Kirkkokalenteri

Pyhä Bertilla syntyi 600-luvulla Soissonsissa, Pariisin koillispuolella. Pyhän Ouenin innoittamana hän lähti Jouarren luostariin Meaux’n lähistölle. Siellä hän sai opiskella pyhän Columbanuksen luostarikoulussa, ja myöhemmin pyhä Thelchildes otti hänet nunnaksi luostariinsa. Bertilla piti itseään arvottomana Kristuksen morsiameksi, ellei seuraisi Hänen esimerkkiään nöyryydessä ja itsekieltäymyksessä. Siksi Bertilla oli täydellisen kuuliainen kaikille sisarille ja palveli heitä innokkaasti. Näin hän oli kaikille esimerkkinä nöyryydessä, kuuliaisuudessa, pitkäjännitteisyydessä ja hartaudessa.

Bertilla sai tehtäväkseen toimia sairaanhoitajana ja luostarin koulun johtajattarena. Kun kuningas Klodvig II:n englantilainen puoliso Bathildis kunnostutti Chelles’n luostarin, hän pyysi abbedissaa lähettämään sinne kokeneita ja hyveellisiä sisaria. Chelles’n ensimmäiseksi abbedissaksi valittiin pyhä Bertilla, joka johti luostaria puoli vuosisataa. Hänen alaisuuteensa hakeutui paljon sisaria, joiden joukossa oli jopa kaksi kuningatarta: Bathildis ja Hereswitha, itäanglien kuninkaan puoliso. Chelles’n luostariin tuli myös monia anglosaksisia neitoja, jotka tahtoivat kilvoitella keskinäisessä rakkaudessa, kuuliaisuudessa ja nöyryydessä. Pyhä Bertilla nukkui pois vuonna 705.

Pyhän marttyyri Galaktionin vanhemmat Kleitofon ja Leukippe elivät Syyrian Emesassa (Homs) 200-luvun puolivälissä. He olivat rikkaita, mutta heillä ei ollut lasta. Epäjumalien palvelijoina he kävivät rukoilemassa eri temppeleissä saadakseen perillisen, mutta heidän toiveensa ei toteutunut.

Kerran Kleitofonin taloon tuli kerjäläinen pyytämään almuja. Leukippe oli juuri tuolloin niin allapäin, että sulki heti oven eikä halunnut päästää kerjäläistä sisään. Kerjäläinen oli kuitenkin Onufrios-niminen munkki, joka kerjäläiseksi tekeytyneenä pyysi almuja voidakseen jakaa ne sitten eteenpäin köyhille. Jumala paljasti hänelle talon rouvan murheen. Niinpä hän kolkutti uudestaan, ja tällä kertaa hänen onnistui päästä sisään. Leukippe kertoi hänelle huolensa. Onufrios alkoi puhua hänelle Kristuksesta. Lopulta Leukippe tuli niin vakuuttuneeksi, että tahtoi heti saada kasteen. Hän määräsi orjansa täyttämään vedellä suuren saviruukun, missä Onufrios kastoi hänet. Koska kristittyjä tuolloin vielä vainottiin, kaiken piti tapahtua salaa kotioloissa.

Joidenkin päivien kuluttua Leukippe havaitsi suureksi ilokseen olevansa raskaana. Kun hän kertoi Kleitofonille, mitä oli tapahtunut, tämäkin alkoi uskoa Kristukseen. Myös hän otti kasteen Onufriokselta. Pian heille syntyi poika, jolle he olisivat tahtoneet antaa nimeksi Onufrios hengellisen isänsä kunniaksi, mutta Onufrios itse antoikin pojalle kasteessa nimen Galaktion. Nimi tulee kreikan maitoa tarkoittavasta sanasta, ja maidonvalkoinen ja puhdas olikin Galaktionin koko elämä.

Kun Galaktion oli 24-vuotias, hänen tuolloin jo leskeksi jäänyt isänsä tahtoi antaa hänelle puolisoksi kauniin ja ylhäisen Episteme-nimisen neidon, joka oli vielä pakana. Galaktion totteli isäänsä, mutta ei koskenut vaimoonsa, koska katsoi, ettei kristityn tule olla yhteydessä epäjumalien palvelijaan. Galaktion alkoi kertoa vaimolleen kristinuskosta, ja kohta Epistemekin tahtoi saada kasteen. Kun pappien löytäminen osoittautui vainon takia vaikeaksi, Galaktion kastoi itse vaimonsa.

