Pyhät pappismarttyyrit Rafailo Šišatovacilainen, Branko, Džordže ja Dane sekä marttyyri Vukašin

Pappismarttyyri Rafailo oli Šišatovacin luostarin igumenina Sremin alueella Luoteis-Serbiassa. Maailmansotien välisenä aikana hän oli myös tunnettu ikoni- ja muotokuvamaalari.

Ustašan joukot pidättivät Rafailon elokuussa 1941 ja hänet vietiin Slavonska Požegan keskitysleirille. Matkan aikana vartijat kiduttivat häntä kiskomalla hänen partansa irti ja hakkaamalla hänen päätään erilaisilla esineillä. Kidutukset jatkuivat armottomina keskitysleirillä, kunnes hänet surmattiin syyskuun 3. päivänä. Pyhän Rafailon hautapaikka ei ole tiedossa.

Pappismarttyyri Branko oli seurakuntapappina Velunissa, kun Ustašan joukot pidättivät hänet ja hänen poikansa sekä viitisensataa muuta serbiä. Heidät vietiin yöksi poliisiasemalle, ja aamulla heidät kaikki ammuttiin Kestenovacin metsässä. Ustašan miehet pakottivat isä Brankon laulamaan hautauspalveluksen pojalleen ennen kuin teloittivat hänet.

Pappismarttyyri Džordže (Georgios) oli seurakuntapappina Našicen pikkukaupungissa. Hänet pidätettiin kotonaan ja vietiin aukealle pellolle, jossa hänet köytettiin puuhun. Kiduttajat leikkasivat irti hänen nenänsä, korvansa ja kielensä, repivät hänen partansa ja kaivoivat hänen silmänsä ulos. Silvottuaan kokonaan hänen ruumiinsa he surmasivat hänet ampumalla.

Pappismarttyyri Dane pidätettiin Banjan alueella. Ustašien kiduttajat hautasivat hänet elävältä vyötäröä myöten ja aloittivat julman tanssin hänen ympärillään leikaten irti palan hänen ruumiistaan aina ohi kulkiessaan. Monta tuntia kestäneen kidutuksen jälkeen he jättivät hänen runnellun ruumiinsa varoitukseksi toisille.

Marttyyri Vukašin oli iäkäs talonpoika Klepcin kylästä Hertsegovinassa. Toisen maailmansodan alussa Ustašan joukot pidättivät hänet ja veivät yhdessä alueen muiden serbien kanssa pahamaineiselle Jasenovacin keskitysleirille. Kidutuksen täyttämien hirveiden päivien jälkeen hänet vietiin Ustašan sotilaan eteen teloitettavaksi. Sotilas kuitenkin lupasi säästää hänen henkensä, jos hän huutaisi Ustaša-liikkeen johtajan kunniaksi: ”Kauan eläköön Ante Pavelić!” Vukašin näki sotilaan pitelevän veistä kädessään, mutta ei noudattanut tämän käskyä, vaan vastasi rauhallisesti: ”Lapseni, tee, mitä sinun täytyy tehdä.” Sotilas tempaisi veitsensä ja leikkasi Vukašinilta korvan, minkä jälkeen hän toisti vaatimuksensa. Vukašin puolestaan toisti oman rauhallisen vastauksensa, jolloin sotilas leikkasi häneltä toisen korvan ja sitten nenän ja viilteli hänen kasvojaan. Kun sotilas uhkaili häntä edelleen vaatien häntä hurraamaan Ustaša-johtajalle, Vukašin sanoi vain rauhallisesti: ”Lapseni, tee, mitä sinun täytyy tehdä.” Silloin sotilas vihansa vimmoissa surmasi julmasti vanhan miehen. Tuosta päivästä lähtien surmatyön tehnyt sotilas ei löytänyt rauhaa sielulleen. Öisin hän tunsi sängyssään Vukašinin läpitunkevan katseen ja kuuli hänen rauhallisten sanojensa kaikuvan korvissaan.