Pyhittäjä Nazari Valamolainen

Valamon luostarin igumeni Nazari syntyi lukkarin poikana Tambovin läänissä Anosovon kylässä vuonna 1735. Hänen maallikkonimensä oli Nikolai. Lapsesta lähtien hän rakasti Jumalaa. Seitsemäntoistavuotiaana hän jätti maailman ja meni Sarovin luostariin. Siellä hän kilvoitteli kolme vuotta. Kuultuaan Astrahanin piispa Mefodin kilvoituselämästä Nikolai matkusti hänen luokseen. Astrahanissa Jumalanäidin suojeluksen luostarissa hänet vihittiin vuonna 1760 (tai 1761) munkiksi nimellä Nazari ja pian sen jälkeen myös munkkidiakoniksi. Nazarin tehtävänä oli toimia piispa Mefodin keljapalvelijana. Myöhemmin tämä kutsui häntä omaksi kasvatikseen.

Yhdeksän Astrahanissa vietetyn vuoden jälkeen Nazari palasi vuonna 1764 Sarovin luostariin. Siellä hän osallistui diakonina jumalanpalvelusten toimittamiseen, lauloi munkkikuorossa ja ompeli veljestölle munkinpäähineitä. Muutaman vuoden kuluttua hänet vihittiin pappismunkiksi.

Isä Nazari noudatti tarkasti luostarielämän sääntöjä. Hän vaali paastoa ja piti kiinni köyhyyden ihanteesta. Kun Pietarin metropoliitta Gabriel (Gavriil) sai kuulla Nazarin kilvoituselämästä, hän kirjoitti vuonna 1781 Sarovin luostarin johtajalle rakentaja Pahomille pyytäen tätä lähettämään Nazarin Valamon luostarin johtajaksi. Isä Pahomi ei halunnut luopua hyvästä pappismunkista, joten hän yritti esittää metropoliitalle Nazarin olevan tyhmä ja hengellisessä elämässä kokematon. Metropoliitta pysyi kuitenkin kannassaan. ”Minulla on omasta takaa paljon viisaita”, hän vastasi isä Pahomille, ”lähettäkää te tyhmyrinne minulle.” Näin Nazari vuonna 1782 nimitettiin Valamon luostarin igumeniksi.

Valamo oli tuohon aikaan murheellisessa tilassa. Luostarissa ei ollut ainuttakaan pappismunkkia, veljestö oli iäkästä, puukirkko ja rakennukset olivat huonossa kunnossa. Ensi töikseen Nazari lopetti Valamossa vuosittain kesäkuussa pidetyt markkinat. Hän rakennutti uuden kivisen pääkirkon ja sen ympärille rakennuksia, johon sijoitettiin munkkien keljojen lisäksi muita välttämättömiä tiloja. Metropoliitta Gabrielin siunauksella Valamossa otettiin käyttöön Sarovin yhteiselämäluostarin sääntö, ja jumalanpalvelukset ryhdyttiin toimittamaan täydessä pituudessaan. Veljestön määrä kohosi viiteenkymmeneen.

Ulkoisen rakentamisen lisäksi igumeni Nazari oli luostarin sisäisen elämän elvyttäjä. Hän vaati munkkiveljiä noudattamaan ankaraa luostarijärjestystä ja kehotti heitä ennen kaikkea vaalimaan kristillistä päähyvettä nöyryyttä. Sanallista opetusta hän tehosti omalla esimerkillään osallistuen munkkien rinnalla kaikkiin luostarin töihin. Kun metropoliitta Gabriel kerran ihmetteli, eikö luostarissa ollut yhtään kehnoa munkkia, Nazari vastasi: ”Vain minä, pyhä esipaimen”.

Nazarin aikana Valamossa elvytettiin kilvoituselämän kaikki kolme muotoa: yhteiselämä luostarissa, skiitat ja erakkolaisuus. Ylpeyden ja itsevarmuuden kitkemiseksi hän vaati erakkoja tunnustamaan säännöllisesti ajatuksensa toinen toisilleen. Metropoliitta Gabrielin kehotuksesta igumeni Nazari vieraili joskus myös muissa yhteiselämäluostareissa. Monet hänen oppilaansa edistyivät hengellisessä elämässä, ja muutamat heistä jatkoivat aikanaan hengellisen ohjauksen perinnettä Valamon lisäksi myös muualla.

