Kirkkokalenteri

Piliosvuoren länsirinteellä Voloksen kaupungin lähellä sijaitsee Pyhän Laurentioksen pikkukaupunki, jonka yläpuolella on pyhälle ylidiakoni Laurentiokselle (10.8.) omistettu skiitta. Skiitan kirkon seinään kiinnitetyssä marmorilaatassa lukee: ”Kristuksen kirkastumiselle ja profeetta Elialle omistettu Kuninkaallisen luostarin skiitta on rakennettu Laurentios Suuren aikana.”

Kuka oli tämä Laurentios Suuri? Marmorilaatassa olevien tietojen perusteella voi päätellä, että hän oli mahdollisesti kotoisin Trapezundasta ja eli 1300-luvulla munkkina Athosvuorella Suuressa lavrassa. Hän lähti Athokselta niiden ristiriitojen takia, joita siellä syntyi hesykastisen liikkeen kannattajien ja vastustajien välillä, ja saapui Piliosvuorelle. Sinne hän rakennutti pyhälle ylidiakoni Laurentiokselle omistetun luostarin entisen pakanatemppelin paikalle. Keisari Aleksis III Komnenoksen avustuksella ja suojeluksessa hän sai luostarin valmiiksi vuonna 1378. Sen jälkeen hän rakennutti vielä edellä mainitun Kristuksen kirkastumiselle ja profeetta Elialle omistetun skiitan.

Näyttää siltä, että pyhittäjä Laurentios oli omana aikanaan suuresti arvostettu kilvoittelija. Pian hänen kuolemansa jälkeen turkkilaiset valloittivat Kreikan. Valloitusta seuranneet myrskyisät ajat lienevät syy siihen, ettei hänestä ole säilynyt kunnollista elämäkertaa.

Simon oli Smolenskin alueen kunnioitettu ja hyveistään tunnettu arkkimandriitta. Kuultuaan pyhittäjä Sergei Radonežilaisen (25.9.) kilvoituksista hän jätti 1350-luvulla arvostetun asemansa, ystävänsä ja kotiseutunsa ja lähti vaeltajansauva kädessään pyhittäjä Sergein luo. Hyvin nöyrästi hän pyysi päästä tämän kuuliaisuusveljeksi. Pyhittäjä Sergei otti nöyrän arkkimandriitan iloiten vastaan. Näin veljestön lukumäärä luostarissa nousi ensimmäisen kerran yli kahdentoista.

Simon eli monta vuotta kuuliaisena igumenilleen. Kun pyhittäjä Sergei sai yöllä nähdä ilmestyksessä lintuparven muodossa hengellisten jälkeläistensä määrän, hän kutsui Simonin luokseen, jotta tämäkin näkisi ilmestyksen. Simon ehti nähdä vain osan ihmeellisestä valosta. Pyhittäjä Sergei kuitenkin kertoi hänelle kaiken näkemänsä ja yhdessä he kiittivät Jumalaa.

Pyhittäjä Simonin lahjoituksen avulla luostariin rakennettiin suurempi Pyhän Kolminaisuuden kirkko sekä veljestön keljoja. Luostari ympäröitiin korkealla aidalla. Veljestön määrä alkoi nousta nopeasti.

Nöyrä kuuliaisuusveli arkkimandriitta Simon nukkui kuolonuneen korkeassa iässä kilvoitteluelämän hyveiden kaunistamana. Pyhittäjä Sergei toimitti hänen hautauspalveluksensa.

Ortodoksinen kirkko viettää toukokuun 10. päivänä pyhittäjä Taisian muistopäivää. Hänestä on kerrottu hänen toisen muistopäivänsä kohdalla 8.10.

Pyhä apostoli Simon Kiivailija eli Simon Kananeus mainitaan Raamatussa Jeesuksen kahdentoista opetuslapsen joukossa. Hän on eri henkilö kuin apostoli Simon Pietari, yksi kahdestatoista, ja Herran velipuoli Simon, joka lasketaan 70 apostolin joukkoon. Hänen nimensä Kananeus ei viittaa Kaanan kaupunkiin eikä Kanaaninmaahan vaan hänen kiihkeyteensä ja seloottien eli kiivailijoiden puolueeseen, vaikka onkin mahdollista, että hän asui Galilean Kaanassa.

