Pyhä Gregorios Palamas 14.11.

Pyhän Gregorios Palamaksen teologia on ortodoksisen kirkon kokemuksellista teologiaa.

Pyhä Gregorios Palamas ilmaisee teologiassaan Kirkon universaalisen opetuksen. Hän muistuttaa opetuspuheissaan ja saarnoissaan, että Kirkon pyhät mysteeriot liittyvät Kirkon askeettiseen elämään. Muutoin pyhissä mysteerioissa saatava Jumalan armo ei vaikuta ihmisessä pelastukseksi ja paranemiseksi, vaan merkitsee tuomiota.

Hengellinen elämä on Pyhän Hengen hedelmää

Esipaimen Gregorios vaikutti 1300-luvulla, jolloin bysanttilainen ortodoksisuus kohtasi maallistumisen panteismina ja agnostisismina. Panteismin edustajat uskottelivat, että Jumala on olemuksessaan löydettävissä luonnossa kaikesta. Eli katsoessaan ympäröivää luontoa ihmiset voivat ottaa vastaan tiedon Jumalasta. Agnostikot puolestaan uskottelivat, että ihmisten on mahdotonta oppia tuntemaan Jumalaa. Heidän mielestään toinen on Luoja ja toinen on luotu, eli ihminen on täysin kykenemätön ottamaan vastaan mitään todellista tietoa Jumalasta.

Pyhä Gregorios kohtasi teologisesti Kirkon totuutta uhanneet harhat. Hän kehitti perusteellisen opetuksen, jossa tehdään selkeä ero Jumalan olemuksen ja energioiden välille. Palamas rakensi opetuksensa pyhien isien traditioon. Kirkon monet isät ovat viitanneet kirjoituksissaan Jumalan olemuksen ja energioiden väliseen eroon.

Pyhä Gregorios Palamas opetti, että kaikki hengellinen elämä on Pyhän Hengen energiaa ja hedelmää. Hän opetti, että ihminen ei voi olla osallisena Jumalan olemuksesta, mutta hän voi oppia tuntemaan ja voi osallistua Jumalan luomattomista energioista.

Pyhä Gregorios vaihtoi maallisen filosofian luostarikilvoitukseen

Pyhä Gregorios Palamas syntyi Konstantinopolissa vuonna 1296. Hän kasvoi aristokraattisessa perheessä Bysantin keisari Andronikos II:n (1282–1328) hovissa. Gregorioksen isä oli senaattori ja kuului keisari Andronikoksen lähipiiriin. Palamaksen suku oli lähtöisin Vähästä-Aasiasta. 

Keisari Andronikos suojeli älymystön edustajia. Keisari arvosti tulevan hesykastin isää suuresti, mutta tämä kuoli varhain. 

Andronikos otti suojelukseensa Gregorios-pojan. Tämä pääsi myöhemmin opiskelemaan Konstantinopolin yliopistoon. Siellä hänen opettajanaan toimi muun muassa kuuluisa Aristoteleen filosofian tuntija, Teodoros Metohites (k. 1332). Hän oli bysanttilainen valtiomies, kirjailija, filosofi ja taiteiden suosija. Hän rakennutti uudelleen omilla kustannuksillaan Koran kirkon (1315–1321). 

Gregorios Palamas opiskeli yliopistossa filosofiaa. Hän menestyi opinnoissaan, ja seitsemäntoista vuoden ikäisenä hän piti hovissa puheen Aristoteleesta keisarille ja oppineille. Keisari Andronikos suunnitteli lahjakkaalle nuorukaiselle uraa hovissa, mutta tätä kiinnosti enemmän askeettinen kirjallisuus ja luostarikilvoitus. Gregorios etsi elämässään hyvää osaa, jota ei oteta pois. 

Gregorios vihkiytyi noin kaksikymmentävuotiaaksi maallisen filosofian opintoihin. Hän päätti kuitenkin vuonna 1316 mennä luostariin. Valintaan vaikutti suuresti hesykasmin (kr. hesykhia, hiljaisuus) innoittama piispa, Filadelfian metropoliitta Teoleptos. Hän perehdytti Gregorioksen Jeesuksen rukoukseen. Rukousperinne palautui 1000-luvulle, jolloin pyhittäjä Simeon Uusteologi (k. 1022) opetti tätä kilvoitusmuotoa Studionin luostarissa Konstantinopolissa. 

