Pyhä marttyyri Thallelaios ja hänen kilvoittelutoverinsa Aleksanteri ja Asterios

Pyhä Thallelaios syntyi kristittyyn perheeseen Libanonin Foinikiassa. On mahdollista, että hänen isänsä oli piispana alueella. Hän kasvoi Jumalan pelossa ja tunsi suurta myötätuntoa kärsivää ihmissukua kohtaan. Jo aivan nuorena hän perehtyi oman aikansa lääkintätaitoon ja alkoi huolehtia eri sairauksia potevista ottamatta korvausta palveluksistaan. Hän kantoi selässään vaivaisia ja raajarikkoja ja toi heidät hoidettavaksi kotiinsa. Hän ei tehnyt eroa kristittyjen ja pakanoiden välillä. Korvaukseksi palveluistaan hän vain pyysi pakanoita uskomaan Jeesukseen Kristukseen, sielun ja ruumiin ainoaan parantajaan.

Keisari Numerianuksen hallituskaudella (283–284) Thallelaios, joka oli vasta 18-vuotias mutta oli jo saanut Jumalalta apostoliset armolahjat, kierteli kaupungeissa ja kylissä julistaen hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta. Saarnansa hän vahvisti parantamalla sairaita, varsinkin lepran uhreja, ja karkottamalla demoneja eläväksitekevän ristin merkillä. Hänen maineensa levisi kaikkialle, ja joka puolelta sairaita kiiruhti hänen luokseen. Edessassa hänet pidätettiin ensimmäisen kerran. Alueen hallintomies Tiberius luovutti hänet ruoskittavaksi. Jälkeenpäin Tiberius tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Thallelaios on mielipuoli, ja päästi hänet vapaaksi.

Aigeian kaupungissa rannikolla Thallelaios käännytti suuren määrän pakanoita kristinuskoon. Kun hän sai tietää, että pakanoilla oli vuorilla pyhiä puita, joiden alla he viettivät irstaita uhrimenoja, hän kävi salaa kaatamassa niitä. Alueen maaherra Teodorokselle alkoi tulla eri tahoilta syytteitä Thallelaiosta vastaan. Niinpä hän määräsi tämän pidätettäväksi. Sotilaat löysivät hänet öljypuulehtoon piiloutuneena ja toivat Teodoroksen eteen. Kuulusteluissa hän vastasi rohkeasti maaherran kysymyksiin. Tämä määräsi, että hänet oli ripustettava riippumaan lävistetyistä nilkoistaan. Jumalan kaitselmuksesta sotilaat sekosivat kuitenkin niin, että puhkaisivat reiät puunrunkoon ja ripustivat sen riippumaan Thallelaioksen sijaan. Tästä maaherra raivostui, koska arveli sotilaiden pitävän häntä pilkkanaan. Hän määräsi heidät ruoskittaviksi. Myös Thallelaiosta alettiin ruoskia. Hän pysyi rauhallisena aivan kuin ei olisi tuntenut kipua. Jumalan rakkaus kohotti hänet maallisen kärsimyksen yläpuolelle.

Tämän jälkeen maaherra päätti vaihtaa menettelytapaa ja kysyi Thallelaiokselta, paransiko hän sairaat maagisten menojen vai jumalien avulla. Thallelaios selitti, että ainoastaan Kristuksen nimellä ja Hänen ristillään on voima parantaa kaikkia sairauksia, sillä Jumalan Poikana Kristus on rakkaudesta tullut luoksemme ihmisenä vapauttamaan luontomme kuolemasta ja turmeluksesta. Hän siirsi tämän armon apostoleilleen ja heidän seuraajilleen ennen taivaaseen nousemistaan. Todistajina Thallelaioksella oli parantamiaan ihmisiä. Nähdessään väkijoukon kuuntelevan mielellään Thallelaioksen puhetta Teodoros raivostui ja määräsi rohkean uskontunnustajan kidutettavaksi.

Kristuksen näkymättömän läsnäolon lohduttamana Thallelaios kesti iloiten niin rautakynsillä raapimisen kuin tulen poltteenkin. Hän ilmoitti mieluummin kuolevansa ja pysyvänsä uskollisena Kristukselle kuin pidentävänsä tätä katoavaista olemassaoloaan uskosta luopumalla. ”Velvollisuuteni on uhrata elämäni Hänen tähtensä, joka on antanut oman elämänsä minun pelastuksekseni”, hän julisti.

Teodoros oli ymmällään, kun ei saanut marttyyria taipumaan. Hän päätti tehdä kokeen jättämällä Thallelaioksen ajelehtimaan lautalla meren ulapalle. ”Jos hän on hyvä ihminen, kohtalottaret tuovat hänet rantaan, mutta jos hän on paha, oikeuden jumalatar hukuttaa hänet”, hän pohdiskeli oman uskonsa mukaisesti. Niinpä Thallelaios jätettiin merivirtojen vietäväksi. Hän vietti aikansa rukoillen. Meri tyyntyi kokonaan, mutta täydestä tyvenestä huolimatta lautta ajautui hiekkarannalle lähelle Aigean kaupunkia.

Sotilaat ottivat Thallelaioksen kiinni ja veivät hänet taas tuomioistuimen eteen. Kaupungin lääkärit, jotka kadehtivat hänen menestystään parantajana, painostivat maaherraa tekemään hänestä lopun mahdollisimman nopeasti. He saivat tämän esittämään, että Thallelaios naulittaisiin lautaan. Sitten kiehuvaa tervaa kaadettaisiin hänen päälleen, minkä jälkeen hänet heitettäisiin tuleen.

Kuultuaan nämä uhkaukset Thallelaios ensin järkyttyi, ja hiki valui hänen kasvoiltaan aivan kuin urheilijalla, joka verryttelee ennen kilpailua. Mutta pian Jumalan armo varjosi hänet ja hän sanoi: ”Kidutukset ovat minulle ilon aihe, haavat ovat kunniani, vaarat seppeleeni ja ruumiini jättäminen on kuin vaihtaisin vaatekertaa. Kristus on minun toivoni ja Hän vahvistaa minua.”

Kun Teodoros näki, ettei mikään saanut marttyyria luopumaan uskostaan, hän antoi lopullisen päätöksen: Thallelaios heitettiin neljän ison leijonan eteen. Mutta leijonat vain pyöriskelivät hänen jaloissaan tekemättä hänelle mitään. Silloin maaherra allekirjoitti Thallelaioksen mestaustuomion, heitti sulkakynänsä vihaisena maahan ja poistui tuomioistuimesta.

Näin pyhä Thallelaios voitti itselleen marttyyrien kruunun tulemalla mestatuksi. Nähdessään pyhän marttyyrin urhoollisuuden ja ihmeet monet alkoivat uskoa Jeesukseen Kristukseen ja olivat valmiit kuolemaan Hänen tähtensä. Marttyyrikuoleman kärsivät pyhän Thallelaioksen lääkintätaidon opettaja Asterios, sotilas Aleksanteri, Steronas, Filegrios, Timoteos, naiset Theodule ja Makaria ja muutamat muut.