Pyhittäjä Paisios Suuri
Paisios oli seitsenlapsisen kristityn perheen nuorin vesa, jonka hänen äitinsä leskeksi jäätyään omisti Jumalalle saatuaan enkeliltä kehotuksen. Paisioksen elinajasta on erilaisia näkemyksiä. Kreikkalaisen elämäkerran mukaan hän kuului Egyptin 300-luvulla syntyneen munkkilaisuuden ensimmäiseen sukupolveen. Muissa itäisissä lähteissä hänen katsotaan kuuluvan Sketiksen erämaan kolmanteen munkkisukupolveen ja vaikuttaneen vasta 400-luvulla. Tässä seurataan kreikkalaista versiota.
Vartuttuaan Paisios meni Nitrian erämaahan abba Pambon (18.6.) luo, joka puki heti hänen ylleen munkin vaatetuksen. Paisios kunnioitti suuresti ohjaajavanhustaan ja oli kaikessa tälle kuuliainen. Koetellakseen häntä Pambo käski hänen pitää katseensa aina maahan suunnattuna. Niinpä Paisios vietti kolme vuotta katsoen vain alaspäin mieli täysin rukoukseen omistautuneena. Välillä hän pohdiskeli Raamatun opetuksia, jotka olivat hänelle hunajaakin makeampia.
Abba Pambon kuoleman jälkeen Paisios kilvoitteli samassa keljamajassa Johannes Koloboksen (9.11.) kanssa, joka hänkin oli Pambon oppilas. He jatkoivat kilvoitteluaan Pambolta saamiensa ohjeiden mukaan. Jonkin ajan kuluttua Paisios alkoi janota ankarampia kilvoituksia. Hän alkoi pidättyä kokonaan ruoasta viikon arkipäivinä ja söi vain sunnuntaisin ja silloinkin pelkkää leipää. Hän tutkiskeli Raamattua ja paneutui erityisesti profeetta Jeremian kirjaan. Paisios näki useamman kerran profeetan ilmestyvän hänelle selittääkseen kirjansa vaikeatajuisia kohtia.
Into päästä kilvoittelemaan yksin erämaahan siivitti Paisiosta. Hän ja Johannes rukoilivat yhdessä saadakseen tietää Jumalan tahdon tässä asiassa. Lopulta enkeli ilmestyi heille ja käski Paisiosta vetäytymään Sketiksen erämaan länsiosiin, kun taas Johanneksen piti jäädä heidän keljamajaansa.
Erämaassa Paisios kaivoi itselleen luolan kallioon ja omistautui palavalla innolla rukoukseen. Itse Kristus ilmestyi hänelle useita kertoja vahvistaen, että hän oli oikealla tiellä. Kristus ilmoitti Paisiokselle myös, että Sketiksen erämaa tulee vielä täyttymään kilvoittelijoista, jotka jäljittelevät hänen elämäntapaansa. Kun Paisios ihmetteli, millä he tulevat toimeen, Herra itse lupasi huolehtia heidän aineellisista tarpeistaan ja suojella heitä Paholaisen juonilta.
Paisios sai kokea ekstaasin, jonka aikana hän siirtyi paratiisiin, esikoisten juhlajoukkoon. Tämän kokemuksen myötä hän sai Jumalalta armon tulla toimeen pelkästään pyhän ehtoollisen voimalla, jota hän nautti joka sunnuntai. Sillä tavoin hän eli 70 vuotta tuntematta nälkää, sillä armo vahvisti häntä. Noihin aikoihin eräs rikas egyptiläinen tuli tarjoamaan Paisiokselle suurta rahasummaa veljien ruokkimiseksi. Paisios näki tässä Paholaisen ansan, jolla häntä yritettiin houkutella luopumaan evankelisesta köyhyydestään, ja hän käski miestä antamaan rahat köyhille.
