Pyhittäjä Savva Višeralainen, pylvään päässä kilvoittelija ja Novgorodin ihmeidentekijä
Pyhittäjä Savva syntyi Tverin ruhtinaskunnassa 1300-luvun lopulla. Rakkaudesta Jumalaan hän vihkiytyi munkiksi eräässä Tverin luostarissa. Munkkiveljet rakastivat ja kunnioittivat Savvaa hänen nöyryytensä ja suurten kilvoitustensa tähden. Hän tuntui heistä kuin Jumalan enkeliltä, ja he valitsivat hänet luostarinsa igumeniksi. Myös seudun pajarit ja muut asukkaat pitivät häntä pyhänä ja sana hänen nöyryydestään ja hyveistään levisi laajalle. Ihmisiltä tuleva kunnia kiusasi pyhittäjä Savvaa ja hän meni joksikin aikaa Athosvuorelle.
Palattuaan takaisin Venäjälle Savva alkoi vaeltaa köyhänä munkkina Novgorodin luostareissa etsien rauhallista kilvoittelupaikkaa. Lopulta hän asettui erakoksi Višerajoen varrelle noin seitsemän kilometrin päähän Novgorodista.
Kerran eräs kaupungin asukas sattui kulkemaan sen paikan ohi, missä Savva kilvoitteli. Päivä oli helteinen, mutta erakko seisoi rukoilemassa eikä hievahtanutkaan, vaikka hänen kasvonsa olivat hyttysten peitossa ja verille syödyt. Hän oli niin uppoutunut rukoukseen, ettei tuntunut huomaavan mitään.
Kun Novgorodin arkkipiispa Johannes kuuli hiippakuntaansa tulleesta erakosta, hän lähetti edustajiaan kysymään, miten tämä oli rohjennut asettua paikalle ilman hänen siunaustaan. Pyhittäjä Savva vastasi, että hän oli vain tahtonut paeta maailmaa eikä suinkaan halunnut elää alueella ilman piispallista siunausta. Pian arkkipiispa lähti itse erämaahan tapaamaan kilvoittelijaa. Matkalla autuas Savva tuli häntä vastaan nukkavieruun viittaan pukeutuneena ja kumarsi nöyrästi maahan piispan edessä. Arkkipiispa siunasi pyhittäjän luullen häntä tavalliseksi pyhiinvaeltajaksi. Vasta erakkomajalla pyhä kertoi olevansa syntinen Savva. Esipaimen ihmetteli hänen nöyryyttään. Hän nautti pyhittäjän tarjoaman vaatimattoman aterian ja hyötyi hengellisestä keskustelusta hänen kanssaan.
Kerran kun pyhittäjä oli rakentamassa keljaa, pari rosvoa tuli hänen luokseen pahoissa aikeissa. Nöyriksi tekeytyen he tulivat pyytämään siunausta, mutta pyhittäjä näki heidän kavaluutensa ja sanoi: ”Lapseni, auttakaa minua nostamaan tämä hirsi seinän päälle.” Samalla hän kehotti heitä tarttumaan hirren kapeampaan päähän ja alkoi itse nostaa paksumpaa. Rosvot eivät millään saaneet hirttä nostettua, mutta vanhus nosti Jumalan avulla koko hirren vaivatta seinän päälle. Tämän nähtyään rosvot jättivät pyhittäjän rauhaan.
Pyhittäjä Savvan luokse tuli oppilaita ja hän perusti luostarin Herran taivaaseenastumisen kunniaksi. Itselleen hän pystytti pylvään ja vietti sen päällä koko viikon paastoten ja rukoillen. Lauantaina hän laskeutui pylväästä, osallistui pyhään ehtoolliseen ja ruokaili veljestön kanssa. Pidettyään sielua pelastavaisen opetuspuheen hän nousi jälleen pylvääseen ja kilvoitteli siellä seuraavaan lauantaihin asti. Pylvään päällä eläen hän ohjasi luokseen tulevia pyhiinvaeltajia, sekä munkkeja että maallikoita.
80 vuoden ikäisenä pyhittäjä Savva sairastui ja alkoi valmistautua kuolemaansa. Hän kutsui munkkiveljet koolle ja antoi heille viimeiset hengelliset ohjeensa kehottaen heitä pysymään ortodoksisessa uskossa, pitämään munkkilupauksensa ja kilvoittelemaan nöyryydessä. Ennen kuolemaansa hän pyysi, etteivät veljet järjestäisi juhlallisia hautajaisia vaan saattaisivat hänen ruumiinsa ilman valmisteluja haudan lepoon. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän nukkui pois rauhassa lokakuun 1. päivänä vuonna 1460.