Jeesuksen rukouksessa armon pyytäminen edellyttää kilvoittelijassa sisäistä katumusta ja muuttumista. Rukous liittyy Kirkon sakramentaaliseen elämään ja yhdistyy paastoamiseen, katumukseen, pyhään ehtoolliseen ja lähimmäisen rakastamiseen. 

Monet hesykastit luopuivat yksinäisyydestä palvellakseen lähimmäisiään, ”sillä joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään” (1. Joh. 4:21). Bysantin luostarikilvoituksen sosiaalisuus kasvoi hesykastisesta rukousperinteestä. Hesykasti ei etsinyt yksilön pelastusta, vaan yhteisöllistä askeesia.

Hesykastien mukaan köyhistä ja unohdetuista huolehtiminen ei ollut pelkästään rahan tai aineellisen hyvän jakamista, vaan samanaikaisesti myötätuntoa lähimmäistä kohtaan ja huolenpitämistä hänestä. Se oli hänen hengellistä eheyttämistään. Mitä enemmän ihmiset sitoutuivat yksilön itsekkyyteen, sitä vaikeampi oli kehittää yhteiskunnassa oikeudenmukaisia ihmissuhteita. 

Pyhä Gregorios Palamas oli vakuuttunut, että kristittyjen tulee rukoilla lakkaamatta. Hänelle Jeesuksen rukous merkitsi Jumalan muistamista. Gregorios näki lakkaamattoman rukouksen ihmisen dynaamisena tietoisuutena Jumalan persoonallisesta läsnäolosta. Rukouksen voima kohottaa ihmisen maasta taivaaseen ja tuo hänet Jumalan eteen. Kyse ei ole vain tunteesta. Jumalan kunnian luomaton valkeus valtaa ihmisen. Tämä valkeus säteilee Pyhästä Kolminaisuudesta. 

Luomatonta valkeutta ei nähdä fyysisillä aisteilla, koska se ylittää ihmisen aistit ja ymmärryksen. Siitä huolimatta sekä sielu että ruumis osallistuvat Jumalan luomattoman valkeuden näkemiseen. Ihminen voi kehittyä Jumalan kuvana hengelliseksi persoonaksi. Se on ihmisen luonnollinen tila. Pyhä Gregorios korostaa Jumalan luomattomien energioiden näkemistä Jumalan tuntemisena. Kun ihmismieli puhdistuu ja kirkastuu, se osallistuu todellisesta Jumalan näkemisestä ja tuntemisesta. 

Pyhän Gregorioksen luostarikutsumukseen vaikutti lisäksi, että hänellä oli lapsuudesta lähtien läheiset hengelliset suhteet Konstantinopolin munkkeihin. Gregorioksen isä Konstantinos otti kuolinvuoteellaan vastaan munkiksi vihkimyksen. 

Saavuttuaan Athokselle Gregorios eli kolme vuotta Nikodemos-nimisen hesykastin hengellisessä ohjauksessa. Hän kilvoitteli sen jälkeen Suuressa Lavrassa ja myöhemmin erakkomajassa Glossiassa. Vuonna 1325 hän jätti Athos-vuoren mennäkseen Jerusalemiin, mutta turkkilaiset merirosvot keskeyttivät hänen matkansa. Hänen täytyi jäädä Tessalonikiin. 

Gregorios muodosti ystävineen Tessalonikiin hesykastiryhmän, jota johti pyhän Gregorios Siinalaisen oppilas Isidoros. Gregorios Palamas vihittiin pappismunkiksi Tessalonikissa 1326. Vihkimyksen jälkeen hän vetäytyi pienen kilvoittelijajoukon kanssa erakkomajaan Veroiaan. 

Gregorios vietti viisi päivää viikosta yksinäisyydessä, ja viikonloppuisin hän eli erakkomajalla ja toimitti eukaristian. Hän opetti, ettei hesykasmi kuulu pelkästään munkeille, vaan kaikille ortodoksikristityille. 

Palamas puolusti Athoksen hesykastimunkkeja

Serbien hyökättyä Veroiaan Gregorios palasi vuonna 1331 takaisin Athokselle ja jatkoi samanlaista kilvoituselämää kuin Veroiassa. Kolme vuotta myöhemmin hän aloitti kirjallisen tuotantonsa. Palamaksen ankara askeettisuus herätti vastarintaa Esfigmenoun luostarin veljestössä, johon lukeutui siihen aikaan yli 200 munkkia. Gregorios siirtyi Athoksella erakoksi pyhän Savvan skiittaan. 

