Pyhän haudan kirkon vihkimisen juhlapäivä ja kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen aatto

Jerusalemin pyhät paikat olivat vuosisatojen ajan vailla huolenpitoa, eikä kristittyjen ollut mahdollista päästä huolehtimaan niistä. Kun Nikean kirkolliskokous oli saatettu menestyksekkäästi loppuun vuonna 325, keisari Konstantinus Suuri tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan kirkolle ja sen Herralle rakennuttamalla maailman vapahduksen tapahtumapaikalle Golgatalle basilikan, joka ylittäisi kauneudessa maailman muut kirkot. Keisari sopi asiasta Jerusalemin piispa Makarioksen kanssa.

Jerusalemin kristittyjen perimätieto oli säilyttänyt muiston paikasta, jolla Herran pyhä kärsimys oli tapahtunut, vaikka itse paikka olikin jäänyt roomalaisten rakennelmien alle vuoden 135 jälkeen. Paikalla aloitettiin kaivaukset, joiden ratkaisuhetkistä kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo näin: ”Kun kaivajat olivat päässeet alkuperäiselle katutasolle, pinnan alta löytyi hetimiten ja vastoin kaikkia odotuksia meidän Vapahtajamme ylösnousemuksen kunnioitettava tyhjä hauta. Silloin tämä kaikkein pyhin hauta sai toimia ikään kuin kuvana Herran paluusta elämään. Maattuaan haudattuna pimeydessä se ilmestyi takaisin valoon tarjoten näin kaikille katsomaan tulleille selvän ja näkyvän todistuksen siitä ihmeestä, jonka tapahtumapaikkana tämä sama kohta oli kerran ollut. Näin se todisti Vapahtajan ylösnousemuksesta kirkkaammin kuin mikään ääni voisi todistaa.”

Aina tähän hetkeen saakka kirkon isät olivat opettaneet, että kristittyjen Jerusalem oli taivaassa eikä heillä ollut pyhää kaupunkia maan päällä. Eusebius itse oli opetuksissaan korostanut, kuinka juutalainen ja kristillinen käsitys poikkesivat toisistaan tässä suhteessa. Mutta kun hän sai omin silmin katsella tuota Kristuksen kunniaksi nousevaa rakennusta, hän pohti itsekseen: ”Kenties tämä onkin se uusi, toinen Jerusalem, jota profeetat ovat ennustaneet?”

Samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös Herran kärsimykseen liittyviä esineitä. Hautapaikan ympärille rakennettiin kymmenen vuotta loisteliasta kirkkoa, joka vihittiin käyttöön 13.9.335. Päivämäärän valinnan tarkoituksena oli syrjäyttää pakanallisen Capitoliumin Jupiterin juhla. Tämä kaikkein ylistettävimmälle paikalle rakennettu basilika oli erittäin kaunis, ja siitä tuli kristinuskon voiton merkki ja muiden kirkkojen esikuva. Kristuksen hautapaikkaa on sanottu uuden liiton kaikkeinpyhimmäksi ja ylösnousemuksemme lähteeksi.

Jerusalem oli ollut hylättynä parisataa vuotta, mutta nyt siitä kasvoi nopeasti koko kristikunnan rakastama pyhiinvaelluskeskus, jonka pyhät paikat todistavat Kristuksen pelastavista teoista. Piispa Eusebiuskin tuli lopulta siihen johtopäätökseen, että ”tämän täytyy olla se täysin uusi Jerusalem, jota on julistettu profeetallisten Jumalan sanojen kautta ja josta Jumalan innoittamat profetiat kertovat lukemattomia suuria asioita.”

Pyhät isät ovat valinneet tämän päivän juhlan aiheeksi Kristuksen toteuttaman näkyväisen luomakunnan ylösnousemuksen aiheuttaman ilon. Kristuksessa kaikki tulee uudeksi. Kirkon vihkimistä merkitsevä kreikkalainen sana enkainia tarkoittaa kirjaimellisesti uudistumista.