Tradition mukaan Simon Kiivailija oli sulhanen Kaanan häissä, joissa Jeesus teki äitinsä aloitteesta ensimmäisen ihmeensä ja muutti veden viiniksi (Joh. 2). Siksi hänen yhteydessään muistellaan tätä ihmettä. Kristus ja Hänen äitinsä ja opetuslapsensa olivat vieraina häissä. Kun viini loppui kesken, äiti sanoi Jeesukselle, ettei heillä ollut enää viiniä. ”Mutta Jeesus vastasi: Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä kehotti palvelijoita tekemään niin kuin Jeesus sanoi. Jeesus käski heidän täyttää kuusi kivistä, juutalaisia puhdistautumisrituaaleja varten tarkoitettua vesiastiaa vedellä ja viedä pitojen valvojalle. Valvoja maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi. Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja sen ansiosta hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

Hymnografi pyhä Romanos Melodos kirjoittaa kontakissa: ”Kun Kristus voimansa merkkinä selvästi muutti veden viiniksi, kaikki ihmiset iloitsivat, sillä viinistä tuli hyvää. Nyt me kaikki kirkon aterialla osallistumme Kristuksesta pyhällä riemulla viinistä, joka on muuttunut Hänen verekseen, ja ylistämme suurta Sulhasta.”

Oletettavasti Simon Kiivailija tunsi häävieraansa Jeesuksen ja tämän äidin, jotka asuivat silloin Nasaretissa Kaanan eteläpuolella. Sulhanen oli todistamassa tunnustekoa, jonka jälkeen hän uskoi Jeesukseen Kristukseen ja jätti morsiamenkin taka-alalle seuratakseen Taivaallista Sulhasta. Innokkuutensa takia hän sai lisänimen Kiivailija. Hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi ja yksi kahdestatoista pyhästä apostolista.

Helluntain jälkeisinä vuosina opetuslapset hajaantuivat eri suuntiin julistamaan evankeliumia kaikille kansoille, niin kuin Jeesus Kristus oli heitä kehottanut. Myös Simon Kiivailija sai Pyhän Hengen lahjan ja teki lähetystyötä eri maissa: Egyptissä, Mauretaniassa, Libyassa, Numidiassa, Kyrenessä ja Abhasiassa Mustanmeren rannalla sekä Britanniassa. Hän käännytti monia pakanoita kristinuskoon ja joutui kärsimään paljon Kristuksen tähden. Hänen elämänvaiheistaan tunnetaan kaksi erilaista versiota, joissa yhteisenä piirteenä on Britanniassa toimiminen.

Ensimmäisen tradition mukaan Simon Kiivailija kävi Britanniassa, pakeni sieltä sodan jaloista ja matkasi Persiaan. Yhdessä apostoli Juudaksen, Jaakobin pojan, (Taddeuksen) kanssa hän saarnasi evankeliumia persialaisille, kunnes Simon sahattiin poikki ja Juudas surmattiin tapparalla. Tämän tradition mukaan Simon Kiivailija kuoli marttyyrina epäjumalanpalvelijoiden käsissä Suanirissa Persiassa vuonna 47 ja haudattiin Babyloniaan (samoin kuin apostoli Taddeus). Siksi Simonin symbolina saattaa esiintyä saha ja Juudaksen tappara.

Toisen tradition mukaan Simon Kiivailija kärsi marttyyrikuoleman Britanniassa. Käytyään siellä lyhyellä matkalla ensimmäistä kertaa jo vuonna 44 hän palasi sinne pyhän Joosef Arimatialaisen seurueessa vuonna 60 sodan aikana, kun asukkaiden viha roomalaisia kohtaan oli suurimmillaan, ja saarnasi evankeliumia sekä brittien että Britanniassa asuvien roomalaisten keskuudessa antautuen suuriin vaaroihin. Tämän tradition mukaan roomalaiset pidättivät hänet prokuraattori Catus Decianuksen määräyksestä ja tuomitsivat hänet lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen kuolemaan. Tuomio pantiin täytäntöön Caistorissa, Lincolnshiressä. Kristuksen pyhä apostoli Simon Kiivailija naulittiin ristiin niin kuin hänen Herransakin ja haudattiin Britanniassa vuonna 61 noin 10. toukokuuta, minkä vuoksi siitä tuli hänen muistopäivänsä. Häntä muistellaan myös kesäkuun 30. päivänä kahdentoista apostolin juhlassa.