Uudistuneen Valamon luostarin maine kantautui kauas, ja pyhiinvaeltajia alkoi tulla Athosvuorelta asti. Luostarin vaikutus ulottui Amerikan mantereelle saakka. 1790-luvun alussa pyhä synodi pyysi Valamosta kymmenen munkin ryhmän lähetystyöhön Alaskaan. Igumeni Nazari valitsi lähtijöiden joukkoon munkki Hermanin (9.8.), joka vietti loppuelämänsä Alaskassa ja josta tuli Amerikan mantereen ensimmäinen ortodoksinen pyhä.

Nazari rakasti hiljaisuutta ja hengellistä työskentelyä. Hän ravitsi sieluaan lukemalla päivittäin Raamattua ja pyhien isien kirjoituksia. Ajan myötä hän sai Herralta selvänäkemisen lahjan. Kyselemättä hän tiesi ihmisten ajatukset ja osasi määritellä kunkin luonteen ja taipumukset. Hän tapasi vähätellä maallisten asioiden tuntemustaan, mutta puhui mielellään sisäisistä asioista, taistelusta himoja vastaan ja hyveiden rakastamisesta. Hengellisistä asioista puhuessaan hän loisti keskustelukumppaneilleen hengellistä valoa.

1700-luvulla pyhien isien kirjoituksia oli saatavilla slaavilaisina käännöksinä varsin rajoitetusti. Isä Nazari etsi kuitenkin innokkaasti käännöksiä ja käsikirjoituksia. Hän osallistui myös aktiivisesti hengellisen kirjallisuuden julkaisutyöhön. Kun hengellisen elämän kokoomateosta Filokaliaa ryhdyttiin kääntämään kirkkoslaaviksi, metropoliitta Gabriel neuvoi kääntäjiä neuvottelemaan kaikissa asioissa hengellisten vanhusten ja aivan erityisesti Valamon isä Nazarin kanssa. Hän vakuutti oppineille kääntäjille, että vaikka vanhukset eivät osaakaan kreikkaa, he ymmärtävät omasta kokemuksestaan hengelliset totuudet ja pystyvät paremmin selittämään Filokalian opetuksia. Filokalian ensimmäisten osien ilmestyttyä isä Nazari teki aloitteen niiden levittämiseksi kaikkiin Venäjän luostareihin, mikä ei kuitenkaan toteutunut. Hän myös suunnitteli Iisak Syyrialaisen opetusten julkaisemista, mikä sekään ei toteutunut hänen elinaikanaan.

Kaikkien johtajantoimiensa keskellä isä Nazari kaipasi hiljaista elämää. Igumenina ollessaankin hän vetäytyi viikkokausiksi rakennuttamaansa erakkolaan. Vuonna 1801 hän 66 vuoden ikäisenä sai vapautuksen igumenin tehtävästään ja asettui pysyvästi erakkolaansa. Hän eli siellä kolme vuotta rukoillen lakkaamatta ja tehden käsitöitä. Kolmen vuoden kuluttua hän siirtyi takaisin Sarovin luostariin, jossa hän jatkoi erakkoelämäänsä metsässä Sarovkajoen varrella. Siellä kilvoitteli samaan aikaan myös pyhittäjä Serafim Sarovilainen (2.1.). Voimiensa salliessa isä Nazari kulki mielellään yöllä metsässä lausuen psalmeja ulkomuistista ja aamun sarastaessa palasi erakkokeljaansa. Monet erakot kävivät hänen luonaan kertomassa ajatuksensa. Hänen siunauksellaan ja hänen ohjauksessaan Tambovin ja Nižni Novgorodin hiippakuntiin syntyi naisyhteisöjä, joiden sisaret kävivät hänen luonaan saamassa hengellistä ohjausta. Isä Nazari ohjasi heitä myös kirjeitse.

Viisi vuotta Saroviin palaamisensa jälkeen 23. helmikuuta vuonna 1809 isä Nazari antoi sielunsa Herralle erakkomajassaan Sarovkajoen varrella. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.

Igumeni Nazarin Valamossa tekemä työ loi lujan perustan Valamon luostarin suurimmalle kukoistukselle 1800-luvun puolivälissä. Häntä kunnioitetaan pyhänä Venäjällä Tambovin hiippakunnassa yhdessä kaikkien Tambovin pyhien kanssa sekä Valamossa Valamon pyhien joukossa.