Autuas Prokopi Vjatkalainen, Kristuksen tähden houkka

Autuas Prokopi syntyi hurskaaseen talonpoikaisperheeseen Hlynovin, nykyisen Vjatkan kaupungin lähistöllä vuonna 1578. Kahdentoista vuoden ikäisenä hän kesken peltotöiden putosi ukkosenjyrähdystä säikähtäneen hevosen selästä ja menetti tajuntansa. Virottuaan hän oli kokonaan poissa tolaltaan, repi vaatteet päältään ja kulki alastomana. Vanhemmat veivät hänet Vjatkan luostariin pyhittäjä Trifonin (8.10.) luo, joka toimitettuaan rukouspalveluksen vihmoi Prokopin pyhällä vedellä, jolloin tämä parani. Tämän jälkeen Prokopi eli vanhempiensa kodissa kuten ennenkin ollen heille kaikessa kuuliainen.

Jonkin ajan kuluttua Prokopi muutti vanhempiensa siunauksella Slobodskin kaupunkiin pappi Ilarionin luo ja palveli tätä kuuliaisesti kolme vuotta. Kun Prokopi täytti 20 vuotta, vanhemmat alkoivat suunnitella hänen avioliittoaan, mutta hän itse ei tuntenut minkäänlaista halua avioelämään. Vanhempiensa tietämättä hän meni Vjatkaan ja alkoi kilvoitella Kristuksen tähden houkkana. Hän repi vaatteet päältään ja kulki alastomana ja paljasjaloin pitkin katuja. Rakastaen koko sydämestään Jumalaa hän hylkäsi kaiken maallisen omaisuuden ja maallisen kunnian. Hän aloitti vaikenemiskilvoituksen, niin että tuskin kukaan kuuli hänen sanovan sanaakaan. Monet pitivät häntä mielipuolena ja pilkkasivat ja löivätkin häntä, mutta hän ei vastannut heille sanallakaan vaan rukoili loukkaajiensa puolesta. Kärsivällisesti hän kesti talven kylmyyden ja kesän kuumuuden antaen hyttysten ja mäkäräisten pistellä ruumistaan. Öisin hän rukoili katumuskyyneleitä vuodattaen. Kukaan ei tiennyt hänen rukouskilvoituksestaan eikä äärettömästä nöyryydestään.

Prokopilla ei ollut vakituista asuntoa. Hän nukkui siellä, missä sattui olemaan yön yllättäessä: kirkon eteisessä, kadulla, kurassa tai lantakasan päällä. Hänellä ei ollut patjaa eikä päänalusta. Maa oli hänen vuoteenaan ja taivas peittonaan.

Palkaksi kilvoituksistaan Prokopi sai Herralta selvänäkemisen lahjan. Jos hän näki, että sairas paranisi, hän nosti tämän vuoteesta iloiten ja riemuiten. Jos taas sairas ei voinut toipua, hän suuteli tätä itkien, asetti tämän kädet rinnalle ja antoi elekielellä ymmärtää, että oli syytä valmistautua hautajaisiin. Monta kertaa hän ennusti kaupunkia uhkaavan tulipalon soittamalla ennen palon syttymistä hälytyssoiton kirkonkelloilla.

Vjatkan ruhtinas Aleksanteri ja hänen puolisonsa Natalia kunnioittivat Prokopia ja kutsuivat hänet usein kotiinsa. Ruhtinatar pesi hänet puhtaaksi, puki uuteen paitaan ja vei mukanaan kirkkoon. Pidettyään paitaa jonkin aikaa Prokopi repi sen taas päältään ja sotki itsensä kieriskelemällä maassa kunnes oli yhtä musta kuin ennenkin.

Prokopi kävi usein rukoilemassa Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa, jonka pappi Johannes oli hänen rippi-isänsä. Synnintunnustuksella hän keskusteli rippi-isänsä kanssa täysin järkevästi ja osallistui joka sunnuntai pyhään ehtoolliseen. Valalla vannottaen hän kielsi rippi-isäänsä kertomasta kenellekään heidän keskusteluistaan, sillä hän ei halunnut kenenkään tietävän vapaaehtoisesta kilvoituksestaan ennen kuolemaansa.

Prokopi ennusti sanoitta elekieltä käyttäen monia tulevia tapahtumia. Kerran nostettuaan syliinsä erään papin pienen pojan hän asettui pitkäkseen maahan asettaen kädet rinnalleen. Pian poika kuoli. Johannes Kastajan kirkossa hän tarttui kliirossilla laulanutta nuorukaista kädestä, johdatti hänet pyhän oven eteen ja tönäisi sisälle alttariin. Kuuden vuoden kuluttua nuorukainen vihittiin papiksi ja myöhemmin leskeksi jäätyään hänestä tuli igumeni.

Kilvoiteltuaan näin 30 vuotta Prokopi sai tiedon lähestyvästä kuolemastaan. Lähdettyään kirkosta jumalanpalveluksen päätyttyä hän meni kaupungin tornin juurelle, kääntyi itään päin, rukoili hartaasti ja antoi rauhassa henkensä Herralle joulukuun 21. päivänä 1627. Hänet haudattiin Trifon Vjatkalaisen luostariin.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

21
12