Amma Isidora kilvoitteli Tabennan nunnaluostarissa Egyptissä 300-luvun tienoilla. Luostarissa oli noin 400 nunnaa, jotka kilvoittelivat omissa oloissaan. Pappi ja diakoni kävivät heidän luonaan sunnuntaisin toimittamassa liturgian.

Amma Isidora omaksui vähitellen houkkamaisen kilvoituksen. Hän kulki avojaloin ja verhosi päänsä hunnun sijasta rääsyillä. Isidora oli aina palvelemassa toisia eikä koskaan istunut pöytään toisten kanssa tai ylipäätään syönyt ateriaa, vaan söi ainoastaan toisilta jääneitä murusia ja joi pesuvettä. Hän teki luostarissa kaikki ne likaisimmat työt, jotka olivat toisten mielestä vastenmielisiä. Monet nunnat alkoivat suhtautua Isidoraan ylimielisesti ja pilkallisesti pitäen häntä mielipuolena, mutta hän ei vihastunut vaan piti ajatuksensa Jeesuksessa Kristuksessa eikä koskaan sanonut pahaa sanaa kenellekään.

Lähiseudulla kilvoitellut kuuluisa erakkomunkki Pithyrion[1] näki ilmestyksen, jossa enkeli sanoi hänelle: ”Haluatko nähdä jonkun itseäsi hurskaamman? Mene Tabennan luostariin. Sieltä löydät nunnan, joka on verhonnut päänsä rääsyillä. Ihmiset tuuppivat häntä, mutta hän palvelee heitä rakkaudella ja kestää kaiken antamatta mielensä irrota Jumalan rauhasta hetkeksikään. Sinä sen sijaan asut täällä yksin, mutta mielesi vaeltelee kaupungista toiseen.”

Pithyrion vaelsi luostarin portille, ja korkean ikänsä ja hengellisen maineensa ansiosta sai luvan käydä sisään. Kun sisaristo oli koolla, Pithyrion ei nähnyt etsimäänsä ja sanoi: ”Joku puuttuu.” Sisaret muistivat Isidoran ja sanoivat: ”Yksi on keittiössä, mutta hänestä ei kannata välittää: hän on mielenvikainen.” Pithyrion pyysi nähdä hänet.

Isidoran tullessa Pithyrion lankesi hänen jalkoihinsa ja huudahti: ”Siunaa minua, pyhä äiti (amma)!” Isidorakin lankesi maahan sisariston ihmetellessä, mitä oli tekeillä. ”Isä, hän on päästänsä vialla”, he sanoivat. ”Te itse olette päästänne vialla”, Pithyrion vastasi, ”tämä nainen on hengellinen äiti, minun äitini ja teidän äitinne. Totisesti minä rukoilen, että saisin tuomiopäivänä olla arvollinen saamaan yhtä hyvän osan kuin hän.”

Nunnat alkoivat tulla katumukseen ja lankesivat maahan heidän edessään. Jokainen tunnusti, mitä pahaa oli tehnyt tai sanonut Isidoralle. Abba Pithyrion rukoili kaikkien puolesta ja lähti takaisin kilvoituspaikkaansa.

Muutaman päivän ajan pyhä Isidora oli luostarissa kaikkien ihailun ja kunnioituksen kohteena. Tämä alkoi kuitenkin kiusata häntä, ja hän päätti lähteä luostarista kenenkään tietämättä. Niinpä yhtäkkiä huomattiin, että Isidoraa ei löytynyt mistään. Kukaan ei koskaan saanut selville, minne hän oli mennyt. Näin ollen hänen kuolemastaan ei ole mitään tietoa. Todennnäköisesti se tapahtui 300-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Pyhä Isidora lienee kirkon historian ensimmäinen tunnettu pyhä houkkakilvoittelija.

Pyhä Simon vihkiytyi munkiksi Kiovan luolaluostarissa 1100-luvun jälkipuoliskolla. Hän pyrki seuraamaan kaikessa luostarin perustajien Antonin ja Feodosin ja muiden pyhittäjäisien jättämää esimerkkiä. Näin hän edistyi nöyryyden ja kuuliaisuuden hyveissä, ja Jumala vuodatti hänelle runsaita lahjojaan. Simonin hyveet eivät jääneet huomaamatta. 1200-luvun alussa hänet nimitettiin Vladimirin kaupungissa sijaitsevan Jumalansynnyttäjän luostarin igumeniksi. Vladimirin suuriruhtinas Georgi halusi kaupunkinsa olevan kirkollisesti riippumaton Rostovin arkkipiispasta ja päätti vuonna 1215 perustaa Vladimiriin oman piispanistuimen. Sen ensimmäiseksi piispaksi valittiin pyhä Simon.