Kasteviikon lopulla Episteme näki unessa munkkien ja nunnien rinnalla kirkkaasti säteilevän ihmisjoukon. Hänelle sanottiin, että nämä olivat niitä, jotka maailman elämän keskelläkin olivat säilyttäneet neitseellisyytensä. Hän kertoi näkynsä Galaktionille, ja he päättivät yhdessä kilvoitella neitseellisesti elämänsä loppuun asti.

Galaktionin ehdotuksesta he jakoivat omaisuutensa köyhille ja lähtivät vaeltamaan kohti Siinaita rakkaan orjansa Eutolmioksen kanssa. Kymmenen päivän kuluttua he saapuivat Siinain lähellä olevalle Puplionin vuorelle, jolla asui kaksitoista erakkoa. Galaktion ja Eutolmios jäivät heidän luokseen. Galaktion antautui heti koko sydämestään askeettisiin kilvoituksiin. Episteme ohjattiin läheiseen pieneen naiserakkolaan, jossa asui neljä nunnaa.

Tuohon aikaan vainojen riehuessa keisari alkoi etsiskellä kristittyjä erämaistakin. Kun Puplionin vuorelle oli menossa sotilasosasto pidättämään Galaktionin veljestöä, Episteme näki näyn. Siinä hänet vietiin Galaktionin kanssa kauniiseen palatsiin, jossa he molemmat saivat loistavan kruunun. Nunnat arvelivat näyn viittaavan tulevaan marttyyrikilvoitukseen.

Sillä välin sotilasjoukko oli saapunut munkkien erakkolaan ja pidättänyt siellä Galaktionin ja erään toisen munkin – muut olivat paenneet. Kun Episteme sai kuulla uutisen, hän lankesi hengellisen äitinsä jalkoihin ja pyysi tätä päästämään hänet marttyyrikilvoitukseen yhdessä Galaktionin kanssa. Äiti epäili, jaksaisiko nuori Episteme pysyä lujana kidutuksissa, ja yritti pidätellä tätä, mutta Epistemen intoa ei hillinnyt mikään. Niinpä Episteme lopulta sai siunauksensa ja juoksi Galaktionin perään. Hänetkin pidätettiin. Koko matkan Galaktion puhui hänelle rohkaisevia sanoja ja vahvisti häntä edessä olevaan kilvoitukseen.

Kun maaherra Ursus ei onnistunut taivuttamaan marttyyriparia uhraamaan epäjumalille, alkoivat ankarat kidutukset. Heitä ruoskittiin ja teräviä ruokoja työnnettiin heidän kynsiensä alle. Episteme riisuttiin alasti koko kansan edessä. Lopulta heidän jalkansa ja kätensä viillettiin irti ja heidät mestattiin. Galaktion oli tuolloin 30-vuotias ja Episteme ei vielä kahtakymmentäkään. Näin he saivat yhdistyä ikuisiksi ajoiksi Jumalan valtakunnassa.

Uskollinen Eutolmios otti haltuunsa heidän kunniakkaat jäännöksensä ja hautasi ne juhlallisesti. Nykyisin Siinain luostarin lähellä on pyhille Galaktionille ja Epistemelle omistettu erakkomaja.

Pyhä Gregorios rakasti Kristusta jo nuoresta pitäen ja kilvoitteli kaikissa hyveissä. Niinpä silloisen patriarkan kuoleman jälkeen Aleksandrian piispat ja kansa valitsivat hänet Jumalan tahdosta yksimielisesti uudeksi patriarkaksi. Hän opetti laumaansa enemmän teoillaan kuin sanoillaan. Elämältään puhtaana, lempeänä, nöyränä ja armeliaana hän huolehti orvoista ja leskistä, johti eksyneitä takaisin kirkon piiriin, vieraili sairaiden luona ja lohdutti murheellisia. Aleksandrian kristityt olivat ylpeitä pyhästä paimenestaan.

Noihin aikoihin kuvainraastajien harhaoppi oli vielä voimissaan. Varsinkin keisari Leo V Armenialainen (813–820) vainosi leppymättömästi pyhiä ikoneja. Kun hän kuuli, että pyhä Gregorios pysyi uskollisena ortodoksiselle traditiolle, hän haetutti tämän vangittuna Konstantinopoliin. Pelkäämättä pyhä Gregorios moitti keisaria senaatin läsnä ollessa harhaoppisuudesta. Silloin Leo käski ruoskia häntä häränjänteillä. Ruoskinnan kestäessä Gregorios huusi katselijoille. ”Kristuksen pyhän kuvan tähden minut saa vaikka leikata palasiksi!” Kuullessaan tämän keisari karkotti patriarkka Gregorioksen maanpakoon, jossa hän kuoli kolmen vuoden kuluttua.