Pyhän Gregorioksen elämässä alkoi noihin aikoihin Kirkon hesykastisen tradition kannalta merkittävä vaihe: ortodoksisen uskon ja opin puolustaminen. Syynä siihen oli Italiasta Konstantinopoliin muuttanut kreikkalaissyntyinen Barlaam Kalabrialainen, joka herätti ortodoksiuskovissa hämmennystä. 

Barlaam oli kreikankielinen, mutta ajattelutavaltaan latinalainen. Barlaam saavutti mainetta tiedemiehenä ja filosofina. Hän vieraili Athosvuorella ja tutustui hesykasmiin. Barlaam piti uskoa pelkästään järjellisenä asiana. Siksi hän aloitti teologisen sodan hesykasteja vastaan. Hän ivasi munkkien askeettista työskentelyä ja heidän rukousmenetelmäänsä ja opetuksiaan hesykastien kokemasta luomattomasta valkeudesta. Hän nimitteli hesykastimunkkeja miehiksi, joiden sielu on ”navan seutuvilla”. 

Pyhä Gregorios Palamas määrättiin vuonna 1335 tai 1336 Esfigmenoun luostarin johtajaksi. Hän ei kuitenkaan viipynyt kauan luostarissa, vaan palasi takaisin Pyhän Savvan erakkomajaan. Suuren Lavran ympäristössä eli noihin aikoihin useita hesykastisen rukousperinteen vaalijoita. 

Pyhä Gregorios Palamas ryhtyi puolustamaan Athoksen hesykastimunkkeja heidän pyynnöstään ja omasta sisäisestä pakostaan. Hän matkusti vuonna 1338 Tessalonikiin ja viipyi siellä kolme vuotta. Hän keskusteli useita kertoja Barlaam Kalabrialaisen kanssa. Keskustelujen pohjalta syntyi pyhän Gregorioksen teos Triadit pyhien hesykastien puolustukseksi. Se oli idän ortodoksisen luostarihengellisyyden ensimmäinen teologinen synteesi. 

Pyhä Gregorios puolustaa ensimmäisessä Triadissa hesykasteja ja toisessa Triadissa hän käy läpi Barlaam Kalabrialaisen teologiset erheet. Pyhä Gregorios korostaa, että kristillinen mystiikka on elävä osa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Pyhyys on olemukseltaan profeetallista ja jokainen kristitty on kutsuttu julistamaan Jumalan pyhää salaisuutta, ei vain sanoin, vaan koko elämällään. 

Ihminen yhdistyy Jumalan kanssa, kun hän tulee siinä määrin kuin se on ihmiselle mahdollista, osalliseksi vastaavanlaisista hyveistä jotka Jumalalla on, ja kun hän elää rukousyhteydessä Jumalaan. Käytännön kilvoituksella hän puhdistaa tekonsa, jumalallisella tiedolla älynsä ja rukouksella mietiskelynsä. Niin hän päätyy sydämen ja mielen täydelliseen, todelliseen ja pysyvään puhtauteen. 

Sielun sairaus ei tarkoita pyhän Gregorios Palamaksen opetuksissa psykologisia ristiriitoja, vaan sielun pimenemistä. Sielun parantuminen ei merkitse psykologista tasapainoa, vaan mielen kirkastumista. Ortodoksisessa terapeuttisessa perinteessä syntiä ei ymmärretä pelkästään rikkomuksena tai kapinana, vaan sairautena. Kirkon terapeuttisen metodin päämääränä ei ole ainoastaan saattaa ihmisiä moraaliseen ja sosiaalisen tasapainoon, vaan uudistaa heidän suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin. Se tapahtuu sielun haavojen parantamisessa ja himojen hoitamisessa. 

Hengellisesti terve ihminen sitoutuu Jumalan Rakkauteen. Hänet kastetaan nöyryyteen. Hän ei taistele tullakseen nöyräksi. Hän kypsyy hengellisesti askeesissa. Hän on nöyrä. Nöyryys on hänen luonnollinen tilansa. 

Pyhä Gregorios Palamas opettaa, että todellinen elämä on Kirkon pyhien isien mukaan sielussa vaikuttava jumalallinen valkeus, joka syntyy ihmisessä Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Hengellinen murhe varjelee kilvoittelijaa. Hän vaalii elämässään tarkasti autuaallisen köyhyyden henkeä ja pysyy siinä. Jumalan mielen mukainen murhe saa sielussa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu sielun pelastukseksi (2. Kor. 7:10). 

