Konstantinopolin patriarkka Johannes Paastoaja

Pyhä Johannes oli kotoisin Konstantinopolista ja toimi ansiokkaasti patriarkkana keisarien Tiberiuksen (578-582) ja Maurikioksen (582-602) aikana. Nuoruudessaan hän harjoitti kaivertajan ammattia. Jo silloin häntä kaunistivat monet hyveet ja varsinkin palava rakkaus Jumalaan, joka profeetallisilla näyillä valmisti häntä tulevaan korkeaan asemaansa. Patriarkka Johannes Skolastikko (565-577) pani mielihyvin merkille Johanneksen pyhän elämän ja vihki hänet diakoniksi. Hänen tehtäväkseen tuli jakaa avustuksia Konstantinopolin köyhille. Tässä tehtävässä tuli ilmi hänen aito evankeliumin mukainen rakkautensa. Runsaskätisesti hän avusti kaikkia avunpyytäjiä tutkimatta, ansaitsivatko he sitä vai eivät. Mitä enemmän hän antoi, sitä suurempi oli Jumalan siunaus, niin ettei hänen kukkaronsa koskaan tyhjentynyt.

Patriarkka Eutykhioksen kuoleman jälkeen huhtikuussa vuonna 582 Johannes valittiin hänen seuraajakseen. Niinä kolmenatoista vuotena, joina hän toimi patriarkkana, hän ei yhtään lieventänyt ankaraa askeettista elämänjärjestystään, niinpä hän on oikeutetusti saanut lisänimen Paastoaja. Kerrotaan, ettei hän kuuteen kuukauteen juonut ollenkaan vettä; hänen päivittäisenä ravintonaan oli yksi salaatinkerä ja vähän hunajamelonia, viinirypäleitä tai viikunoita. Hän ei nukkunut pitkällään, vaan nuokkui rinta polvia vasten jalkojensa päällä istuen. Kun hän joskus tuli nukkuneeksi enemmän kuin tavallisesti, hän valvoi koko seuraavan yön pitääkseen lihansa kurissa ja harjaantuakseen jo täällä ”ylösnousemuksen lasten” loputtomaan valvomiseen.

Koko elämänsä ajan pyhä Johannes teki runsaasti ihmeitä ja huojensi kaittaviensa elämää. Heille hän ei ollut vain arkkipiispa ja esirukoilija vaan myös Jumalan huolenpidon elävä esikuva, jolta riitti apua niin vanhurskaille kuin väärillekin. Hän paransi sokean pyhän ehtoollisen voimalla, tyynnytti rukouksellaan ankaran myrskyn, karkotti tyhjin toimin takaisin vierasheimoiset, jotka olivat hyökänneet Konstantinopolia vastaan, ja paransi lapsettomuudesta kärsiviä naisia.

Hyvän paimenen rakkaus köyhiin oli niin suuri, että kun hänen omat rahansa eivät riittäneet almuihin, hän lainasi lisää keisari Maurikiokselta. Kun Maurikios autuaan Johanneksen kuoleman jälkeen (595) vaati omaisuutta, jonka tämä oli antanut hänelle lukuisten velkojensa takeeksi, kävi ilmi, ettei ”kaupunkien kuningattaren” patriarkalla ollut mitään muuta omaa kuin kulunut villainen viitta ja vaatimaton patja. Liikuttuneena hurskas hallitsija repi rikki patriarkan velkakirjan ja otti hänen ainoan omaisuutensa – viitan ja patjan – pyhiksi muistoesineiksi palatsiin.

Kirkon käytössä on edelleen kanonikokoelma Pyhän Johannes Paastoajan Kanonikon ohjeeksi rippi-isille. Sille on tunnusomaista lempeys ja ymmärtämys. Kanonien määräämien monivuotisten ehtoolliseen osallistumiskieltojen sijaan pyhä Johannes hyväksyi katumuskilvoitteluksi askeesin ja kyynelrukouksen, jotka ovat todellisen katumuksen tuntomerkkejä.