Autuas Johannes Ustjugilainen

Autuas Johannes syntyi 1400-luvulla Puhovon kylässä lähellä Ustjugia. Hänen vanhempansa Savva ja Maria olivat hurskaita kristittyjä. Johannes oli epätavallisen hiljainen ja vakava lapsi. Nuoresta pitäen hän söi vain leipää ja vettä, ja keskiviikkoisin ja perjantaisin hän kieltäytyi ruoasta kokonaan. Yöt hän vietti rukoillen ja oli aina niin murheellisen näköinen, että monet pitivät häntä kummallisena. Hänen äitinsä yritti taivuttaa häntä muuttamaan elintapojaan, mutta Johannes vastasi hänelle: ”Älä pakota minua, äiti, sillä itsehillintä pitää minut erossa synnistä.” ”Mistä synnistä”, ihmetteli äiti, ”sinähän olet niin nuori”. Mutta Johannes sanoi hänelle: ”Älä sano noin, sillä Raamatun mukaan Jumala yksin on synnitön, eikä ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa (1. Kor. 8:8); meidän ei pidä ravita ruumistamme niin, että siitä tulee vihollisemme.”

Kun Johanneksen isä kuoli, hänen äitinsä vihkiytyi nunnaksi Pyhän Kolminaisuuden luostarissa lähellä Ustjugia. Hän sai nimekseen Natalia ja pian hänet valittiin luostarin igumeniaksi. Alaikäinen Johannes seurasi äitiään luostariin. Poika ymmärsi pian tämän maailman turhuuden ja alkoi esiintyä houkkana. Silloin äiti jätti hänet Jumalan haltuun.

Johannes siirtyi Ustjugiin ja asettui asumaan vahtitupaan Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalin lähellä. Hän vietti yönsä lakkaamattomassa rukouksessa, mutta päivisin hän kulki kaupungilla paljasjaloin ja resuisessa paidassa jäljitellen houkkana pyhää Prokopi Ustjugilaista (8.8.). Joskus hän heittäytyi lantakasan päälle lepäämään. Hän kielsi itseltään kunnollisen ruoan ja kaikki mukavuudet ja kesti nöyrästi ihmisten pilkkaa, herjauksia ja lyöntejä, eikä hän koskaan vihastunut kiusaajilleen, vaan rukoili heidän puolestaan.

Jumalansynnyttäjän kirkon pappi Grigori ihaili Johanneksen kärsivällisyyttä ja kilvoituksia. Häntä kiinnosti kovasti tietää, mitä Johannes tekee yksin ollessaan. Kerran talvella, kun kirkon peräsalin suurta uunia oli lämmitetty, Johannes jäi ehtoopalveluksen jälkeen sisälle toisten lähtiessä koteihinsa. Pappi piiloutui oven taakse seuraamaan houkan puuhia. Tämä vilkaisi ensin ympärilleen ja varmistuttuaan, ettei paikalla ollut ketään, alkoi kädet taivasta kohti ojennettuina rukoilla kaikkien vääryyttä tekevien puolesta. Rukoiltuaan näin yli tunnin hän hajotteli hiilihangolla hiilloksen uunissa, teki ristinmerkin ja ryömi uuniin sammuneen hiilloksen päälle. Pappi hyppäsi pelästyneenä vetämään häntä pois peläten hänen polttavan itsensä, mutta Johannes oli vielä nopeampi ja hypähti silmänräpäyksessä uunista. Luotuaan uteliaaseen pappiin uhkaavan silmäyksen hän varoitti tätä kertomasta tapauksesta kenellekään ennen hänen kuolemaansa.

Kilvoituksillaan autuas Johannes sai osakseen Jumalan suosion. Hän paransi rukouksillaan ruhtinas Feodorin vaimon Marian kuumetaudista.

Autuaan Johanneksen kuolema oli aivan yhtä ihmeellinen ja rauhallinen kuin hänen elämänsä. Loppuun asti hän kuljeskeli aamusta iltaan kaupungilla. Hän oli niin nuori ja reippaan oloinen, ettei kukaan ustjugilaisista aavistanut hänen loppunsa lähestyvän. Johannes itse kuitenkin tiesi sen ja iloitsi kilvoituksensa päättymisestä. Lakkaamatta hän kiitti Jumalaa. Katedraaliaukiolla lähellä Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkkoa ja autuaan Prokopi Ustjugilaisen hautaa hän kohotti kätensä viimeisen kerran rukoukseen. Hän rukoili yön pimeydessä kaupungin ja koko maailman puolesta, asettui sitten pitkäkseen paljaalle maalle ja antoi puhtaan sielunsa rauhassa Jumalan käsiin toukokuun 29. päivänä vuonna 1494. Eräässä 1600-luvun alkupuolen ikonissa on tieto, että autuas Johannes oli kuollessaan vain 18-vuotias.

Autuas Johannes haudattiin kuolinpaikalleen. Pian haudalla alkoi tapahtua ihmeellisiä parantumisia. Puolalaisten hyökkäyksen aikana vuonna 1613 ustjugilaiset rukoilivat apua autuailta Johannekselta ja Prokopilta, ja pyhien rukousten avulla he löivät vihollisen. Kiitokseksi kaupunkilaiset rakennuttivat autuaalle Johannekselle pyhitetyn kirkon.