Ihmissielun kuolema on sen sijaan maailman murheen täyttämä katala pimeys. Sielun pimeys alkaa rikkomuksista. Maailman murhe syntyy kaikista himoista ja himot voimistavat sitä. Sielu muodostuu monen energian kokonaisuudesta. Kun jokin sielun voimista alkaa levittää pahuutta, koko sielu saastuu. Mutta jos kilvoittelija tuntee sydämensä epäpuhtauden eikä ylpisty kohtuullisesta puhdistumisestaan, silloin hän tämän puhtauden turvin näkee entistä selvemmin muiden sielunvoimiensa epäpuhtauden ja löytää kullekin sielunvoimalle sopivan lääkkeen. 

Jumalallinen tieto ei perustu filosofiseen pohdiskeluun

Pyhä Gregorios toimi Tessalonikin arkkipiispana vuosina 1347–1359. Hän oli ortodoksisen tradition teologi ja loi elävää teologiaa. Traditio merkitsee hänelle liikettä ja Jumalan Rakkauden tapahtumaa. Kirkollisen tradition vastaan ottaminen perustuu Jumalan historiassa ilmenevän rakkauden hyväksymiseen ja eteenpäin siirtämiseen. 

Jumalallinen tieto ei perustu filosofiseen pohdiskeluun, vaan Jumalan ihmiselle Pyhässä Hengessä antamaan välittömään jumalalliseen kokemukseen. Kokemus suodaan niille, joilla on puhdas sydän ja mieli. 

Teologia edellyttää ihmisen osallistumista uskon salaisuudesta. Jumalan tunteminen on elämää, toimintaa ja kokemusta. Jumalan kokemisessa ja osallistumisessa Hänen elämäänsä teologia ylittää intellektuaaliset ja rationaaliset lait. Palamas opettaa, että ainoa arvokas tieto on hengellinen eli pelastava tieto. Ainoastaan Pyhän Hengen antama opetus voi taata uskovalle erheettömän tiedon. 

Sisäistynyt usko johtaa kilvoittelijan hyveiden täyttämään elämään ja hengelliseen täydellistymiseen (teosis). Jumaloituminen on kilvoittelijalle Jumalan luomattoman valkeuden näkemistä. Hyveet ovat Jumalan energiaa, jotka Hän asettaa ihmissydämeen. Hyve käsittää uskon, toivon ja rakkauden, kilvoittelijan sisäisen tarkkailun ja rukouksen harjoittamisen. 

Ortodoksinen traditio ei tarkoita hedelmätöntä takertumista Kirkon entisten aikojen ulkoisiin muotoihin, tottumuksiin ja toimintatapoihin. Vapahtaja opetti: Minä olen totuus (Joh. 13:1). Hän ei opettanut: minä olen tottumus. 

Pyhyys merkitsee ortodoksisen teologian mukaan ihmisen olemassaolon ylentämistä, sen kirkastamista ja katoamattomaksi tekemistä. Sitä ei kuvata ortodoksisessa teologiassa moralistisin, vaan ontologisin luokituksin. Palveleminen ja rakkaus tekevät konkreettisesti näkyväksi itse jumalallisten asioiden elävän kokemisen. 

Synti on ihmisen luonnoton tila. Synti provosoi ihmisessä pelkoa, levottomuutta ja itsekkyyttä. Himot ohjaavat ihmistä luonnottomiin ajatuksiin ja tekoihin. Ihmisen suhde Jumalaan ja lähimmäisiin muuttuu itsekkääksi. Synti kuolettaa ihmisen suhteen toisiin ihmisiin. Ihminen palvelee itseään ja toteuttaa maallisia tarpeitaan, mutta ei kykene synnin tilassa kehittämään itseään hengellisesti. 

Kristuksen lihaksituleminen uudisti ihmisluonnon alkuperäisen kauneuden. Palamaksen teologiassa Kristuksen inhimillinen luonto on ihmiselle Jumalan elämästä osallistumisen objekti, kosketuskohta Jumalan elämään. Ihmisen persoonallinen ja välitön Jumalan tunteminen on mahdollista tässä elämässä kirkkoyhteisön sakramentaalisessa elämässä. 

Rukouksen puhtaus yhdistyy rukoilijan sydämen ja mielen puhtauteen. Kun ihmismieltä hallitsevat himot, ihminen ei voi lähestyä Jumalaa eikä ottaa vastaan Hänen Rakkauttaan. Kun himo tulee ihmissielussa raskaaksi, se synnyttää synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman. 

Himot ovat enemmän kuin yksittäisiä synnintekoja. Ne muodostavat ihmisessä vääristyneen sisäisen tilan. Himot saastuttavat ja tyrannisoivat ihmissielun. Jokainen synti toistaa Aadamin synnin. Ihminen käy jokaisessa synnissä läpi langenneen sielun pimentymisen ja kuoleman. 

