Pyhittäjien Sergein ja Hermanin, Valamon ihmeidentekijäin, pyhäinjäännösten palauttaminen Novgorodista Valamoon

Valamon luostarin perustajat pyhittäjäisät Sergei ja Herman saapuivat Valamon saarelle luostarin perimätiedon mukaan 1100-luvulla.¹ Heidän monivuotisen kilvoittelunsa tuloksena Valamoon syntyi luostari, joka perustajiensa kuoleman jälkeen joutui usein vihollisten hyökkäysten kohteeksi. Luostarin perimätiedon mukaan munkit siirsivät kalleimman aarteensa, pyhittäjäisien reliikit, aina vaaran uhatessa pois Valamosta, etteivät ne joutuisi vihollisten häpäisemiksi. Vuonna 1163 ruotsalaisten joukkojen valmistautuessa jälleen hyökkäämään Karjalaan pyhäinjäännökset siirrettiin neljännen ja viimeisen kerran pois Valamosta ja vietiin Novgorodiin, mistä ne sodan päätyttyä tuotiin juhlallisesti takaisin Valamoon. Tämä tapahtui syyskuun 11. päivänä 1180. Tällä kertaa munkit kaivoivat piispan siunauksella saarelle luolan, johon pyhäinjäännökset kätkettiin.

Vuonna 1611 ruotsalaiset joukot valloittivat Karjalan ja tuhosivat Valamon luostarin perustuksia myöten. Alue joutui ruotsalaisten haltuun ja luostarielämä Valamossa lakkasi sadan vuoden ajaksi. Pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin pyhäinjäännökset lepäsivät rauhassa munkkien kauan sitten kaivamassa haudassa. Kerran seudun toisuskoiset asukkaat päättivät avata haudan pilkatakseen reliikkejä. Tuskin he olivat alkaneet kaivaa maata, kun Jumalan rangaistus kohtasi heitä: heidän jäsenensä herpaantuivat, niin etteivät he enää pystyneet liikuttamaan niitä. Pilkkaajat tajusivat heti syntinsä, katuivat ja alkoivat rukoilla anteeksiantoa, jolloin heidän voimansa palasivat ennalleen. Kiitokseksi he rakensivat pyhittäjien haudalle pienen rukoushuoneen.

Jonkin ajan kuluttua eräs suomalainen rannikon asukas poikkesi kalastusmatkallaan Valamon saarelle ja kaatoi kumoon pyhittäjäisien haudalla olleen vanhan ristin. Samassa hänen ruumiiseensa avautui haavoja eikä hän päässyt liikkumaan paikaltaan omin avuin. Illalla toverit löysivät hänet ja veivät kotiin. Kun hän kertoi häntä kohdanneesta onnettomuudesta omaisilleen, nämä muistivat kertomukset Valamossa lepäävien Jumalan palvelijoiden pyhyydestä. Sairas vietiin takaisin Valamoon, missä hän pyysi anteeksi tekoaan ja parantui. Vastoin oman luterilaisen uskonsa opetusta hän alkoi tuntea harrasta kunnioitusta pyhittäjäisiä kohtaan. Hän rakennutti heidän haudalleen uuden ristin ja rukoushuoneen ja asettui itse asumaan saarelle. Kerrotaan, että hänen jälkeläisiään asui Valamossa vielä igumeni Nasarin aikaan 1700-luvun lopulla, jolloin he igumenin toivomuksesta muuttivat mantereelle.

Kun luostarielämä alkoi elpyä Valamossa vuoden 1764 jälkeen, rakennettiin luostarin pääkirkko pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin pyhäinjäännösten hautapaikalle. Myöhemmin kirkkoon sijoitettiin kallisarvoinen muistoarkku, jonka kanteen pyhittäjät Sergei ja Herman oli kuvattu. Muistoarkun edessä paloi yötä päivää lampukka ja sen ääressä toimitettiin rukouspalveluksia pyhittäjäisille. Pyhäinjäännösten äärellä tapahtui sairaiden parantumisia.

Joillekin ihmisille pyhittäjäisät ovat näyttäytyneet ilmestyksissä. Näistä eräs tapahtui syyskuun 11. päivän aattona, kun luostarin kirkossa toimitettiin vigiliaa Sergeille ja Hermanille. Skeemamunkki Porfiri näki, miten pienen ylistysveisun aikana alttaripöydän molemmille puolille ilmestyi kaksi skeemaan pukeutunutta vanhusta. He säteilivät kirkasta valoa, joka valaisi papiston ja rukoilijat. Aina kun kuoro lauloi “Ylistämme autuaiksi teitä, pyhittäjäisämme Sergei ja Herman”, vanhukset siunasivat kirkkokansaa. Evankeliumin lukemisen jälkeen he tulivat alttarista kuninkaanovien kautta, siunasivat vielä kerran kaikkia ja katosivat näkyvistä.