Seitsemännen kirkolliskokouksen perintö: Jumalan ihmiseksi tuleminen ja ikonien teologia – pastori Lassi Nuutisen opetuspuhe Tampereella 12.10.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Tänään kirkkomme muistelee seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen isiä — niitä pyhiä miehiä, jotka puolustivat kirkon näkyvää uskoa: sitä, että Jumala, joka tuli lihaksi, voidaan myös kuvata. Tämä kirkolliskokous pidettiin Nikeassa, mutta on eri kokous kuin se, jota juhlimme näyttävästi tänä vuonna koko kristikunnassa. Tänään käsillä olevasta toisesta Nikeassa pidetystä kirkolliskokouksesta on kulunut 1238 vuotta, eli sen suhteen sillä ei ole mitään erityistä merkkivuotta. Ortodoksiselle kirkolle tämä kirkolliskokous on kuitenkin merkittävä. Tähän kokoukseen osallistuneet isät päättivät, että kirkon on sopivaa kunnioittaa ikoneita.

Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa ja ikonien kunnioittaminen liittyvät vahvasti toisiinsa. Tälle perustalle pyhä Johannes Damaskolainen oli perustanut kaikista tärkeimmän puolustuksensa ikoneiden kunnioittamiseksi. Ja häntä kirkolliskokouksen isät siteerasivat päättäessään ikoneiden asemasta.

Johannes Damaskolainen vetosi siihen, että Jumala oli tullut ihmiseksi Kristuksessa ja näin ihmisenä Jumalasta oli tullut kuvattava. Eli Jumalasta voitiin maalata kuva, koska hän oli syntynyt ihmisenä näkyväksi ja aineelliseksi.

Pyhä Johannes kuitenkin tähdensi, että Kristuksesta maalattua kuvaa kristityt eivät palvo, vaan he kunnioittavat sitä. Lisäksi tämä kunnioitus ei kohdistu kuvassa esimerkiksi maaleihin ja puuhun, vaan siihen, mitä kuva edustaa. Kuvassa voi tulla ilmi Kristuksen pyhyys samalla tavalla kuin esimerkiksi Hänen nimessään. Kristuksen nimen voimalla apostolitkin tekivät ihmeitä ja paransivat sairaita. Hänen nimeään rukoilemme, ja hänen kuvalleen sekä hänessä pyhittyneiden kuville kumarramme.

Samoin kuin Kristus Jumala on nyt ihmisenä kuvattava ja hänen kauttaan ihmisyys on pyhittynyt, voi myös muut ihmiset pyhittyä ja tulla kuvattaviksi. Siksi meillä on ikoneita kirkkomme pyhistä. Samoin kuin kunnioitamme Kristuksen kuvassa ilmenevää pyhyyttä, kunnioitamme myös Kristuksessa pyhien ihmisten kuvien pyhyyttä.

Kristuksen ihmiseksi tuleminen avaa paljon enemmän kuin vain mahdollisuuden maalata Jumalasta kuva. Kun Jumalasta tuli näkyvä, Hän tuli myös aineelliseksi. Näin Kristus, joka on todellinen Jumala ja todellinen ihminen, teki aineesta osallisen jumalallisesta valosta.

Samoin kuin Hän Jordanin kasteessa pyhitti veden, voi Hän pyhittää kaiken muunkin aineen. Siksi kirkossa pyhitämme vettä, jolla kastamme ihmisiä kristinuskoon sekä siunaamme koteja ja kulkuneuvoja. Aine, joka on Jumalan luomaa, voi tulla pyhyyden välineeksi. Siksi myös ikonit saattavat ihmeellisesti vuodattaa mirhaa — merkiksi siitä, että näkymätön ja aineeton todellisuus voi tulla näkyväksi ja aineelliseksi Kristuksen kautta.

Tästä samasta syystä me kunnioitamme myös pyhien reliikkejä: koska Jumala on tullut aineelliseen maailmaan Kristuksessa, voi ainekin — tässä tapauksessa pyhän ihmisen ruumis tai hänen käyttämänsä esineet — tulla osalliseksi Jumalan pyhyydestä ja kirkkaudesta Kristuksessa pyhän ihmisen kautta.

