Pyhä Methodios Tunnustaja, Konstantinopolin patriarkka

Pyhä Methodios syntyi 700-luvulla varakkaaseen sisilialaiseen perheeseen. Vartuttuaan hän meni Konstantinopoliin luodakseen siellä itselleen loistavan uran.

Konstantinopolissa Methodios tapasi erään munkkivanhuksen. Tämä kohtaaminen avasi hänen mielensä tajuamaan, että olisi paljon hyödyllisempää tavoitella loppumatonta kunniaa seuraamalla Kristusta. Täynnä hengenpaloa hän päätti mennä Khenolakkoksen luostariin. Siellä Methodiosta arvostettiin hänen kuuliaisuutensa ja kärsivällisyytensä tähden. Hän oli myös erittäin taitava kirjojen kopioija. Keisari Mikael I:n aikana (811–813) hänet liitettiin patriarkaatin papistoon ja hänestä tuli patriarkka Nikeforoksen (2.6.) ylidiakoni. Myöhemmin hänestä tuli myös Khenolakkoksen luostarin igumeni.

Methodios kaitsi rauhassa luostariaan, kunnes keisari Leo käynnisti uudelleen pyhien ikonien kunnioittajien vainon vuonna 815. Patriarkka Nikeforos syrjäytettiin ja ikonien kunnioittajat ajettiin maanpakoon tai he joutuivat etsimään turvaa autioilta seuduilta tai piiloutumaan maanalaisiin luoliin ja asumuksiin. Methodios lähti Roomaan valmistautuakseen puolustamaan oikeaa uskoa. Hän sai paavilta lupauksen, ettei tämä ottaisi vastaan harhaoppisen patriarkka Teodotoksen lähettämää kirjettä, jossa tämä pyysi patriarkaksi julistamisensa tunnustamista. Kun Mikael II tuli valtaan, Methodios palasi Konstantinopoliin mukanaan paavi Pascalius I:n kirje, jossa tämä esitti painavat todisteet ikonien kunnioittamisen puolesta ja pyysi hallitsijaa vapauttamaan pyhän Nikeforoksen. Keisari ei kuitenkaan kiinnittänyt mitään huomiota saamaansa kirjeeseen. Hän syytti Methodiosta vallankaappauksen lietsomisesta ja määräsi tälle 700 raipaniskua.

Ruoskimisen jälkeen Methodios heitettiin kapeaan hautamaiseen tyrmään Pyhän Andreaksen saarelle Akritasniemen lähelle. Tyrmässä oli hänen lisäkseen myös kaksi rikollista. Vuoden kuluttua toinen rikollisista kuoli, mutta häntä ei haudattu, joten pyhä Methodios joutui kestämään hänen mätänevän ruumiinsa löyhkän. Tyrmässä oli vain pieni ikkuna, jonka kautta vangeille annettiin vähän leipää ja vettä.

Myöhemmin Methodios siirrettiin Prinssisaariin kuuluvalle Antigonen saarelle. Sieltä hän onnistui käymään kirjeenvaihtoa kohtalotovereittensa Mikael Synkelloksen (18.12.) veljien Teofaneksen (11.10.) ja Teodoroksen (27.12.) kanssa, jotka saivat lisänimekseen ”Merkitty”. Nämä lähettivät hänelle säkeitä, joissa he ylistivät häntä ”kuolleena miehenä, joka oli elossa ja joka totuuden vuoksi oli kestänyt elävänä kuolemisen”.

Vuonna 839, kun Methodios oli ollut vankilassa noin yhdeksän vuotta, keisari Teofilos törmäsi Raamattua lukiessaan vaikeatajuiseen kohtaan, jota hänen teologiset neuvonantajansa eivät pystyneet selvittämään. Erään hoviherransa neuvosta hän otti yhteyttä Methodiokseen. Pyhä mies ratkaisi tekstin merkityksen helposti, ja Teofilos kutsui hänet takaisin Konstantinopoliin. Siellä keisari suljetutti hänet vanhaan kirkkoon, joka oli lähellä palatsia. Vain yhdellä neuvonantajalla oli pääsy Methodioksen luo kyselemään häneltä vastauksia kaikenlaisiin ongelmallisiin kysymyksiin, joita tiedonhaluinen keisari ei itse pystynyt ratkaisemaan.

