Pyhät marttyyrit ylidiakoni Laurentius Roomalainen, paavi Sixtus ja Hippolytos

Pyhä Sixtus syntyi Kreikassa ja opiskeli filosofiaa Ateenassa. Keisari Valerianuksen (253–260) ja paavi Stefanus I:n aikakaudella hän muutti Roomaan. Keisari Valerianus oli aluksi suosiollinen kristityille, mutta myöhemmin hän kielsi kristinuskon julkisen harjoittamisen ja määräsi, että kaikkien kristittyjen pappien pitää karkotuksen uhalla uhrata jumalille. Pyhä Stefanus (3.8.) oli yksi näiden vainojen ensimmäisistä uhreista, ja Sixtus vihittiin hänen seuraajakseen vuonna 257. Sitten vainoja tehostettiin. Piispojen, pappien ja diakonien teloittamisen syyksi riitti heidän asemansa kirkossa, kun taas maallikot oli tuomittava nöyryytyksiin ja pakkotyöhön. Sixtus pidätettiin ja vietiin alustavan kuulustelun jälkeen pahamaineiseen Mamertiinien vankilaan.

Matkalla sinne hänen ylidiakoninsa Laurentius kohtasi hänet ja kysyi kyynelsilmin: ”Isä, minne sinä olet menossa ilman poikaasi? Mitä uhria sinä valmistaudut toimittamaan ilman diakoniasi? Miten sinä voit kieltäytyä sallimasta sitä, jonka olet antanut olla avustajanasi pyhissä mysteereissä, vuodattamasta vertaan yhdessä sinun kanssasi?” Piispa vastasi: ”Ei, poikani, en minä hylkää sinua, mutta sinulle on varattu suurempi kilvoitus. Me vanhat taistelemme helpon taistelun, mutta sinua vahvana nuorena miehenä odottaa vielä loisteliaampi voitto tyrannista. Älä itke. Kolmen päivän kuluttua diakoni seuraa pappiaan.” Sitten hän uskoi kirkon ja sen omaisuuden Laurentiuksen käytettäväksi ja antoi hänelle rauhansuudelman. Laurentius totteli ja jakoi kirkon omaisuuden papistolle ja köyhille. Caeliuksen kukkulalla hän kävi Kyriake-nimisen lesken luona, joka piilotteli kristittyjä talossaan, vieden heille yön pimeydessä rahaa ja vaatteita. Hän kävi myös muissa taloissa rukoillen sairaiden puolesta ja pesten uskovien jalkoja.

Koska paavi Sixtus oli tuomittu mestattavaksi Via Appian tien varrella, Laurentius meni sinne ja huusi piispalle: ”Isä, älä jätä minua, sillä minä olen jo jakanut ne aarteet, jotka sinä uskoit minulle!” Kuullessaan hänen puhuvan aarteista sotilaat tarttuivat heti häneen ja veivät hänet tribuuni Partheniuksen eteen, joka ilmoitti pidätyksestä keisarille. Laurentius heitettiin vankilaan ja tribuuni Hippolytos määrättiin vartioimaan häntä. Vankilassa Laurentius paransi rukouksellaan sokean Lucilluksen, käännytti hänet kristinuskoon ja myöhemmin kastoi hänet ja 19 hänen taloutensa jäsentä. Kun tiedot parantumisesta levisivät, muitakin sokeita tuli Laurentiuksen luokse ja hekin parantuivat. Myös Hippolytos alkoi uskoa Kristukseen.

Laurentius kutsuttiin keisari Valerianuksen eteen, joka vaati häntä luovuttamaan kirkon aarteet. Laurentius pyysi järjestämään käyttöönsä paljon kärryjä kolmen päivän kuluttua. Hän käytti ajan kooten sokeita, rampoja ja sairaita Hippolytoksen taloon. Sitten Laurentius toi heidät kärryillä palatsiin ja esitteli heidät sanoen: ”Tässä ovat kirkon ikuiset aarteet, jotka eivät koskaan vähene vaan lisääntyvät.” Valerianus oli raivoissaan ja käski Laurentiusta uhraamaan jumalille. Laurentius vastasi, ettei mikään saisi häntä palvomaan demoneja, koska hän palvoi kaiken Luojaa. Häntä kidutettiin ja hänet heitettiin vankilaan. Toisen kuulustelun jälkeen häntä poltettiin tulikuumilla miekan terillä ja hakattiin lyijyruoskilla ja kettingeillä, joihin oli kiinnitetty koukkuja. Nähdessään hänen kestävän kidutukset tyynesti yksi sotilaista, nimeltään Romanus, päätti tunnustautua kristityksi, ja hänet teloitettiin heti paikalla.

Laurentiusta kuulusteltiin kolmannen kerran ja sitten hänen leukaluunsa murrettiin kivillä ja hänet laitettiin alastomana palavien hiilien päälle. Kun häntä viimeisen kerran kehotettiin uhraamaan jumalille, Laurentius vastasi: ”Minä annan itseni tuoksuvaksi, otolliseksi uhrilahjaksi ainoalle oikealle Jumalalle, sillä ’murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.’”36 Kun pyövelit kohensivat tulta, hän sanoi tyrannille: ”Tämä tuli tuo minulle helpotuksen mutta sinulle ikuisen ahdistuksen.” Viime hetkellä hän rukoili: ”Kiitän Sinua, Herra Jeesus Kristus, että olet katsonut minut arvolliseksi astua sisään Sinun valtakuntaasi.” Sitten hän antoi henkensä.

Hippolytos meni yhdessä pappi Justinoksen kanssa salaa hautaamaan pyhän marttyyri Laurentiuksen leski Kyriaken maalle. Heidät annettiin ilmi, ja Hippolytos määrättiin pidätettäväksi. Hän oli hyvästelemässä perhettään ja palvelusväkeään juhlavalla jäähyväisaterialla, kun sotilaat ryntäsivät sisään ja veivät hänet keisarin eteen. Hallitsija antoi pukea hänen ylleen sotilaan univormun ja lupasi hänelle suurta kunniaa. Hippolytos ilmoitti, ettei toivonut muuta kunniaa kuin saada palvella Kristuksen armeijassa. Häntä hakattiin kettingeillä, joihin oli kiinnitetty rautakoukkuja, ja sitten häntä raahattiin villihevosten perässä pitkän matkaa tietä pitkin. Näin hänkin voitti omakseen marttyyrin seppeleen.