Paisioksen pyhyys säteili laajalle, ja munkkeja ja maallikoita saapui suurin joukoin hänen luokseen nauttimaan hänen hengellisestä opetuksestaan. Hän pystyi heti arvioimaan, kuka oli kypsä jo luostarielämänsä alkuvaiheessa viettämään erakkoelämää. Toisille hän taas suositteli menoa yhteiselämäluostariin. Jokaiselle hän antoi kuitenkin ehdottoman neuvon, ettei pidä tehdä mitään omaan tahtoonsa luottaen vaan on toimittava hengellisen isän ohjeiden mukaan.[1]
Välitettyään opetuksensa ensimmäisille oppilailleen Paisios vetäytyi kolmeksi vuodeksi syvälle erämaahan. Siellä hän punoi pitkät hiuksensa kiinni paalun yläpäähän, niin että hänen oli pakko pysyä seisaallaan. Tämän uuden kilvoituksen alussa Kristus ilmestyi hänelle ja lupasi armahtaa jokaista, jonka puolesta hän rukoilisi. Kohta Paisioksen luo tulikin vanha munkki, joka pyysi itkien häntä vapauttamaan kuolleen oppilaansa tuonelasta. Tämä oli suhtautunut välinpitämättömästi kilvoitteluelämään. Vedoten Herralta saamaansa lupaukseen Paisios alkoi hartaasti rukoilla ja näki näyssä välinpitämättömän veljen kohoavan tuonelasta paratiisiin.
Paisios olisi halunnut vetäytyä yhä kauemmaksi ihmisistä, mutta Jumala määräsi hänet palaamaan ”ulompaan erämaahan” eli Nitriaan opettamaan veljiä. Osoittaakseen hänelle, kuinka arvokasta työtä toisten ohjaaminen on, Jumala ilmoitti hänelle: ”Se, joka harjoittaa kilvoituselämää yksinäisyydessä, on palvelijani, mutta se, joka antautuu toisten palvelemiseen, on poikani ja perilliseni.” Kun Nitrian munkit kuulivat, että Paisios oli tullut heidän luokseen, he kiiruhtivat toivottamaan hänet tervetulleeksi. Heidän joukossaan oli myös hänen entinen kilvoittelukumppaninsa Johannes Kolobos.
Kun Johannes Kolobos meni Paisioksen ovelle, hän kuuli tämän puhuvan jonkun kanssa. Mutta kun hän meni sisään, siellä ei ollut muita kuin Paisios. Tämä kertoi hänelle, että vierailija oli ollut edesmennyt keisari Konstantinos Suuri, valtakunnan ensimmäinen kristitty hallitsija. Jumala oli lähettänyt hänet ilmaisemaan ihailunsa munkeille ja kertomaan, ettei hän ollut taivaassa päässyt niin läheiseen yhteyteen Jumalan kanssa kuin he. Vielä hän sanoi olevansa pahoillaan, ettei ollut elinaikanaan vaihtanut kuninkaallista purppuraviittaansa munkin asuun.
Abba Poimen (27.8.) saapui tuolloin vielä nuorena munkkina vierailemaan Paisioksen luo mukanaan Paavali Thebalainen (15.1.), joka oli Paisioksen ystävä. Poimen pysähtyi ovensuuhun uskaltamatta astua sisään, mutta Paisios veti hänet keljaan, syleili häntä hellästi ja ennusti, että hänestä tulisi valaiseva lampunjalka erämaahan ja pelastuksen aihe monille.
Paisios eli yksinäisyydessä, mutta hänen oppilaansa muodostivat hänen ympärilleen omanlaisensa väljän erakkoyhteisön. Hän käytti hengellistä kokemustaan vapauttamalla heidät erilaisista kuvitelmista, kehotti heitä katumukseen ja opetti heitä erottamaan toisistaan demonien kiusaukset ja heidän omien himojensa aiheuttamat pahat ajatukset. Rukouksillaan hän kerran jopa sitoi demonin ja sai sen näin lopettamaan heikkojen veljien ahdistamisen. Toisen kerran Paisios sai demonin tunnustamaan, ettei se hyökännyt vasta-alkajien kimppuun, koska Jumalan armo ja heidän oma kilvoitteluintonsa suojelivat heitä. Se odotti kärsivällisesti aikaa, jolloin heidän intonsa laantuisi ja he antaisivat periksi välinpitämättömyydelle. Silloin he olivat helppo saalis demoneille.
