkkiä hiljaiseksi ikään kuin se olisi joutunut ihmetyksen valtaan. Linnut näyttivät olevan ilmassa liikkumatta, ihmisten ja eläinten askeleet pysähtyivät, vesi ei virrannut. Koko syntymästä kuolemaan johtava, turhuudelta tuntuva liike vaimeni, sillä tuolloin Ikuinen astui aikaan. Ennen ikuisuutta ollut Jumala tuli vastasyntyneeksi lapseksi. Aika ja historia astuivat uuteen aikakauteen.

Ja samalla asiat jatkoivat taas tavanomaista kulkuaan. Joosef löysi lapsenpäästäjän ja kertoi tälle Marian tilanteesta. Mutta kun he pääsivät takaisin karjasuojalle, luolaa ympäröi tiheä pilvi aivan kuin Siinain vuorta silloin kun Jumala ilmestyi Moosekselle (2. Moos 19:16). Nainen lankesi maahan ja huudahti: ”Siunattu on minun sieluni tänä päivänä, sillä minun silmäni ovat nähneet ihmeen: Israelille on syntynyt Vapahtaja.” Pilvi hälveni ja antoi sijaa säteilevälle valolle, jonka himmettyä he pääsivät astumaan luolaan. Silloin he saivat nähdä kaikkeinpyhimmän Valtiattaren, joka oli jo synnyttänyt ja istui seimen vierellä. Lapsen hän oli käärinyt kapaloihin ja asettanut seimeen. Joosef lähestyi lasta ajatellen hänen alkuperäänsä, jonka enkeli oli ilmoittanut hänelle. Joosef ihaili mykistyneenä Messiasta, jota hänen esi-isänsä olivat odottaneet ja edeltä kuvanneet sukupolvesta toiseen. Nyt tuo Israelin Pelastaja oli hänen silmiensä edessä. Mikä voisi olla ihmeellisempää kuin tämä näky? Kuinka sanat voisivat kuvata sen?

Kaikkivaltias Jumala ja kaiken Luoja oli tullut alhaiseksi ja heikoksi, osaksi luomakuntaa, mitättömäksi kodittomaksi kulkijaksi jumaluuttaan silti menettämättä. Jumalan Sana otti itselleen lihan ja pukeutui meidän ihmisyyteemme kuin kuninkaalliseen viittaan. Hän, joka istuu järkähtämättömänä taivaallisella valtaistuimellaan taivaallisten joukkojen ympäröimänä ja alati ylistämänä – Hän oli nyt hämärässä, ahtaassa luolassa kaikkien hyljeksimänä ja ylenkatsomana. Hän, joka on jumalallista luontoa, nöyryytti ja tyhjensi itsensä, otti palvelijan hahmon ja syntyi ihmisten kaltaiseksi. (Fil. 2:7) Hän, jota ei voi koskettaa, antoi kääriä itsensä kapaloihin vapauttaakseen meidät synneistämme ja peittääkseen jumalallisella kirkkaudella kaikki häpeään joutuneet. Jumalan ainoa Poika, joka on Isän sylissä kaikesta ikuisuudesta saakka, tuli Ihmisen pojaksi ja neitseen pojaksi lakkaamatta olemasta Jumala. Hänestä tuli ”esikoinen suuressa veljesjoukossa” (Room. 8:29) antaakseen siten ihmisille Jumalan lasten arvon. Hänet laskettiin seimeen härän ja aasin katseltavaksi, ja näin täyttyi profetia: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen”.[3] Hän, joka ravitsee huolenpidollaan kaiken elävän, asetettiin järjettömien eläinten syömäkaukaloon, jotta hän parantaisi ihmiskunnan sen järjettömyydestä ja sovittaisi kaikki kaukana olevat uhraamalla itsensä kaikkien ravinnoksi todellisena elämän leipänä. (Joh. 6:51)

Tapahtunutta mietiskellessään kirkon isät ovat nähneet seimen symboloivan ehtoollismaljaa, joka pitää sisällään Hänet, joka on tänä päivänä tullut lihaksi antaakseen itsensä maailman elämän edestä. Neitsyt on Hänen valtaistuimensa ja uhrialttarinsa, luola temppelinsä. Enkelit, Joosef ja paimenet ovat Hänen diakonejaan ja avustajiaan, ja Herra itse on tämän jumalallisen liturgian ylimmäinen pappi.

