Pyhä Sofroni, Irkutskin piispa

Pyhä Sofroni syntyi Ukrainassa Tšernigovin kasarmilla vuonna 1704 (tai 1703). Hänen maallikkonimensä oli Stefan Kristalevski. Hänen isänsä oli talonpoikaissäädystä lähtöisin ollut sotilas. Stefan suoritti tutkinnon Kiovan hengellisessä akatemiassa ja liittyi sen jälkeen Krasnogorin Kristuksen kirkastumisen luostarin¹ veljestöön. Vuonna 1730 hänet vihittiin munkiksi nimellä Sofroni. Valvoessaan kirkossa munkkivihkimystä seuraavana yönä hän kuuli äänen sanovan: ”Kun sinusta tulee piispa, rakenna kirkko kaikkien pyhien kunniaksi.”

Muutaman vuoden kuluttua pappisvihkimyksen jälkeen isä Sofroni kutsuttiin Perejaslavliin piispantalon taloudenhoitajaksi. Ollessaan työtehtävissä Pietarissa hän herätti pyhän synodin huomion. Häntä pyydettiin liittymään Aleksanteri Nevskin luostarin veljestöön, ja vuonna 1746 hänet nimitettiin sen johtajaksi. Apulaisekseen Sofroni kutsui lapsuudenystävänsä pappismunkki Sinesin ja nimitti hänet luostarin alaisuuteen perustetun Pyhittäjä Sergein erakkolan rakentajaksi. Yhteinen pastoraalinen työ lähensi entisestään näitä kahta kilvoittelijaa ja teki heistä erottamattomat aina kuolemaan asti. Sofroni osoittautui kyvykkääksi johtajaksi ja veljestönsä hengelliseksi ohjaajaksi.

Vuonna 1753 Sofroni valittiin keisarinna Elisabetin (1741–1761) suosituksesta Irkutskin piispaksi. Tuo silloisen Venäjän laajin hiippakunta oli ollut seitsemän vuotta ilman esipaimenta. Pyhä Sofroni ymmärsi, että häntä odotti vaikea työsarka. Ennen Siperiaan lähtöään hän etsi itselleen oppineita ja hengellisesti kokeneita apulaisia ja kävi pyhiinvaelluksella ensimmäisessä luostarissaan Krasnogorissa.

Saavuttuaan Irkutskiin ja tutustuttuaan hiippakunnan asioihin Sofroni pyysi pyhää synodia lähettämään Siperiaan hyviä ja koulutettuja pappeja. Hän nimitti hengellisen ystävänsä Sinesin arkkimandriitaksi Kristuksen taivaaseenastumisen luostariin Irkutskiin. Tämä johti luostaria uskollisesti 33 vuotta, aina kuolemaansa asti.

Pyhä Sofroni kiinnitti huomiota lasten uskontokasvatukseen. Opetuspuheissa ja yksityisissä keskusteluissa hän toi väsymättä esille korkeita kristillisiä ihanteita. Hän opasti papistoa jumalanpalvelusten toimittamisessa, huolehti naisten asemasta ja oikeuksista ja kantoi huolta pienten kansojen ja paimentolaisheimojen elämästä. Kaiken tämän keskellä hän ei lyönyt laimin henkilökohtaista kilvoitteluaan. Hän vietti suuren osan yöstä rukoillen ja nukkui lattialla. Hänen hengellinen kilvoituksensa oli jatkoa sille kristillisen hengen nousulle, jonka Tšernigovin arkkipiispa Feodosi (9.9.), Rostovin metropoliitta Dimitri (21.9.) ja Irkutskin piispa Innokenti (26.11.) olivat panneet alulle.

Tuntiessaan terveytensä heikkenevän Sofroni anoi eroa piispallisista tehtävistä. Vastauksen antamista viivytettiin Pietarissa pyhässä synodissa, sillä kelvollisen seuraajan löytäminen ei ollut helppoa. Viimeiset päivänsä pyhä Sofroni vietti rukoillen. Hän nukkui pois vuonna 1771 maaliskuun 30. päivänä, joka oli tuona vuonna toinen pääsiäispäivä. Meni kuitenkin peräti kuusi kuukautta ennen kuin Irkutskiin tuli toinen piispa toimittamaan juhlallisen hautauspalveluksen. Koko tuon ajan pyhän Sofronin ruumis oli kirkossa arkussa, eikä siinä näkynyt maatumisen merkkejä.

Myöhemmin pyhän Sofronin haudalla alkoi tapahtua ihmeitä. 1800-luvun lopulla ja uudelleen 1900-luvun alussa hänen reliikkiensä todettiin säilyneen maatumattomina. Reliikit kuitenkin tuhoutuivat katedraalin tulipalossa vuonna 1917. Säilyneet osat koottiin pyhäinjäännöslippaaseen ja asetettiin muistoarkkuun. Pyhä Sofroni kanonisoitiin kirkolliskokouksessa, joka kokoontui Venäjän vallankumousvuosina 1917–1918.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.