Pyhittäjä Nektarios

Pyhittäjä Nektarios syntyi 1400-luvun alkupuolella Bitolassa, Makedoniassa ja sai kasteessa nimekseen Nikolaos. Hänen vanhempansa olivat erittäin hurskaita, ja niinpä hänen äitinsä sai pellolla ollessaan Jumalansynnyttäjältä varoituksen seutua uhkaavasta turkkilaisten hyökkäyksestä. Hän kiirehti kotiinsa ja ehti piiloutua yhdessä miehensä ja lastensa kanssa. Kun tilanne rauhoittui, perhe tuli esiin piilostaan ja ihmetteli pelastustaan mutta joutui samalla suremaan monia surmattuja ja sotavangeiksi joutuneita naapureitaan.

Tapaus teki perheenisään niin suuren vaikutuksen, että hän meni vaimonsa suostumuksella läheiseen luostariin ottaen mukaansa Nikolaoksen ja tämän veljen. Nikolaos tunsi luostarielämän omaksi kutsumuksekseen ja lähti vartuttuaan Athosvuorelle. Siellä hän meni vanhus Dionysioksen luo, joka oli senaattorin poika Konstantinopolista mutta rakkaudesta Kristukseen oli jättänyt niin rikkauden kuin kunniankin. Dionysios otti rakkaudella vastaan nuoren kilvoittelijan ja esitteli hänet hengelliselle isälleen Filoteokselle, jolla oli selvänäkemisen armolahja. Vanhus puhutteli Nikolaosta heti nimeltä, vaikka ei ollut tavannut häntä aikaisemmin. Näin alkoi Nikolaoksen elämä tämän pyhän vanhuksen kuuliaisuusveljenä. Hänet vihittiin pian munkiksi nimellä Nektarios.

Munkki Nektarioksen rauhallinen kilvoituselämä kokeneen vanhuksen ohjauksessa sai yllättävän käänteen, kun eräs toinen kuuliaisuusveli alkoi kovasti kadehtia häntä. Veli päätyi jopa huutamaan: ”Joko Nektarios lähtee tai toinen meistä kuolee.” Vanhukset Filoteos ja Dionysios säikähtivät näitä puheita, ja kun mitkään nuhteet eivät auttaneet kateuden valtaamaa veljeä, he lähettivät Nektarioksen Athoksen silloisen protoksen Danielin luo, joka oli hyveellinen ja kokenut hengellinen ohjaaja.

Tällä välin vanhus Filoteos kuoli korkeassa iässä, eikä isä Dionysios enää kestänyt tuota pahantahtoista munkkia vaan tahtoi jatkaa kilvoittelua yhdessä Nektarioksen kanssa, olivathan he saman hengellisen isän lapsia. He saivatkin protos Danielilta käyttöönsä pyhille ylienkeleille omistetun majan. Siellä he elivät Jumalan mielen mukaisesti ja hankkivat elatuksensa omilla käsitöillään. Kateellinen veli sen sijaan poistui lopulta kokonaan Athokselta ja sai onnettoman lopun.

Isä Dionysios siirtyi Herran luo syvässä vanhuudessa ja Nektarios huolehti hänen hautaamisestaan. Hän alkoi jo itsekin kaivata hengellisten isiensä luo toiseen maailmaan. Jumala tahtoi kuitenkin vielä kirkastaa Nektarioksen kruunua antamalla hänelle ennen loppua vaikeita sairauksia. Nektarios kesti ne urhollisesti ja Jumalaa kiittäen, kunnes antoi rauhallisesti sielunsa Jumalan käsiin joulukuun 5. päivänä vuonna 1500. Hänen kuuliaisuusveljensä hautasivat hänet.

Kun samaiset veljet avasivat haudan neljän vuoden kuluttua, he havaitsivat, että isä Nektarioksen jäännöksistä lähti sanoin kuvaamattoman hyvä tuoksu. Niinpä he rakensivat paikalle kirkon ja sijoittivat pyhäinjäännökset sen pohjoisosaan. Niiden yläpuolelle he maalauttivat hänen ikoninsa. Monet pyhiinvaeltajat kävivät paikalla ammentamassa niin sielun kuin ruumiinkin pyhitystä Herramme Jeesuksen Kristuksen kunniaksi ja Hänen palvelijansa pyhyyden osoitukseksi.