Athosvuoren pyhät uusmarttyyrit

Kreikan vapaustaistelut osmanivaltakunnan sorrosta vapautumiseksi alkoivat maaliskuussa 1821 ensin Peloponnesoksella ja sitten muilla Kreikan alueilla. Makedoniassa ne alkoivat Athosvuorelta. Turkkilaisten ylin hallintoelin Korkea portti ryhtyi ankariin vastatoimiin, jotka pian muuttuivat raaoiksi uskonvainoiksi. Konstantinopolin patriarkka Gregorios V (10.4.) ja muut pyhän synodin piispat, heidän joukossaan Tessalonikan metropoliitta Joosef (3.6.), kärsivät marttyyrikuoleman. Pian vainot laajenivat myös Tessalonikaan, joka oli tuohon aikaan Kreikan alueen huomattavin kaupunki, ja sitä ympäröiville seuduille. Kesäkuun puolivälistä alkaen turkkilaiset sotavoimat alkoivat hajottaa Khalkidiken kapinallisten joukkoja tuhoten kaiken, minkä edestään löysivät. Osa asukkaista pakeni Athosvuorelle.

Syyskuussa sulttaani nimitti Tessalonikan paššaksi ja armeijan ylipäälliköksi Emin Abdul Lubut Paššan, joka oli muslimiksi kääntynyt kristitty. Hänen isänsä oli ortodoksinen pappi ja yksi hänen veljistään oli munkkina Athoksella. Eminiä nimitettiin ”lyijysauvan kantajaksi” hänen julmuutensa takia. Hänen onnistui kukistaa Tessalonikan kansannousu. Kun Athosvuoren munkit tulivat Eminin luokse ilmoittamaan antautumisestaan, hän otti heidät näennäisen suopeasti vastaan. Mutta heti kun hän oli varmistautunut siitä, etteivät luostarit – joista suurin osa munkeista oli levottomina aikoina poistunut luostariensa aarteet mukanaan – enää asettuisi vastarintaan, hän alkoi ryöstää niitä ennen näkemättömällä tavalla ja vaati niiltä musertavia veroja.

Emin asetti sotilaita kaikkiin luostareihin. Nämä häpäisivät pyhät paikat ja pidättivät ja vangitsivat suurimman osan luostareihin jääneistä munkeista. Sama kohtalo kohtasi myös niiden Tessalonikassa ja Khalkidikissa sijainneiden sivuluostarien munkkeja. Satoja kilvoittelijoita heitettiin äärimmäiseen ahtauteen Tessalonikan Valkoisen tornin pimeisiin ja kosteisiin selleihin. Noihin aikoihin torni sai kansan suussa uuden nimen Veritorni. Raskaisiin kahleisiin ja jalkapuuhun sidotut viattomat uhrit kestivät nälkää, janoa, herjauksia, sylkemistä ja päivittäistä pieksämistä, kun heitä yritettiin saada luopumaan uskostaan. Yksi munkki kääntyi islamiin, jolloin hänet vapautettiin välittömästi ja siirrettiin kiduttajien puolelle.

Noina päivinä 82 munkkia sai marttyyrien kruunun. Muut pysyivät vangittuina aina elokuuhun 1823 saakka. Suuren lavran 33 marttyyrin nimet samoin kuin Gregorioksen luostarin kolmentoista ja Konstamonitoksen luostarin viiden marttyyrikuoleman kärsineen munkkiveljen nimet ovat säilyneet. Muut menehtyneet olivat lähtöisin lähinnä Ksenofontoksen, Simonospetran ja Stavronikitan luostareista sekä eräistä muista luostareista ja skiitoista. Ensimmäinen tapettu munkki oli Ksenofontoksen luostarin isä Krysanthos, joka hirtettiin Konstantinopolissa 10.4.1821. Konstamonitoksen luostarin munkki Timoteos menehtyi Tessalonikassa 4.6.1822 ja Sabbas Yksinkertainen samasta luostarista kuusi päivää myöhemmin. Munkki Timoteoksen muistoa vietetään myös hänen kotikaupungissaan Beroiassa (Veria) 12.6. Monia muita athosvuorelaisia surmattiin eri tavoin samoihin aikoihin.

Tessalonikan uudeksi metropoliitaksi oli valittu Kitroksen piispa Meletios. Hänkin kärsi marttyyrikuoleman yhdessä munkkien kanssa kaupungin torilla. Kunnioittamatta lainkaan Meletioksen korkeaa ikää turkkilaiset ajoivat häneltä parran ja hiukset ja raahasivat hänet keskusaukiolle, missä he leikkelivät hänet kappaleiksi. Tämä tapahtui 21.7.1821.

Pyhän Menaksen kirkon papilta Johannekselta lyötiin ensin irti kädet ja jalat, minkä jälkeen hänen silmänsä kaivettiin ulos hänen omalla irti revityllä kädellään. Myös maallikkoja lahdattiin joukoittain. Koko Tessalonika oli värjäytynyt munkkien ja muiden viattomien kristittyjen verestä. Kiduttajat rakensivat pyramideja heidän pääkalloistaan näyttääkseen työnsä tulokset paššan tyytyväiselle katseelle. Kaikesta huolimatta vain erittäin harva tähän verilöylyyn joutuneista kielsi uskonsa.

10
6