Teofilos otti Methodioksen mukaansa matkoilleen ja jopa sotaretkille, niin että sai niidenkin aikana nauttia hänen älykkäistä neuvoistaan. Tähän vaikutti myös se, että varotoimenpiteistä huolimatta Methodioksen vaikutusvalta niin kansaan kuin hoviväkeenkin oli kasvamassa. Hän oli jo onnistunut käännyttämään ortodoksiseen ajatteluun joitakin korkea-arvoisia virkamiehiä. Kuitenkin vasta keisari Teofiloksen kuoleman jälkeen vuonna 842 sijaishallitsijaksi nimitetty leskikeisarinna Teodora (11.2.) vapautti Methodioksen yhdessä muiden pyhien ikonien puolustajien kanssa.

Vapaaksi päästyään Methodios meni perustamaansa Elegmoin luostariin Bityniaan ja jatkoi siellä askeettista elämäänsä. Heti ensimmäisenä vuonna hän kopioi suurenmoisella käsialallaan suuren paaston aikana joka viikko kokonaisen psalmien kirjan eli yhteensä seitsemän psalttaria. Hän söi ja joi ainoastaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Maanpakolaisuuden ja vankeuden kärsimyksissä hän oli menettänyt kokonaan hiuksensa ja koko hänen ruumiinsa muistutti enemmän vainajaa kuin elossa olevaa ihmistä. Leukaansa, jonka hänen vainoojansa olivat murskanneet, hän piti paikoillaan kietomalla kaksi valkoista huivia päänsä ympärille. Näin hän pystyi jatkamaan opetustyötään ja julistamaan oikeaa uskoa, jota hän kutsui ”hyveiden äidiksi”. Uupumatta hän kehotti kuulijoitaan palaamaan evankeliumin mukaiseen elämään ja pyhien kanonien säätelemään järjestykseen, jota oli laiminlyöty vainon aikana.

Maaliskuussa vuonna 843 keisarinna Teodoran koolle kutsuma kirkolliskokous tunnusti Nikean II kirkolliskokouksen, erotti hereettisen patriarkka Johannes Grammatikoksen ja valitsi Methodioksen hänen sijalleen, kuten pyhä Joannikios Suuri (4.11.) oli ennustanut. Heti virkaanastujaistensa jälkeen Methodios vihki Teodoros Merkityn Nikean piispaksi. Hän myös nimitti pyhän Simeon Lesboslaisen ja muita tunnustajia tuekseen patriarkaatin hallintoon.

Noihin aikoihin pyhä Joannikios ja muut tunnustajat menivät jumalallisen näyn innoittamina Konstantinopoliin ja taivuttivat patriarkan ja keisarinnan palauttamaan virallisestikin ikonien kunnioittamisen. Teodoran kehotuksesta kaikki ortodoksisen uskon esitaistelijat pyhät Joannikios, Arsakios, Naukratios, pyhän Teodoros Studionilaisen oppilaat, Teodoros Merkitty, Teofanes Merkitty, Mikael Synkellos ja muut kerääntyivät suuren paaston ensimmäisenä perjantaina toimittamaan kokoöistä vigiliaa Hagia Sofian kirkkoon rukoillen keisari Teofiloksen sielun puolesta, että hän saisi anteeksi harhaoppiset näkemyksensä. Keisarinnan mukaan hän oli tullut katumukseen kuolinvuoteellaan.

Jumala kuuli heidän rukouksensa. Saman viikon sunnuntaina maaliskuun 11. päivänä vuonna 843 järjestettiin suuri kulkue, jossa juhlittiin pyhien ikonien kunnioituksen palauttamista ja ortodoksisuuden voittoa kaikista harhaopeista. Päätettiin, että tätä juhlaa tuli viettää joka vuosi suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina, jota alettiin kutsua ”ortodoksisuuden sunnuntaiksi”.