Betlehemin luolan ihme on Israelin profeettojen saamien ilmestysten täyttymys, johon ihmiskuntaa oli valmistettu vuosisadasta toiseen Daavidista, Abrahamista, Nooasta ja aina Aadamista alkaen. Aikakausien lopulla Jumala lähetti ainoan Poikansa, jonka kautta kaikki aikakaudet on luotu. Hän paljasti maailmalle pelastuksemme suuren salaisuuden, joka oli kiedottu hiljaisuuteen ja säilytetty kätkettynä Jumalassa, Pyhän Kolminaisuuden persoonien sanoinkuvaamattomassa neuvonpidossa maailman luomisesta saakka.[4] Tämä on päivä, jonka näkemistä varten aurinko, taivaankaari, maa ja kaikki elävät olennot luotiin.

Sanan lihaksituleminen ja asuminen meidän keskellämme on ihmisymmärryksen ylittävä salaisuus, jota edes enkelien käsityskyky ei kykene luotaamaan. Hän, joka on luonnoltaan Jumala, ottaa ylleen meidän ihmisyytemme ja omaksuu sen Neitseen kohdussa pukeutuen siihen ikään kuin vaatteeseen, jotta me voisimme osallistua Hänen jumaluuteensa. Hän on Jumala ja ihminen, yksi persoona Jeesus Kristus, ja Hänet ”tunnetaan kahdessa luonnossa, jotka ovat yhdistyneet Hänessä sekoittumatta, jakaantumatta ja erkanematta”.[5] Tänään Jumala tulee ihmiseksi, jotta ihminen voisi tulla jumalaksi.

Jumalan päämäärä ja tarkoitus, jota varten Hän saattoi koko luomakunnan olemattomuudesta olemiseen, oli Pyhän Kolminaisuuden toisen persoonan tuleminen alas meidän luoksemme. Hän tuli ottamaan itselleen meidän ihmisyytemme, jonka synti oli vääristänyt ja vanhentanut. Hän tuli parantamaan meidän haavamme oman kärsimyksensä kautta, puhdistamaan meissä olevan kuvansa, uudistamaan meidät itsessään, pelastamaan meidät kuoleman syövereistä ja tuomaan meidät ylös taivaan korkeuksiin, kaikkien taivaallisten voimien yläpuolelle, jotta me saisimme nousta valtaistuimelle yhdessä Hänen kanssaan.[6]

Vapahtaja Jeesus Kristus, Immanuel, ”Jumala kanssamme”, on tänään syntynyt pieneksi lapsukaiseksi, jota enkelit katsovat peläten. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen, on sarastanut vaatimattoman karjasuojan pimeydessä. Kuoleman ja turmeluksen aika on päättymässä. Salomo ei enää sano: ”Ei ole mitään uutta auringon alla”, sillä tämä pienokainen on toinen Aadam, jossa on tullut ilmi uusi luomus, uusi ihminen. [7] Tästä lähtien ihmiskunta on kutsuttu kuolemattomuuteen Kristuksen seuraamisen, Hänen käskyjensä noudattamisen ja Hänen kanssaan kärsimisen kautta.

Kun Sana tuli lihaksi, Hän otti ylleen meidän sairautemme, ja vaikka Hän ei ollutkaan osallinen meidän rikkomuksiimme, Hän sääli meidän heikkouttamme. Lihaan synnyttyään Hänellä oli ruumis ja sielu ja Hän oli meidän langenneen maailmamme olosuhteiden alainen: Hän näki nälkää, tunsi janoa, kasvoi, nukkui, oppi tietoa – mutta tekemättä syntiä. Hän yksin on synnitön. Hän otti itselleen ruumiin, jonka osa on vaipua hautaan, ja verhosi sen kirkkaudella ja valolla tekemällä sen osalliseksi omasta kuolemattomuudestaan. Sana tuli asumaan synnin ja kuoleman alaiseen ruumiiseen, jotta liha voisi tulla Sanaksi.[8] Jumaluuden koko täyteys asuu Hänessä ruumiillisesti, ja siksi ne, jotka seuraavat Häntä uskossa, osallistuvat tähän täyteyteen koko olemuksessaan: hengessään, sielussaan ja ruumissaan.