Simonin aikana hiippakunnan toiseen keskukseen Suzdaliin rakennettiin suuri katedraali, jonka Simon vihki käyttöön. Suuriruhtinas rakasti ja kunnioitti pyhää Simonia niin paljon, että olisi ollut valmis perustamaan Suzdaliinkin piispanistuimen Simonin ystävälle Kiovan luolaluostarin munkki Polikarpille, jota kiusasi kunnianhimo. Simon kuitenkin ymmärsi Polikarpin sisäisen tilan ja taivutti suuriruhtinaan luopumaan suunnitelmasta. Polikarpille hän kirjoitti kirjeen, jossa hän antaa neuvoja tämän sielun heikkouksiin. Hän esittää kirjeessään opettavaisia esimerkkejä luolaluostarin kilvoittelijoiden elämästä ja toteaa, että hän – vauraan hiippakunnan piispa – haluaisi itsekin olla tuon luostarin vähäisin kuuliaisuusveli.

Pyhä Simon paimensi hengellistä laumaansa hyvin ja huolehti erityisesti rauhan säilymisestä ihmisten välillä. Murheiden aikanakin hän kiitti aina Jumalaa ja opetti uskovia tekemään samoin.

Simon oli perehtynyt Kiovan luolaluostarin kilvoittelijoiden elämään. Hän keräsi tietoja ihmeellisistä tapauksista ja edesmenneistä pyhittäjäisistä. Hän laati muun muassa kertomuksen Kiovan luolaluostarin pääkirkon rakentamisesta, kaunistamisesta ja vihkimisestä sekä kokosi pyhittäjä Antonin ihmeitä. Hänen kirjoituksensa on otettu mukaan Kiovan luolaluostarin Paterikoniin yhdessä pyhittäjä Nestorin (27.10.) tekstien kanssa.

Pyhä Simon kunnioitti aivan erityisesti Jumalansynnyttäjää sekä luolaluostarin perustajia Antonia ja Feodosia. Kerran hän sai nähdä ilmestyksessä Jumalanäidin pyhien ympäröimänä.

Pyhä Simon oli piispana 12 vuotta. Ennen autuasta kuolemaansa vuonna 1226 hän vihkiytyi suureen skeemaan. Hänet haudattiin Vladimiriin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen katedraaliin. On esiintynyt myös virheellinen käsitys, että hänet olisi haudattu Kiovan luolaluostariin. Sinne haudattu piispa on kuitenkin Rostovin ja Suzdalin piispa Simon, joka eli 1000- ja 1100-lukujen vaihteessa.

Alfeus, Filadelfus ja Cyprianus olivat saman aatelisperheen poikia ja kotoisin Pyreneitten niemimaan baskialueelta. Alueella saarnasi kristinuskoa pyhä mies nimeltä Onesimus. Hän opetti veljeksille ja heidän serkulleen Erasmukselle kristinuskoa. Kun keisari Licinius vuonna 320 aloitti uudelleen kristittyjen vainon, heidät kaikki pidätettiin yhdessä 14 muun kristityn kanssa ja vietiin keisarin eteen Roomaan. He kestivät kärsivällisesti uskoaan kieltämättä kidutukset, joita keisari heille määräsi. Roomasta heidät lähetettiin Etelä-Italiaan. Onesimus ja Erasmus kärsivät marttyyrikuoleman yhdessä muiden kristittyjen kanssa Puzzolesissa lähellä Napolia. Veljekset taas vietiin toisen tuomioistuimen eteen Sisiliaan, missä he saivat marttyyrien kuihtumattoman seppeleen. Alfeus mestattiin, Filadelfus kärvennettiin halstarilla ja Cyprianus ripustettiin korvennettavaksi tulisijan yläpuolelle.

Toisen tradition mukaan kristitty ylimysnainen Tekla vapautti marttyyrit maaherran sihteerin avulla vankilasta ja piti heitä piilossa talossaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen heidät olisi tämän version mukaan mestattu Lentinissä, mistä heidän maineensa kiiri koko Italiaan ja Rooman valtakunnan itäosiin. Latinankielinen elämäkerta puolestaan antaa tietoja, joiden mukaan marttyyrien kilvoitus oli tapahtunut jo keisari Deciuksen vainon aikana vuonna 250.