Pyhittäjä Daavid Euboialainen

Pyhä Daavid syntyi 1500-luvun alussa Gardinitsan kylässä Kreikan mantereella Euboian saaren vastaisella rannikolla. Hänen isänsä oli pappi. Kolmevuotiaana hän katosi kotoaan vanhempiensa suureksi suruksi. Kun hänen isänsä meni kuuden päivän kuluttua lauantaina kyläläisten kanssa toimittamaan ehtoopalvelusta kylän ulkopuolella sijaitsevaan Pyhän Johannes Kastajan kirkkoon, hän suureksi ilokseen ja hämmästyksekseen löysi lapsen sieltä. Kun isä kysyi pojalta, kuka oli tuonut hänet sinne, tämä osoitti kasvot loistaen pyhän Johannes Kastajan ikonia. Tapausta ihmeteltiin kylässä kauan.

Viisitoistavuotiaana Daavid lähti maallisesta kodistaan etsimään itselleen hengellistä kotia. Hän tutustui pian pappismunkki Akakiokseen, joka otti hänet oppilaaksi luostariinsa. Jonkin ajan kuluttua Akakios lähti luostaristaan etsimään opettajikseen pyhittyneitä kilvoittelijoita ja otti mukaansa Daavidin. He kiertelivät monissa eri luostareissa ja jäivät lopulta pitemmäksi aikaa Olymposta vastapäätä olevalla Ossavuorella sijaitsevaan Oikonomioksen luostariin, jossa Daavid vihittiin munkkidiakoniksi. Akakios päätti kuitenkin lähteä Athosvuorelle ja otti Daavidin mukaansa. Siellä he tutustuivat moniin kilvoittelijoihin. Akakios jätti Daavidin Suuren lavran luostariin mutta suuntasi itse kulkunsa Konstantinopoliin. Siellä patriarkka vihki hänet piispaksi, ja hänestä tuli Naupaktoksen ja Artan metropoliitta¹. Akakios tahtoi vihkiä Daavidinkin piispaksi ja kutsui hänet välittömästi luokseen Athokselta, mutta nöyrä Daavid kieltäytyi ja palveli hiippakuntaa munkkidiakonina jatkaen askeettisia kilvoituksiaan.

Kerran metropoliitta lähetti Daavidin Artasta Naupaktokseen asioille. Daavid taittoi neljän päivän matkan paljain jaloin. Naupaktoksessa joku hyväsydäminen ohikulkija lahjoitti hänelle kengät. Kun hän palasi Artaan uudet kengät jalassaan, metropoliitta sanoi kuultuaan kenkien tarinan: ”Annoinko minä sinulle luvan ottaa vastaan kengät? Mene heti viemään ne takaisin sille, joka ne sinulle lahjoitti.” Nöyrästi Akakios käveli uudestaan neljä päivämatkaa Naupaktokseen ja teki niin kuin oli käsketty. Metropoliitta ihmetteli hänen kuuliaisuuttaan.

Pian Daavid vihittiin papiksi ja määrättiin 1000-luvulla perustetun Varnakovan luostarin igumeniksi. Luostarin munkit olivat kuitenkin tottuneet välinpitämättömyyteen ja velttouteen eivätkä tahtoneet oikaista elämäänsä uuden igumeninsa opetusten mukaan. Varnakovissa vieraillut ekumeeninen patriarkka Jeremias kunnioitti suuresti sen harrasta igumenia ja olisi tahtonut vihkiä hänet piispaksi, mutta tälläkin kertaa Daavid kieltäytyi.

Lopulta nähdessään, etteivät Varnakovan munkit aio muuttaa tapojaan, pyhittäjä Daavid siirtyi Steirivuorelle lähelle Parnassosta. Hän rakensi sinne pienen erakkolan, jossa hän eli muutaman hartaan munkin kanssa. Rauhallisen elämän keskeytti kuitenkin järkyttävä tapaus. Eräällä läheisen kaupungin turkkilaisella oli sotavankina poikia, jotka onnistuivat karkaamaan hänen luotaan. Jotkut panettelivat turkkilaiselle Daavidia, että tämä oli auttanut poikia pakenemaan. Hänet vangittiin heti, ripustettiin riippumaan käsistä ja ruoskittiin säälimättömästi. Daavid kesti Kristuksen avulla kaiken kärsivällisesti ja toivoi saavansa marttyyrikuoleman. Kristityt kuitenkin ostivat hänet vapaaksi.

Tämän jälkeen Daavid ei enää palannut Steirivuorelle vaan siirtyi Euboian saarelle paikkaan, jossa oli vanha Kristuksen kirkastumisen kirkko. Paikallisten kristittyjen avulla hän korjasi sen ja rakensi ympärille luostarin. Hänen veljestönsä koostui kilvoittelevista munkeista, jotka tottelivat igumeniaan ja seurasivat elämässään hänen esimerkkiään.

Pyhittäjä Daavid sääli ja hoivasi köyhiä suurella rakkaudella. Niin kristityt kuin muslimitkin saivat apua luostarista. Hän otti luostariin kodittomia vanhuksia. Joskus munkit napisivat, kun igumeni jakoi luostarin ruokatarvikkeita köyhille, mutta pian he oppivat hyväksymään hänen laupeutensa. Tapahtui monia ihmeellisiä asioita, joista näkyi, että Jumala suojeli erityisesti pyhittäjän luostaria ja kuuli hänen rukouksensa. Kerran hän esimerkiksi karkotti eräästä lähikylästä hyönteiset, jotka olivat kiusanneet asukkaita siinä määrin, että he olivat joutuneet pakenemaan niitä korkealle vuoristoon ja nukkumaan siellä luolissa.

Pyhittäjä Daavidin maine oli niin suuri, että hänet pyydettiin Peloponnesokselle sovittelemaan siellä keskenään kiisteleviä piispoja. Matkalla hän joutui haaksirikkoon mutta ajautui yhdeksän tunnin kuluttua elävänä rannalle. Hän sai aikaan sovinnon piispojen välillä, ja hänen käyntinsä koitui suureksi hyödyksi koko Peloponnesoksen kristikansalle.

Pyhittäjä Daavid eli hyvin vanhaksi. Hän sai tietää kuolinpäivänsä kolme päivää aikaisemmin ja hyvästeli veljestönsä antaen heille vielä viimeiset ohjeet. Hänen viimeiset sanansa veljille olivat: ”Katsokaa, veljet, Kristus tuli.” Hänen kuolinvuotensa ei ole tarkkaan tiedossa. Arviot vaihtelevat vuodesta 1589 vuoteen 1602.

Pyhittäjä Daavidin pyhäinjäännösten äärellä alkoi tapahtua paljon ihmeitä. Pyhiinvaellus luostariin on jatkunut keskeytymättä aina meidän aikoihimme saakka, vaikka luostari pääsikin välillä pahasti rappeutumaan. 1900-luvun jälkipuoliskolla luostari nousi kuitenkin uuteen kukoistukseen, kun Euboian saarelta kotoisin ollut isä Jakovos Tsalikis (k. 1992) omisti elämänsä sen elvyttämiseen. Hänestä tuli tunnettu ohjaajavanhus, joka tunsi olevansa läheisessä hengellisessä yhteydessä pyhittäjä Daavidiin ja jonka aikana luostariin saapui runsaasti uusia veljiä. Pyhittäjä Daavidin pyhäinjäännösten ohella pyhiinvaeltajat käyvät nyt rukoilemassa myös isä Jakovoksen haudalla.