Viettäessämme tänään Sanan lihaksitulemisen, Jumalan ihmisten luokse tulemisen juhlaa me julistamme pelastuksemme salaisuutta: Kristus on syntynyt, ja ihmisestä tulee Hänen kirkkautensa perillinen. Kun katsomme pientä lapsukaista Betlehemin luolan seimessä, näemme koko luomakunnan salaisuuden täyttymyksen.

Pelastushistoriassa joulu ja pääsiäinen, juhlien juhla, nivoutuvat yhteen ja muodostavat yhden suuren kokonaisuuden. Betlehemin luola kuvaa ennalta hautaa, kapalot ilmentävät hautaliinoja. Jouluna Kristus ilmestyy maailmaan jättäen äitinsä neitseellisen kohdun koskemattomaksi, pääsiäisenä Hän voittaa kuoleman ja astuu ulos haudasta sen sinettejä murtamatta. Betlehemissä enkeli lähetettiin paimenten luokse, Jerusalemissa säteilevä enkeli ilmoittaa ylösnousemuksen mirhantuojanaisille. Aina ja kaikkialla toimii yksi ja sama Kristus, joka on tullut meidän kaltaiseksemme aina kuolemaan saakka. Sillä Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus (1. Tim. 2:5).

Kaikki olennot taivaassa ja maan päällä kumartavat tänä päivänä Jeesusta Herrana ja Jumalana ja iloitsevat riemuiten tultuaan sovitetuiksi Jumalan kanssa Hänen Poikansa kautta Hänen ruumiissaan, pyhässä kirkossa. Tämä on kaikki kaikissa täyttävän Jumalan täyteyttä.


[1] Raamatun ulkopuolisten lähteiden perusteella koko Rooman valtakunnan väestönlasku toimitettiin vasta vuonna 6 jKr. tai hieman tämän jälkeen. Tuolloin Syyrian maaherrana oli Publius Sulpicius Quirinius. Toisaalta tiedetään, että Lapis Tiburtinus -piirtokirjoituksen mukaan Quirinius oli maaherrana jo ”toisen kerran”. On siis mahdollista, että Kristuksen syntymän aikaan hän oli maaherrana ”ensimmäisen kerran” ja että tuolloin olisi toimitettu väestönlasku, joka kuitenkaan ei olisi koskenut koko valtakuntaa. Toisaalta tiedetään myös, että vuoden 6 jKr. Palestiinan väestönlasku ei koskenut Galileaa, mikä voisi johtua siitä, että Galilean väestönlasku oli jo suoritettu aiemmin. Kun 500-luvun alkupuolella ajanlasku muutettiin kristilliseksi, Kristuksen syntymäajan laskemisessa tehtiin ainakin neljän vuoden virhe. Näin ollen Herran syntymisen vuosi on todennäköisesti 4 tai 5 eKr.

[2] Kerronta perustuu evankeliumien lisäksi apokryfisiin lähteisiin, erityisesti Jaakobin protoevankeliumiin. Näiden sisältämät yksityiskohdat ovat luonteeltaan pitkälti symbolisia tapahtuneiden tosiasioiden tulkintoja. Kirkko hyödyntää niitä opetuksessaan, hymnografiassaan ja ikonografiassaan, mutta ei pidä niitä pyhän kirjoituksen asemassa.

[3]  Jes. 1:3.  Vrt. Septuaginta: ”Härkä tuntee Luojansa ja aasi isäntänsä seimen.” Septuagintassa sanotaan myös: ”Kahden eläimen keskellä sinut tunnetaan.” (Hab. 3:2) Kirkkoisien mukaan nämä eläimet symboloivat juutalaisia ja pakanakansoja.

[4] Vrt. Hepr. 1:2, Room. 16:25, 1. Kor. 2:7, Ef. 3:5,10, Kol. 1:26.

[5] Kalkedonin kirkolliskokouksen (451) klassisen muotoilun sanoin.

[6] Ef. 2:6,15, Ilm. 3:21.

[7] Saarn. 1:9, Ef. 2:15, 4:24.

[8] Johannes Damaskolainen: Kristuksen kirkastumisen homilia (Patrologia Graeca 96, 548).

25
12