Pyhittäjä Andrei Rubljov, ikonimaalari

Pyhittäjä Andrein elämästä on säilynyt niukasti tietoja. Hänen syntymävuodekseen mainitaan usein 1360, mutta todennäköisesti hän syntyi vasta 1370-luvun lopulla. Munkiksi hän vihkiytyi Andronikin Vapahtajan luostarissa (Spaso-Andronikov monastyr) Moskovan liepeillä. Nuoruusvuosinaan hän ilmeisesti opiskeli ja työskenteli moskovalaisten ikonimaalareiden työosuuskunnassa.

Arkistolähteet mainitsevat Andrei Rubljovin ensimmäisen kerran vuonna 1405, jolloin hänen todetaan maalanneen freskoja Moskovan Kremlin Jumalansynnyttäjän ilmestymisen kirkossa yhdessä kuulun ikonimaalarin Teofanes (Feofan) Kreikkalaisen ja Prohorin kanssa. Andrei mainitaan maalarikolmikon viimeisenä ja siis nuorimpana. Hän ei kuitenkaan ollut Teofaneksen oppilas. Kremlin Ilmestyskirkon freskot eivät ole säilyneet, mutta Andrein maalaamina pidetään seitsemää juhlaikonia ikonostaasissa.

Vuonna 1408 Andrei maalasi ikonimaalarimunkki Daniel Mustan (Tšernyj) kanssa freskoja ja ikonostaasin ikoneja Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraalissa Vladimirissa. Katedraali on yksi harvoista kirkoista, jossa on säilynyt fragmentteja Andrein tekemistä freskoista. Hän maalasi myös Jumalansynnyttäjän Vladimirilaisen ikonin kopion. Alkuperäinen ikoni vietiin Moskovaan kaupungin suojelijaksi, kun mongolikaani Timur Lenkin (1336−1405) joukot lähestyivät Moskovaa vuonna 1395. Andrein maalaama kopio on luova itsenäinen toisinto alkuperäisestä bysanttilaisesta ikonista. Andrein luomiskauden kulta-aikaan ajoittunee myös Zvenigorodin kuuluisa Deisis-ryhmä.

Andrein elämä liittyi kiinteästi kahteen luostariin: Sergei Radonežilaisen perustamaan Pyhän Kolminaisuuden luostariin sekä Sergein oppilaan pyhittäjä Andronikin (13.6.) perustamaan Vapahtajan luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi. Luostareilla oli tiivis hengellinen yhteys. Hengeltään Andrei epäilemättä oli pyhittäjä Sergein oppilas. Freskoja hän maalasi kummassakin luostarissa.

1420-luvulla Andrei maalasi Daniel Mustan ja johtamansa arttelin kanssa freskoja ja ikonostaasin ikoneita Pyhän Kolminaisuuden luostarin pääkirkkoon. Luostarin igumenina oli tuolloin Sergein oppilas pyhittäjä Nikon (17.11.), jonka kanssa Andreilla oli hengellinen yhteys luostarissa työskennellessään. Hän maalasi luostariin myös yhden maalaustaiteen mestariteoksista, Pyhän Kolminaisuuden ikonin. Sen kompositiosta puuttuvat Abraham ja Saara sekä vasikkaa tarjoilevat palvelijat. Kaikki ajallinen, arkinen ja historiallinen on väistynyt taka-alalle ja koko huomio kohdistuu Kolmiyhteisen Jumalan salaisuuteen ja Jumalan Persoonia yhdistävään rakkauteen. Kehämäinen kompositio ja käännetty perspektiivi kutsuvat ikonin edessä seisovan rukoilijan mukaan jumalallisen kuoron taivaalliseen iloon.

Andrein ja Daniel Mustan yhteistyö ja hengellinen ystävyys kesti 20 vuotta aina heidän kuolemaansa asti. Jo eläessään heitä kunnioitettiin armoitettuina ikonimaalareina. Heidän mielensä oli lakkaamatta suuntautunut sitä jumalallista valoa kohti, joka loisti heidän sisimmässään ja jota he pyrkivät värien keinoin ilmentämään kirkkojen seinillä ja ikonilaudoilla. Juhlapäivinä, jolloin he eivät työskennelleet, he katselivat ja tutkivat suurten edeltäjiensä maalaamia teoksia ilon ja taivaallisen valon täyttäessä heidän mielensä. Näin he kohottivat sisäiset silmänsä aineellisista asioista elämää vuodattavan alkukuvan, Kristuksen puoleen. Jumala kirkasti heidän kuolemansa hetken. Andrei nukkui pois ensimmäisenä 1420-luvun lopussa. Sitten sairastui Daniel. Kuolinvuoteellaan hän näki kilvoitustoverinsa Andrein taivaallisen kunnian ympäröimänä ja kutsumassa häntäkin ikuiseen autuuteen. Heidät molemmat haudattiin Andronikin luostariin.

Andreita kunnioitettiin mestarillisena ikonimaalarina jo eläessään. ”Sadan kohdan kirkolliskokous”, joka kokoontui Moskovassa vuonna 1551, nosti hänen maalaamansa Pyhän Kolminaisuuden ikonin ikonimaalauksen esikuvaksi. Andrein kunnioitus pyhänä alkoi jo satoja vuosia ennen virallista kanonisointia, joka tapahtui vasta vuonna 1988. Stroganovin kuulussa ikonimaalausohjekirjassa 1500-luvun lopulta hänet mainitaan pyhittäjänä ja liitetään pyhien Sergei ja Nikon Radonežilaisten hengelliseen traditioon.