Samoin kuin Kristus Kaanaan häissä muutti veden viiniksi, Hän voi liturgiassa muuttaa leivän ja viinin omaksi ruumiikseen ja verekseen. Näin siis leipä ja viinikin voivat aineina pyhittyä, koska Jumala on tullut aineen maailmaan ihmisenä. Ehtoollinen on sakramenteista kaikista tärkein ja olennaisin. Sen kautta tulemme kirkon jäseniksi, koska otamme siinä osaa Kristuksen ruumiiseen. Kirkon jäsenyys kietoutuu nimenomaan ehtoolliseen, joka on pyhittynyttä ainetta.

Näin pitkälle voi viedä seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätöksen seuraukset sallia ikoneiden kunnioittaminen. Kääntäen voidaan todeta, että jos Jumala ei ole tullut kuvattavaksi, ei hän ole tullut ihmiseksikään. Jos hän ei ole tullut ihmiseksi, ei Hän kykene pyhittämään aineellista maailmaakaan ja ihmisyyttä. Ja jos hän ei kykene pyhittämään ihmisyyttä, emme mekään voi pelastua. Se siis mikä muille näyttää hullutukselta ja Jumalan pilkalta, näyttää meidän silmissämme pelastukselta. Siksi me kumarramme Kristuksen ikonia, ja Hänessä me näemme Jumalan kirkkauden, joka on tullut lihaksi meidän pelastuksemme tähden.

Ihmeellinen on Kristus Jumala. Samalla Kristus, joka on tullut näkyväksi ja kuvattavaksi, tekee näkyväksi myös Jumalan rakkauden — kuten tämän päivän evankeliumissa (Luuk. 7:11–16), jossa Hän rakkautensa vuoksi ja väkevyytensä avulla herättää kosketuksellaan ja käskyllään leskiäidin ainoan pojan kuolleista. Sen aikaista juutalaista taustaa vasten on hyvä ymmärtää, että leskiäiti oli pulassa ainoan poikansa kuoltua. Hänen miehensäkin oli kuollut, joten hän olisi jäänyt heitteille ilman miespuolisia perheenjäseniä.

Toinen merkille pantava seikka päivän evankeliumissa on se, että Jeesus koskettaa kuollutta. Tämä merkitsi sen aikaisessa juutalaisuudessa epäpuhtaudelle altistumista. Sairaat ja kuolleet merkitsivät saastumista, jos näihin koski. Jeesus ei kuitenkaan saastu, vaan hän puhdistaa kuolleen pojan kosketuksellaan. Tässä nimittäin kuolleista herääminen merkitsee puhdistumista, sillä elävänä ja terveenä hän ei ole enää saastunut. Näin Kristus käänsi tuon aikaisen ajattelun päälaelleen toiminnallaan, sillä tähän mennessä puhtaus ei koskaan tarttunut ihmisestä toiseen — ainoastaan saastaisuus tarttui.

Päälaelleen käännettynä Kristus Jumala ei pyhittynyt ja puhdistunut Jordanin kasteessa vedestä, vaan hän itse pyhitti ja puhdisti Jordanin virran veden. Toiminnallaan ja olemuksellaan hän myös käänsi Vanhaan testamenttiin perustuvan kuvakiellon kuvien kumartamiseksi, sillä Hän Jumalana tuli ihmiseksi ja kuvattavaksi. Ihmeellisellä toiminnallaan ja rakkaudestaan Hän myös kykenee koskettamaan meitä ja pelastamaan meidän sielumme kuolemalta kuten Hän pelasti leskiäidin ainoan pojan.

Kiittäkäämme Herraamme Jeesusta Kristusta, joka rakkaudessaan ja väkevyydessään Jumalana tuli ihmiseksi ja näin teki meidät osallisiksi Pyhästä luonnostaan ja iankaikkisesta elämästään. Näkyvänä ja aineellisena hän tuli kuvattavaksi ja aineita pyhittäväksi meidän pelastukseksemme.

Pyhät seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen isät ja kaikki kirkon pyhät, rukoilkaa Kristusta Jumalaa meidän puolestamme. Aamen.