Autuas Andrei Simbirskiläinen

Autuas Andrei syntyi Ogorodnikovin köyhään porvarisperheeseen Simbirskissä vuonna 1763. Hänen vanhempansa Ilja ja Anna olivat hurskaita ortodokseja. Andrei alkoi jo lapsena käyttäytyä kuin houkka. Hän saattoi suudella maata eikä koskaan puhunut ihmisille. Ainoat sanat, joita hän käytti, olivat ”äiti” ja ”Anna”. Toiset pitivät häntä hupsuna, mutta toiset olivat vakuuttuneita siitä, että hän oli aloittanut vaikenemiskilvoituksen. Seitsemänvuotiaasta lähtien hän piti päällään vain pitkää aluspaitaa ja kulki aina avojaloin. Näin hän suuntasi katseensa taivaaseen ja Jumalaan eikä kiinnittänyt huomiota mihinkään maalliseen: ei ruokaan, vaatetukseen eikä sovinnaisiin tapoihin.

Vanhempiensa kuoleman jälkeen Andrei asui veljensä Faddein luona. Hänellä oli myös sisar Natalia, joka jäätyään leskeksi meni paikalliseen nunnaluostariin. Faddein kuoltua vuonna 1813 Natalia otti huolehtiakseen Andreista, sillä tämä oli kykenemätön hoitamaan omia asioitaan. Tätä varten Natalia joutui lähtemään luostarista. He saivat apua hyväntekijöiltä. Eräs rouva rakennutti heille pienen mökin ja antoi säännöllisesti tuntuvan rahasumman välttämättömiin menoihin.

Muutaman kerran elämänsä aikana Andrei ihmisten hämmästykseksi puhui. Kerran Simbirskiin tuotiin eräs mies, joka mielipuolisuuden puuskassa herjasi Jumalaa. Andrei tuli odottamatta taloon. Palvelija oli juuri tuomassa miehelle vesimelonin palaa, kun Andrei pysäytti hänet ja sanoi selvästi: ”Hän pilkkaa Jumalaa”.

Andrei nukkui äärimmäisen vähän ja senkin paljaalla maalla tai laudoilla. Jos hän kävi pitkäkseen penkille, hän ei tukenut päätään mitenkään, vaan jätti sen tyhjän päälle riippumaan. Joskus hän katosi kokonaiseksi vuorokaudeksi tai pidemmäksikin aikaa ja piiloutui johonkin salaiseen paikkaan. Kun piilopaikka keksittiin, hän hylkäsi sen heti. Hänen pitkän paitansa rintaan ommeltiin suuri laukuntapainen tasku, johon hyvät ihmiset panivat puoliväkisin almuja. Andrei puolestaan jakoi ne toisille tai antoi köyhien itse ottaa siitä mitä he halusivat.

Ruoan suhteen Andrei oli pidättyväinen. Hän ei pelkästään ollut syömättä lihaa ja käyttämättä viiniä, vaan pidättäytyi muustakin ruoasta ja juomasta niin, että hänen ruumiinsa oli kuiva ja kevyt. Mieluiten hän ravitsi itseään syömällä hunajalla voideltua ruisleipää ja juomalla teetä. Hän ei koskaan nauranut. Houkkana hän sai kestää monenlaista pilkkaa ja huomautuksia, mutta koskaan hän ei menettänyt malttiaan. Hiljaa ja hämmentymättä hän vain vetäytyi pois niiden luota, jotka ahdistelivat ja härnäsivät häntä.

Simbirsk oli 1800-luvun alussa verrattain pieni kauppakaupunki. Kaikki tunsivat autuaan Andrein, joka vietti aikansa enimmäkseen ulkosalla. Ajan myötä monet alkoivat kunnioittaa häntä. Alun perin puusta rakennettu kaupunki paloi historiansa aikana useita kertoja. Autuaan Andrein aikana ei kuitenkaan ollut yhtään tuhoisaa tulipaloa. Andrein maine kaupungin suojelijana kasvoi erityisesti Napoleonin sodan (1812) jälkeen, jolloin ihmisten uskonnollisuus lisääntyi. Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen luona käyneet simbirskiläiset pyhiinvaeltajat kertoivat pyhittäjän sanoneen: ”Miksi näette vaivaa ja tulette minun vähäisen luo; teillähän on siellä minua parempi, oma Andreinne.”

Andrei sai Jumalalta selvänäkemisen lahjan. Kaikki kaupunkilaiset tiesivät, että hänen jokaisella teollaan oli salainen merkitys. Jos hän antoi jollekulle lastun tai kourallisen maata, se oli merkki lähestyvästä kuolemasta. Usein hän varoitti kuolemasta myös tulemalla taloon ja asettumalla pitkäkseen ikoninurkkaukseen. Hän auttoi ihmisiä esirukouksillaan ja paransi sairaita. Kerran hän irrotti eräässä kaupassa öljytynnyrin tulpan, niin että öljy valui maahan. Kauppias raivostui, mutta rauhoittui pian huomattuaan, että tynnyrin pohjalla oli kuollut käärme.

Monet toivat Andreille lahjoja, mutta hän tiesi lahjantuojien sisimmät ajatukset eikä aina ottanut kaikkea vastaan. Erityisen innokkaasti pieniä ilmaisia lahjoja ojentelivat kauppiaat, sillä he tiesivät kaupankäynnin vilkastuvan, jos Andrei suostui ottamaan heiltä rahaa tai jonkin makupalan.

Autuaan Andrein kilvoitusten täyttämä elämä kesti 78 vuotta. Marraskuun 21. päivänä vuonna 1841 hän ei enää kyennyt nousemaan vuoteesta. Kaupunkilaiset ja papisto tulivat hyvästelemään hänet. Hän osallistui kuolinvuoteellaan pyhään ehtoolliseen ja hänelle toimitettiin sairaanvoitelu. Varhain marraskuun 27. päivän aamuna hän antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Andrein hautajaiset olivat esimakua tulevasta kanonisoinnista. Jokainen halusi jollakin tavalla osallistua valmisteluihin. Kaupunkilaisten varoilla hankittiin arkku, samettia sen verhoiluun, arvokkaat peitteet ja useita kynttilänjalkoja. Vainaja oli kallisarvoisessa arkussa mökissään viisi vuorokautta, mutta minkäänlaista kalman hajua ei tuntunut. Panihidoja toimitettiin keskeytyksettä yötä päivää. Hautajaisten aattona arkku kannettiin kirkkoon. Ruumiinsiunaukseen osallistui kaupungin papistoa lähes 30 henkeä. Siunauksen jälkeen kaupungin merkkihenkilöt kantoivat arkun Jumalanäidin suojeluksen luostarin hautausmaalle, jonne tavallisesti haudattiin vain arvohenkilöitä.

Autuas Andrei kanonisoitiin vuonna 1998. Hänen muistoaan vietetään kuolinpäivän (27.11.) lisäksi toukokuun 21. päivänä, joka oli hänen kanonisointipäivänsä. Autuaan Andrein pyhäinjäännökset ovat Simbirskissä Kaikkien pyhien kirkossa.