Eräs syyrialainen munkkivanhus alkoi miettiä, muistuttiko hän ketään niistä, jotka ovat olleet Jumalalle otollisia. Silloin hän kuuli äänen, joka sanoi: ”Mene erämaahan ja sieltä löydät munkin nimeltä Paisios. Hän on nöyrä ja rakastaa Jumalaa niin kuin sinäkin.” Korkeasta iästään huolimatta munkki lähti heti taivaltamaan kohti Egyptiä. Paisios oli jo niin kuuluisa, että munkki löysi hänet helposti. Vaikeutena oli kuitenkin se, ettei heillä ollut yhteistä kieltä. Paisios oli kovin pahoillaan, kun ei pystynyt ymmärtämään vieraansa sielulle hyödyllistä puhetta. Hän huokaisi sydämensä pohjasta pyytäen, että Jumalan Poika ja Sana valistaisi hänet ymmärtämään vieraansa kieltä. Niin tapahtuikin. Hän sekä ymmärsi että puhui syyriaa vieraansa kanssa. Kun pyhä vanhus oli kuuden päivän kuluttua lähdössä kotimatkalle, Paisios kutsui oppilaansa ja kehotti heitä ottamaan häneltä siunauksen. He kumartuivat kaikki maahan saakka, ja vanhus rukoili heidän puolestaan ja siunasi heidät.
Kerran joku kysyi Paisiokselta, mikä on suurin hyve. Hän vastasi: ”Se, jota harjoitetaan salassa.” Toiselle veljelle, joka kysyi samaa asiaa, hän sanoi: ”Suurin hyve on seurata toisen neuvoa eikä omaa tahtoaan.” Itse hän ei koskaan muiden veljien keskellä tuonut esille mitään omasta elämäntavastaan. Jos jokin hänen askeettisista kilvoituksistaan tuli tunnetuksi, hän luopui siitä heti paetakseen ihmisten ylistyksiä.
Kun Paisios kerran oli rukoilemassa keljassaan, Kristus ilmestyi hänelle kahden enkelin kanssa samaan tapaan kuin Hän oli ilmestynyt Abrahamille Mamren tammistossa. Abrahamin tavoin myös Paisios pesi Herran jalat. Kristus siunasi hänet sanoen: ”Rauha olkoon sinulle, valittu palvelijani!” Herran poistuttua Paisios sydän palaen joi pesuvettä ja jätti vähän oppilaalleenkin, joka oli toimittamassa jotain asiaa. Kun oppilas palasi keljaan janoisena, Paisios kehotti häntä juomaan vettä pesuvadista. Oppilas pahoitti mielensä, sillä saatavilla oli myös puhdasta vettä, eikä Paisioksen toinen ja kolmaskaan kehotus mennyt perille. Silloin vanhus sanoi, mitä vettä se oli. Silloin oppilas kiiruhti juomaan, mutta vettä ei enää ollut.
Oppilas järkyttyi kovasti, että oli menettänyt sellaisen siunauksen. Paisios lähetti hänet pyhiinvaellukselle kolmen pyhän miehen haudalle ja keskimmäinen heistä Paisioksen nimen kuultuaan nousi pystyyn ja puhui veljelle pitkään kuuliaisuuden tarpeellisuudesta. Sen jälkeen kuollut asettui jälleen hautaan, ja veli palasi rauhoittuneena Paisioksen luo.
Korkean iän saavutettuaan Paisios meni abba Paavalin luo ja viipyi siellä jonkin aikaa. Paisios neuvoi ikätoveriaan kuin tämä olisi nuori vasta-alkaja, että heidän tulisi lakkaamatta kilpailla innossa nousta kohti Jumalaa. Sen jälkeen hän palattuaan omaan erämaahansa nukkui rauhassa kuolonuneen. Siten Paisios pääsi autuaiden majoihin vähän aikaisemmin kuin abba Paavali.
Kerrotaan, että kuultuaan Paisioksen kuolemasta abba Isidoros tuli hakemaan hänen jäännöksiään siirtääkseen ne Pisidiaan. Kun laiva tuli lähelle paikkaa, mihin pyhä Paavali oli haudattu, se seisahtui. Isidoros tulkitsi sen merkiksi Jumalalta, että heidän piti siirtää myös pyhän abba Paavalin reliikit laivaan. Näin Paisioksen ja Paavalin ruumiit kohtasivat kuoleman jälkeen. Ne sijoitettiin erääseen Pisidian luostariin, missä niiden edessä tapahtui paljon ihmeitä.[2]
[1] Tällaista korostusta ei ollut vielä munkkilaisuuden kaikkein varhaisimmassa vaiheessa, mikä viittaa siihen, että Paisos ei ollut ”ensimmäisen sukupolven” munkkeja.
[2] Mitään muuta tietoa näiden kahden egyptiläisen pyhän kunnioituksesta Pisidiassa ei ole säilynyt.