Pyhittäjä Arseni Konevitsalainen, Karjalan valistaja

Pyhittäjä Arseni syntyi Suur-Novgorodissa 1300-luvulla. Hän sai kotonaan hyvän kristillisen kasvatuksen. Opittuaan kuparisepän ammatin hän auttoi palkallaan kotiväen lisäksi myös köyhiä, sillä hän oli hyvin laupias. Hänen palava rakkautensa Kristukseen sai hänet lopulta jättämään maailman ja etsimään hiljaista hesykastista elämää. Vuonna 1379 hänet vihittiin munkiksi Novgorodin lähellä sijaitsevassa Jumalansynnyttäjän Lisja Goran luostarissa. Hän kilvoitteli siellä yksitoista vuotta niin hyveellisesti, että veljet pitivät häntä munkkielämän esimerkkinä.

Lisja Goran luostarilla oli yhteyksiä Athosvuorelle. Pyhittäjä Arseni, joka pyrki yhä suurempiin hengellisiin kilvoituksiin, kaipasi päästä Athokselle. Lopulta hän liittyi igumenin siunauksella athoslaisten munkkien seuraan ja matkusti heidän mukanaan Pyhälle vuorelle. Siellä hän asettui todennäköisesti Hilandarin luostariin. Igumeni Johannes otti hänet rakkaudella vastaan. Alkukoetuksen jälkeen Arsenille annettiin tehtäväksi valmistaa kupariastioita, minkä taidon hän osasi hyvin. Hän teki työtä kaiket päivät. Ruumiillisesti vahvana ja sitkeänä hän antautui öisin valvomis- ja rukouskilvoitukseen. Hän myös kiersi Pyhän vuoren muissa luostareissa valmistamassa kupariastioita etsien samalla itselleen hengellistä hyötyä.

Kilvoiteltuaan Athoksella kolme vuotta Arseni päätti palata Venäjälle perustaakseen sinne Jumalansynnyttäjälle omistetun luostarin. Igumeni Johannes siunasi hänen aikeensa ja antoi hänelle Jumalanäidin ikonin sekä luostarin ohjesäännön.

Pyhittäjä Arseni palasi Novgorodiin, mutta jatkoi sieltä pian matkaansa Laatokalle. Hän purjehti vuonna 1393 Laatokan luoteisosan asumattomien saarten suuntaan ja rukoili Jumalaa osoittamaan sopivan paikan luostaria varten.[1] Pian nousi myrsky, joka painoi hänen veneensä Konevitsan saaren rantaan. Sinne hän pystytti ristin, rakensi pienen tsasounan ja keljan itselleen. Ennen hänen tuloaan rannikon asukkaat olivat käyttäneet saarta hevosten ja karjan laitumena. He olivat uhranneet graniittisella siirtolohkareella vuosittain hevosen, jotta karja varjeltuisi pahoilta hengiltä. Lohkare tunnettiin nimellä Hevoskivi (ven. Kon’-kamen), josta myös Konevitsan saari oli saanut nimensä. Pyhittäjä Arseni sai tietää paikallisten asukkaiden pakanallisesta taikauskosta Filip-nimiseltä kalastajalta. Heti saarelle asetuttuaan hän vihmoi Hevoskiven pyhitetyllä vedellä, jolloin pahat henget pakenivat sen ympäriltä mustan korppiparven hahmossa.

Elämä erämaan hiljaisuudessa miellytti Arsenia. Kun Valamon munkki Lavrenti tuli igumeni Silaksen lähettämänä Konevitsaan ja pyysi Arsenia tulemaan Valamoon, tämä kieltäytyi lähtemästä. Aluksi pyhittäjä Arseni kilvoitteli yksin. Mutta jo kolmen vuoden kuluttua hänen ympärilleen kerääntyi oppilaita, jotka alkoivat rakentaa yhteiselämäluostaria. Jumalansynnyttäjän syntymälle pyhitetty kirkko valmistui vuonna 1398.

Novgorodin arkkipiispa Simeonin aikana (1416−1421) pyhittäjä Arseni matkusti toistamiseen Athosvuorelle pyytämään esirukouksia ja siunausta luostarilleen. Hänen poissa ollessaan luostarissa tuli puute elintarvikkeista. Veljet joutuivat hämmennyksiin ja olivat jo aikeissa lähteä luostarista. Arsenin läheisin oppilas Joakim vetäytyi murheissaan metsäiselle kukkulalle rukoilemaan, että Jumalanäiti auttaisi heitä suuressa hädässä. Vaivuttuaan kevyeen uneen hän näki ilmestyksessä Jumalansynnyttäjän, joka ilmoitti pyhittäjä Arsenin palaavan pian. Jo seuraavana päivänä Arseni todella palasi saarelle kahdella laivalla, jotka olivat täynnä elintarvikkeita. Kiitolliset munkit pystyttivät Jumalansynnyttäjän ilmestymispaikalle ristin ja ikonikatoksen. Kukkulaa alettiin kutsua ”pyhäksi vuoreksi” ja myöhemmin sinne rakennettiin skiitta.

Luostari toimi alkuperäisellä paikallaan niin sanotussa Piispanlahdessa 25 vuotta. Vuonna 1421 Laatokka kuitenkin tulvi niin, että osa luostarin rakennuksista joutui veden valtaan. Silloin pyhittäjä Arseni siirsi luostarin uudelle korkeammalle paikalle, jossa se yhä sijaitsee. Sinne rakennettiin kivikirkko, jota ympäröivät puiset keljat ja aita. Novgorodin pyhä arkkipiispa Eufimi (11.3.), joka ennen piispaksi vihkimistään oli johtanut Lisja Goran luostaria, jossa Arsenikin oli kilvoitellut, tuki Arsenia luostarin rakentamisessa. Hän myös vieraili Konevitsassa ja lahjoitti pyhittäjä Arsenille hengellisen ystävyyden merkiksi vanhan valkoisen klobukkinsa. Hänen käyntinsä jälkeen Konevitsan saaren lahtea, jossa luostari oli ensin sijainnut, alettiin kutsua Piispanlahdeksi.

Pyhittäjä Arseni saavutti korkean iän. Kilvoiteltuaan munkkina 65 vuotta, joista 51 vuotta Konevitsassa, hän tunsi kuolemansa lähestyvän. Arseni kutsui luokseen seuraajansa igumeni Johanneksen ja veljestön. Uskottuaan luostarin Jumalansynnyttäjän huostaan hän lupasi pysyä hengessään aina veljestön kanssa. Hän nautti pyhän ehtoollisen ja antoi henkensä rauhassa Herralle 12. kesäkuuta vuonna 1447 (myöhempien lähteiden mukaan v. 1444). Hänen varhaisin elämäkertansa on peräisin 1500-luvulta.