Ortodoksisen kirkon koko Traditio sisältää voimallisen opetuksen sielun parantumisesta ja saattamisesta takaisin elämään, mikä tarkoittaa kuolemista synnille. Kirkon pyhät mysteeriot ja askeettinen elämä tukevat ihmisen hengellistä parantumista. 

Jumalallinen suru eli katumus karkottaa ihmisestä aistillisen nautinnon. Aistillisen nautinnon tuhoutuminen tarkoittaa sielun ylösnousemusta. Kilvoittelija saavuttaa erottautumisen pahasta yksinäisyyden ja hiljaisuuden harjoittamisessa. 

Pyhä Gregorios Palamas on Kirkon Tradition teologi

Pyhä Gregorios Palamas tulkitsi Kirkon teologina Kirkon hengellistä kokemusta. Hän taisteli aikansa eettisten ongelmien kanssa. Bysantissa 1300-luku oli kriittistä, ristiriitaista ja levotonta aikaa. Mutta se oli myös hengellisen uudistumisen aikaa. 

Aikamme pyhien isien teologia yhdistyy olennaisesti pyhän Gregorios Palamaksen viitoittamaan hesykastiseen pyhän hiljaisuuden teologiaan. Palamakselle sydän on ajatusten aitta ja ajattelukyvyn kannalta keskeisin ruumiinosa. Siellä sijaitsevat mieli ja kaikki sielun ajatukset. Pyhässä vaikenemiskilvoituksessa edistyneet astuvat täydellisesti omaan sisimpäänsä. Pyhä Gregorios kehottaa kilvoittelijoita panemaan tarkkaavainen mieli sekä sielun että ruumiin vartijaksi, sillä se auttaa kilvoittelijaa vapautumaan sielun ja ruumiin himoista. 

Metropoliitta Hieroteos Vlahoksen (s. 1945) mukaan pyhän Gregorioksen opetukset Jumalan tuntemisesta säilyttävät Kirkon todellisen opetuksen. Ne perustuvat Kirkon raamatullis-patristiseen Traditioon, joka on ainoa tie Jumalan todelliseen tuntemiseen. 

Maailma on merkityksellinen ainoastaan Jumalan läsnäolon ja terapian mysteeriona. Se kuolee ilman Jumalan hoitavaa läsnäoloa. Kirkon kutsumus langenneessa maailmassa on todistaa Jumalasta ja Hänen Valtakunnastaan. 

Maallistuminen on erilainen harhaoppi kuin patristisen kauden harhaopit. Patristisen ajan harhaopit syntyivät, kun kristillinen kirkko joutui vastatusten hellenismin kanssa, nykyajan maallistuminen johtuu kristillisen kirkon sisäisestä luopumuksesta ja uskon romahduksesta. 

Pyhä Gregorios Palamas on ajankohtainen Kirkon opettaja. Kirkon Teologia on hänelle pyhää kokemusta ja elämää. Pyhä Gregorios on Kirkon Tradition teologi. Hän loi elävää teologiaa. Hänelle perinne on liikettä, ei paikalleen pysähtymistä. Kirkon Traditio on Jumalan Rakkauden tapahtuma. Sen siirtämistä eteenpäin ei voi ymmärtää ilman Jumalan Rakkautta. Tradition vastaan ottaminen jää puolestaan ilman merkitystä, jos siihen ei liity ihmisen rakkaus sen luovuttajaa ja luovutettavaa perintöä kohtaan. Siksi Jumalan ja ihmisen kohtaaminen merkitsee kohtaamista rakkaudessa. 

Pyhän Gregorios Palamaksen teologia on ortodoksisen kirkon kokemuksellista teologiaa. Hän on Jumalan luomattoman Valkeuden teologi. Hengellinen täydellistyminen merkitsee ihmisen sydämen puhdistumista, mielen kirkastumista ja jumaloitumista. 

Ortodoksinen usko ei toteudu ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista. Ihmiselämän päämäärä on hengellinen parantuminen, mikä tekee ortodoksisesta teologiasta terapeuttisen tieteenalan. Ortodoksista teologiaa ei ole ilman sielun puhdistumista ja parantumista. Kaikki hengellinen elämä on Pyhän Hengen energioiden hedelmää. 

Teksti: Rovasti Jarmo Hakkarainen
Kuva: Fresko Vatopedin luostarista vuodelta 1371