Pyhittäjä Markianos Kyrroslainen

Pyhittäjäisä Markianos eli Antiokian koillispuolella Kyrroksen alueella 300-luvulla. Hän oli lähtöisin ylimysperheestä, ulkomuodoltaan pitkä ja komea sekä hyvässä asemassa valtion hallinnossa, mutta rakkaus Jumalaan sai hänet jättämään kaiken maailmallisen. Markianos lähti erämaahan ja rakensi sinne keljan, joka oli niin pieni, ettei hän mahtunut edes suoristamaan itseään. Siellä hän eli täysin eristäytyneenä keskustellen yksin Jumalan kanssa. Hän rukoili, veisasi psalmeja ja luki Jumalan sanaa. Näin hän sai nauttia Jumalan läsnäolon loppumattomista iloista.

Vaikka Markianos oli suurikokoinen, hän nautti ravinnokseen pelkästään parisataa grammaa kuivaa leipää aina illan tullen, niin että hän tunsi aina hiukan nälkää ja janoa. Tätä sääntöä hän noudatti joka päivä eikä antanut ruumiilleen enempää kuin mitä se tarvitsi selviytyäkseen hengissä. Hän piti tasaista kevyttä oloa parempana kuin kovan paaston ja vatsan täyttämisen vuorottelua. Joskus Markianos kuitenkin rikkoi paastosääntönsä luokseen tulleiden vieraiden takia, sillä rakkaus on suurempi kuin kaikki kilvoitukset.

Ajan myötä pyhä Markianos sai kaksi oppilasta, Eusebioksen ja Agapetoksen. Kaikki kolme asuivat yksin omissa keljoissaan, mutta kokoontuivat yhteen rukoilemaan, veisaamaan psalmeja ja lukemaan pyhiä kirjoituksia. Markianos rakensi erillisen keljan niille, jotka tulivat heidän luokseen tietyksi ajaksi. Hän itse pysyi yksinäisyydessään, ja Eusebios opetti heidän luonaan viipyneitä. Markianoksen yksinäinen kilvoitus herätti paljon uteliaisuutta. Eräänä yönä Eusebios ei voinut vastustaa uteliaisuuden kiusausta vaan hiipi pimeydessä Markianoksen keljan luokse. Ikkuna-aukosta katsoessaan hän näki Markianoksen taivaallisen valonhohteen ympäröimänä. Hohde oli niin kirkasta, että pyhä saattoi lukea vierellään olleita kirjoituksia.

Kerran käärme luikerteli alas seinää pitkin kohti Markianosta. Eusebios huomasi sen ja huusi peloissaan. Markianos nuhteli häntä sanoen, että pelkokin on sielulle haitallinen himo. Markianos teki ristinmerkin ilmaan ja henkäisi käärmettä kohti, jolloin se putosi maahan ja hajosi kuin palava olki.

Markianos teki kaikkensa pitääkseen Jumalalta saamansa armolahjat piilossa, mutta hänen maineensa levisi kauas autiomaan ulkopuolelle. Eräänä päivänä Antiokian arkkipiispa Flavianos (k. 404) tuli vierailemaan hänen luonaan muiden piispojen ja korkea-arvoisten virkamiesten kanssa. He odottivat innostuneina, mitä pyhä vanhus sanoisi heille, mutta Markianos istui hiljaa heidän edessään kuin olisi ollut mykkä. Kun häntä vaadittiin sanomaan jotain, lopulta hän lausui: ”Koko maailmankaikkeuden Jumala puhuu meille päivittäin kättensä töiden ja pyhien kirjoituksien kautta. Hän ohjaa meitä tehtävissämme, opettaa meille mitä meidän olisi tehtävä omaksi parhaaksemme, kauhistuttaa meitä uhkauksillaan ja rohkaisee meitä lupauksillaan, ja me emme saa tästä mitään hyötyä. Kuinka sitten Markianoksen sanoista voisi olla teille mitään hyötyä, koska hänkin halveksuu Jumalan siunauksia eikä saa koottua niitä hedelmiä, joita niiden kautta voisi saada?”

Sanoillaan ja elämällään kautta pyhä Markianos opetti ja vahvisti pyhää ortodoksista uskoa ja vastusti aikansa harhaopettajia. Hän kieltäytyi vastaanottamasta lahjoja luonaan vierailleelta omalta sisareltaan, koska ei tarvinnut mitään eikä halunnut sellaisia lahjoja, jotka perustuivat hänen menneeseen elämäänsä ja lihalliseen sukulaisuussiteeseen. Sen sijaan hän käski sukulaisiaan palaamaan takaisin samaa reittiä ja jakamaan lahjansa niihin luostareihin, joiden kautta olivat tulleet.

Pyhän Markianoksen maine oli niin suuri, että jo hänen eläessään useat kristityt alkoivat rakennuttaa hänen kunniakseen pyhäkköjä, joihin toivoivat saavansa hänen pyhän ruumiinsa. Tästä kuullessaan Markianos vaati kovin sanoin Eusebiosta lupaamaan, että tämä hautaisi hänet tuntemattomaan paikkaan, jonka vain hänen kaksi läheistä oppilastaan saisivat tietää. Pyhä Markianos nukkui pois vuoden 387 tienoilla. Hänen oppilaansa Eusebios peri hänen keljansa, mutta Agapetos lähti Apamean seudulle, jossa hän levitti pyhän Markianoksen opetuksia ja kilvoitustapaa.

Markianoksen hautaa etsittiin turhaan. Häntä varten rakennettuihin pyhäkköihin tuotiin lopulta hänen sijaansa apostolien ja marttyyrien reliikkejä. Eusebios ja Agapetos säilyttivät kuitenkin tiedon hautapaikasta, ja 50 vuoden kuluttua pyhän Markianoksen luut kaivettiin ylös ja asetettiin juhlallisesti reliikkiarkkuun.