Pyhä Severianus, Noricumin profeetta

Tonavan varrella, Noricumin ja Pannonian raja-alueella sijainneen Asturan (nyk. Itävallan Stockerau) kirkon ovelle ilmestyi vuonna 454 tuntematon munkki. Eri lähteissä hänen arvellaan olleen lähtöisin Roomasta, Pohjois-Afrikasta, Vähästä-Aasiasta tai jostain idästä. Vietettyään muutamia päiviä kirkossa munkki tuli yhtäkkiä juoksujalkaa kaupungille ja huusi, että hunnit aikoivat piirittää kaupungin ja kaikkien tulisi paastoten ja katuen rukoilla Jumalaa tulemaan heidän avukseen. Ihmiset suhtautuivat häneen huvittuneesti tai ylimielisesti. Niin munkki Severianus jätti kaupungin karistellen sen tomunkin jaloistaan (Matt. 10:14) ja lähti kävelemään kohti hunnien hallitsemia alueita.

Severianus puhui vielä lähialueiden kirkoissa Asturaa odottavasta kohtalosta, mutta häntä ei otettu vakavasti. Ennen pitkää Asturasta kuitenkin saapui vanhus, joka kertoi barbaarien vallanneen kaupungin. Tällä välin asturalaisetkin olivat ymmärtäneet, että munkki oli lähetetty tarjoamaan heille pelastumisen mahdollisuus, ja he alkoivat katua kuin niniveläiset profeetta Joonan aikana. Kansa rukoili, osoitti kaikin tavoin katumusta ja anoi Jumalan armoa. Kolmen päivän kuluttua tuli maanjäristys, ja hunnit pakenivat kaupungista sellaisessa paniikissa, että alkoivat rähinöidä keskenään ja surmata toisiaan.

Tämän ihmeellisen tapahtuman jälkeen munkki Severianusta alettiin pitää uutena profeettana, mutta hän lähti eteenpäin uusille alueille. Hän saarnasi katumusta Favianaen kaupungin asukkaille. Kaupunkia uhkasi nälkäkuolema, kunnes Severianus sai erään rikkaan naisen jakamaan varastonsa tarvitseville. Täydennyksiä ei kuitenkaan saatu paikalle, koska joki oli jäätynyt, ja pian ruokapula oli entistä pahempi. Severianus rukoili ja anoi Jumalalta apua, kunnes jäät alkoivat ihmeellisesti sulaa ja ruokatarpeita kuljettaneet alukset pääsivät perille. Näin kaupunki pelastui nälkäkuolemalta.

Eräänä kesänä Severianus pelasti sadon, jota heinäsirkkalaumat uhkasivat. Vuonna 473 hän profetoi jälleen hunnien hyökkäävän Tiburniaan. Tällä kertaa häntä kuunneltiin, ja kaupunkiin ehdittiin järjestää puolustus.

Severianusta pyydettiin monta kertaa piispaksi, mutta hän eli mieluummin yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa vaellellen paikasta paikkaan. Tilaisuuden tullen hän julisti ihmisille mitä Herra antoi hänen puhuttavakseen. Severianuksella oli vain yksi vaatekerta. Hän paastosi aina auringonlaskuun saakka ja suuren paaston aikana söi vain kerran viikossa. Hänelle kertyi vähitellen suuri määrä oppilaita, joista osa oli tullut Roomasta saakka, osa oli noricumilaisia (nyk. Itävallan eteläosa) ja osa oli kristityiksi kääntyneitä hunneja tai muista vieraista heimoista tulleita. Askeettista Severianusta kunnioittivat niin kansa kuin sotapäällikötkin, ja hän toimi usein välittäjänä roomalaisten ja hunnien välisissä neuvotteluissa.

Severianus auttoi köyhiä, lunasti vapaaksi sotavankeja, hoiti sairaita ja ennen kaikkea paransi lukemattomia ihmissieluja. Hän opetti oppilailleen hengellisiä hyveitä kuten jumalanpelkoa, rukousta, kyyneleitä ja lähimmäisenrakkautta. Severianus perusti useita luostareita, joista merkittävin oli Tonavan rannalla Wienin (Vienna) lähistöllä, mutta ei itse asettunut mihinkään vaan vietti kiertelevää elämää yli 30 vuotta.

Pyhä Severianus nukkui pois 8. tammikuuta vuoden 480 tienoilla oppilaidensa ympäröimänä. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui psalmin 150 ”Ylistäkää Jumalaa hänen pyhissään”. Kun hänen oppilaansa kuusi vuotta myöhemmin jättivät luostarin hunnien hyökkäyksien takia, he huomasivat Severianuksen jäännösten pysyneen turmeltumattomina. Pyhät reliikit vietiin Napoliin, ja jo matkalla niiden äärellä tapahtui monia ihmeitä. Severianuksen oppilas ja munkkiyhteisön johtaja Eugippius kirjoitti hänen elämäkertansa hengellisen isänsä kunniaksi ja jälkipolvien vahvistukseksi.