Pyhä Filaret, Moskovan metropoliitta

Pyhä Filaret (Vasili Drozdov) oli Venäjän kirkon merkittävimpiä hahmoja 1800-luvulla. Hän syntyi papin perheeseen Kolomnassa Moskovan lähellä vuonna 1782. Yhdeksän vuoden ikäisenä hän aloitti opinnot paikallisessa seminaarissa ja jatkoi niitä Pyhän Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavran yhteydessä toimivassa teologisessa akatemiassa. Hän menestyi hyvin sekä vanhoissa kielissä – hepreassa ja kreikassa – että teologiassa ja retoriikassakin. Lavrassa usein vieraillut Moskovan metropoliitta Platon pani merkille lahjakkaan opiskelijan ja otti hänet suojelukseensa. Menestyksestään huolimatta Vasili säilytti hartaan mielenlaatunsa; hän oli rauhallinen, vaatimaton ja yleisesti pidetty. Hän valmistui akatemiasta kurssinsa ensimmäisenä ja sai heti paikan kreikan ja heprean opettajana. Kreikkaa hän puhui ja kirjoitti sujuvasti. Pian hänet nimitettiin saarnaajan tehtävään lavraan sekä retoriikan professoriksi, sillä hän oli loistava puhuja, joka osasi sytyttää sieluihin rakkauden Jumalaan ja hyveisiin. Hänen hyväntekijänsä metropoliitta Platon, jota itseään pidettiin suurena teologina ja puhujana, kirjoitti hänestä: ”Minä itse kirjoitan kuin ihminen, mutta hän kirjoittaa kuin enkeli.”

Metropoliitta Platonin kannustamana ja sisimmässään asiaa kypsyteltyään lahjakas nuori professori vihkiytyi munkiksi vuonna 1808 saaden nimen Filaret. Muutaman päivän kuluttua hänet vihittiin diakoniksi. Seuraavana vuonna hän sai siirron Pietariin sikäläisen hengellisen seminaarin retoriikan opettajaksi ja apulaisjohtajaksi. Pappisvihkimyksen jälkeen hänet nimitettiin eksegetiikan, kirkkohistorian, kanonisen lain ja dogmatiikan opettajaksi Pietarin hengelliseen akatemiaan.

Filaret oli yhteydessä aikansa johtaviin kirjailijoihin. A.S. Puškinin lohduttomaan elämän turhuutta käsittelevään runoon hän kirjoitti runomuotoisen vastauksen, johon Puškin vastasi uudella runolla päättäen sen sanoihin: ”Runoilija täynnä pyhää pelkoa / kuuntelee nyt Filaretin harppua.”

Kolmenkymmenen vuoden ikäisenä arkkimandriitaksi korotettu Filaret nimitettiin Pietarin hengellisen akatemian rehtoriksi. Hän oli väsymätön akateemisten ja hallinnollisten velvollisuuksiensa täyttämisessä, ja hänellä oli tapana pitää useita asioita vireillä yhtä aikaa. Hänen oppilaansa arkkimandriitta Foti on kuvannut häntä näin: ”Filaretin kasvot olivat aina avoimet ja iloiset, katse terävä ja tavat ankaruudesta ja askeettisuudesta huolimatta miellyttävät. Hänen käytöksensä oli arvokasta ja kiireetöntä. Hänen äänensä oli pehmeä ja hiljainen, mutta hän puhui hyvin selkeästi. Asiantuntevana ja terävä-älyisenä luennoitsijana hän vangitsi opiskelijoiden huomion niin, että he saattoivat unohtaa ruoka-ajatkin. Akatemian kaikki voima, kauneus, arvokkuus ja kunnia yhdistyivät tuohon aikaan Filaretin persoonassa.” Yhdistämällä oppineisuuden palavaan hartauteen Filaret pyrki ennen kaikkea välittämään kuulijoilleen ja teostensa lukijoille ortodoksista henkeä. Hänen kirjoituksistaan onkin tullut ortodoksisen kirjallisuuden klassikoita. Jo eläessään häntä pidettiin aitona kirkkoisänä ja kutsuttiin ”uudeksi Krysostomokseksi”.

Vuonna 1817 Filaret sai teologian tohtorin arvon ja samana vuonna hänet 35 vuoden ikäisenä vihittiin piispaksi. Ensin hän toimi Pietarin hiippakunnan apulaispiispana, mutta ennen pitkää hänet nimitettiin Tverin ja sitten Jaroslavlin arkkipiispaksi. Viiden vuoden kuluttua hänet korotettiin Moskovan ja Kolomnan metropoliitaksi, mitä virkaa hän hoiti kuolemaansa asti.