Rauha ei kuitenkaan vielä ollut varmistettu kirkossa. Methodios, joka oli vannonut, ettei anna silmäluomilleen lepoa, ennen kuin ortodoksinen usko vallitsee kaikkialla, joutui vielä taistelemaan erilaisia harhaoppeja vastaan, joita oli kehittynyt ikonoklasmin ohessa. Ennen kaikkea hän joutui kuitenkin kohtaamaan tuskalliset erimielisyydet ortodoksien itsensä kesken. Pyhittäjä Joannikios tuki voimakkaasti Methodiosta hänen sovittelutehtävässään. Joannikios oli pyhän Antonios Suuren (17.1.) tavoin luopunut erakkoelämästään Bitynian Olymposvuorella ja tullut Konstantinopoliin auttaakseen patriarkkaa.

Viralta pantu patriarkka Johannes Grammatikos yllytti erään naisen väittämään, että Methodios oli raiskannut hänet. Tästä syntyi oikeusjuttu, mutta pyhä patriarkka hämmästytti syyttäjiään riisumalla vaatteensa oikeusistuimen edessä ja näyttämällä kaikissa koettelemuksissa kuoleutuneen ja kuihtuneen heikon ruumiinsa, jota ei voinut edes kuvitella lihallisten himojen tyyssijaksi. Hän myös kertoi avoimesti, että vuosikymmeniä sitten Roomassa häntä oli kohdannut väkevä kiusaus, ja sitä vastaan taistellessaan hän oli saanut pyhältä apostoli Pietarilta siveyden armolahjan.

Pyhän synodin päätösten mukaisesti pyhä patriarkka erotti sellaisia piispoja ja luostarien johtajia, jotka olivat myötäilleet ikonien raastajia. Mutta alemmalle papistolle hän osoitti lempeyttä ja kielsi heidän kohdallaan ruumiillisen kurituksen. Hän joutui täyttämään vapautuneet pappien paikat nopeasti, ja joidenkin henkilöiden pappeuteen vihkiminen aiheutti vastustusta ortodoksisen papiston keskuudessa. Erityisesti Studionin luostarin munkit nousivat kiivaasti vastustamaan Methodioksen lempeää menettelyä. Osasyynä oli myös se, etteivät he olleet mielestään saaneet riittävää tunnustusta ja asemaa niiden taistelujen vuoksi, joihin he olivat antautuneet ortodoksisuutta puolustaessaan. Patriarkka oli kyllä johtanut juhlamenoja, kun pyhän Teodoros Studionilaisen reliikit siirrettiin takaisin hänen luostariinsa Konstantinopolissa 26.1.844. Se ei kuitenkaan riittänyt munkeille. Heidän vastustuksensa muuttui avoimeksi kapinaksi, kun Methodios pyysi heitä tuhoamaan ne pyhän Teodoroksen kirjoitukset, jotka tämä oli laatinut hänen edeltäjiään patriarkkoja Tarasiosta ja Nikeforosta vastaan. Lopulta Methodios päätyi julistamaan kaikki Studionin luostarin munkit anateemaan.

Kirkko oli jo uuden skisman partaalla, kun Methodios meni tapaamaan pyhää Joannikiosta, jonka lähestyvästä kuolemasta hän oli saanut ilmoituksen. Suuri kilvoittelija kehotti kaikkia läsnäolijoita elämään rauhassa ja yksimielisyydessä patriarkkansa ympärillä. Vielä hän ennusti, että Methodios liittyy häneen kahdeksan kuukauden kuluttua. Todellakin tämä sairastui vesipöhöön. Hän itse käsitti sairautensa rangaistukseksi äärimmäisestä ankaruudestaan Studionin munkkeja kohtaan ja perui tuomionsa. Vain pahimpia niskoittelijoita rangaistiin. Methodios vaipui kuolonuneen rauhassa 14.6.847. Hänet haudattiin suurin kunnianosoituksin koko kansan läsnä ollessa Pyhien apostolien kirkkoon.