Piispana Filaret tarttui työhön ja velvollisuuksiinsa yhtä tarmokkaasti ja innokkaasti kuin aiemmin akatemian rehtorina. Tverin piispana hän esimerkiksi matkusti sadan päivän ajan laajassa hiippakunnassaan ja piti opetuspuheita kaikissa kirkoissa. Moskovassa hän puuttui papiston usein epäasialliseen käytökseen. Hän ei epäröinyt määrätä kanonista rangaistusta, jos tilanne sitä vaati, mutta jos pappi määrättiin jumalanpalvelusten toimituskieltoon, hän turvasi itse tämän perheen toimeentulon. Hän teki työtä herkeämättä eikä koskaan pitänyt lomaa. Kukaan ei tiennyt, milloin hän nukkui. Tulipa keljapalvelija hänen luokseen mihin aikaan päivästä tai yöstä tahansa, hän tapasi metropoliitan aina työpöytänsä äärestä. Hän kirjoitti teologisia teoksia, käsikirjoja ja artikkeleita, mutta opetuspuheissaan hän oli aidoimmillaan. Hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa, joka sisälsi arvokkaita ohjeita kirkon elämän kaikille aloille. Raamatun kääntäminen venäjäksi¹ pantiin alulle hänen kokosydämisellä tuellaan, ja hän itse osallistui työhön kääntämällä Johanneksen evankeliumin ja useita Vanhan testamentin kirjoja. Hankkeen toteuttaminen kesti kaikkiaan 50 vuotta, sillä tsaari ja eräät tahot kirkon sisällä vastustivat sitä, koska pelkäsivät käännöksen ruokkivan harhaoppeja. Filaret sen sijan uskoi Jumalan sanan uudistavaan voimaan ja piti kansankielisen Raamatun saamista ensiarvoisen tärkeänä.

Metropoliitta Filaretin tuella ja yhteistyössä hänen kanssaan Optinan luostarin ohjaajavanhukset pystyivät julkaisemaan käännöksiä kirkkoisien kirjoituksista. Niistä tuli liikkeellepaneva voima Venäjän suuressa hengellisessä heräämisessä 1800-luvulla, jolloin maan parhaat kirkolliset vaikuttajat koettivat ohjata uskovia sisäisen hengellisen työskentelyn tielle. Metropoliitta Filaretilla oli tässä keskeinen merkitys. Hänen myötävaikutuksellaan otettiin myös kaksi uutta painosta slaavinkielisestä Filokaliasta.

Pyhä piispa oli aina halukas kysymään neuvoa kanssaan työskenteleviltä ja otti nöyrästi vastaan kritiikkiä. Vihamiehiään kohtaan hän oli lempeä ja kärsivällinen ja kesti väärät syytöksetkin vihastumatta. Toisaalta pyhiä dogmeja, käskyjä ja kirkon perinnettä puolustaessaan hän oli taipumaton.

Filaret käytti kaikki varansa hyväntekeväisyyteen, mutta piti samalla huolta siitä, että hänen lahjoituksensa pysyivät salassa. Hän rahoitti suuren orpokodin rakentamista ja lastenkodin perustamista köyhien pappisperheiden lapsille.

Vuonna 1819 Filaret valittiin pyhän synodin jäseneksi, eikä mikään siellä käsitellyistä asioista ylittänyt hänen asiantuntemustaan. Häneltä kysyttiin mielipidettä myös hänen poissa ollessaan käsiteltäviin asioihin, ja hän onnistui löytämään vaikeimpiinkin ongelmiin hyvän ja lujasti kanonisiin periaatteisiin perustuvan ratkaisun.

Pyhä Filaret perusti Pyhän Kolminaisuuden lavran lähelle Getsemanen skiitan. Askeettista erämaaelämää kaivatessaan hän vetäytyi sinne muutamaksi päiväksi yksinkertaiseen munkinkeljaan omistautuen rukoukselle ja hengelliselle mietiskelylle. Jumalan rakkaus sai hänen silmänsä kyyneltymään, kun hän kuuli jostakin hyvästä teosta, hyvästä aikomuksesta tai hyvästä sanasta. Hän teki itse kaiken, mitä opetti toisia tekemään, ja voitti niin uskovien rakkauden. Monet pyysivät häneltä esirukouksia ja usein heidän luottamuksensa palkittiin ihmeellä. Eräskin kahdeksanvuotias liikuntakyvytön tyttö alkoi kävellä, kun hänen äitinsä toi hänet metropoliitta Filaretin siunattavaksi. 13-vuotias mykkä tyttö alkoi puhua, kun metropoliitta hänet siunattuaan kysyi hänen nimeään.

Loistettuaan puoli vuosisataa kirkon valona pyhä Filaret antoi sielunsa Jumalalle marraskuun 19. päivänä vuonna 1867. Hän oli kuollessaan 85 vuoden ikäinen ja oli vähän aiemmin nähnyt unessa isänsä, joka kehotti häntä ”muistamaan 19. päivän”.

Pyhä Filaret haudattiin Pyhän Kolminaisuuden lavraan. Neuvostovallan aikana hauta häväistiin, mutta pyhän esipaimenen päätä säilytettiin lavrassa Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen (Uspenien) kirkossa. Neuvostoajan jälkeen pyhäinjäännökset löydettiin uudelleen ja kesäkuussa 2004 ne siirrettiin lavrasta Moskovaan Kristus Vapahtajan kirkkoon. Pyhä esipaimen Filaret kanonisoitiin vuonna 1996.